Sohvan musta nahkapinta narahtaa kun Pentti kääntää kylkeä. Hän on kauttaaltaan hien peitossa ja häntä palelee. Televisiossa kuuluttaja puhuu jotain mutta Pentti ei erota sanoja. Hänen aivonsa vääntävät ja venyttävät todellisuutta ja korvakäytävissä kaikuu kuin veden alla. Pentti nostaa kätensä ja koskettaa korvaansa. Samassa hän muistaa pullon pöydällä ja ne unilääkkeet joita hän on säästellyt sen vuoden tammikuusta lähtien.
Pentti yrittää kammeta raskaan olemuksensa istualleen mutta lihakset ovat lamassa ja kömpelöt, maailma sumenee ja kohisee hänen ympärillään. Hänellä kului kokonainen päivä kun hän laittoi asuntonsa joulukuntoon lasten tulla ja täyttää huoneet sielulla ja arkisella metelöinnillään. Hän osti kalliin kuusenkin ja leipoi torttuja kömpelöillä sormillaan. Ja kiipesi keittiöjakkaraa ylös-ja-alas-ja-ylöstaas ja liimasi tonttuja ja ripusti. Ja kaapissa oli pullollinen pöytäviinaa ja unilääkkeet joita hän oli säästänyt sen vuoden tammikuusta lähtien, melkein siitä asti kun hän oli syönyt kylmää torttua ja kinkkusiivuja television hiljaisuudessa, jouluvalot sammutettuina.
Ja hän oli kuunnellut puhelimen hiljaisuutta iltaan asti ja lähettänyt aivoillaan sykäyksiä sitä kohden toivoen, että tällä kertaa se ei soisi ja Leila toisi lapset niin kuin oli sovittu. Mutta kello 20.04 se oli soinut kaikesta huolimatta ja Pentti oli tuntenut sydämen lyönnit voimakkaina kylkiluidensa takana. Jo puhelun aikana hän oli ottanut pullon esille.
Aamu valkenee tupakansavun väriseksi ja Pentti alkaa ymmärtää paremmin. Lääkepurkki on tyhjä, pullosta on vielä puolet jäljellä. Hän kiertää korkin pullon suulle. Kappas vain, hän hymähtää mielessään. Kappas vain. Kukapa olisi uskonut. Televisiossa lauletaan joululauluja. Pentti kuuntelee äänten harrasta nousua ja laskua kuin kuulisi tutun sävelen pitkän ajan jälkeen. On jouluaatto.
Tarinamaanantaihin
Jaa
14 kommenttia:
Niin monenlaisia jouluja...
Pentti ei sitten päätyny siihen perisuomalaiseen ratkasuun, että jos mulla ei oo hauskaa niin sitten ei oo kellään. Koska mitä ite on seurannu niin penteillä on tapana viedä mukana ne ex-muija ja mukulat. Ja haulikolla! Tai joskus ei ehitä etes sinne asti että ois ex... Eikä puhuta niistä tunteista!
Hei kaisa ja pastilli. Pastilli, tuo on kyllä valitettavan totta. Onneksi tämä pentti on erilainen.
Aika surullinen joulu, mutta ei ensi kertaa niinkuin kirjoituksesta huomaa. Ehkä ensi jouluna on paremmin.
Joulu voi olla julmaa aikaa yksinäisille ja niille jotka joutuvat olemaan erossa rakkaistaan.
Sääliksi kävi Penttiä, yritti laittaa kaiken lapsille jouluksi mukavaksi muttei sittenkään käynyt niinkuin toivoi.. :( Todella hyvä ja koskettava tarina, sai minut tuntemaan surua Pentin puolesta.
Sulfi, kiitos kommentista.
Heh, onkohan tämä sama Pentti, josta meidän opettaja kirjoitti ihan äskettäin blogiimme?
http://kirja05.vuodatus.net/blog/337532
Heippa heidihahmo. Enpä tiedä onko kyse samasta tyypistä. Tämä minun penttini taitaa muistaa nimensä ainakin pään pikkuisen selvittyä :)
Suruisa mutta tärkeä aihe sun kirjoituksessa. Tämä on hyvä, vaikeasta aiheestaan riippumatta.
Kiitokset käynnistä, Salka. Välillä on hyvä vaihdella laseja joiden läpi katselee. Tänään päässäni eivät olleet ne ruusunpunaista mallia olevat :)
Niin hyvä vaikka raskas tarina. Siis, jos puhelin soi, siellä on yleensä lehdenmyyjä... Iki-ihanaisen perhejoulun ylistyskuvausten keskellä suorastaan hävettää...olla ihminen.
Huomenta liisa ja kiitos kommentistasi. Varmasti jokaisen ihmisen elämään mahtuu rankkoja ja huonoja aikoja. Sitten kun on onnellinen ja menee paremmin pitäisi myös antaa itsellensä oikeus iloita.
Ei ne vaikeudet vaan miten niistä noustaan :)
Lähetä kommentti