sunnuntaina, maaliskuuta 30, 2008

Katkeran kotirouvan vuodatuksia: Onni ja oikeus

Katkera kotirouva on noin 35-40-vuotias monilapsisen maalaisperheen emäntä, joka on saanut synnyinlahjakseen perin pessimistisen elämännäkemyksen ja happaman luonteen.

Naapurin ämmä saa kiittää onneaan, että päätti soittaa uutisensa puhelimella, sillä muuten olisin taatusti tarttunut häntä loppuunpermanentatusta hiuskuontalosta ja ravistanut, kuin ruokakelloa.

Ämmä oli osallistunut meidän kylän ruokakaupan kilpailuun aina ostoksilla käydessään. Minä ja ukko osallistuttiin vain kerran kohtuullisuuden nimissä. Ja tietenkin kaikista kylän asukkaista juuri omahyväisen ja itseään täynnä olevan naapurin ämmän piti viedä voitto nenän edestä.

Palkintona oli kuukauden ilmaiset ruuat kauppamme valikoimasta ja pian huomasin naapurin himoinneen voittoa todella. Olihan tuo ainakin suunnitellut kuukauden ostettavat ja ruokalistat valmiiksi. Ei hänen sentään olisi tarvinnut lukea minulle koko listaa kohta kohdalta!

Koko päivän mietin tasoittavaa iskua, joka olisi raju, muttei veisi minua vankilaan. Minun oli vartioitava oikeutta! Muistelin isääni, joka joskus juovuspäissään istutti minut pirtin penkkiin ja kertoi elämästä ja sen tosiasioista.
"Saatanan läppi", isä tapasi sanoa. "Sinusta ei tule kummoista olijaa, mutta jos käytät vähän järkeäsi, pystyt ehkä roikkumaan elämänsyrjässä kiinni. Maailmassa on kaksi murikkaa: oikeus ja vääryys. Oikeuden tunnet siitä, että saat sen mikä sinulle kuuluu. Vääryys on sitä, että joku muu vie sinulle kuuluvan nenäsi edestä. Mitä enemmän raastat oikeuden murikasta, sitä enemmän olet elämänsyrjässä kiinni. Mitä enemmän raastat vääryyden murikasta, sitä surkeampi olio olet. Se, mikä muille lankeaa, on aina sinulta pois".

Viisas mies se oli, isä nimittäin. Eikä koskaan hyväksynyt tuota meidän ukkoa minulle mieheksi. Eihän tuo ukko ymmärräkään minkään päälle mitään, vaan antaa tehdä mielin määrin vääryyttä koko perheelle.

Naapurin ämmän takia päädyin aina raastamaan vääryyden murikkaa ikenet verillä. Suunnittelin jo, että hankkiutuisin koko akasta eroon lopullisesti. Sitten tajusin, että ämmähän veisi kaiken oikeuteni mukanaan hautaan!

Ei auttanut muu, kuin lähteä taas yön selkään oikeutta hakemaan. Hiippailin naapureiden pihapiirissä ja yritin etsiä jotain tuhottavaa. Yritin viiltää rattorinrengasta veitsellä, mutta siitäkään ei tullut mitään. Sen verran tein, että löysytin piruuttani pihakeinun ruuveja. Siinäpähän istuskelisivat mahat täynnä minun ruokaani ja säilykkeitäni!

Sitten hyppäsin polkupyörän selkään ja ajelin kaupalle. Kylällä ei liikkunut kukaan öiseen aikaan, joten sain puuhailla rauhassa. Kirjoitin myymälän ikkunaan KUOLKAA!!! TERVEISIN NAAPURIN ÄMMÄ punaisella tussilla (joka ehkä näyttäisi vähän vereltäkin). Sitten tungin sanomalehteä kaupan edessä nököttävään roskikseen ja tuikkasin pömpelin tuleen.

Palasin mieli keventyneenä ukon viereen nukkumaan. Kauppa tuskin antaisin naapurin ämmän lunastaa voittoaan sellaisen tempun jälkeen. Oikeuden murikka oli taas hallussani!

Seuraavana aamuna sain kuulla, että palava roskalaatikko oli sytyttänyt koko kaupan tuleen. Rakennus oli palanut maan tasalle, ja nyt armeija joutuisi tuomaan kylälle ruokatarpeita, kunnes uusi kauppa olisi rakennettu. Oli vaikea pysytellä aloillaan siihen saakka, että ukko lähti puuhiinsa. Nyt naapurin ämmän voitto oli muuttunut hiileksi!

Kun naapurin ämmän puhelua ei alkanut kuulua, minun oli ihan pakko soittaa hänelle. Yllätyksekseni ämmä ei vaikuttanut murheen murtamalta, voivotteli vain kaupan ja kyläläisten vaikeiden olojen vuoksi.

Lopulta minun oli pakko ottaa ämmän voitto puheeksi. Ette arvaa mitä se huuhkaja silloin sanoi! Kauppias oli jo ehtinyt soittaa ämmälle ja luvata akalle ja tämän ukolle ruuan sijasta reissun Samaikalle oolinkluusiivi-hotelliin, josta saisi kaikki ruuatkin ilmaiseksi nenän eteen!

Rupesin suunnittelemaan, kuinka käräyttäisin ämmän poliisille kaupan tuhopoltosta.


Pakinaperjantain aiheena on oikeus Jaa

keskiviikkona, maaliskuuta 26, 2008

Jos Lordin Dark Floors-elokuvasta tehtäisiin ruokaa

Kymmenen kertaa kammottavampi kuin Dark Floorsin loppuhirviö

Tämä ei ole minun syytäni. Mies oli ostanut spagettilihavuokaa kaksi paketillista, koska yllättäen juuri se sattui olemaan reilussa tarjouksessa. Yllättäen, sillä minusta tätä pitäisi jakaa ilmaiseksi, jollei sitten heittää suoraan roskiin.

Nälkäisen on syötävä. Silti jälkeenpäin on nolo, suorastaan itseinhon ja kuvotuksen sekainen olo.
Samoin tunsin myös Dark Floors-elokuvaa katsellessani.

Elokuvakokemuksesta en voi syyttää miestäni. Vika on yksin minun, kun menin typeryyksissäni voittamaan radiosta liput elokuvan ensi-iltaan. Tähän saakka en ole keksinyt mitään, millä elokuvakokemukseni olisi saanut huonommaksi. Tapahtumapaikalla oli jo sentään huonot jäähallin penkit, kylmä, huono näkyvyys (tämä tosin oli sekä hyvä, että huono asia) ja elokuva oli valehtelematta paskin koskaan katsomani. Nyt tiedän, että rima olisi sentään alittunut vielä pikkuisen reilummin, jos sylissäni olisi ollut höyryävä lautasellinen spagettilihavuokaa.

En pysty edes rehellisesti sanomaan, että olisin joskus todella VOITTANUT mitään arvonnoissa ja muissa kilpailuissa.

En ole ihan varma, mitä spagetti on, mutta ainakin sen liha on aivan järkyttävää!!!

(Toisaalta en ihmettele. Kuuluvat väittävän, että äiti olisi tehnyt nuo Saarioisen ruuat omissa pienissä nyrkeissään muokaten)

***

Ai niin... Mulla ei ole gmail toiminut pariin päivään... Onko muilla ollut samoja ongelmia, vai pitääkö taas purkaa kone osiksi?
Jaa

maanantaina, maaliskuuta 24, 2008

Muotibloggausta, osa 2

Toivuttuani edellisen muotibloggauskokemukseni aikaansaamasta tuhmien sähköpostien sarjasta (niitä tuli yksi), olen päättänyt valottaa uudelleen vaatekaappini sisältöä.




Moni varmaan miettii, mitä minulla on ylläni blogatessani. Harva tietää, että haluan olla aina parhaimmillani, jopa tietokoneella istuessani.

Kylpytakkini on äärimmäisen sensuelli, mutta myös huomattavan käytännöllinen. Vyö pitää kokonaisuutta tyylikkäästi paikallaan ja korostaa kauniisti vyötärön linjaa.


Romanttinen kukkakuvio sopii sekä kesän tunnelmallisiin iltoihin, että talvella takkatulen loisteeseen. Nukkaiseksi kulunut (etenkin perseen kohdalta, yllätys yllätys!!!) ajaton kangas tuo kivasti mieleen rauhallisen maalaistunnelman.

Kuva ei tuo esille vapaa-ajan asuni parasta ominaisuutta, suuria taskuja, johon mahtuu uskomattomat määrät nenäliinoja ja muita tärkeiksi katsomiani paperilappusia. Jaa

lauantaina, maaliskuuta 22, 2008

Majava ja kukko

On olemassa voimia, joita emme näe. On olemassa hienovaraisia pohjavirtoja, joiden varassa energia kulkee universumin laidalta toiselle. Näitä pohjavirtoja me ihmiset kutsumme iloksi.

Ammoisina aikoina, silloin, kun Oleva vasta järjesteli itseään kaaoksesta kaikkeudeksi, muodostui Olevan äärimmäiseen laitaan kiiltäväturkkinen majava. Majava kellui matkojen halki itsestään tietämättä, kunnes sen käpälät tapasivat kylmän Maan. Silloin se oppi tietämään itsestään ja käpälistään. Ja siinä kaikki, mistä se tiesi.

Olevan toiseen ääreen muodostui samoihin aikoihin kiiltäväsulkainen kukko. Kukko kellui matkojen halki, yhä kauemmas Olevan keskuksesta, itsestään tietämättä, kunnes sen kopeat koivet tapasivat kylmän Maan. Silloin se oppi tietämään itsestään ja koivistaan. Ja siinä kaikki, mistä se tiesi.

Oleva järjesteli itseään lisää ja synnytti Auringon, joka vaelsi kaiken kaikkeuden ja kaaoksen yli, laidalta toiselle ja takaisin. Ensin se kulki majavan äären ohitse ja valaisi yli kylmän Maan. Maa lämpesi ja vihannoi ja salli majavan kulkea käpälät lämpiminä. Auringon viimeisessä valossa majava katsoi itseään ja antoi itselleen nimen.

Pian Aurinko ennätti Olevan toisellekin laidalle. Se saavutti kukon äären ja valaisi yli kylmän Maan. Maa lämpesi ja vihannoi ja salli kukon kulkea koivet lämpiminä. Auringon viimeisessä valossa kukko katsoi itseään ja antoi itselleen nimen.

Auringon saapuessa jälleen majavan luo, majava löysi kirkasvetisen lähteen, jonka solisevasta putouksesta kasvoi sateenkaari kaikissa kukon sulkien väreissä. Majava laskeutui lähteeseen ja löysi oman elementtinsä. Auringon viimeisessä valossa se ammensi sateenkaarta käpäliinsä ja heitti sen Auringon vietäväksi.

Auringon saapuessa jälleen kukon luo, kukko avasi nokkansa ja huusi auringolle tervehdyksensä. Sateenkaarta hehkuva aurinko näytti kukolle kauniin Maan. Kukko levitti siipensä ja löysi oman elementtinsä. Ilmasta se näki maassa kasvavan kultaa hehkuvan munan. Auringon viimeisessä valossa se poimi munan nokkaansa ja heitti sen Auringon vietäväksi.

Näin kukko ja majava ruokkivat Aurinkoa toisistaan tietämättä. Aurinko kasvoi ja loisti yhä kirkaammin. Lopulta se loisti niin kirkkaasti, että Oleva alkoi kadehtia sitä. Oleva yritti syöstä Aurinkoa kaaokseen ja se yritti kahlita sitä kaikkeuteen, mutta Aurinko matkasi radallaan häiriintymättä.

Silloin Oleva keksi juonen. Se siirsi kukon Maata pikkuisen lähemmäs majavan Maata, ja majavan Maata pikkuisen likemmäs kukon Maata. Maat alkoivat pyöriä vinhaa vauhtia yhä lähemmäs ja lähemmäs toisiaan, eikä Auringolla ollut enää reittiä jota kulkea. Majavan Maa kylmeni ja majava unohti jälleen nimensä. Kukon Maa kylmeni ja kukkokin unohti nimensä.

Lopulta Maat törmäsivät toisiinsa ja kaikkeuden ja kaaoksen yli laskeutui niin paksu pöly, että Auringot himmenivät ja unohtivat nimensä. Kun pöly hälveni, olivat kukko ja majava sulautuneet räksyttäväksi koiraksi, joka määrättömästi, sokeana ja nimeään tietämättä tempoili kylmän maan kamaralla.

Tuosta koirasta tuli Olevan apuri ja he yhdessä järjestivät kaiken kaikkeudeksi. Ja tuossa kaikkeudessa ei muistettu kukkoa, eikä majavaa, vaan sen ainoa eläin oli koira.

Mutta kukko ja majava elivät kaikkeuden äärillä näkymättöminä ja nimensä unohtaneina ja siellä ne elävät vielä tänäkin päivänä. Ne luovat kaikkeuteen pyörteitä ja energioita, joita me ihmiset iloksi kutsumme.


Pakinaperjantain
aihe on 69. Jaa

torstaina, maaliskuuta 20, 2008

Melkein unelmatyö

Olipa hyvä, että lisäsivät tuon (puutyön) tuohon jyrsijän perään. Olisin muuten luullut, että Oulun työmarkkinoilla etsitään vihdoinkin marsua.



Joo, olen (taas) pikku humalassa... Anteeksi... Jaa

Mieltymys

Siinä vaiheessa Kaija (silloinen paras ystävä, sittemmin vaimo) vielä kipuili lapsuuden kummallisen kehitysvaiheen syövereissä. Hän puolittain pakotti, puolittain maanitteli Sampon paljastamaan itsensä hänelle viikottain reilun kuution kokoisessa vanerilaatikossa, jossa oli ennen säilytetty pihapiirin hiekoitukseen tarkoitettua hiekkaa. He istuivat tyhjän laatikon pohjalle puolihämärään (laatikon kyljessä oli lähes täydellisen ympyrän muotoinen, aikuisen peukalon mentävä reikä, josta aurinko pääsi sisään alati toistuvaa näytelmää todistamaan). Sampo raotti housujaan ja Kaija kurkisti tärkeän näköisenä.

Paljastuksen jälkeen he mutustelivat yhdessä hampaisiin tarttuvaa, mustaa toffeeta laatikon vanerikannella. Kaija näytti tyytyväiseltä ja pilkalliselta saatuaan jälleen kerran varmistuksen, ettei oikeastaan tarvinnutkaan sellaista säälittävää luttanaa roikkujaista itselleen.

Usein sattui, että Alatalon ulkorakennuksessa majaa pitävä Mäkäräisen Urkki ajeli ohi aikuisten kolmirattaisella polkupyörällä. Kaija ei koskaan saanut tietää, että Urkilla oli jotain yhtä kiinnostavaa, kuin Sampon pippeli oli Kaijalle. Lapsenomaisesta käytöksestään huolimatta Mäkäräisen Urkki oli ruumiiltaan täysi mies karvoineen kaikkineen. Erityisesti karvoineen. Sampo oli äärimmäisen kiinnostunut Urkin viiksistä ja sellaisista paksuista viiksistä ylipäätään. Koska Mäkäräisen Urkki oli mieleltään täysi lapsi, Sampolla oli usein tilaisuus tarkkailla noita muhkeita, jouhimaisia viiksiä hyvin tarkasti.

Urkin viikset oli tehty kolmesta väristä; pohjalla oli tasainen kerros tummaa, vähän hiilenharmaata voimakkaamman väristä karvaa. Päällyosa oli harvaa oljenkellertävää punaisella vivahteella ja ilman. Ne olivat kauniit viikset. Ne kulkivat hivenen epätasaisena huulen yläpuolella. Muutama oljenkellertävä karva käpertyi ylähuulen päälle, kuin ne olisivat olleet hämähäkin jalat. Huulen sivuilta karvat asettuivat kuin itsestään Urkin hymyuriin. Joskus Urkki imaisi ylähuulen hampaattoman suunsa sisään ja lutkutti viiksiään. Näin hän teki etenkin ajaessaan pyörällään.

Sampo olisi halunnut sellaiset viikset itselleen. Hän tiesi, että lähes kaikki ystävät (lukuun ottamatta Kaijaa) unelmoivat viiksistä ja parrasta, mutta eivät samalla tavalla. Siinä kun ystävät leikkivät isiensä partakoneilla, Sampo, jolla ei edes ollut isää, tyytyi haaveilemaan viiksistä omassa huoneessaan. Hän yritti kuvitella terävien viiksikarvojen pistelyn ja kutituksen, kun hän liu'uttaisi kieltään kuperalla ja typerästi pullottavalla ylähuulellaan. Hän kuvitteli saksien ripsahduksen suupielellään, kun hän leikkaisi ylipitkän karvan lyhemmäksi. Hän kuvitteli jopa vaahdottavansa pienen määrän shampoota viiksilleen.

Aikanaan Sampo ja Kaija muuttivat toiseen kaupunkiin opiskelemaan, eikä Sampo enää nykyään tiennyt, missä Mäkäräisen Urkki ajoi pyörällään. Kaija vaikutti tyytyneen pippelittömyyteensä, eikä ollut enää vuosiin osoittanut kiinnostusta Sampon etuvarustukseen.

Eikä Sampo saanut koskaan viiksiään. Haituvat muuttuivat harvaksi, lähes läpinäkyväksi jouhirivistöksi, sellaiseksi, ettei se huulessaan saisi edes työpaikkaa. Mutta toisin kuin Kaija, Sampo ei ollut koskaan luopunut mieltymyksestään. Hän haaveili viiksistä edelleen aina silloin tällöin, salaisesti. Hän haaveili, miltä ne tuntuisivat kämmentä vasten, kuinka ne pistelisivät ja kuinka ne kutittaisivat poskea ja kaulaa.


**********

Tarinamaanantaissa kirjoitellaan mieltymyksistä... Minullakin on mieltymykseni. Parin päivän kuluttua minulla on nimittäin suussani IIIIIIIISO muna!!!

Hauskaa pääsiäistä kaikille!!! Jaa

maanantaina, maaliskuuta 17, 2008

Myöhäisille ja kiireisille

Onko vielä joku joka ei ole katsonut Pan's Labyrinthia? Jos täällä joku sellainen liikkuu, niin katsokaa! (... snif ryys)

Se on ihan niin kuin muutkin elokuvat, paitsi PALJON parempi.

Se on niin hyvä, etten taida enää koskaan katsoa sitä uudestaan. Jaa

lauantaina, maaliskuuta 15, 2008

Ecce homo!

Ihan alkuun haluan tiedottaa kaikille niille Mannerheim-faneille, jotka nyt jyllistävät paikalle naamataulu punaisena ja valmiina tunkemaan Callen takaisin kaapin perälle, että harhaanjohtavasta otsikosta huolimatta tämän kirjoituksen tarkoituksena ei ole vihjailla mitään maamme miehekkäimmän viiksiniekan kammartenvälisestä toiminnasta.

Ja tietenkin nyt kaikki tuohtuneet vähemmistöoikeusihmiset jyllistävät tänne kertomaan, ettei Mannerheimin mieltymysten pitäisi vaikuttaa hänen suurmiehuuteensa millään tavalla. Mutta tuohtumus on turha. Uskonhan, että jos noin suoraselkäinen mies eläisi ja vaikuttaisi nyt, hän olisi varmasti perheensisäisen adoption ja kaikkinaisen tasa-arvoistamisen kannalla. Ei tämän vasta julkitulleen, salaisen paparazzikuvamateriaalin vuoksi, vaan koska niin on oikein.

Nyt Päivi Räsänen kannattajineen jyllistää paikalle hiiltyneenä siitä, että vihjaan heidän olevan jotain muuta, kuin suoraselkäisiä miehiä. Onhan Jumala sentään Kaikkein Suoraselkäisin Mies koko universumissa ja hakkaa Mannerheimin mennen tullen. Sitä paitsi taivaaseen ei pääse, jos ei jätä homoutta narikkaan. Portinvartijana on sama poke, kuin Cinderellalla.

Pian joukkoon liittyvät Muiden Uskontokuntien Edustajat uhittelemaan omilla jumalillaan. He iskevät suoraan kristinuskovien akilleenkantapäähän, Uuden Testamentin lasoon rakkauden jumalaan, joka antaa poikansakin ottaa turpaan tavallisilta ihmisiltä.

Onneksi uhkaava uskonsota keskeytyy feministien kiivaan joukon esiinmarssiin. Feministit nostavat esiin sen epäkohdan, että taas kerran suoraselkäisyys on kirjoituksessa yhdistetty miehiseksi ominaisuudeksi. Sitä paitsi, entä jos Jumala onkin nainen? Se voisi mennä Allahin kanssa naimisiin, eikä olisi enää sotia, sillä Jumalan ja Allahin riidat olisivat perheensisäisiä asioita ja niillehän me ihmiset olemme tunnetusti sokeita, kuten perheväkivaltatilastot osoittavat.

Nyt hermostuvat hakaristikaljut hiestä kiiltelemään. Ensin Mannerheim ja nyt Jumala! Viekää sitten Isänmaa ja Uskonto, mutta jättäkää härtsiikkert meille Karhu, Kotisohva ja aulis Adelheid hellaa ja lakanoita lämmittämään!

Juuri kun vähemmistöoikeusihmiset ovat huomauttamassa, että nykylainsäädännön puitteissa Jumala ja Allah voisivat kyllä rekisteröidä parisuhteensa, vaikka molemmat olisivat naisia, puhelimeni piippaa tekstiviestin saapumisen merkiksi.

"jou mama. ike täs suoro ojosa hei. tuu tanssiin meile jumpapuvussa. mä hyvinvar. isokok. mieshenk."

Niin... Tarkoitukseni ei ollut kirjoittaa Mannerheimista, vaan siitä, kuinka hienosti ikäihmiset pysyttelevät nykykehityksen mukana. Mutta jääköön se nyt toiseen kertaan...


Pakinaperjantaihin Jaa

maanantaina, maaliskuuta 10, 2008

Ally tässä hei! Ystävien kesken Kyyhky :)

Kapsahdin Hallattaren kiehtovaan kutsuun ja halusin hänen kertovan minusta. Ihanasti hän kertoikin. Haluatko, että minä vuorostani kerron sinusta???

Kirjaa nimesi kommentointiin niin kerron sinusta

1. Vastaa nimelläsi ja minä kerron sinusta jotain.
2. Kerron sinulle, mikä bändi/elokuva muistuttaa minua sinusta.
3. Keksin jotain yhteistä/samaa intressiä mitä meillä on.
4. Kerron mistä saattaisin kadehtia sinua.
5. Kerron ensimmäisen muistoni sinusta.
6. Kerron sinulle eläimen, josta tulet mieleeni.
7. Kysyn sinulta jotain, mitä olen halunnut kysyä.
8. Jos teen tämän sinusta, laitathan tämän blogiisi. Jaa

lauantaina, maaliskuuta 08, 2008

Yhteisömme naistenpäiväperinteet

Ainutlaatuisten jouluperinteidemme lisäksi yhteisömme juhlii myös naistenpäivää omalla tavallaan. Seuraavassa kerron perinteemme taustat muille tiedoksi, sillä luulen tulevien sukupolvien kansanperinteen kerääjien arvostavan muistiinkerättyä perinnetietoutta.

Naistenpäivän viettomme juuret pohjautuvat erääseen maaliskuun iltaan, jolloin kaukaisesta kaupungista, Oulusta lähtöisin olleet, mustakeltaisiin kaulaliinoihin pukeutuneet, viisaat shamaanit harhailivat pihamme piiriin voimakkaasti sotukkaa nauttineina.

Yleishälytyksen tilassa yhteisömme jäsenet parveilivat maatu-vinkkeriin (joka oli silloin vielä uudistamatta, eikä sinne mahtunut kymmentäkään henkeä). Naiset ja lapset oli teljettävä lähes väkivaltaa käyttäen maatu-vinkkerin ulkopuolelle, mikä myöhemmin osoittautui ratkaisevaksi tekijäksi uuden perinteemme syntymiselle. Huomasimme pian shamaanien kavahtavan voimakkaasti peljästyen naisiamme.

Naisten muodostaessa ihmisketjun meidän ja shamaanien väliin, uskalsimme vähitellen vinkkerin edustalle tuttavuutta tekemään. Kävi ilmi, että naistemme ulkomuoto koettiin muun maailman keskuudessa pelottavaksi voimaksi, jonka shamaanit nimesivät yksikantaan rumuudeksi. Heidän maailmassaan (tämä ei kylläkään tunnu koskettavan Muhoksen kylää) naiset olivat kovasti erinäköisiä kuin meillä, kuten shamaanit kuvin esittelivät. Oli naisryhmä nimeltä *runkrunk*, *nauskisnauskis*, *skviikskviik* ja ylimpänä kaikista *ralliporo*. Ymmärsimme pian, että naistemme piirteet, vaikka olivatkin miellyttävää katsottavaa, pitivät sisällään maagista voimaa, joka olisi vaaraksi koko yhteisöllemme.

Illalla eräs yhteisömme jäsen paljasti kaikkien onneksi ja pelastukseksi nähneensä "vahingossa" elokuvateatterissa elokuvan nimelta Apinoiden planeetta, jossa karvaiset, ihmisenkaltaiset olennot olivat kaapanneet vallan kaikkien miesten yli. Ymmärsimme elokuvan ja shamaanien sotukkahuuruisten selitysten perusteella, minkä vaaran alla olimme tähän saakka eläneet. Naisemme eivät olleet helposti paimennettavaa laumaa, vaan todellinen, kapina-altis, lähes miehenveroinen vastustajaryhmä.

Olimme epätoivoiset. Tiesimme, ettei meillä ollut muuta mahdollisuutta, kuin myrkyttää naisten iltavaamuska ja hankkiutua heistä eroon kokonaan. Onneksi ennen kuin ehdimme toteuttaa aikeemme, shamaanit kertoivat kaukaisesta maasta meren takana, jossa naisia tehtiin vaarattomiksi.

Tuossa maassa naisten ulkomuotoa muokattiin vaatimattomampaan suuntaan: neniä kavennettiin, silmiä leikattiin, ryppyjä siloiteltiin. Naisille pystyttiin laittamaan ihon alle tyynyt, joiden tarkoitus oli pehmentää naisen suorittaman hyökkäyksen tuhovoimaa. Oli erittäin yleistä, että hampaat tylpistettiin puruvoiman vähentämiseksi ja niihin voitiin myös lisätä valkoinen huomioväri, joka varoittaisi miestä hampaat paljastettuna kulkevasta naisesta. Naisen massaa vähennettiin erilaisin imulaittein, kunnes hän oli kykenemätön hyökkäämään täysikasvuisen miehen kimppuun.

Tiedosta riemastuneina ryhdyimme tuumasta toimeen. Joka kevät, naistenpäivänä, nuo viisaat shamaanit palaavat takaisin yhteisöömme ja vievät mukanaan tytöistämme vaarallisimman. Pientä sotukkapalkkaa vastaan he kuljettavat tytön tuohon kaukaiseen maahan ja muuttavat hänet yhdessä suurten taikureiden kanssa lauhkeaksi ralliporoksi. Vähitellen olemme uskaltaneet nostaa iiterimme takaisin vaatekaappiin ja nukkua naistemme keskellä paljain kauloin. Rauha ja turvallisuus on palautunut yhteisöömme.

Liekö sitten miesluonnolle ominaista itsetuhoviettiä, että yhä vielä, kun silmämme selaavat noiden harvojen vapaana laiduntavien naistemme typistämätöntä rumuutta ja voimakasta ulkomuotoa, veremme kuohuu sellaisin pyörtein, ettei arkinen ralliporo voisi koskaan saada sitä aikaiseksi.


Pakinaperjantain viikon aihe on nainen. Jaa

perjantaina, maaliskuuta 07, 2008

Toisen epäonnen pelastama

Tässä piti olla kukkakuva kiitoksena Tuimalle ja osoituksena, että kuvani ovat vielä tallessa... Mutta Blogger temppuilee...

Tuima kirjoitteli viime kuussa kuinka oli kokenut menetyksen tietokoneensa seottua. Kauhistuin Tuiman kohtaloa, päätin vihdoinkin tarttua itseäni niskasta kiinni ja kopioin cd-levyille kaikki tärkeät kuvat ja kirjoitukset (joita on muuten raakileesta romaanikäsikirjoituksesta lähtien).

Tietokoneeseen tuli virus, jota häädettäessä meni kaikki (paino sanalla KAIKKI). Olisin menettänyt kaiken! Kuvat ja kirjoitukset ja kaiken. Siis kiitokset Tuimalle.

Toivon, että joku herää nyt tästä kirjoituksesta ja varmuuskopioi kaiken arvokkaan parempaan talteen :)

... Ai niin! Olen muuten vähän humalassa.... Siis RAKASTAN teitä kaikkia!!!!! Nyt lähden kännikommentoimaan...

Ja huomenna selvästä päästä Pakinaperjantaita... Jaa

tiistaina, maaliskuuta 04, 2008

Tissiton

Pitkien esipuheiden, murahtelujen ja hiljaisuuksien päätteeksi lääkäri sai kakaistua (se olikin viimeinen hetki, sillä pian en olisi kuullut hänen ääntään sydämeni takomiselta) ettei minulla ole syöpää tms. kamalaa.

HUH...

Toisaalta on vähän omituinen olo, kun ensin on joutunut pitämään huoltaan suitsissa niin pitkään ja nyt tässä ei ole enää mitään hötkyilynaihetta.

Pitää varmaan juhlia jotenkin. Elämää.

Kaikkein paras uutinen on se, että teidän ei tarvitse lukea enää tissipostauksia. Minustakin tuo aihe on käynyt aika puiseksi tässä viikkojen saatossa!


... Ai niin... Tuo otsikko on muuten vain sitä varten, että saisin Elinan taas lukemaan väärin :D Jaa