Tämä on kolmas vakava yritys saada luettua Karen Blixenin Eurooppalaisena Afrikassa tämän syksyn aikana. Tähän astiset yritykseni on torpedoinut tehokkaasti se, että en ole kyennyt lukemaan montaakaan sivua kun olen jo itkenyt itseni sokeaksi. Tänään otin kirjan taas päättäväisenä käteeni ja huomasin että lukeminen onnistuu, jos teen kaikkeni ollakseni eläytymättä tekstiin. Tämä ei sinänsä ole maailman nautittavin tapa lukea, yleensähän sitä pyrkii eläytymään mahdollisimman hyvin. Mutta huomasin viihtyväni kirjan parissa kuitenkin, itse asiassa luinkin siitä melkoisen osan tässä päivän mittaan, aina kun M:n silmä vältti.
Kaikesta eläytymättömyydestäni huolimatta pidemmissä kuvailujaksoissa itku puski väkisin ilmoille. Huomasin että silmälasit päässä on ikävää ja tuhruista itkeä ja minusta kannattaisikin tehdä tutkimus siitä oppivatko lapsuudesta lähtien lasipäiset lapset itkemään vähemmän tai ainakin vähemmillä kyynelillä kuin avosilmäiset. Laseja kuivatessa onnistuin kovettamaan itseni aina uudelleen ja niin pystyin jatkamaan lukemista. Tiedän että tällä kertaa selviän loppuun asti.
Olin saanut "viralliselta taholta" kehuja kauan aikaa sitten kirjoittamastani jutusta. Siitä tuli oikein hyvä mieli. Ja hyvää mieltä tässä tarvitaankin, neiti M nimittäin opettelee yhtä aikaa värien erottelua ja nimeämistä sekä kasvattaa omaa tahtoaan päivä päivältä valtavammaksi. Tytön kulmat ovat kurtussa ainakin kolmasosan päivästä. L oli kastellut housunsa ja istunut sen jälkeen tietokoneen ääreen. Hän oli kastellut tuolin huomattavan kosteaksi. No, onneksi minun housuni imaisivat kaiken kosteuden sutjakasti persauksen kohdalle :( Kiitti vaan, pikku-L!
Jaa
3 kommenttia:
Voi siun housuja! =D
Onnea yrityksellesi ja toivon nautittavia lukutuokioita. :)
Hei hallatar ja sulfidi. Kiitokset myötätunnosta ja kannustuksesta.
Lähetä kommentti