keskiviikkona, helmikuuta 14, 2007

Tarinamaanantai, Kuva-aihe


Merenneito

Martti katsoi drinkki kädessään kun Supawan juoksi kohti merta, jonka horisontin taakse aurinko oli juuri laskemassa. Pian olisi yö, Thaimaan värikkäitä salaisuuksia sisältävät, sykkivät ja kiihottavat tunnit. Supawan venytteli aalloissa ja antoi kätensä hyväillä meren pintaa. Hänen tummat hiuksensa liehuivat lämpimässä tuulessa. Martti tiesi että kaikki liikkeet olivat tarkkaan harkittuja, juuri Marttia varten rakennettu esitys, jonka oli tarkoitus hivellä hänen esteettistä silmäänsä ja kiihottaa hänen ruokahaluaan lähestyvän yön kynnyksellä. Kaikki tytössä oli nuorta, niin nuorta ja koskematonta. Sileää pintaa vailla yhtään huolen uurretta. Jopa jäljet jotka hän jätti hiekkaan olivat pienet ja viattomat. Täällä oli vain iloisia ihmisiä, huolettomia ja täynnä sitä aurinkoa jonka alla he elivät päivästä toiseen.

Toisin oli kotona jossa kaikki vain käänsivät hänelle selkänsä, hän oli vain yksi kalmankalpea kasvo tuhansien muiden joukossa, harmaassa pitkässä takissaan, jo kumartuneessa ryhdissään. Mutta ne eivät tienneet, ne tanssiravintoloiden ynseäkasvoiset ämmät joilla oli tiukkakiharaiset permanentit. Ja joiden ohuista paitapuseroista oli jätetty kaksi ylintä nappia auki. Aina kaksi, ei koskaan kolmea. Keski-ikäisten koppavien akkojen armeija uniformuissaan. Ne eivät tienneet että hänellä oli täällä oma valtakunta, jossa hän oli kuningas.

Supawan oli tehnyt kauniista postikorttimaisemasta paratiisin, sellaisen ettei hän, mielikuvitukseton tavallinen mies, voinut sitä kuvitella. Supawan eli hänelle, hengitti häntä, palvoi maata hänen jalkojensa alla. Ja rakasteli kuin nuori, arka merenneito, suuret tummat silmät hänen vartaloaan hyväillen, silti kiihkeästi, haluten. Ja kerran elämässään hänellä oli kaikki valta. Hän oli lempeä kuningas, rakastava ja oikeamielinen. Hän antoi tuolle köyhälle tytölle hetkeksi pääsylipun rakkauden ja luksuksen maailmaan.

Martti tunsi kosteutta silmänurkassaan kun hän ajatteli sitä millainen sankari ja pelastaja hän oli. Supawan ei tiennyt mitä hän oli suunnitellut. Hän saattoi vain kuvitella sen kiitollisuuden kun jonain näistä päivistä, päivällisellä hienossa ravintolassa, hän kertoisi että muutaman vuoden kuluttua, kun Supawan olisi Suomen lainsäädännön mukaan tarpeeksi vanha menemään naimisiin, hän veisi tämän kotiinsa ikuisiksi ajoiksi, omaksi merenneidokseen.

Supawan näytti niin kauniilta seisoessaan auringonlaskussa. Niin nuori, mutta kuitenkin jo nainen. Tänä yönä he eivät poistuisi hotellihuoneesta, Martti päätti ja imi pillillisen raikasta juomaa suuhunsa.


Tarinamaanantaihin Jaa

18 kommenttia:

Sulfidi kirjoitti...

Tuli mieleen tosta kuvasta heti ekaks Martti ja sitä mukaa Laupias Samarialainen... Sai kyllä aikaan aika rasvaisia ajatuksia, YYÄÄÄKK!!!

Alma kirjoitti...

Yiih...eikö Martille ole mitään tiukkapermisten ja lasten välillä?

Hansu kirjoitti...

Vai semmosiin se Martti sekaantuu ulkomaanreissulla... Hyh, en ole ikinä ymmärtänyt naista/tyttöä, joka rakastuu ikivanhaan kurppaan. Kyllähän sen miehen ajatukset tietää....

Paju kirjoitti...

Pakko lukea. Tartut kiinni. Hyvä että sen teet.

Millainen on Supawanin elämä viiden, kymmenen, kahdenkymmenen vuoden perästä, jos hän tietäisi vaihtoehtoja eikä tätä alkua olisi.

allyalias kirjoitti...

Sulfi, Martti on tosiaan melkoinen "laupias samarialainen".

Alma, pahasti vaikuttaa että Martti tykkää nimenomaan lapsista. On se vaan aika ällö.

Hansu, pistää tosiaan miettimään onko tässä tarinassa rakkautta kummallakaan puolella. Minä en ole ikinä ymmärtänyt vanhoja ukkoja jotka kuolaavat pikkutyttöjen perään.

allyalias kirjoitti...

Paju, hyppäsit taas väliin. olemme jälleen yhtä aikaa liikkeellä... :)

Hyvän kysymyksen esitit. Tuossa iässä ei monesti ole (ihan kansallisuudesta riippumatta) kovinkaan paljon perspektiiviä tuollaisiin asioihin, eikä osaa edes nähdä kovin montaa vaihtoehtoa, saati ajatella viiden tai kymmenen vuoden päähän.

Offset kirjoitti...

Mielenkiintoista.
On se tuo kuva minustakin vähän tekopyhä ja kirkasotsaisen moralisoiva. Muun muassa.

allyalias kirjoitti...

Offset, ajattelin että tuo kuva tuossa voisi herättää monenlaisia ajatuksia. Niin taisi käydäkin... Kiitos käynnistä :)

Offset kirjoitti...

Jaa, etkös sinä sen kuvan moraalin innoittamana tuota kirjoittanutkaan?
:)

allyalias kirjoitti...

Ei suinkaan, vaan päinvastoin minun moraalini on saanut tuon kuvan henkilön tuohon ilmeeseen :)

Salka kirjoitti...

Ohhoh Allyalias!

Tämäpä vasta tarina, ihan mykistyin, taitava kuvaus suomalaisen miehen murheesta löytää oma rakastettu. Mutta noinkohan tuo merentaika säästyy tänne kylmään ja harmaaseeen pohjolaan tuotuna. Taitaa merenneidon suomut pudota kun tulee kerrostalokolhoosiin kaurapuuroa ja läskisoosia keittelemään...

allyalias kirjoitti...

Taitaapa tosiaan olla Martilla melkomoiset itsepetoslasit silmillä. Mutta nuo lasit ovat sellaista herkästihajoavaa sorttia. Sitten todellisuus tuntuu vieläkin karummalta.

Isopeikko kirjoitti...

Kaunis tarina. Oikein kaunis. Sanokaapas miten se muuttuisi jos Supawan olisi 18. Muuttuisiko se vai muuttoisiko tulkinta? Entäs jos Supawan olisi nuori poika?

allyalias kirjoitti...

Hienoa pohdintaa, Isopeikko! Meillä on aika tiukka moraalikoodisto joidenkin asioiden suhteen. Luulen että aika samalla tavalla osaamme laittaa nuo jutut arvoasteikolle.

Ehkä kaikissa mainitsemissasi tapauksissa olisi yhtäläistä tämän tarinan kanssa se, että Martti ei ole löytänyt omaa paikkaansa omasta elinpiiristään, että hän haluaa olla todella ennemmin se palvottu kuningas kuin tasavertainen kumppani.

Isopeikko kirjoitti...

Tai sitten se Martti kokee totaalista arvottomuutta ja ottaa vastaan kaikki mahdolliset itsetunnon kohennukset, riippumatta niiden motiiveista.

allyalias kirjoitti...

Tuo mitä sanot on aivan mahdollista, jopa luultavaa. Tosin luulen että tuo halu olla palvottu kuningas, jota itse tarjosin ehdolle, ei varmaan ole sekään merkki kovin kummoisesta itsetunnosta.

Isopeikko kirjoitti...

Sekin on mahdollista. Emmehän kuitenkaan tiedä mitä se oikeasti ajattelee :)

allyalias kirjoitti...

Emmepä kylläkään. Tai nythän se riepu ei ajattele enää mitään. Pelkkää paperia ja pikku tahroja koko ukko.