sunnuntaina, tammikuuta 28, 2007

Mielikuvamurhailua

Blogitapaaminen osa 4: Lähtösavut


On yö. Allyalias hivuttautuu ikkunasta sisään. Makuuhuoneen peiton alta kuuluu tuhinaa. Hän ottaa repun selästään ja kaivaa sieltä raskaan Prisman muovipussin. Hänen uhrillaan on aikaa enää seuraavaan iltapäivään. (Lue myös Blogitapaaminen 1, 2 ja 3)



Voivoi minua parkaa
, Jussi vaikeroi mielessään Voi minua kilttiä ja hyväntahtoista ihmistä. Kuinka minä olen joutunut tällaiseen tilanteeseen!
Kaksi, hädin tuskin parikymppistä poliisia seisoi hänen ovellaan, kädet lanteilla, vastasaavutetun auktoriteettiaseman painaessa heidän yläruumiinsa hienoiseen takakenoon. Jussi haroi tukkaansa, puhui ja puhui, yritti selittää, mutta hän tiesi koko ajan että oikeusjuttu tästä tulisi ja hänet leimattaisiin hulluksi ja rikolliseksi. Hänen kätensä haroivat sitä laajempaa kaarta mitä epäuskoisemmin poliisit häntä katsoivat. Hän odotti vain sanoja lähdetäänpäs sitten kamarille selvittämään tämä asia, mutta tällä kertaa niitä ei sanottu. Hänelle soitettaisiin sitten perästä päin kun sopi tulla juttelemaan. Käskivät vielä lähtiessä miettiä mitä oli tullut tehtyä. Mokomatkin nulikat! Siinä yrittivät olla parhaansa mukaan isämäisiä. Mistä hekään mitään tiesivät?

Jussi heittäytyi sängylleen makaamaan ja pisti tupakaksi, vaikka se sai hänet inhoamaan itseään entistäkin enemmän. Tilanne vain oli niin kamala että hänen oli pakko rikkoa lakkonsa ja ottaa muutamat hermosavut. Hänen kurkkuaan kirveli, tuntui vaikealta vetää henkoset perille asti. Mitä minä olenkaan tehnyt? hän ajatteli epätoivoisena ja tajusi samalla kuinka omituiselta hänen oli täytynyt vaikuttaa. Mutta hän oli kerta kaikkiaan pillastunut jouduttuaan Ainolan puistossa valtavan lastenvaunuparven keskelle. Äitejä oli joka puolella ja kaikki tuntuivat uhkaavan hänen henkeään. Hän muisti kuinka oli alkanut sättiä äitejä ja pyrkinyt pakoon, mutta vaunujen muuri oli ollut liian sankka. Ja se yksi äiti oli huutanut ja heristänyt hänelle sormeaan. Itsepuolustukseksi hän oli taklannut sen naisen ja pari muutakin lumihankeen, sen hän tiesi itse. Mutta kukaan muu ei tuntunut uskovan häntä, viimeiseksi ne virkaintoiset poliisit.

Hänen oli pakko myöntää itselleen että oli ylireagoinut sen sekopään uhkauksiin. Mutta ei ollut kivaa tietää että sellainen asui hänen kanssaan samassa kaupungissa. Kunpa en olisi koskaan alkanut bloggaamaan, hän ajatteli epätoivoissaan. Nyt se ihminen oli tehnyt hänestäkin hullun ja vainoharhaisen. Hänen maineensa saattoi olla lopullisesti mennyttä. Tupakan polttaminen alkoi sujua helpommin jokaisen ikävän ajatuksen myötä.

Yhtäkkiä Jussi tunsi jotain kimakkaa, vai kuuliko hän sen sittenkin? Hän ei ehtinyt eritellä aistimuksiaan sillä hän oli lakannut olemasta. Samoin iso osa hänen asunnostaan. Vain kasa vaaleanpunaiseksi värjäytyneitä vaatteita leijaili pihalle, öljypilkkuiseen lumeen räjähdyksen äänten kimpoillessa seinistä ja puiden rungoista.

Jossakin kaupungin toisella puolella äiti oli päästänyt lapsensa rattaista jaloittelemaan. Hän kohotti katseensa lapsesta ja näki taivaanrannassa savua. Kukaan ei huomannut pientä hymyä hänen suupielessään.
Jaa

19 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Nyt kun aikaa ... eikä mihinkään kiirettä ... voin rauhassa kierrellä kotikaupungissa pelästyttämässä lastenvaunuineen kulkevia äitejä... yhden korvaan käyn ehkä välillä supattamassa, että kaikilla on aikansa ja täällä lämmityspuolella tilaa ... joskus saatan leikinpäin nostatella hirvittäviä painajaisia nukkuvan lastenvaunujentyöntäjän uniin ... muistoja olemattomaksi kadonneesta bloggarista ... ehkäpä annan juttua tutkivalle poliisille yllättävän oivalluksen ... vaan en kerro mitä suunnittelen ...

Allyalias kirjoitti...

Vai niin... Mielenkiintoista mihin kaikki päätyvät murhatyön jälkeen. Yksi matkustelee täällä minun kanssani, yksi taitaa olla eksyksissä komerossa, yksi näpyttelee blogitaivaallista näppäimistöä ja yksi jää haamuna peräämään oikeutta epäreiluun murhaansa.

Ööh.. Tuota.. Pieni vinkki: Siirry valoon. Nimittäin nyt minuakin alkaa vähän pelottaa...

SusuPetal kirjoitti...

Hähää, oletko Ally tullut ajatelleeksi, että kohta olet ihan yksin, ainoa elävä, seuranasi vain taivaallinen ja helvetillinen joukko kummituksia, joilla ei ole näppäilyn lisäksi muuta tekemistä kuin ulvoa ja ulista ja kalisuttaa luitaan ja havistella siipiään erään tietyn elävän lähettyvillä....

Be aware.....

Allyalias kirjoitti...

Susu, kyllähän tässä alkaa vähän hirvittää. Mutta "niin makaa kuin petaa" ja "minkä taakseen jättää, sen edestään löytää".

Sulfidi kirjoitti...

Niittokone on kyllä säksättänyt täällä kovalla tahdilla.. :) Tarinat senkun koventuvat ja kiihtyvät, selviä sarjamurhaajan tunnusmerkkejä.. Hrr!! Kali kali.. 'hampaat lyövät yhteen'..

Allyalias kirjoitti...

Voi, älä pelkää. En minä sinua murhaa... Vai murhaanko?

Hansu kirjoitti...

Hui, pelottavaa. Kaikkee sun mielessä s liikkuukin!

Salka kirjoitti...

Minä kyllä ainakin haluaisin tarinan jatkuvan. Sammaan malliin vain, tämä muuttui juuri hiukkasen mielenkiintoisemmaksi;)

Allyalias kirjoitti...

Hansu, etpä ole ensimmäinen joka sanoo noin, tuskin viimeinenkään.

Salka, kiva saada kannustusta murhaamaltaan ihmiseltä. Sitäpä ei moni saakaan :) Kiitokset sinulle. Katsotaan jatkuvatko murhat vielä.

Anonyymi kirjoitti...

Wau - tuo meni jo vähän överiksi ;D Jeeh, lisää, murhia, tappoja. Miten olis pienet salamurhat korkealla blogitustasolla *vinks*? Tai esim. kaikkien Presson blogien kurmuuttaminen hevon tuuttiin... tai jotain vastaavaa. Siis joku järjestys, perkele, pitää nyt sun murhiinkin saada! Nih! Muuten katos katos kaikki kaveritkin *kolkkoa hekotusta*, mitäs sitten bloggailet ja murhailet. Täh?

Allyalias kirjoitti...

Polgara, sori, pitää yrittää paljon överiksi ensi kerralla ;) Mullon se että mää murhaan vaan niitä kenestä mää täällä tykkään, enkä yhtään niitä joista en tykkää ollenkaan. Niitä mää en edes mainitse nimeltä. Sehän se kai on niille se pahin mahdollinen blogikuolema, eikös vaan.

Mutta sut mää saattaisin tappaa...

Salka kirjoitti...

Jii, sä tykkäät musta!

Allyalias kirjoitti...

Salka, ai nykkönää vasta huomasit?

Anonyymi kirjoitti...

Sinä senkin murhanhimoinen, perkele!

Allyalias kirjoitti...

Sehän minä kyllä olen...

Salka kirjoitti...

Nyt;) *nauraa lempeästi*

Allyalias kirjoitti...

*Rutistaa Salkaa lempeästiÄ*... höhläke...

Salka kirjoitti...

Niinpä taijjan olla!

Tuo Muikku on päässyt askeleen lähemmäksi sinua, jokos alkaa pelottaa?

Allyalias kirjoitti...

Joo, Saara Siltanen hengittää melkein niskaan, mutta eiköhän tässä vielä sinnitellä... Aikamoiset hoksottimet sillä Saaralla!