tiistaina, helmikuuta 27, 2007

Mielikuvamurhailua

Blogitapaaminen osa 7/4: Maljannosto kuolemalle

(Lue myös blogitapaaminen 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7/1, 7/2 ja 7/3. Ehdotonta lisätarinointia blogibileistä tarjoavat Polgara ja Offset)

Obeesia
veti syvään henkeä ja pian Cry me a riverin ensi sävelet alkoivat soida ilmassa. Kaikki hiljenivät kuulemaan hänen äänensä ihmeellisen ihanaa, matalaa sointia. Sytkäreitä napsauteltiin palamaan päiden yläpuolella ja kaikki keinuivat samaan tahtiin, kuin joukkohypnoosissa. Kutuharjukin oli kaivanut esiin suuren ruskean kangasnenäliinan johon hän turisti välillä kuuluvasti. Viimeisen kertosäkeen kohdalla itseään pidätellyt Oh-show-tah hoi-ne-ne ei enää jaksanut vaan päästi ilmoille surumielisen ulvonnan, joka tunkeutui kuulijoiden niskavilloja väristämään. Lopulta ulvonta peittyi vieraiden vimmaisen taputuksen alle.

Jostain huoneiden uumenista kuului kirkaisu. Kaikki katsoivat hätääntyneinä toisiinsa. Sumea horjui huoneen ovelle pidellen kättä otsallaan. Samassa hän lysähti pyörtyneenä maahan.
- Onneksi minulla on aina hajusuolaa mukana, Tanssiva harmaa pantteri sanoi ja kaivoi käsilaukustaan suuren purkin ja kumartui Sumean ylle. Purkin kannen alta tuprahteli myrkyllisen vihreää höyryä.
- Älä nyt hyvä tavaton yritä tappaa minua, Sumea kirkaisi ja pomppasi seisomaan.
- Pitihän sinua yrittää virvoitella, Tanssiva harmaa pantteri sanoi.
- En minä oikeasti pyörtynyt. Sehän oli vain keino asioiden dramatisoimiseksi, Sumea sanoi.
Tanssiva harmaa pantteri nousi tuohtuneena ylös ja vain muutama vieras näki, kuinka hän otti pitkän nuuhkaisun purkistaan ennen kuin hän laittoi sen takaisin kassiinsa.

- Tuolla aulassa oli joku tosi pelottava tyyppi, joka jätti omituisen munan tuonne pöydälle, Sumea sanoi.
Kaikki kävelivät aulaan katsomaan. Pöydällä oli tavallisen näköinen kananmuna.
- Miltä se tyyppi näytti? Siren kysyi
- Sellaiselle karvaiselle ja palavasilmäiselle. Jotenkin mörkömäiselle ja kummalle. Ihmeelliselle ja pelottavalle. Painajaismaiselle ja uhkaavalle.
- Onkohan blogimaailmassa pääsiäisnoitia? Siren ihmetteli ja nappasi munan käteensä. Samassa hän kirkaisi ja heitti munan kädestään.
- Se värisee! hän huusi.
- Värisevä muna, Allyalias mietti. - Mitä se voi oikein tarkoittaa?

Samassa ulko-ovi rävähti auki ja juhlakansan parissa kävi kohahdus. Valkoisiin shortseihin ja vyötärömittaiseen turkikseen pukeutunut nainen seisoi oviaukossa.
- Susupetal is in da house, nainen huusi ja hyppäsi keskelle aulan lattiaa. - Terveisiä blogitaivaasta.
Susupetal aloitti yksinäisen ilmakitarasoolon, joka sai ällistyneet juhlavieraat unohtamaan lattialla värisevän omituisen munan.

Tarina saa jatkoa sitten kun tarina saa jatkoa... Jaa

24 kommenttia:

SusuPetal kirjoitti...

Värisevä muna...tästähän tulee pornoblogi...
Yeah, I'm back, be aware! Lymyilen taas nurkissanne ja kirjaan kaikki heikkoutenne ja kirjoitan niistä angstisia tarinoita.
Nih.

Allyalias kirjoitti...

Tervetuloa juhliin, Susupetal. Sinua onkin jo kyselty... Hallitset näköjään yhtä näyttävät sisääntulot kuin tuo Polgara.

Vai pornoblogi... Siitä kirjoitus mistä puute :)

isopeikko kirjoitti...

Peikko on piiloutunut ja lymyilee lumotun munan kuorien kätkössä. Peikko naputtelee munan kuorta odottaessaan juhlien emännän nappaavan munan käteensä.

Yllättäin ilmakitaran vongutus täyttää peikon piilon. Hieman hämmentyneenä peikko siirtyy munasta ikkunan taa kurkistamaan mistä on kysymys. Se näkee ruskeat kurkkivat silmät ja tunnelman kiristämiä ilmasäikeitä soittavat kädet. ”Kotoista”, ajattelee peikko ja palaa juhliin oven kautta.

Peikko kävelee lattialle jääneen lumotun munan luo, nostaa sen huolettomasti ylös ja palauttaa alkuperäiselle paikalleen eteisen pöydälle. Eteisen pöydän yläpuolella on korkea peili, josta peikko näkee juhlijat. Osa juhlijoista seuraa syrjäsilmällä peikon tekemisiä, osa on jähmettynyt ilmakitaran soittajan lumoamana. Kauempaa juhlatalosta kuuluu ainakin mässäilyn ja juopottelun riehakkaita ääniä.

Peikko katsoo hetken peiliä. Se kaivaa taskustaan vanhan oloisen pullon ja avaa sen. Varoen läikyttämästä peikko lorauttaa pullosta kirkasta nestettä peilin päälle jolloin peilin näyttämä kuva muuttuu. Peikon taikakepponen saa peilin näyttämään siihen katsovan sisimmän minän ja toiveiden olemuksen.

Keppostaan hykerrellen peikko palaa puutarhaan ja sieltä edelleen kellarin kautta lumottuun munaan peilin alla olevalle pöydälle. Se odottaa peilaajia. Muutama peikkoinen karva on jäänyt munan viereen…

Anonyymi kirjoitti...

Tiistaita Allyalias :)
tappojuhlat jatkuu ;-)

Anonyymi kirjoitti...

Kiitoksia aplodeista, rakkaat ystävät!

Anonyymi kirjoitti...

Mitä yllättäviä käänteitä tässä jaksossa onkaan...
Myrkyllisen vihreää hajusuolaa, värisevä muna ja ilmakitarasoolo, puhumattakaan pyörteilevistä Sumeista ja ihanaa sooloa vetävästä Obeesiasta. Mikähän vaikutus sillä vihreällä hajusuolalla on, kun Pantteri sitä niin nuuhkii... ehkä se vapauttaa estoista.

Allyalias kirjoitti...

Isopeikko, saapas nähdä kuka kurkistaa tähän peiliin ensimmäisenä ja mitä moisesta kurkistuksesta seuraakaan...

Marko, eihän näissä juhlissa ole edes tapettu ketään... ainakaan vielä.

Obeesia, hyvin sä vedit, vaikka ei olisi kunnon puolesta uskonut. Hik, ja hyvää päivää sinullekin...

Pantteri, aika omituista hajusuolaa todella kannoit mukanasi. Jäämme odottamaan vaikutuksia :)

Anonyymi kirjoitti...

Ooh! Väriseviä munia (kenties Tyyristyllerö viimein kuoriutuu..) ja taikapeilejä ja myrkynvihreää nuuskaa... hyvät bileet. Tottahan Kutuharju (eli hänen klooninsa) herkistyy Obeesian laulusta ja samettisesta äänestä, tai sitten yrittää kohteliaasti toteuttaa laulun kehotusta: cry me a river, (tai: itkee tuskasta koska ei voi sietää koko kappaletta).

Annie Wilkins kirjoitti...

Olipas minulla näyttävä ja pornahtava debyytti! Olen otettu. ;)

Allyalias kirjoitti...

Kutuharju, tuohan oli hyvä huomio. Tyyris Tylleröhän se sieltä on ilmestymässä. Isopeikko on tunnetusti Tyyris Tyllerön alter ego :)

Siren, pornoko? Nyt en ymmärrä mitä täällä höpötetään pornoudesta. Mitä pornoa värisevässä munassa on?

Hansu kirjoitti...

Vai väriseviä munia siellä jaellaan. Luulin, että Sumean päässä olisi ollut kirves tai joku muu mora kun hän hoippuroi. Taisi vain viina tehdä tepposiaan kansassa.

Allyalias kirjoitti...

Hansu, luulen että Sumealla oli tilanteessa draamantajua niin kuin kaikkien kunnon kauhutarinoiden sankarittarilla on :)

Anonyymi kirjoitti...

Ehkäpä minullakin on taas PAINAVAA ASIAA jossakin vaiheessa. Tämäkin muuten, BTW, oli uhkaus, ei lupaus...
Susu, ihana että tulit takaisin kuin, niin, taivaasta!!! ,>
Mutta odottakaas kun minulla on hetki aikaa työssä niin...

Allyalias kirjoitti...

Polgara, kiva, odotan innolla... ja kauhulla...

Anonyymi kirjoitti...

Kauhistuksen kanankoipi sentään. Nää juhlat senkun jatkuu ja vauhti lisääntyy. Taitaa mennä porukka sekaisin kohta.Toivottavasti juoman säilyy vain alkoholi!

Allyalias kirjoitti...

Alastalo, blogibileissähän vedetään tunnetusti kaikkea mitä käsiin saadaan. Mutta kaikista suurin humalluttaja on tietenkin villiintyneiden nörttien aiheuttama tunnelma :)

Anonyymi kirjoitti...

Juhlat näyttävät etenevän hyvin, mutta missä kaikki juomat ovat???

Anonyymi kirjoitti...

Tulin katsomaan, missä minut on nähty. Kun en muista. Siis ilmeisesti kaikki juomat on juotu.

Sulfidi kirjoitti...

Värisevä muna? Vihreä pilvistä hajusoolaa? Tässähän taitaa olla muna haudattuna.. :)

Jatkoa odotellessa... ;)

Allyalias kirjoitti...

Jussi, juomaa kyllä riittää. Sinähän sitä kävit hankkimassa :)

Sumea, on esitetty arvailuja että humalatilasi olisi aiheuttanut taannoisen kompurointisi. Mitenhän asia on... Mene ja tiedä.

Sulfidi, kaiken takana on aina muna!

Salka kirjoitti...

"Täällähän minä, täällähän minä!" *laulaa, istuu komerossa ja syö sienisalaattia aivan hurmiossa*

Allyalias kirjoitti...

Salka, kiva että tuo sinun sienisalaattisi maistuu :)

Teemu kirjoitti...

Jatkoin oman juonteenikin horinoita..
Jos vain tämä toimis, viipyy kun tökkii.

Allyalias kirjoitti...

Hienoa Offset, tulen katsomaan jos homma pelittäisi...