keskiviikkona, joulukuuta 27, 2006

Meemi

1, Mihin edellinen suhteesi kariutui?
- Liialliseen samanlaisuuteen. Nuoruuteen ja kyllästymiseen.


2.Koska viimeksi poistit karvoja vartaloltasi.

- Pari päivää sitten kainaloista.


3. Mitä teit klo 8 tänä aamuna?

- Vaihtelin pikku M:n vaippaa tai asentelin Maisa-dvd:tä paikoilleen


4. Oletko hyvä matematiikassa.

- En tiedä. Minulle sanottiin jo pienenä ettei meidän suvulla ole matikkapäätä, enkä tajunnut koskaan kyseenalaistaa asiaa.


5.Mitä muistat omasta vanhojen päivästä?

- Että minun korvakoruni tippui kesken tanssihyppelyiden.


6. Onko kukaan sukulaisistasi tai esi-isistäsi kuuluisa?

- Johannes Virolainen ja piispa Martti Skytte ovat sukututkimuksen mukaan minulle sukua.


7. Oletko ottanut opintolainaa?

- Joo. Mutta enpä ole sentään maksanut vielä.


8. Mitä posteljooni toi viimeksi?

- Mainoksia ja Kalevan.


9. Montako erilaista juomaa olet juonut tänään?

- En vielä mitään.


10. Jätätkö puhelinvastaajaan viestejä?

- Pitkin hampain.


11. Kenelle menetit konserttineitsyytesi?

- Ensimmäisenä tulee mieleen M.A.Numminen ala-asteella. Ei sitä osannut oikein arvostaa silloin. Lukiossa tykättiin siitä ja yritettiin haastatella sitä koulun esitelmään. Mutta se ei vastannut meidän kirjeeseen (nyyh).


12. Kirjoittaisitko hiekkarannalla nimesi hiekkaan?

- Luultavasti.


13. Mikä on kivuliain toimenpide, jota olet joutunut kokemaan hammaslääkärissä?

- Hammaskiven poisto.


14. Mitä löytyy kotisi takaovelta?

- Katuharja.


15. Onko suunnitelmia perjantai-illalle?

- Eipä ole vielä. Luultavasti olen kotona perheen ja tietokoneen kanssa.


16. Pidätkö siitä, millaiseksi merivesi tekee hiuksesi?

- Enpä erityisesti.


17. Söisitkö yksin juhlapussillisen sipsejä?

- Valitettavasti.


18. Oletko koskaan käynyt planetaariossa?

- Olen, lasten kanssa.


19. Käytätkö kylpypyyhettä useammin kuin kerran, ennen kuin se menee pyykkiin.

- Käytän.


20. Mainitse muutama asia, joka saa sinut innostumaan.

- Hyvä kirja/elokuva/musiikkikappaleet, hyvä keskustelunaihe, jännittävä seikkailu


21. Nimeä lempivanukkaasi.

- Sellainen jacky makupala jossa on päällä vaaleaa ja alla tavallista suklaata.


22. kuvaile avaimenperääsi.

- Thaimaasta tuliaisena saatu metallinen norsu, jonka voi halkaista keskeltä kahtia ja väliin laittaa yhden rauhoittavan lääkkeen. (Jos siis käyttää ja minä valitettavasti en. Burana siihen ei mahdu)


23. Missä säilytät kolikoitasi?

- Lompakossa ja käsilaukun pohjalla.


24.Koska viimeksi puhuit suuren yleisön edessä?

- Kesäkuussa omissa häissäni.


25. Millaisen talvitakin omistat?

- Ohuen alennuksesta ostetun ja vähän lämpimämmän villakankaisen.


26. Millainen sää oli lakkiaispäivänäsi?

- Valokuvien mukaan ihan letkeä.


27. Nukutko makuuhuoneen ovi kiinni vai auki?

- Kiinni.


Tämän kopioin Obeesialta. Haastan kaikki lukijat.

Jaa

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Huomenta Allyalias :)
täytyy katsoa, jos vaikka itsekin vastailisi noihin kysymyksiin.

Anonyymi kirjoitti...

Koskaan ei ole liian myöhäistä onnitella (häiden johdosta)! Onneksi olkoon! :-)

Allyalias kirjoitti...

Huomenata marko f. Osallistu ihmeessä. Olisi kiva nähdä mitä vastaat.

Elegia kauniit kiitokset :) Minusta tämä ei ole yhtään myöhäinen ajankohta sillä meidän kiitoskorttimmekin ovat vielä lähettämättä (apua!)

Sulfidi kirjoitti...

Ottaa otin haasteesi vastaan ja vieläpä vastata vastasinkin. :)

Allyalias kirjoitti...

Kiva kun vastata vastasit :) Käynpä kurkkaamassa.