Mielikuvamurhailua

Blogitapaaminen osa 7/3: Maljannosto kuolemalle

(Lue myös blogitapaaminen osa 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7/1, 7/2. Käy kurkistamassa myös Siirroksen puolelle tarinoitua Offsetin salaisuutta)

Kaikki kerääntyivät yhteen kauhusta väristen. Polgaran sormien ympärillä värisi. Näytti kuin niiden välitse olisi välähdellyt sinistä sähköä.
- Siis ei voi olla TOTTA, humalan kimentämä ääni kuului toisesta huoneesta. - Eikö täällä oo ollenkaan Sonata Arcticaa? Mikä paska mesta tämä oikein on?
Allyalias näki että itsensä tumakkaan humalaan naukkaillut Hansu hoippui paikalle lasi läikkyen.
Hansu huomasi Polgaran ja hikkasi kuuluvasti. Hallattaren suusta pääsi hysteerinen hihitys.

- On tämäkin porukka! Polgara raivosi. - Edes minua ette kutsuneet.
- On sinut kutsuttu, Allyalias sanoi. - Vincentkin on täällä. Katso vaikka... Vincent! Hei Vincent!
Kissaa ei näkynyt enää missään.
- Livahti varmaan ulos rottia metsästämään, Allyalias sanoi.
- Salli minun epäillä! Minä saan kyllä selville jos tähän on kissa haudattuna, Polgara tuhahti kuitenkin jo selvästi rauhoittuneena. - Missä sitä viinaa nyt on?
- Me voimme näyttää, Olli ja M.A. Lindroos sanoivat.

Juhlat jatkuivat. Elegia keitteli kaikessa rauhassa viidettä kupillistaan terästettyä teetä. Hän näytti olevan erityisen mieltynyt Muikun pikkuleipiin. Heidihahmo nousi jossain vaiheessa lavalle ja esitti juhlakansalle runon. Alastalo, Olli ja Jussi olivat sitoneet solmionsa hikinauhoiksi päähänsä ja yrittivät tanssia jotain omituista nykytanssia runon tahtiin. Hallatar syötti M.A Lindroosille isolla kauhalla sienisalaattia ja kertoi sammaltavalla äänellä kuinka kamalaa kaikki oli nykyään, kun kukaan ei enää välittänyt toisistaan. Vintti ja Saara pyörittivät narua ja, Hopola, Ninni ja Helena hyppivät keskittyneesti aakkosia rymähtäen välillä yhdeksi kasaksi. Hopola osasi hypätä niin korkealle että hänen päänsä osui välillä kattokruunuun.
- Missä muuten Susupetal on? Kutuharju kysyi Allyaliakselta.
- Häntä ei ole näkynyt... Liekö lähtenyt ulkomaille tai jotain. Mutta kyllä hän varmaan vielä tulee, onhan hän tunnetusti aika perso viinalle.
-Hei katsos tuonne, Kutuharju sanoi ja osoitti ällistyneenä esiintymislavan suuntaan.

Lavalla hoippui uhkaavan huterassa takakenossa nainen, joka piti selvästikin kädessään kuvitteellista mikrofonia. Kun nainen puhui, hänen äänensä oli humalasta vapiseva, mutta voimakas.
- Hei yshtävät, nainen huusi. - Minä olen Obeesia ja haluan esittää teille muutaman kauniin sävelen.
- Tuosta ei kyllä hyvä seuraa, Kutuharju kuiskasi.

Jatkuu taas tulevaisuudessa... Jaa