lauantaina, helmikuuta 24, 2007

Äiti muistelee

Perhetragedian johdosta äitini ja hänen isosisarensa joutuivat lastenkotiin 1960-luvun puolivälissä, kun äitini oli noin 11-vuotias. Näinä aikoina äitini joutui monenlaisiin seikkailuihin ja tiukkoihinkin tilanteisiin joista oli monta kertaa leikki kaukana. Näitä muistelujaan äiti on silloin tällöin intoutunut jakamaan minunkin kanssani. Hän on antanut minulle luvan kirjoittaa näitä tarinoita ylös ja julkaista blogissani. Seuraavan, ei lainkaan ikävän muiston äiti kertoi minulle silloin kun olin vielä aika pieni.

Äidin ensimmäinen hatkareissu


Äiti ei ollut siinä vaiheessa ollut vielä kauankaan lastenkodissa, mutta oli jo halukas pakenemaan takaisin siihen vapaaseen, vaikkakin hyvin turvattomaan elämään, johon oli tottunut ennen lastenkotiin joutumistaan. Hän päätti lähteä pakoreissulle isosiskonsa ja lastenkodissa tapaamansa ystävän Saaran (nimi muutettu) kanssa. Sanginsuun lastenkodin lähistöllä levittäytyi sankka metsä ja lapset päättivät paeta sen suojiin, sillä he olettivat jäävänsä välittömästi kiinni, jos asettuisivat hiljaisen tien varteen liftaamaan. Matka takaisin Ouluun ei olisi hirveän pitkä, ainakin autokyyti Sanginsuuhun ei ollut kestänyt kovin kauan.

Pakolaisilla oli matkaeväänä pussillinen mustavalkopaperisia Bongo-karkkeja joita lapset alkoivat syödä hyvillä mielin heti pakomatkan alusta asti (tämä tuntui meistä lapsista ihmeelliseltä, sillä aikuisiällä äiti ei ole suostunut koskemaankaan karkkeihin). He eivät olleet ehtineet syödä pussiaan tyhjäksi, kun jo näkivät läheisellä tiellä joukon lastenkodin henkilökuntaa ja muita laitoksessa asuvia lapsia lähestyvän heitä lastenkodin suunnasta, leppoisasti polkupyörillä ajellen. Takaa-ajajien oli helppo huomata metsään piiloutuneet karkulaiset ja johdattaa heidät takaisin lastenkotiin. Rangaistus oli keveimmästä päästä; lapset passitettiin loppupäiväksi sänkyyn miettimään tekojaan.

Äiti ja hänen karkulaistoverinsa ihmettelivät tietenkin kovasti kuinka he olivat jääneet niin pian kiinni, vaikka pakoa oli suunniteltu huolella ja suunnitelman piti olla vedenpitävä. Pian totuus paljastui. Henkilökunta oli seurannut tasaisin välimatkoin maahan heitettyjä Bongo-karkkien papereita, jotka olivat johdattaneet nämä ovelat verikoirat suoraan karkulaisten luokse.

Äitini ensimmäinen pakomatka ei ulottunut edes Ouluun saakka mutta tulevina vuosina äiti tulisi tutustumaan pakomatkoillaan sekä Tukholman alamaailmaan, että Pohjois-Norjan myrskyihin. Niistä ehkä joskus myöhemmin...
Jaa

11 kommenttia:

Sulfidi kirjoitti...

Karkkipaperit käy lankeemuksen edelle.. :D Nyt ei petollinen viidakkorumpu polttanut karkulaisia vaan katala Bongo makeinen kataline todisteineen.

Salka kirjoitti...

Ihanaa, Bongokarkit!

Marko F kirjoitti...

Hyvää viikonloppua Allyalias :)
tarinat on mukavaa luettavaa aina.

allyalias kirjoitti...

Sulfi, ehkäpä äiti ei siksi enää koske karkkeihin :)

Salka, nämäkö ovat sinullekin tuttuja kompiaisia? Minä en ole ikinä nähnyt/maistanut moisia.

Marko, hyvää viikonloppua sinullekin!

Alastalo kirjoitti...

Näitä tarinoita tulen odottamaan. Todelliset muistelmat on aina parhaita.

Ja vielä lopuksi ja erikseen... Muista tallettaa tämmöiset muistelot muuallekin kuin sähköiseen muotoon. Niinkuin olen monelle muistelijalle täällä netissä ja blogistaniassa sanonut. Tuo on sitä tärkeää arjen historiaa, joka ei saa kadota! "Arjen historia" on tärkeämpää kuin "virallinen historia".

Anonyymi kirjoitti...

Sinun äidillä on tainnut olla värikäs elämä. Odotan jatkoa...

allyalias kirjoitti...

Alastalo, varmaan pitäisikin tallettaa äidin muistelot muuallekin. En tiedä paljonko hän on itse kirjoittanut ylös.

Anonyymi, jos jotakin, niin värikäs ainakin on ollut tuo äitiliinin elämä. Ja tuntuu että niitä eriskummallisia kommelluksia sattuu vieläkin silloin tällöin.

Kutuharju kirjoitti...

Monet kerrat on käynyt mielessä, että mikä valtaisa ihmeellisten tarinoiden määrä valuu hukkaan kun ei niitä kukaan kirjoita ylös. Hyvän homman olet tässä aloittanut, Ally, jatka ihmeessä! Ympärillä on paljon 'tavallisiksi' ihmisiksi naamioituneita tyyppejä, mutta kuuntelepas heitä vähän aikaa jossain kapakan nurkassa niin äkkiä jo näkyy, että tavallista ihmistä ei olekaan.

allyalias kirjoitti...

Kutuharju, olen samaa mieltä. Ihmiset pitävät helposti kulissia yllä, mutta maailma on totta vieköön paljon helpompi ja suvaitsevaisempi paikka kun ymmärretään että sattuu sitä paremmissakin (ja pahemmissakin) piireissä.

Ihmiskohtalot ovat ikikiehtova aihe.

Paju kirjoitti...

Tojen totta, tarinat on annettu jaettavaksi ;)
Kokonainen ikkuna aukeaa – karkkipaperista. Olen, olemme "matkoilla".

allyalias kirjoitti...

Paju, ehkäpä uskallan jakaa niitä vähän karumpiakin tarinoita. Äidillä ei ainakaan ole ollut mitään sitäkään vastaan.