Pakinaperjantai, aiheena juhla

Mää oon kuullu että porukka ossaa juhulia monessakin eri kulttuurissa, ihan niissäki paikoissa joissa ei meikäläisen mielestä niin paljon sitä juhulaa tarvittiskaan. Niinku vaikka Helsingissä. Niillä on siellä saamari soikoon niin paljon kampetta ja elokuvvaa ja taidemuseoo etteivät ne varmaan erota ees millon se juhula alakaa ja millon se on ohi. Toista se on meillä täällä kehäkolomosen tällä puolen, Pohojois-Pohojanmaalla. Meillä maa on rakennettu ihan justiinsa niin tasaseksi ja harmaaksi että juhulat erottuu kilometrin päähän ja nepä onki vaan sellasia tilanteita että niistä puhutaan vielä usiammankin vuojen päästä. Määpä ihan käyn teijän lukjoitten kanssa läpi tään koko juhlaperinteen jos vaikka satutte eksymmään tänne päin tai jos mielessänne meette säälimään meijän tuhansien tasasten peltojen keskellä asuvaa porukkaa.

No ekana tietenki kututaan porukkaa paikalle puhelimella tai suusanallisesti jos koko suku assuu pienemmässä piirissä. Kututtu murahtaa vastaan että emmää voi saatana soikoon tietää mitä mää teen ees huomenna, ootatko nää ihan tosissaan että mää luppaan nyt kahen viikon päähän tulevani? Sitte ku kaikki on kututtu, alotetaan ihan armoton juhulavalmistelu, jollasta ei takkuuvarmasti oo missään puolella maailmaa. Ensiksi perhe siivuaa koko huushollin nurkasta nurkkaan, muttei liian aikasin, ettei ehi uuestaan likkaantummaan. Ja me ei täällä asutakkaan missään rotanloukussa vaan meijän kojit on sellasia että niitten siivuamisessa mennee varmaan yksi kokonainen työpäivä. Sitten alakaa perinneruokien valamistus ja se vasta on tarkkaa puuhaa se. Kahavi keitetään monesti jo edellisenä päivänä, kyllä se siellä termoksessa pyssyy lämpösenä ja jos ei pysy niin tajuaahan ne vieraat minkä takia se mikroaaltouuni nököttää pirtin nurkassa, perkele. Sitte pannaan lihasoppa tai lohisoppa porisemmaan riippuen siitä mikä tillaisuus on käsillä. Se sääntö siinä on ettei hautajaisissa panna lihasoppaa ettei juhulaväellä tuu kummia ajatuksia lihan alkuperästä ja häissä ei panna lohisoppaa ettei tuu hautajaiset mieleen. Lopuksi ostetaan sipsiä ja niitä juustosuikeroita (jotka mää kyllä laittasin mieluusti pois perinneruokalistalta, on ne vaan niin kumman makusia patukoita) ja jotku jotka oikeen haluaa rehvastella panevat vohoveleita ja jottain kääretortunpaskaa. Sitte pöytään saatetaan iskiä vielä ruisleipä ja veitti markariiniin oottammaan jos soppa on jääny syystä tai toisesta laihanpuoleiseksi. Sitte otetaan pöytään kirkasta viinaa, yksi pullo jokasta vierasta kohti, paitsi lapsia kohti vain puolikas.

Sitte vieraat tulevat yksitellen paljonki sen jäläkeen ku alun perin on kututtu. Naiset laittaa päälle ihan paitapuseron ja siistit housut ja miehet ottaa jossain määrin pohojaa, ihan vaan kohteliaisuuesta ettei isäntäväki jouvu ihan konkurssiin. Siinä näytetään pikkusen hapanta naamaa jokkaiselle ja katotaan halaveksuen pöyän antimia. Siittä isäntäväki tietää että ovat katteellisia ja voivat olla hyvillä mielin tarjoilujen suhteen. Jossain vaiheessa kuokkavieraat ilmestyvät pihapiiriin ryypiskelemään ja oottamaan illan tappelua. Ne tietävät kyllä että sitä ennen juhulaväen pittää ensin syyä ja kerätä tappeluintua vanahoja kaunoja muistelemalla. Niitä on jääny jokkaiselle suvun aikasemmista juhulista. Ihan katteeksi käy niitä vanhoja sukuja joilla on vuosisataset perinteet, niillä on niin komiat juhulat että alta pois. Samalla tietenki juuaan viinaa että päästään taas pitkän ajan päälle puhevälleihin. Sitte kuokkavieraat käyvät jo ikkunanpieliin koputtammaan ja juhulakansa syöksyy pihalle tappelemmaan. Vanha sanonta kuuluu että juhula ei oo ohi ennenku pihamaa punertaa. Ja ylypiänä voin sanua että meijän juhulien jäläkeen on aina ampulanssia tarvittu.

Sittepä juhulat ovat ohi ja porukka siirtyy siihen vaiheeseen ettei tarvitte kylällä tervehtiä jos vastaan kävellään, eikä lahajoja vaihella etes jouluna. Mutta niin se vaan mennee että taas seuraavat juhulat yhistää porukan niin ku ei koskaan ois erossa oltukaan.



Pakinaperjantai Jaa