Tarinamaanantai, kuva-aihe

Ikarosmies

Se tunnettiin kylällä nimellä Ikarosmies. Tai oikeastaan kaikki sanoivat sitä Irkkariksi kun se tykkäsi karkistakin ja kertoi aina juttuja jos sille osti pienen pussillisen niitä vaaleanpunaisia vaahtosieniä tai ruskeita ufoja. En minäkään olisi tiennyt että sen nimi tulee Ikarosmiehestä jos isä ei olisi kertonut. Isä oli ollut sen kanssa samalla luokalla ja se oli ollut Ikarosmies jo silloin nuorena. Ja omituinen oman tiensä kulkija. Erakko jo silloin.

- Hei kerro meille mitä sä teet huomenna, me sanottiin ja ojennettiin sille pientä, tiukassa solmussa olevaa pussia. Se tarttui pussiin ja alkoi heti nyhertää hampailla solmua auki. Lopulta se laittoi yhden vaaleanpunaisen sienen suuhunsa, aina jalka ensin niin kuin tutin. Sitten se kertoi.
- Huomenna minä nousen aikaisin ja teen eväät muovikassiin. Ja sitten lennän kymmenen kilometrin korkeuteen ja jos jaksan niin korkeammallekin. Pitää harjoitella että pääsee jonain päivänä aurinkoon asti.
- Mut koulussa sanottiin että sinne on joku 150 000 kilsaa. Et sä jaksa lentää sinne asti.
- Joo, mutta avaruudessa on painotonta, ukko kiihtyi. - Siellä ei lennetä vaan uidaan. Eikä tarvitse kuin vetäistä pari vetoa kerran viikossa. Lopun ajan voi nukkua ja odottaa että Aurinko alkaa vetää puoleensa. Sitten ei tarvitse tehdä enää sitäkään vähää.
- Mut sä kuolet nälkään ennen kuin sä ehdit perille.
- Siksipä minä otankin eväät mukaan. Pitää vaan ehtiä syödä kaikki ennen kuin on liian lähellä aurinkoa. Muuten muovipussi sulaa eväisiin kiinni ja ne ovat pilalla.
Sitten me mentiin pois ja naurettiin tahallaan niin kovalla äänellä että se varmasti kuuli.

Yhtenä päivänä meillä oli historian kirjassa kuva siivekkäästä ukosta jonka nimi oli Ikaros. Me käsitettiin heti että juuri siitä Ikarosmieskin oli keksinyt hinkunsa lentää aurinkoon asti. Minä luin koko kuvan vieressä olleen tarinan ihan hiljaa ja huomasin että kaveritkin olivat kumman näköisiä koko tunnin. Onneksi ei mennyt kauan kun kello jo rämisi.
- Meidän on pakko mennä varoittamaan sitä ettei menisi sittenkään. Sehän kärventyy auringossa, minä sanoin heti kun olimme koolla. Muut olivat samaa mieltä. Juostiin niin lujaa etten muista koskaan juosseeni. Mutta Ikarosmiestä ei näkynyt kylän raitilla. Ei silloin, eikä enää koskaan sen jälkeen.
- Ehtiköhän se jo mennä? sanottiin monesti senkin jälkeen aina kun porukassa oli ollut pitkään hiljaista.

Monesti tähyttiin mäeltä taivaalle ja yritettiin nähdä Ikarosmiestä. Pate sanoi kerran nähneensä sen taivaalla lentämässä. Sen, tai jonkun ison linnun. Mietittiin että sitähän se oli kuitenkin halunnut enemmän kuin mitään ja saatiin siitä ajatuksesta vähän lohtua. Nyt aikuisena sitä on jo järkevämpi ja tietää. Mutta sen sanon että jos näkisin nyt Ikarosmiehen jossain kylän raitilla, niin kuin ennenkin niin ostaisin sille kympillä sieniä ja ruskeita ufoja sekaisin, kyllä siinä sen verran iso kivi putoaisi sydämeltä.


Tarinamaanantaihin Jaa