tiistaina, tammikuuta 30, 2007

Mielikuvamurhailua

Blogitapaaminen osa 5: Pakkasyö

(Lue myös Blogitapaaminen 1, 2, 3 ja 4)

Allyalias kulki hiljaista katua, yrittäen vältellä katulamppujen valoläikkiä. Pakkasta oli hirvittävän paljon ja hän oli joutunut pukemaan kahdet lapaset päällekkäin. Hän oli sonnustautunut naurettavaan Michelin-ukko-toppatakkiinsa, joka ei mahdollistanut käsien pitämistä kehonmyötäisesti vaan lapaset sojottivat kömpelösti osoittaen jotain näkymätöntä kaukaisuudessa. Silloin tällöin hän hätkähti puutalojen nurkkien pauketta ja kääntyi katsomaan hätääntyneenä äänen suuntaan. Kaduilla ei kuitenkaan näkynyt mitään epäilyttävää. Hän ei tiennyt mitä pelkäsi enemmän, eläviä vai kuolleita. Mutta hän ei ollut enää turvassa, hän tiesi sen.

Hän oli varmistanut kulkureittinsä jo aikasemmin ja kiipeili tottuneesti yli aitojen ja paarusti talon seinämiä pitkin niin littanana kuin toppatakki antoi myöten. Lopulta hän pääsi perille ja tunki lapaset taskuihinsa. Kylmä tarttui sormiin heti. Hän kokeili taskuaan. Kuristusvaijeri oli siellä missä sen pitikin. Yhdellä nopealla heilautuksella hän hyppäsi sisään Isopeikon asuntoon.

Sisällä tuoksui hyvälle, seinäkello raksutti suurta yöääntään jossain asunnon huoneista. Oli pimeää ja hiljaista. Allyalias katseli esineitä ympärillään, otti muutaman käteensä ja tarkasteli niitä ikkunasta siivilöityvää valoa vasten. Pian hän varmistui siitä ettei kukaan ollut kuullut hänen tuloaan. Hän hiipi kohti makuuhuoneen raollaan olevaa ovea.

Isopeikon vuode oli enemmän pesän kuin sängyn näköinen. Peikko makasi kippurassa, äänekkäästi tuhisten. Hänen varpaansa olivat liikuttavasti toistensa lomassa. Säälimättä Allyalias kaivoi kuristusvaijerin esiin ja kumartui Isopeikon ylle.

Pitkän ajan kuluttua hän kohottautui takaisin seisomaan. Ei helvetti, hän ajatteli. En minä pysty tappamaan häntä. Hän on kuitenkin peikko, vaikka onkin tuollainen... iso. Hän katseli vielä hetken Isopeikon unta, ja sipaisi mietteissään tämän karheaa kuontaloa. Sitten hän hiipi varovasti takaisin pakkaseen.

Ulkona häntä alkoi raivostuttaa oma heikkoutensa ja hän potki raivoissaan puun runkoja, talon seiniä ja kovia lumipaukkuja. Hiki puski toppatakin alta. Minun täytyy olla sekaisin... hullu... heikko, hän hoki itselleen ja päätti että vielä näyttäisi itselleen ja kaikille muillekin mistä puusta oli veistetty.

Ps. Käy kurkistamassa myös Saara Siltasen murhatutkimusten etenemistä Muikun blogista. Jaa

26 kommenttia:

Sulfidi kirjoitti...

Mitä!?! Ei kait Allyn puntti ala nyt tutiseen?? Nyt itseä niskasta kiinni ja viikate heilumaan! Kansa vaatii v*rta.. :) heh hee..

SusuPetal kirjoitti...

Pehmomurhaaja!!! Nyt kärsii kyllä katu-uskottavuus pahasti!
Mitä se Peikko sinulle oikein maksoi????

allyalias kirjoitti...

Sulfidi, ei suinkaan, Ally nousee takaiskusta entistä julmempana!

Susu, niin mutta olisit nähnyt sen peikon. Se oli jotenkin niin... SULKKU!

Marko F kirjoitti...

Tiistaita Allyalias :)
täällähän tapetaan ihmisiä ;-)

Paju kirjoitti...

Millä hakusanalla jouduin tilitysnurkkaan aaveiden, uhkien joukkoon. On onneksi eläviäkin toivoa antamassa.

Tänne taitavat viedä kaikki hakupolut. Rooma on saanut kilpailijansa.

Isopeikko kirjoitti...

Peikko herää ja huomaa heti jonkun katselleen peikon unta. Unesta puuttuu monta kohtaa, jotka nyt kulkevat jossain jonkun muun mielessä. Peikko nousee ylös, jolloin sen nenään käy tuoksu, jota kolossa ei ollut silloin kun peikko kävi potsloikkoon. Tuoksussa on häivähdys jotain peikkomaista kiihkeyttä ja se vie peikon muassaan, kuljettaa kohden salaperäistä kulkijaa.

Peikon koloon jääneet tuoksut kertovat peikolle yöllisistä tapahtumista. Peikko sipaisee karkealla kädellään kuontaloaan. Kuontalossa ollut kädenjälki tarttuu peikon käteen. Peikko alkaa oivaltamaan vieraan vaikuttimia, se tuntee halua ottaa selvää yöllisestä kyläilijästä.

Peikko siirtyy nurkalta toiselle. Se tietää tarkoin kuka oli se yöllinen kulkija. Peikko on tunnistanut kulkijan tuoksusta ja tämän mieleen tarttuneista peikkounikuvista. Kädenjälkikin tahtoo palata siihen käteen, josta se edellisyönä irtosi. Peikko katselee kulkijaa koko ajan. Joka kerta eri paikasta, eri nurkan mutkasta, eri pöydän alta, eri selän takaa, eri piilosta, puusta tai pensaasta. Välillä peikko on piilossa ihmisen mielessä, joskus se katsoo koiran tai kissan katseessa.

Peikolla on aikaa odottaa. Se tietää miten peikkounikuvat vaikuttavat ihmisen mielessä.

allyalias kirjoitti...

Marko f, täällä on tosiaan tappohommat käynnissä. Mutta tapetaan vaan ihmisiä, eikä peikkoja ollenkaan :)

Paju, sepäs olisikin jos tässä muututtaisiin Roomaksikin. Minnehän sitä sitten haaveilisi matkustavansa?

Peikoilla on peikon vaistot, ihan selvästi. Ehkäpä hänen olisi pitänyt alkaa rikostutkijaksi. Mutta saapa nähdä kuinka peikkomaisia ajatuksia mieleeni alkaa putkahdella... En tiedä odottaako kauhulla vain innolla :)

Salka kirjoitti...

Oih, et sitten pystynyt Peikkoa, arvasin! Tuommoinen sulkku ja kaikki! Ja mut sitten tapoit, enkä edes tiedä mihin kuolin! *mököttää mustasukkaisena*

allyalias kirjoitti...

Salka, ihmisiä kohtaan en tunne sääliä, mutta peikot ovat näköjään toinen juttu. Älä suotta murjota, ala kulkea nimellä Sal(ak)ka niin kukaan ei henno kajota sinuun ;)

Hansu kirjoitti...

MIhin katosi Ally the blogimurhaaja?? Vai heikkous iski loppumetreillä, moraaliko sanoi vastaan?

Salka kirjoitti...

Salka, salakka sala-akka...
Ei kalat oo ollenkaan sulkkuja:(

allyalias kirjoitti...

Hansu, myös blogimurhaajalla voi olla heikkoja hetkiä. Mutta vielä tästä noustaan... ja SINÄ voit olla seuraava...

Kuules Sala-akka, tämä murhaaja ei tapa edes kaloja. Ne on tämän mielestä ihan sulkkuja ja reppanoita.

SusuPetal kirjoitti...

Hmm, voin kyllä ilmoittaa, että SusuPetal ei ole ihminen, vaan täysin fiktiivinen hahmo, joka on siis rinnastettavissa peikkoon.
Ja joulupukkiin.
Eli mites tässä nyt näin kävi?

Kun sanoit murhaavasi vaan ihmisiä... Oh ny god! I'm alive!!!!

allyalias kirjoitti...

Niin siis et tietenkään ole ihminen, enhän minä tietenkään oikeita ihmisiä murhaisi, mutta olet ihmishahmo niin kuin me kaikki muutkin (no ei Isopeikko tietenkään).

Kun Alastalo kerran otti ja lanseerasi tämän virtuaalitoden käsitteen niin käytetään sitä. Tämäkin kirjoitus on virtuaalitotta, samoin kuin kaikki tuo aikaisemmin. Ja me olemme virtuaalitosia ihmisiä. Niin tosia kuin virtuaalitosi vain voi olla!

allyalias kirjoitti...

Ps. Unohdin varmistaa että Reiska on virtuaalitosi ihminen. Ettei se ole joku eläin tai muu vastaava virtuaalitosisatuhahmo.

allyalias kirjoitti...

Pps. Ja olisiko kohteliaampaa puhutella häntä Reijoksi?

Hansu kirjoitti...

Hui, kun pelottaa....

allyalias kirjoitti...

Hansu, alkaapa tässä itseänikin hiukan pelottamaan mitä tuo blogihahmoni keksii...

Salka kirjoitti...

No okei, sitten. *kääriytyy sulavaan salakan kuoreensa ja kuvittelee olevansa allyn sulkku sala-akka*

allyalias kirjoitti...

:D

SusuPetal kirjoitti...

Voihan virtuaali...Reiska on Reiska ja virtuaali myös.

Mutta että siis te muutkin olisitte siis virtuaaleja...???

allyalias kirjoitti...

Susupetal, näin se elämä yllättää ;)

Polgara kirjoitti...

Haa, jokohan saisin kommentoitua?! Joku ryösti minun kommentaarini matkalla. Tulen ITSE ratkaisemaan sen tapauksen asian vaatimalla ikävällä, mutta toki varmalla tavalla. Jonka, kuten arvaatte, olen oppinut täältä! Varo, bittihelvetti, täältä tullaan!
Alli se vaan porskuttaa, mutta Peikon edessä meni sitten pakki sekaisin, vai? Olisiko tarpeen poistaa Peikko Lokistanian peikkovahvuudesta Peikon omalla tavalla ,D Esto kolaa, miettii Polgara ja alkaa viilata...

allyalias kirjoitti...

Voi tätä kommentteja imevää helvettiä. Minullakin niitä katoaa kuin tuhka tuuleen.

Mitähän se Polgara mahtaa oikein suunnitella? Pitääpä pysyä tarkkana ja aistit virkkuna. Eihän tässä enää tiedä yhtään mitä tapahtuu...

Muikku kirjoitti...

Hellämieliseksi olet heittäytynyt Allyseni, niin ja varomattomammaksi..

allyalias kirjoitti...

Räääks! Nyt murhapäiväni taitavat olla luetut... Pitää varmaan muuttaa virtuaaliKanarialle ja alkaa elää siellä kookosmaidolla.