lauantaina, helmikuuta 03, 2007

Mielikuvamurhailua

Blogitapaaminen osa 6: Medium Overdrive

Blääh. Oli tylsää istua rekan kyydissä ja kuunnella ikijatkuvaa juttua auton ajovalojen umpioista. Allyalias katseli pimeiden peltojen silhuetteja. Miehen puhe alkoi muuttua yhä väsyneemmäksi puuroksi. Siinä samassa hän terästi aistejaan. Hän vaistosi ettei ollut ainoa blogihahmo öisessä Limingassa. (Katso myös Blogitapaaminen 1, 2, 3, 4 ja 5)

Heidihahmo pysähtyi huohottaen nojaamaan polviinsa. Oli pimeää ja hiljaista. Rekan ääntä ei kuulunut enää mistään. Luojalle kiitos, onnistuin eksyttämään sen. Saakelin hullu! hän manasi mielessään ja tärisi kauttaaltaan. Hänen aivonsa eivät suostuneet täysin käsittämään sitä mitä äsken oli tapahtunut. Se oli ollut kuin suoraan huonosta kauhuelokuvasta. Ei tällaista tapahtunut oikeassa elämässä. Ehkä kaikki olikin unta tai jokin uusi todellisuuden taso, johon hän oli hypähtänyt jäätyään taas hortoilemaan kameran kanssa pitkin pellon vieriä. Samassa hän huomasi että kamera oli jossain. Samoin se pieni termospullollinen kahvia, johon Heidihahmo oli lisännyt kolme reilua tujausta rommia. Ei siksi että se olisi maistunut hyvältä. Kännissähän hän oli halunnut olla.

Heidihahmon oli pakko palata takaisin siihen paikkaan jossa hän oli tajunnut että täysperävaunurekka oli tulossa juuri häntä kohti kuin valaistu maailmanloppu. Heidihahmo naurahti omaa ajatustaan. Leuka väpätti kylmästä ja itkun orastuksesta. Sen oli täytynyt olla ihmeellinen näky. Hän kiemurtelemassa täyttä vauhtia kaasuttavan rekan ajovalojen kiilassa kuin kauhistunut jänis. Kuinka kauan häneltä olikaan kestänyt tajuta että hänen pitää hypätä pois tieltä!

Hän rämpi syvässä lumihangessa takaisin päin. Rekkaa ei enää näkynyt missään. Hän tunsi kuinka ilma alkoi liikkua hänen keuhkoissaan reippaammin. Yhtäkkiä hän näki kameran ja termoksen. Ne olivat vierekkäin, keskellä tietä, aivan kuin joku olisi asettanut ne siihen tarkoituksella. Ansaksi. Hän kipusi tien laitaan ja epäröi. Rekkaa ei edelleenkään näkynyt. Lopulta hän syöksähti keskelle tietä ja tarttui kameraansa.

Valot välähtivät päälle. Moottori ärjähti. Heidihahmo näki kuinka valo heijastui kauniisti hänen termarinsa teräspinnasta. Hän nousi ja kääntyi hitaasti katsomaan taakseen. Kirkas valo häikäsi hänen silmiään, mutta siitä huolimatta hän näki kuinka mielipuolen näköinen, pallonaamainen nainen tanssitti tajutonta kuljettajaa naruissa, kuin marionettinukkea. Rekka kiihdytti liikkeelle valtavalla voimalla. Heidihahmo ei ehtinyt liikahtaakaan. Jaa

16 kommenttia:

Sulfidi kirjoitti...

Heh, joku taisi villiintyä öisestä reissustamme.. ;)

Allyalias kirjoitti...

No, ainahan minä innostun jos pääsen täältä seinäin sisästä pakosalle...

Hansu kirjoitti...

Mielikuvitus senkun laukkaa Allylla! Odotellaan seuraavaa uhria...

Allyalias kirjoitti...

Hansu, väsyneenä sitä tuppaa ajattelemaan kaikkea levotonta. Niin kuin teitä blogiystäviä :)

Anonyymi kirjoitti...

Siis yksi lisää. Täytyy toivoa Saaran onnistuvan ennenkuin sä murhaat kaikki!

Tää on viihdyttävää iltalukemista.

Allyalias kirjoitti...

Alastalo, saas nähdä mitä Saara tekee. Kiva että saat kivaa viihdettä iltaasi, minulla on jo takana yksi karmea painajainen tosielämässä tämän nettimurhailun takia.

Anonyymi kirjoitti...

Taas naurattaa pakostikin. Vaikka itkettäisi kuinka, nämä sinun päättömät tarinasi pakottaa hymyn huulille.

Allyalias kirjoitti...

Mitähän mää oikein sekoilen näiden kommenttien kanssa? Nyt vasta käsnään että sellaiset voi jopa poistaa jos ei tykkää niistä...

Helena, kiitos käynnistä ja kiva kun tykkäsit tarinasta! :)

Anonyymi kirjoitti...

Eilen ei kommentointi onnistunut. Yrittelen uudestaan, ennen kuin suuntaan sarveni kohti moottoritietä...

Allyalias kirjoitti...

Hyvä kun nyt onnistuu, Jussi.

Sarvi kohti moottoritietä... Hääh? Kuulostaa pahaenteiseltä...

SusuPetal kirjoitti...

Väki vähenee ja pidot paranee:) Joo, voisithan sinä poistaa päiviltä myös epämukavia blogareita....onko heitä?

Muuten, mistä sinulle tuli mieleen se nimi Hanniska-Heikki, josta annoit alkulauseen? Liittyykö nimen taakse joku tarina vai veditkö vaan hatusta? Olisi mukava kuulla. Jos nimeen liittyy joku tarina, lukisin sen mielelläni, joko täällä tai kommenttilaatikossani.

Allyalias kirjoitti...

Susu, en kyllä murhaa epämukavia. Minä olen vähän sellainen oikeassakin elämässä että yritän olla vaan välittämättä niistä ei-mukavista. Ettei tarvisi puuttua niihin ollenkaan.

Hanniska-Heikki tuli ihan spontaanisti jostain aivolokerosta. En ainakaan usko että muistaisin sen jostain tietystä... Mutta koskaan ei voi olla noiden asioiden kanssa ihan satavarma.

HeidiR kirjoitti...

Hmmm... Tässä murhatarinassa on ristiriitaisuuksia.

Ensiksikin olen absolutisti, nykyisin. Olen kyllä rommiakin aikoinaan maistellut.

Haluaako joku tekeytyä minuksi? Olenko minä joku muu? Oikea Heidihahmo jäi rekan alle jo kauan sitten!

Onko tässä tarinassa aikahyppyjä? Yliluonnollisia käänteitä?

Stephen Kingia hurjasti lukeneena toivon, että klenkkasen jostain esille hämyisessä yössä. Kuolemaahan ei ole olemassakaan. ;)

Allyalias kirjoitti...

Ehkä sinun tosiminäsi on absolutisti, mutta vaikuttaa että tämä Heidihahmo on armoton juopottelija. Ehkä hän ei ole kertonut sinulle kaikkea... ;)

Saapas nähdä känkkäsetkö vielä jostain esiin...

Muistaakseni Amy Tanin Sata salattua aistia-kirjassa oli esitetty ajatus että kuoleman jälkeen ihminen päätyisi juuri sinne minne uskoo päätyvänsä.

Salka kirjoitti...

Voi hyvänen aika! Hetken kun on omissa liemissään kiehumassa niin täällä on jo liuta ihmisiä taas multiin pantu, apuva!!!
Mutta tarina itse oli kyllä vetävä ja erinomaisen viihdyttävä, taas...

Allyalias kirjoitti...

Murhajuna ei odottele ketään... Ei edes liemissään kiehujaa...