torstaina, helmikuuta 15, 2007

Valokuvatorstaissa on aiheena ystävyys




Mistä tunnet sä ystävän. Onko oikea sulle hän?


Tietenkin kansien, suositusten ja takakannen pikku tiivistelmän avulla. Mutta kaikesta huolimatta näiden ystävien kanssa pitää aina ottaa pieni riski.

Lapsena sanoivat minua lukutoukaksi, mikä oli aika harmittavaa ja noloa. Nyt olen tyytyväinen että minulla on ystäviä jotka suostuvat esiintymään blogissani omalla nimellään, ilman vastalauseita :)

Valokuvatorstaihin Jaa

35 kommenttia:

SusuPetal kirjoitti...

Minullakin tuli aika nopeasti mieleen kirjat ystävinä. Ja sitten levyt.
Joo, ja ihmiset myös...:)

Leenukka kirjoitti...

Oikeassa olet. Tosin joskus ystävä voi kansien perusteella näyttää tylsältä mutta tarkemmin tutustuessa paljastuukin sisältä varsinainen aarre.

Rita kirjoitti...

Ah, olisihan se pitänyt arvata että blogilaiset joissa on niin paljon hyviä kirjoittajia ja kirjojen ystäviä, saavat saman idean kuin minä joka meinasin ekaa kertaa osallistua Valokuvatorstaihin :) Jeps. KIRJA ON YSTÄVÄ, allekirjoitan mitä lämpimimmin!

HeidiHahmo kirjoitti...

Niin kirjat. Nekin ovat minun ystäviä.

Miksi kirja on hyvä ystävä?

Kirja ei sano vastaan. Jos sanoo, sen voi laittaa kiinni. Pahassa tapauksessa sen voi vaikka myydä.

Maailma on niin paljon kirjoja täynnä, että varmasti löytyy juuri sopiva. Eikä haittaa, vaikka jolla kulla toisella olisi sama kirjat. Kirjat eivät ole yksiavioisia, eivätkä ainutlaatuisia. Niitä tehdään aina useita kappaleita.

Jos sopivaa kirjaa ei kuitenkaan löydy, sen voi kirjoittaa itse. Taatusti näin voi vaikuttaa kirjan sisältöön huomattavasti.

Kuka keksii lisää? :D

Voi myös keksiä asioita, miksi kirja voi olla huono ystävä.

Marko F kirjoitti...

Kirjat ovat minullekin olleet aina niitä melkein parhaita ystäviä :)

allyalias kirjoitti...

Susu, ihmisetkin ovat kyllä kivoja. Mutta kirjat... No tiedäthän sinä ;)

Leenukka, eipä parane kirjaa kansien perusteella arvostella. Eikä ihmistä.

Rita, ajattele, meillä on sama ystävä! Se, joka lukee kirjoja, ei ole koskaan yksin.

Heidihahmo, en keksi yhtään syytä miksi kirja olisi huono ystävä. Oih, en voisi koskaan myydä kirjaa. Mutta lahjoittaa voisin, jos joku tykkäisi jostain yksilöstä enemmän kuin minä.

Marko, enpä ole yllättynyt että sinäkin luet kirjoja. Täälläpä on samanhenkistä porukkaa.

Sulfidi kirjoitti...

Voin hyvin samaistua vaikken itse lue kirjoja, syytä en tiedä miksi mutta ei oo aikaa jne jne.. Minulla on enemmänkin se käsillä tekeminen. Muistan lukeneeni 2 kirjaa ja ne olivat Titanic (en muista kenen) ja Ronja ja ryövärin tytär (sama juttu, siis tekijää) ja tykkäsin niistä. Mutten vaan lue.. ?

allyalias kirjoitti...

Sulfidi, äiti luki minulle pienenä tuon Ronja Ryövärintyttären (Astrid Lindgren) joka on säilynyt yhtenä lempikirjoistani tähän päivään asti.

Elegia kirjoitti...

Hyvä idea, Allyalias! Tunnustaudun itsekin lukutoukaksi.

Kirjojen henkilöihin voi muuten ihastua (tai vihastua) tai alkaa pitää ystävänä (tai vihollisena). Ainakin minä voin. En liene ainoa...?

Paju kirjoitti...

Kirja on mikälie pakkomielle. Kun opin lukemaan 7 v., tarttui kirja käteeni enkä saa sitä vieläkään irti 60 v. Apua.

käpsä kirjoitti...

Kirjat ovat ihania ystäviä. Pulmallisia vain siksi, että niistä on vaikea luopua. Kuka heittäisi roskiin, myisi tai edes lahjoittaisi toiselle YSTÄVÄN???

Kirsi kirjoitti...

Kun olin nuori, luin runoja. Sieltä löytyi tunteiden tulkkeja. Nykyisin luen enimmäkseen dekkareita, tietokirjoja ja manuaaleja. Kerro, kenen kanssa seurustelet, niin minä kerron sinulle, millainen olet :)

Tarjuska kirjoitti...

Minulla on nykyään jäänyt hieman vähemmälle kirjojen luku. Nuorempana luin enemmän. Kaihileikkauksen jälkeen on ollut hankalampaa lukea moniteholaseilla, kun pitäisi istua ja lukea, joka ei tunnu yhttään niin mielekkäältä kuin sängyssä maaten lukeminen. Runoista on tullut minulle tärkeämpiä tänä päivänä. :)
Gooksonin kirjoja on vino pino kirjahyllyssä...ne olivat suosikkejani. :))

Hansu kirjoitti...

Meinasin kuvata myös kirjoja, mutta jätin sitten kuvaamatta! Olen myös lukutoukka, jolla ei ole aikaa enää lukea... Työt ja muut harrastukset vievät aikaa.

Joskus kirja on täysi floppi, vaikka takakansi muuta selittää. Yritin vasta lukea jotain norjalaisen Valhalla-kirjaa. Plääh, meni into, ei ollu mun kirja.

allyalias kirjoitti...

Elegia, sama juttu minulla. Usein tulee ikävä mukavaa hahmoa sitä mukaa kun kirja lähenee loppuaan. Onneksi hahmo on aina kansien sisällä odottamassa.

Paju, apua! Eikö tää menekään koskaan ohi? :)

Käpsä, olen aivan samaa mieltä. Ystäville saatan joskus antaa kirjojani lahjaksi. Mutta vain jos uskon heidän pitävän niistä hyvää huolta.

Kirsi, minä olen löytänyt runot vasta aikuisiällä. Vähän kausissa luen niitä vieläkin. Kirjat kertovat paljon myös lukijastaan.

Tarjuska, minulla silmäongelmat rajoittavat myös kirjojen lukemista. Se on harmillista :(

Hansu, ehkäpä kirjaharrastuksesi elpyy sitten kun taas on aikaa. Minä olen vasta aikuisena oppinut jättämään kesken sellaisen kirjan josta en pidä. Ennen vedin kaikki vaikka sinnillä läpi.

Liisa kirjoitti...

Omassa hyllyssä olevat ystävät säilyvät. Ja antaa rakas ystävänsä jollekin toiselle on tosi ystävyyttä.

allyalias kirjoitti...

Liisa, näin minäkin ajattelen. Onneksi kovinkaan moni ei ymmärrä mikä uhraus omasta hyllystä annettu kirja on. Niin ei tarvitse olla jakamassa niitä joka synttäreillä jne.

helanes kirjoitti...

Kirjan voi ottaa, jättää välillä, unohtaa pitkäksikin aikaa, se ei nurise.

allyalias kirjoitti...

Kirja on tosiaan aika helppo ystävä, Helanes. Toisaalta jotkut kirjat ovat sellaisia että ne eivät jätä rauhaan vaikka haluaisikin...

Outolintu kirjoitti...

Kirjasto: siellä aina ystävä!

allyalias kirjoitti...

Outolintu, totta turiset. Ja ystävällä aina uudet jutut :)

Anna kirjoitti...

Kuuluvat parhaimpiin ystäviini!

Ja lukutoukkanahan on varsin jees elellä. Ei tarvitse harrastaa muunlaista eskapismia ;)

allyalias kirjoitti...

No jaa, Anna. Minusta tuntuu että on tullut kokeiltua sitä eskapismia vaikka millaisessa paketissa. Joista tietenkin kirja on yksi tehokkaimmista ja terveellisimmistä.

sivuaskel kirjoitti...

Kirjat, kirjakaupat, kirjastot.
Ne tuoksuvat ystävälle.

allyalias kirjoitti...

Sivuaskel, totta. Ja divarit...

Salka kirjoitti...

Kirjaa parempaa ystävää ei olekaan! Ihanasti hoksattu!

allyalias kirjoitti...

Salka, eikö vaan olekin? Harvoin on kirjan kanssa kovin pahoihin ristiriitoihin joutunut.

erkka kirjoitti...

Äh. Milloinkahan olen viimeksi lukenut fiktiota? Alkaa olla jo ikävä kunnon proosaa. Hyllyssä on monta tiiliskiveä kesken, mutta ne on aloitettu jo niin kauan sitten, etten varmaan muista enää tarinan alkua. Ehkä sitten kun gradu on valmis..

allyalias kirjoitti...

Kyllähän se olisi saavutus jos gradun keskellä ehtisi vielä lukea "oikeitakin" kirjoja. Onnea vääntämiselle Erkka, kyllä ne kirjat siellä odottavat.

Offset kirjoitti...

Hyvin ajateltu tää "kirjaystävä". Mielenkiintoisen lajitelman olet valinnut tuohon eittämättä myös.

allyalias kirjoitti...

Offset, harmi että en omista niitä kirjoja joista tykkään kaikkein eniten: Irvingiltä tietenkin Ystäväni Owen Meany, Toni Morrisonilta mieluummin tervanukke, Blixenin Eurooppalaisena Afrikassa ja monta muuta. Tuosta yhdestä alimmaisesta kirjasta näkyy pelkkä ikkuna. Se on Chet Raymon Yötaivaan alla, joka on kovasti koskettanut minua.

Kutuharju kirjoitti...

Chet Raymon Yötaivaan alla!!! Aivan, unohtumaton tapaus. Sen nimen kun täällä näin, en voi olla jättämättä vielä hajumerkkiäni (hah haa) tähänkin ketjuun, vaikka näin jälkijunassa aina täällä kuljen...

allyalias kirjoitti...

Jes, täällä on joku muukin hyvän kirjan ystävä! Kun olin kirjakaupassa ostamassa tuota kirjaa, myyjä oli kassalla aivan ilahtuneena ja ylisti kirjaa maasta taivaaseen. Eipä ole ennen moista sattunut. Eikä sen jälkeenkään. Ja itse kirja... se on yksi ikisuosikeistani.

Uukka kirjoitti...

Kirjat ovat tämänkin tallaajan ystäviäni. En edes muista aikaa jolloin en osannut lukea. Kirjojen takavarikointi olisi pahemman luokan rangaistus!

allyalias kirjoitti...

Uukka, olisi kammottavaa joutua erilleen kirjoista. Minä muistan ajan jolloin en osannut lukea. Katselin kirjoja ja yritin opetella lukemaan. Muistan elävästi hetken, kun yhtäkkiä ymmärsin merkityksen, enkä nähnyt vain erillisiä kirjaimia. Isoäiti, luki yhden posliiniesineen kyljessä. Ensimmäinen sana, jonka osasin lukea.