torstaina, joulukuuta 14, 2006

Joulutunnelmissa.

Olen alkanut huomata joulustressin kohoavan ilmoille, vaikka kuinka yritän vakuuttaa itselleni että kaikki sujuu kyllä ja mitä ihmeen sujumista siinä joulussa muka aina on? Sehän on vain yksi päivä muiden joukossa. Silloin syödään vähän paremmin ja annetaan lahjoja. Miten se voisi mennä pilalle?

Mutta sitten muistan että sitä varten pitää laittaa joulukoristeita, leipoa piparia, torttua ja monta muutakin joulun onnistumisen kannalta pakollista tuotetta, ostaa ne lahjat ja kuusi, siivota ja pestä pyykkiä (aina ennen juhlia on jostain syystä aivan kammottavat määrät pyykkiä), pitää kuskata joululahjoja useammalle taholle, juoda joka paikassa pari kuppia kahvia ja syödä tarjolla olevia, joulun aikaan "antimiksi" muuttuneita keksejä ja suklaakonvehteja ja varoa jatkuvasti ettei vatsa tulisi kipeäksi (kivun olen huomannut aiheuttavan kohtuutonta ärtymystä hellan ääressä häärätessä).

Ja sitten kun joulu lähestyy, kädessä alkaa olla yhä pidempää kauppalappua ja aina yhtä inhottavat ostosreissut ruuhkassa venyvät entisestään. Ja kun kuitenkin olisi muutakin mietittävää... Tämä on ollut rankka vuosi, tämä on nyt rankkaa aikaa, meidän pitää vaan jaksaa näiden vaikeuksien yli. Sitä tässä on tullut hoettua itselle viimeiset kolme vuotta. Ei taida olla enää kiveä johon en olisi kirvestäni iskenyt. Tulisi edes Seiska ja toisi valmiin kinkkurullan ja konvehtirasian, sekä lapsille numeroa liian isot collegepaidat ja tekisi haastattelun jonka kuvissa koko perhe on hymyssä suin. Jaa

Ei kommentteja: