maanantaina, joulukuuta 04, 2006

Tarinamaanantai

Jouluvalmisteluja


Hilpe leipoo perheelleen torttuja ja pipareita. Koko keittiö on täynnä jauhopölyä ja joulun tuoksua. Isompi lapsi painaa muottia taikinasta läpi keskittyneenä, pieni möyrii lattialla punaista leikkiautoaan pureskellen. Hilpe vilkaisee ulos pimeään ja huokaa.
- Äiti, tältä piparipojalta lähti pää, lapsi sanoo.
- Ei se mitään. Äiti korjaa.
Taikina on kunttaantunut liian jauhoiseksi reunoiltaan, eikä pää suostu yhdistymään ruumiiseen. Hilpe myttää pojan nyrkkiinsä ja puristaa. Lapsi tarttuu itseään kurkusta ja vääntelehtii tuolilla.
- Apuaah, mä olen piparkakkupoika. Mä rutistun.
Hilpe onnistuu peittämään tuskastumisen ja ärtymyksen ja nielaisemaan sen sisälleen odottamaan sitä hetkeä että saa omassa rauhassaan itkeä väsymyksen pois.

Illalla, kun lapset nukkuvat, Hilpe ottaa pakastepussin, sitä isointa mallia ja täyttää sen jäähtyneillä pipareilla ja tortuilla. Hetken mietittyään hän kirjoittaa nopeasti muistilapulle ja liimaa sen pussin sisään niin ettei se tippuisi. Hän katsoo pussia arvioivasti, muuttaa kuitenkin mielensä ja ottaa lapun pussista. Hän rutistaa sen kädessään ja heittää roskiin. Sitten Hilpe kirjoittaa uuden lapun, jossa lukee vain "terveisiä lapsilta". Hän vetää parvekekengät jalkaansa ja toppatakin päälleen.

Pakkanen napsauttelee pihapuiden oksia, kylmä viima kiertelee kerrostalon seinänvierustaa. Tuuli on puhaltanut pilvet taivaan edestä. Hilpe näkee kuun ja pari tähteä, pihavalot peittävät tähtitaivaan melkein yhtä tehokkaasti kuin pilvet. Yhtäkkiä Hilpe kaipaa maalle, pimeälle koulutielle jossa avaruus loisti miljoonina tähtinä hänen kasvoilleen ja antoi ymmärtää että maailma on täynnä salaisuuksia ja arvoituksellisia mysteerejä hänelle ratkaistavaksi.

Hän kiiruhtaa nopeasti naapuritalon pihalle huolissaan siitä, että lapset saattavat herätä omia aikojaan eivätkä löydä äitiä mistään. Reijo ei koskaan käy heidän pihoillaan ja Hilpe on siitä miehelle kiitollinen. Roskakatoksessa lojuu rikkinäinen lipasto ja kulunut nojatuoli. Hilpe avaa lähimmän roskalaatikon kannen ja asettelee pussin varovasti siistin näköiseen reunaan ja toivoo että Reijo on ensimmäinen joka sattuu paikalle.



Tämmöinenkin sivu on olemassa. Päätin osallistua huvikseni tähänkin. Jaa

11 kommenttia:

Kaisa kirjoitti...

Joulutunnelmaa...!!

Paju kirjoitti...

Kylmänlämpimät väreet kulkivat siellä missä sydämeni asuu, kun tarinasi luin. Pipari- ja torttupussin lapussa lapset, terveiset hänelle kuin huokausten silta... sittenkin.

allyalias kirjoitti...

Kiitokset käynnistä, kaisa ja paju.

Marko F kirjoitti...

Hyvää tarinamaanantaita Allyalias :)

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä tarina. Jättää tarpeeksi paljon asioita auki.

Anonyymi kirjoitti...

Ei oo onnistunut laittaa kommenttilaatikkoon kommenttia omalla nimellä. Mutta toivottavasti näin onnistuu... Kiitokset käynnistä marko f ja anonyymi. Kivasti lähtee aamu käyntiin kun kirjoittaa pikku tarinan tai runon.

Anonyymi kirjoitti...

Siis tuo äskeinen oli Ally

Liisa kirjoitti...

Lämmin tarina, ei tavallinen. Elämän moninaiset kasvot paljastava.

allyalias kirjoitti...

Kiitos Liisa :)

rekomposti kirjoitti...

Kiva tarina, luin sen kahteen kertaan ja sitten ymmärsin.

Tosiaan kaipaa katuvalottmia alueita, että saisi nauttia oikeasta pimeydestä. Mitkään kynttilätkään eivät näytä kovin hyviltä kun on niin paljon valosaastetta ympärillä.

allyalias kirjoitti...

Hei rekomposti ja kiitos käynnistä. Tosiaan, täällä kaupungissa ymmärtää että valokin voi olla saastetta.