torstaina, helmikuuta 15, 2007

Runotorstaissa kirjoitetaan ystävyydestä

Ystävyys



Voikkonää alakaa?
Tehhään kepponen
ja leikataan naapurin postiin
sydämenmuotonen reikä.


Ja sitte mennään
Jutusvaaran reittiä suoraan
siihen rantaan missä
meillä oli pentuna maja.
Mullon siellä tupakkaa.
Voijaan polttaa yks
pökkiin.


Voijaan me soittaa kans
vanhusten ovikelloja
turhaan,
jos siinon susta hohtoo.


Kysy vaan ekka siltä ukoltas
joutaako se vahtimaan kakaroita
pari tuntia.




Runotorstaihin



Jaa

30 kommenttia:

Genoveeva kirjoitti...

Upea juttu. Niin kuin lapsena ja yhä edelleen samana. Mihinkäs sieltä sisältä muututtais :-) Kiva, yllätyksellinen runo.

meirami kirjoitti...

Tykkäsin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne kirjoitti...

Nos-tal-giaa tursuava ja pentu asuu teillä.

allyalias kirjoitti...

Genoveeva, kun vaan voisikin palata lapsuuden aikaan. Siitä tulisi varmaan aikuisten rentoutumiskeino nro:1

Meirami, kiva kuulla :)

Oh-show-tah hoi-ne-ne Mitenhän minulla tuleekin ystävyydestä aina nostalginen olo. Tai nostalaaginen, niin kuin äiti sanoisi.

HeidiHahmo kirjoitti...

Tulin ihan kateelliseksi... Hmmm... Mutta minulla oli lapsena niin korkea moraali, etten tuollaista olisi tehnyt lainkaan. Jos joku olisi houkutellut pahantekoon.

Olin pikkuvanha ja ehkäpä tylsä tapaus juuri sen takia, etten lähtenyt mihinkään "kivaan" mukaan.

Nyt ois kiva käydä soittelemassa liian tärkeiden ihmisten ovikelloja turhaan. Pitäisiköhän? ;)

allyalias kirjoitti...

Heidihahmo, enpä ollut minäkään mikään huimapää. Mutta olihan minullakin omat seikkailuni...
Tarina ei kerro onko jotain noista jutuista kokeiltu kaverin kanssa aikuisena ihan todellisessakin elämässä.

Sulfidi kirjoitti...

Näinhän se on, meissä kaikissa asuu pieni kakara.. Hauskasti pulppuili mieleen omia tekemiä koiruuksiani kun olin nappula. Kivasti veti hymyn huulille aamutuimaan! :)

allyalias kirjoitti...

Sulfiitti, lapsuuteen liittyy pieni keppostelu. Olisin varmaan osallistunut moiseen enemmänkin jos olisin tajunnut ettei se ole enää aikuisena niin kivaa...

Tain no OKEI, on se yhtä kivaa vieläkin mutta sitä ei vaan saa tunnustaa...

sini kirjoitti...

Hymyssä ja ystävyydessä
lapsuuden nauru
laulaa ikuisesti.

Ihana, kiitos :)

helanes kirjoitti...

Tätä vielä vanhainkodissa!

allyalias kirjoitti...

Sini, kauniisti sanottu. Ja aivan naulan kantaan.

Helanes, vanhainkodissa sitä voi vasta oikein yltyä ja vedota orastavaan dementiaan :)

Anonyymi kirjoitti...

Oispa mullakin tuollainen ystävä :-)

allyalias kirjoitti...

Ano, minullapa on montakin luovan hullua ystävää, mutta pakko sanoa että erään tietyn kanssa on koettu aika erityisiä elämyksiä ;)

M.A. Lindroos kirjoitti...

Hauska runo:) Tulin hyvälle tuulelle. Ja se on harvinaista...

pastillinjauhaja kirjoitti...

Hieno runo! Jälleen voin nähdä kaiken sieluni silmin. Tosi lämminhenkinen kokoaisuus. WAU!

allyalias kirjoitti...

M.A.Lindroos, Tämäpä mukavaa. Minussa on joku sellainen piirre että saan ihmiset hyvälle tuulelle... Ainakin ne tuppaavat purskahtamaan nauruun heti minut nähdessään.

Pastillinjauhaja, kiitos taas :) Ehkäpä aikuisiän lapsetus onkin yleisempää kuin luulemme. Laittavat vaan kaiken lasten piikkiin...

Isopeikko kirjoitti...

*ring ring*

allyalias kirjoitti...

Mitä soittaako täällä joku turhaan vanhusten ovikelloa... Isopeikko! Kosto elää...

Muikku kirjoitti...

Pilapuhelut ovat melkein yhtä hauskoja kuin turhaan pimpottelu..sitäkään ei ole enää liian usein tullut harrastettua..

allyalias kirjoitti...

Muikku, nyt kännykkäaikana ei oikein mitenkään voi... Tai ehkä voisi soittaa ja esittää lehdenmyyjää.
HEI! Ehkä kaikki lehtienmyyjät ovatkin oikeasti pilareita!

Karjalaine kirjoitti...

Aijai, taijat halajaa murretta issekkii. Mahottoma hieno koukku hyväs runos. Nappii!

allyalias kirjoitti...

Karjalaine, mikä kunnia tämä onkaan! :D Kiitokset kehuista ja pannaan murtaen jatkossakin...

kukkis kirjoitti...

Runo olisi ollut muutenkin hyvä, mutta loppukoukku teki siitä aivan mahtavan! Kyllä osasitkin asettaa sanasi! Vieläkin hymyilyttää :)

Mun on pakko tunnustaa, että yleensä en pidä murrerunoista (ovat vaikealukuisia, ja usein murre peittää sitä, että runo ei muuten ole kovin kaksinen). Tähän murre kuitenkin sopi, se toi lapsuuden jotenkin lähemmäksi ja muutenkin lisäsi runoon uusia ulottuvuuksia. Lisäksi olit osannut kirjoittaa murretta niin, että sanat ymmärsi helposti eikä tarvinnut yhtään tankata.

Kiitos runosta!

allyalias kirjoitti...

Kukkis, tää Oulun-murre on vaan niin helppoa että sitä ymmärtää kaikki. Toisin kuin ne muut murteet.

Kiitokset kehuista muuten :)

Salka kirjoitti...

Minä en ensin huomannut ajatella että tässä lapsen kepposia suunniteltiin. Luulin ihan että aikuisten;) Mutta se olen minä vain! Aivan sulkku runo taas, kiits!

allyalias kirjoitti...

Salka, hienoa! Olet varmaan hyvässä kosketuksessa sisäiseen lapseesi...

Salka kirjoitti...

Kyllä olen! Kerran veljentyttärien kanssa peuhatessa nuorempi kysyi: Salka-täti, ootko sie aikuinen vai lapsi? Vähänkös putosin mutta naama peruslukemilla piti vaan heittää kysymys takaisin: Mitäs sie luulet? Ja lapsi vakavana: Luulen että oot lapsi! *hihittää ja kaivaa barbit esille*

allyalias kirjoitti...

En tiedä tekeekö tämä minut lapsenmieliseksi, mutta minä ainakin ottaisin moisen kohteliaisuutena :)

mehtäsielu kirjoitti...

Mukava runo. Jokaisessa aikusessa assuu kakara. Toivottavasti. Mukavasti hehkua lisätty murteella

allyalias kirjoitti...

Mehtis, enpä ole tavannut aikuista jossa ei kakara asuisi. Joissakin yksilöissä tuo kakara on vaan arka ja pikkuisen piilossa.