tiistaina, helmikuuta 20, 2007

Mielikuvamurhailua

Blogitapaaminen osa 7/3: Maljannosto kuolemalle

(Lue myös blogitapaaminen osa 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7/1, 7/2. Käy kurkistamassa myös Siirroksen puolelle tarinoitua Offsetin salaisuutta)

Kaikki kerääntyivät yhteen kauhusta väristen. Polgaran sormien ympärillä värisi. Näytti kuin niiden välitse olisi välähdellyt sinistä sähköä.
- Siis ei voi olla TOTTA, humalan kimentämä ääni kuului toisesta huoneesta. - Eikö täällä oo ollenkaan Sonata Arcticaa? Mikä paska mesta tämä oikein on?
Allyalias näki että itsensä tumakkaan humalaan naukkaillut Hansu hoippui paikalle lasi läikkyen.
Hansu huomasi Polgaran ja hikkasi kuuluvasti. Hallattaren suusta pääsi hysteerinen hihitys.

- On tämäkin porukka! Polgara raivosi. - Edes minua ette kutsuneet.
- On sinut kutsuttu, Allyalias sanoi. - Vincentkin on täällä. Katso vaikka... Vincent! Hei Vincent!
Kissaa ei näkynyt enää missään.
- Livahti varmaan ulos rottia metsästämään, Allyalias sanoi.
- Salli minun epäillä! Minä saan kyllä selville jos tähän on kissa haudattuna, Polgara tuhahti kuitenkin jo selvästi rauhoittuneena. - Missä sitä viinaa nyt on?
- Me voimme näyttää, Olli ja M.A. Lindroos sanoivat.

Juhlat jatkuivat. Elegia keitteli kaikessa rauhassa viidettä kupillistaan terästettyä teetä. Hän näytti olevan erityisen mieltynyt Muikun pikkuleipiin. Heidihahmo nousi jossain vaiheessa lavalle ja esitti juhlakansalle runon. Alastalo, Olli ja Jussi olivat sitoneet solmionsa hikinauhoiksi päähänsä ja yrittivät tanssia jotain omituista nykytanssia runon tahtiin. Hallatar syötti M.A Lindroosille isolla kauhalla sienisalaattia ja kertoi sammaltavalla äänellä kuinka kamalaa kaikki oli nykyään, kun kukaan ei enää välittänyt toisistaan. Vintti ja Saara pyörittivät narua ja, Hopola, Ninni ja Helena hyppivät keskittyneesti aakkosia rymähtäen välillä yhdeksi kasaksi. Hopola osasi hypätä niin korkealle että hänen päänsä osui välillä kattokruunuun.
- Missä muuten Susupetal on? Kutuharju kysyi Allyaliakselta.
- Häntä ei ole näkynyt... Liekö lähtenyt ulkomaille tai jotain. Mutta kyllä hän varmaan vielä tulee, onhan hän tunnetusti aika perso viinalle.
-Hei katsos tuonne, Kutuharju sanoi ja osoitti ällistyneenä esiintymislavan suuntaan.

Lavalla hoippui uhkaavan huterassa takakenossa nainen, joka piti selvästikin kädessään kuvitteellista mikrofonia. Kun nainen puhui, hänen äänensä oli humalasta vapiseva, mutta voimakas.
- Hei yshtävät, nainen huusi. - Minä olen Obeesia ja haluan esittää teille muutaman kauniin sävelen.
- Tuosta ei kyllä hyvä seuraa, Kutuharju kuiskasi.

Jatkuu taas tulevaisuudessa... Jaa

39 kommenttia:

HeidiHahmo kirjoitti...

Oh! Meno alkaa olla todella hurjaa! :D

hopola kirjoitti...

Auts, päähän sattuu.. toiset ne vaan saa viinaakin ja toiset joutuu abc-kouluun.. Obeesian esitystä odotan innolla.

Hallatar kirjoitti...

Heheee! =D
Hyvinkin vois olla mahdollista... ;D

Saara kirjoitti...

Oijoi. Kyllä nyt ujostuttaa.

allyalias kirjoitti...

Heidihahmo, alkaa olla hurjaa. Ehkäpä teistä tulee kiertävä runo- ja nykytanssiesitys jonka suosio on huimaa :)

Hopola, uskomaton ponnistusvoima sinulla. Saapas nähdä mitä keksit seuraavaksi. Obeesia on kyllä hurjassa vedossa.

Hallatar, ihan turvallinen arvaus, voisi olla mahdollista melkein kenen tahansa kohdalla.

Saara, älä suotta ujostele. Tietäisitpä mitä vielä keksit näiden juhlien aikana ;)

Olli kirjoitti...

Mikä vhitun naru mun päässä rhoikkuu...

Panettelua! Jos minä olen paikalla niin sit siellä ei kyllä enää ole sitä viinaa, että voisi jollekulle näyttää, että täällähän sitä.. nih!

:D :D :D
Hauska tarina! Ja niiiiin todenmukainen..

Marko F kirjoitti...

Täällä senkun murhamessut jatkuu :)
hyvää tiistaita Allyalias :)

allyalias kirjoitti...

Olli, Jussi on hommannut haamumaisilla kyvyillään aivan yliluonnollisen paljon viinaa. Siksi sitä riittää.

Itseänikin yllättää tämä jatkuva todenmukaisuuteni :)

Marko, hyvää tiistaita sinullekin. Täällä tosiaan taas näissä tunnelmissa.

Polgara kirjoitti...

Eh, tuota, minä kyllä tulen vielä hurm...ei kun siis murhailen kaa... odotas vaan... tarttee kirjoittaa lisää, vai laitanko heti julki?!

allyalias kirjoitti...

Huu, Polgara, tämäpä kuulostaa jännittävältä. Ihan niskakarvat nousevat pystyyn kun odotan mitä se on keksinyt...

Polgara kirjoitti...

Siellä on, mutta ehkä ei pysy...;D

allyalias kirjoitti...

Hienoa, Polgara! Nyt saadaan vähän jännitystä peliin. Anna ees vähän armoo kun tää on päättänyt nyt olla kiltti...

Menkäähän muutkin mielikuvamurhailun ystävät katsomaan mitä Polgara on keksimässä bileiden huikeaksi päätösnumeroksi...

Alastalo kirjoitti...

Mhinäkö danssimasha? Poish she minustha. Ja mikä mun otshaltha roiggh Solmioitha minnen käythä koshkaan HiK!!

Hirvittää jo!

allyalias kirjoitti...

Herra Alastalokaan ei ilmeisesti tunne blogihahmoaan niin hyvin kuin luulee. Minä kerron vain minkä näen :)

Elegia kirjoitti...

Tapahtuuko täällä myös murha? Alkoikin tehdä mieli pikkuleipää. Toivottavasti muikku ei ole myrkyttänyt niitä... Taikka samapa tuo ;)

Kiitos päivän piristyksestä, Ally! Täytyykin lukea ajatuksen kanssa nuo aiemmatkin osat. nyt onkin sopiva aika viihdyttää itseään :)

Hansu kirjoitti...

Joo, ei ole kunnon menoa ilman Sonata Arcticaa. Protestoin varmaan humpalle!

Saako joku alkoholimyrkytyksen?

allyalias kirjoitti...

Elegia, Muikku informoi että pikkuleivät tuoksuvat ihanasti karvasmantelille... mitähän lie mahtoi tarkoittaa? Jää nähtäväksi kuka murhaa ja kenet. Ainakin eväät ovat vähän epäilyttävät ja verenhimoinen Polgarakin väijyy bileissä.

Hansu, jos joku saa alkoholimyrkytyksen, se olet varmaan sinä :) Sitä vaille kamalat pohjat oli ottanut jo ennen juhlien alkamista. Vai onkohan tuolla ketään, jota pikku myrkytys ei uhkaisi?

Helena kirjoitti...

Siksihän minua sattuukin joka paikkaan - taisin jäädä kasan alimmaksi.

allyalias kirjoitti...

Helena, älä huoli. Olet tuskin ainoa jota sattuu joka paikkaan. Osa saattaa jopa olla perin hengettömässä tilassa...

Rita kirjoitti...

Kävin juuri Polgaran buduaarissa ja piti tulla varmistamaan että olet tallessa. Huh. Oikein nousee tukka pystyyn teidän juttujenne kanssa.

Olemme näemmä päässeet sivuseinällesi, Kops ja minä. Kiitos kunniasta :)

allyalias kirjoitti...

Rita, vielä täällä ollaan tallessa, mutta saapa nähdä kuinka pitkään. Olen vähän laiska lisäilemään suosikkeja, mutta tuossa yhtenä päivänä tuli vähän reippailtua. Vieläkin puuttuu joitain mielenkiintoisia tapauksia...

Obeesia kirjoitti...

Aiotko tosiaan lopettaa kemut näin lyhyeen? Tiedäthän, että näytelmä loppuu vasta sitten, kun lihava nainen laulaa!

allyalias kirjoitti...

Obeesia :D Eivät kemut näin lyhyeen lopu, jos Polgara ei lopeta niitä... Etpähän näytä ainakaan olevan seinäruusuna tällä kertaa...

Genoveeva kirjoitti...

Hauskaa

allyalias kirjoitti...

Kiitokset Genoveeva :)

Isopeikko kirjoitti...

Peikko siirtyy puutarhasta juhlataloon. Se lähestyy askeleen kerrallaan juhlijoita pysyen kokoajan oman selkänsä takana jotta sitä ei huomattaisi. Peikko jää seuraamaan kahden juhlijan keskustelua... se kuulee sanan "kuplavesi" ja aavistaa sanan merkityksellisyyden... jotkut ovat tarkoituksellisesti muuttamassa juhlien kulkua... Peikko ojentaa kätensä yhdelle juhlijoista ja karkaa takaisin pimeyteen. Juhlija jää hämmentyneenä seisomaan peikon käsi kädessään... käsi näyttää levottomuutta herättäviä käsimerkkejä juhlijoille.

Isopeikko kirjoitti...

...jottei unohtaisi, peikko jättää kutsujen emännälle tarkoitetun lumotun munan eteisen pöydälle...

M.A. Lindroos kirjoitti...

Buahahahahaaa....Kai siinä sentään oli seitikkejä siinä sienisalaatissa???

allyalias kirjoitti...

Isopeikko, saapa nähdä mitä tapahtuu kun löydän lumotun munan. Toivottavasti ei mitään kamalaa.

Linruusi, en tiedä mitä sieniä olivat. Salka poimi niitä kaapistaan. Aika limaisilta näyttivät ja olivat kivan kirkkaanvärisiä.

Offset kirjoitti...

Offset miettii ajan ja avaruuden uusia ulottovuuksia...

allyalias kirjoitti...

Hienoa pohdintaa Offset. Nyt muutkin katsomaan mitä Offset on päässään mietiskellyt!

vintti kirjoitti...

Näähän on parhaat bileet koskaan,ja kuinka paljon porukkaa onkaan :-)

Mähän osasin jopa käyttäytyä :-D

allyalias kirjoitti...

Vintti, ei siellä sitten loppupeleissä tainnut oikein kukaan osata... Mutta katsotaan mitä ilta tuo tuollessaan...

Sulfidi kirjoitti...

Taitavatpa olla pippalot niin sanotusti vasta alussa.. Se sienisalaatti oli kyllä makusaa, sanoisinko että jännän väristä!

Muukin tarjoilu näyttää olevan hyvässä kantimissa ja kulutus kohdillaa. Ainakin nesteiden suhteen.. :)

allyalias kirjoitti...

Kiva kuulla että tarjottava maistuu... Ja että juomaa on riittävästi. Ei sitä tietenkään kaikkea tarvitse juoda, muistathan. Aika moisessa kumarassa vaikutat olevan jo tähän aikaan illasta.

Kutuharju kirjoitti...

Kuulin että joku klooneistani on karannut Allyaliaksen bileisiin, hah haa! Näkyy olevan tuo piukkapanta joka on joka paikassa arvostelemassa kun toiset läträä ja yritää bilettää. No, antaa sen häärätä; jään tänne kulisseihin pitämään silmällä sitä silmälläpitäjää. Ja kiikaroin samalla mitä ohjelmaa Ally siellä vielä järjestää...

allyalias kirjoitti...

Kutuharju, vai että yksi klooneistasi... Tuota selitystä minäkin olen yrittänyt joskus käyttää bileillan jälkeen. Yhtä hyvin tuloksin ;)

SusuPetal kirjoitti...

Shiish, miten niin pershe eikun perssho viinalle...

allyalias kirjoitti...

Susu, mietin vaan sen perusteella millaista noissa bileissä oli...