lauantaina, joulukuuta 02, 2006

Tökkeli

Minulle soitti tänään yksi ihminen jolla on ollut viime aikoina tosi vaikeaa. Minä en osannut taaskaan sanoa mitään järkevää. Kaikki sanomiseni tulivat sillä lailla hassusti ryppäissä. Ensin oli pitkä tauko ja sitten ilmoille ryöpsähti puolikas lause yhteen pötköön. Minä toistelin samoja, merkitykseltään tyhjiä asioita moneen kertaan. Välillä säikähdin sillä ääneni meni liian iloisen kuuloiseksi. Seuraavassa lauseessa kompensoin muuntamalla ääneni liioitellun myötätuntoiseksi. Ei voi mitään, olen kerta kaikkiaan surkea tuollaisissa tilanteissa ja ne pitäisi kieltää minulta jonkin lain tai asetuksen voimin. Ja surullisinta on että mitä enemmän olen toisen puolesta pahoillani, sitä typerämmältä kuulostan. Minulle on jostain syystä tullut aivan kamalat paineet tämän asian kanssa ja tunnen aina kuumaa häpeää epäonnistuessani... niin missä sitten? En tiedä onko kyse vain siitä että yritän sitkeästi löytää niitä sanoja jotka muuttavat asiat hyväksi, vaikka sellaisia sanoja ei tietenkään ole olemassakaan.

Nykyään olen alkanut (joissain tilanteissa) ajatella ennen kuin puhun. Se on tehnyt minusta tökkelin. Tai tietoisen siitä että olen tökkeli. Onneksi sentään osaan vielä kirjoittaa ennen kuin ajattelen.

Tänään menemme vanhemman lapsen isän järjestämään illanviettoon. M jää T:veljen ja tämän vaimon seurassa kotiin. Saunomme ja syömme tacoja. Minä otan ehkä pari siideriä. Kivaa vaihtelua sekin. En tiedä auttaako kirkasvalo vieläkään. Paha mennä sanomaan. Ainakaan tänään ei ole ollut kovin paha uupumuspäivä. Olen kirjoittanut mielikuvitusjuttuakin pitkästä aikaa ja pitänyt puuhastani. Varsinkin kun ei ole tarvinnut olla koko ajan korva tarkkana M:n puuhien suhteen. T on katsonut tytön perään. Jaa

4 kommenttia:

Marko F kirjoitti...

Aika vaikeaa löytää sanoja, kun toisella on vaikeaa. Varsinkin jos kyse on ihmisestä, jolla on melkein aina vaikeaa ( minulla on ollut joitakin sellaisia tuttuja ).
Vähän helpompi ehkä silloin, jos kyse on yksittäisestä menetyksestä, kriisistä tms.
Varsinkin vakavat sairastumiset,lapsen kuolema tai avo- tai avioerot on kurjia juttuja. Eipä siinä oikein kukaan hyvä taida olla oikeita sanoja löytämään.

allyalias kirjoitti...

Moikka, marko f. Nämä jutut ovat minulle ihan oikeasti ikuisuuskysymyksiä. Jotenkin tuntuu että ne sanat kuuluisi löytää. Että olisi sen jollekin tärkeälle ihmiselle velkaa. Mutta kun itsellä on ollut vaikeaa, on se riittänyt että joku on vaan siinä ja kuuntelee. Ei sillä ole ollut niin paljon merkitystä mitä ne sanovat.

sumea kirjoitti...

Allyalias, juuri niin. Luulen sen aidon auttamisen avautuvan, että miettiin, miten itsellä. Useimmiten ei löydy sanoja, ei ole sanoja, ei tarvita sanoja. Riittää, että on. On toinen ihminen siinä olemassa, kuulemassa, välittämässä.

Sulfidi kirjoitti...

En ole kyllä itsekään mikään paras näissä jutuissa, mutta kai se on paras kun on vain on myötätuntoinen ja kuuntelee? Niin luulen minäkin..