En minä siipiä tahdo. Haluan juuret.

Menis Nallikarin rantaan kahvilusikan kanssa ja kaivais kymmenen pikku koloa jäiseen hiekkaan. Pujottais varpaat, yksi kerrallaan, jokaisen omaan kuoppaansa. Sitten haparois pystyyn, tasapainottelis, keräis varmuutta. Alkais kasvaa.

Ehkä kesään mennessä olis jo tehnyt itselleen lehdet. Jaa

Epäkorrekti akronyymigeneraattori tosikon käsissä.

Kun kerran kaikki muutkin ovat käyneet täällä katsomassa, mistä heidän nimensä ovat lyhennetyt, kävin sitten minäkin. Olisin halunnut jakaa kanssanne, että nimi
A.L.L.Y.A.L.I.A.S. on lyhenne sanoista Aivovammainen Laiskuri joka Läähättää, Yrjöää, Antaa, Lääppii Ilahtuneesti ja Auttavaisesti ja Sairastaa,
mutta enpä kerrokaan, sillä minua harmittaa, että sanaa aivovammainen on käytetty mokomassa generaattorissa mielestäni epäkorrektisti ja haukkumasanan omaisesti. Pah! Jaa

Pakinaperjantaissa on aiheena aprillipila

Katkeran kotirouvan vuodatuksia: Ajatelkaapa omalle kohdallenne!

Katkera kotirouva on 35-40-vuotias monilapsisen maalaisperheen emäntä, joka on saanut synnyinlahjakseen perin pessimistisen elämännäkemyksen ja happaman luonteen.

Alkaa olla jo vuosi siitä, kun laitoin kunnianloukkausasian vetämään ja mitään ei ole vieläkään tapahtunut! Antakaas, kun kerron teille, mitä minulle kävi viime keväänä, tarkalleen 1.4. klo 12.00:

Sinä aamuna luin tyytyväisenä sanomalehteä. Olin saanut kakarat syötettyä ja kytkettyä telkkarin ääreen, Pläystaatin johtoihin kiinni. Sitten osui sellainen uutinen silmään, että hornaisin välittömästi kahvit niin syvälle väärään kurkkuun, että hengenlähtö oli lähellä. Lehdessä sanottiin, että kunta oli päättänyt nimetä uudelleen yhden keskustan lähellä olevan montun, josta isäntä on hakenut aikoinaan soraa ihan luvan kanssa.

Lehdessä luki, että monttu nimettäisiin sen typerän Marco Björkfeltin mukaan ja että äijä tulisi itse avajaisiin klo.12.00 leikkaamaan nauhaa ja tekemään numeroa omasta ihanuudestaan. Minä en ole koskaan ollut politiikasta kiinnostunut, mutta silloin pomppasi! Ukonkin soitin asioiltaan kotiin lapsia vahtimaan ja lähdin välittömästi sanomaan, mitä mieltä olen moisesta muutoksesta ja Marcosta ylipäätään.

Olin odottanut, että paikalla olisi kaakattava lauma kylämme kanoja, naapurin ämmä mukaan lukien, mutta eihän siellä ollut kuin huterasti, kahden kepin väliin viritetty, sininen juhlanaru, jonka vierellä seisoi Marco kyltti kädessään. Vaikka koko kyhäelmä oli montun vastakkaisella puolella, tiesin, että Marco kuulee kyllä asiani. Ainakin silloin soranhakuaikaan ukko kuuli huudon pidemmällekin, vaikka oli kuormuri käynnissä ja kaikkea.

"Painu helvettiin siitä kekkuloimasta, Björsröömi", huusin koko keuhkojeni mitalta. "Minoon kuule niin kurkkua myöten täynnä sitä ainaista lantion litkutusta ja lutkutusta ja vetyperoksiidihymyä, ettet arvaa. Ukollekin sanon aina, että sähköä ottaisin, ennen kun tuota töllöttäisin!"
Marco vaan piti kylttiä ja hymyili, ei edes persettään ketkuttanut, niin kuin normaalisti. Ärsytti niin vietävästi. Lähdin kiertämään monttua mielessäni joku ihan muu, kuin pään silittäminen.
"Helppohan sinun on nami-namitella ja pusumuiskutella ja laittaa keeliä tukkaan niin paljon, että sillä saisi Samuliinin Airallekin irokeesin keskelle päätä tököttämään", huusin kävellessäni. "Ja mikä helvetin hienostelunimi se Marcokin on? Ukollekin sanon sinua aina farso-Marcoksi. Sellainen farssi sinä olet koko ukko!"

Siinä vaiheessa olin päässyt jo aika lähelle pöyhkeänä tököttävää Perikvistiä ja aloin nähdä, mitä kyltissä sanottiin. Siinä luki isolla Aprillia! Samassa ukkokin kopsahti nurin soran keskelle. Pian jo huomasin, että sehän oli pahvia koko tyyppi! Polkaisin pahvi-Marcoa munaskuille, kun kerran sattui tilaisuus ja lähdin äkkiä kotiin, ennen kuin joku näkee. Ärsytti niin vietävästi, että tällainen temppu tehtiin muutenkin rasittuneelle ihmiselle!

Eikä siinä vielä kaikki! Seuraavan päivän lehdessä oli kuva, jossa minä seison töllistelemässä pahvi-Marcoa. Kuvatekstissä luki: "Vain yksi rouva joutui aprillipilan uhriksi ja ilmestyi juhlimaan uuden nimen saanutta monttua. "Marso, Marso", rouva kannusti idoliaan".

Voitteko uskoa! Sillä lailla valheellisesti uutisoivat, eivätkä lainanneet yhtä ainutta näppärää sutkautustani. Nyt kaikki luulevat, että olen samanlainen typerä naminami-akka, niin kuin naapurin ämmä! Sitä paitsi jopa minä tiedän, että Bjurkfiildin nimi kirjoitetaan ceellä, vaikka lausutaankin ässänä!


Pakinaperjantai Jaa

Runo- ja valokuvatorstaissa on aiheena kaunein sana

Runo-
Valokuva- Jaa

Riippuvuus

Johtaako riippuvuus minut lopulta Siltojen Naiseksi?

Eilen vannoin, ja tällä kertaa vielä täysin vakavissani, että en enää koskaankoskaankoskaan kirjoita mitään kauppalappua suurempaa. Imuroin (merkki vakavasta mielenhäiriöstä) raivon vallassa kotini puolihuolimattomasti, pyyhin sieltä täältä pölyjä. Ensi kertaa vasta huomasin omakohtaisesti, kuinka mainiona itseinhon ulkoistajana siivoaminen toimii. Suosittelen lämpimästi tätä terapeuttista ja samalla hyödyllistä liikuntamuotoa kaikille itseään inhoaville! Siivottuani katsoin nauhalta maanantain kotikatsomon Elävillä ja kuolleille ja märisin 1 1/2 tuntia, välillä hiljaa, kyyneliä tipautellen, välillä suureen ääneen nyyhkyttäen. Otin kaverin vastaan. Juttelimme niitä näitä ja söimme liian makeaa kääretorttua. Siinä jo mielessäni ressasin pikkuisen kirjoittamisia.

Olin jo istunut tovin koneella ja kirjoittanut, kun muistin vannoneeni, ettei koskaan enää. Mitenhän moisesta riippuvuudesta pääsisi eroon? Kesäkin on tulossa ja elämä elettävänä... Ei kun etsimään keltaisilta sivuilta jotain kynänkatkaisuhoitoa! Jaa

P*"#@£E!

Pikku-M ja kielletyt lasit

Tänä aamuna minun lasini (eivät kuvassa) löytyivät tietokonepöydäl tä solo m u lle v ä ä n ne tt y i nä . Syy lli nne n ol i t iet en j ´´´ kin pää llisin p uolin via t t o m al ta n äyt tävä pikk u M . Nykyään hän keks ii k oko ajan u u s i a " i l key ks i ä". Hän ei yllä moneenkaan kivaan paikkaan, mutta onneksi hänelle on hommattu kevytrakenteinen muovituoli, jota hän voi raahata paikasta toiseen om ien mieli h a l u j en s a mukaan. Hänen suurinta i lo aan on tunkea pää edel l ä vasemman kainalonib altbabbjh s y l iin i tietokoneen eteen ja ot t a a homma täysin haltuunsa . Välillä, jos erehdyn koskem a an n ä p päim istöön, hän huut aa vihais ena, että LOPETA. L a pse t ovat ihani a MUTTA VÄLILLÄ MENEE HERMO! Jos joku ei huomannut, teimme tämän v iestin yhdeg sbts sb5räb4!

Nyt pitää ruveta "asiallisiin" kirjoitushommiin... Toivottavasti tämä päivä ei ole ihan kokonaan tätä!

Jaa

Tarinamaanantain aiheena on lämpö

Lukutoukka

"Hyvästi! Hyvästi! hän huusi niin kovaa kuin jaksoi. - Iloisia päiviä delfinaki! Loppu."
Jessica laittoi kirjan kiinni ja asetti sen yöpöydälle, kuutamolampun viereen. Hänen päänsä oli haaveista ja mielikuvituksesta tyhjä. Heppaverhojen raosta pilkotti kaistale pimeää iltaa. Toisesta huoneesta kuului välillä riitaa. Tällä kertaa isä varmasti lähtisi, eikä tulisi koskaan takaisin ja sitten äiti joutuisi keksimään jonkun toisen lapsenvahdin ja lompakon. Hän toivoi, että hänen vatsaansa olisi alkanut taas sattua. Sitten hän olisi voinut huutaa isää ja äitiä auttamaan. Oli vaikea saada unen päästä kiinni ilman haaveita ja mielikuvitusta.

Hän heräsi ja oli yö. Huoneessa kajasti hämärä valo. Hän katsoi ympärilleen ja huomasi että joku häntäkin pienempi olento kierteli ja kaarteli hitaasti katon rajassa häntä katsellen. Olennolla oli samanlaiset kasvot kuin satukirjan menninkäisellä ja sen suipot korvat näkyivät mustan, suoraksi suitun tukan keskeltä. Koko olento hohti valoa päästä varpaisiin saakka.
- Oletko sinä enkeli? Jessica kysyi.
Olento ei vastannut mutta laskeutui hitaasti sängyn jalkopäähän ja katseli häntä ilmeettömästi. Hän oli näkevinään olennon katseessa ystävällisyyttäkin. Sitten hän muisti että koulussa oli sanottu, että jos näkee näkyjä, pitää katsoa pois kymmenen sekuntia ja sitten takaisin. Jos näky ei ole totta, se katoaa. Hän katsoi pois, vaikka ei olisi halunnut. Valon kajastus hävisi ennen kuin hän oli laskenut kymmeneen ja hän kääntyi jo aikaisemmin. Olento oli kadonnut.

Aamulla isä ja äiti olivat jo aikaisin hereillä. Isä kaatoi hänen muroihinsa maitoa ja äiti antoi lusikan. Heitä nauratti taas kaikki ja Jessica tiesi ettei isä lähtisi vielä pois ikuisiksi ajoiksi. "Kaikk' onkin vaarat vältetyt, he kotiin saapuneet on nyt", Jessica rallatteli mielessään. Hän ajatteli edellisen yön olentoa. Ehkä hän olikin niin kuin ihmiset kirjoissa. Ehkä hänelle olikin varattu jokin suuri seikkailu ja hänestä tulisi sankari. Sitten hän voisi hakea isän takaisin kotiin vaikka maailman ääristä! Häntä nauratti ihan väkisin ja lämpö levisi mahaan asti.


Lainaukset:
Katherine Allfrey: Delfiinikesä
Tove Jansson: Kuinkas sitten kävikään?


Tarinamaanantai Jaa

Kiitos Elegia!

... Nimittäin unihiekasta. Nukuin kuin tukki sellaset reilun kymmenen tunnin unet suuremmin heräilemättä. Tämä on erittäin harvinaista herkkua minulle edes niihin aikoihin kun lasken nukkuneeni normaaliunet, joten uskon Elegian unihiekalla olleen vaikutusta. (Sullon kuule akka tässä todellinen tienaamisen mahdollisuus kuha juttu leviää...)


Yhtenä päivänä tässä oltiin kävelyllä kameran ja parin muunkin perheenjäsenen kanssa. Montaa kertaa ei ehtinyt räpsähtää ennen kuin virta loppui kamerasta (inhottavaa kun se tapahtuu!) mutta tällainen kevään ihme sattui silmääni ennen tuota valitettavaa antikliimaksia. Eli siis jos jollakin on tippunut purtilollinen punajuurisalaattia niin se ehkä löytyy vielä sieltä pyörä/kävelytieltä joka johtaa moottoritien viertä Laanilaa kohti.

Ahmatti mies sanoi että "kato onko siinä vielä päivämäärä menny" ja minä katsomaan sitä sillä normaalilla ei helvetti, sää et voi olla ihan tosissaan ja jos oot, et voi olla ihan viisas - ilmeelläni ja se hiljeni.

Eli sinne se salaatti jäi odottamaan nälkäistä, mutta ei olisi jos se olisi ollut miehestä kiinni.

Siitä tulikin hyvä idea mieleen. Jos haluaisi myrkyttää miehensä, kävisi vaan hakemassa kepappiransut jostain kepappipaikasta ja ripottelisi tulisen kastikkeen sekaan aimo rippusen rotanmyrkkyä. Ei muuta kun annos roskanvientimatkan varteen ja mies asiaa toimittamaan. Siihen ansaan menisi, ihan varmaan menisi. Paitsi jos joku muu ehtisi mennä ensin.

Siitä tietää että ne kaikki kotitontut ja saunatontut ja vastaavat on miehiä, kun ne syövät siekailematta kaikki portaanpieleen tökätyt puurot ja systeemit.

Hyvää sunnuntaita kaikille ja varokaa yksinäisiä kepappiannoksia!
Jaa

Mikä se on jolla on harmaa naama ja punainen nenä?

Ikkunan takana ei asu ketään

No sehän olen minä tietenkin! Eikä eilen ole tullut edes otettua, ei suinkaan! Sairaus on kaatanut minun näppäimistön äärelle jälleen kerran. Harmi että tähän aikaan vuodesta ei tarvita joulutonttuja, sillä minä olisin partaa vaille valmis moiseen urakkaan.

Ulkona paistaa aurinko, ja ihmiset ovat pihalla niin reippaan näköisinä että tunnen ärtymystä ja syyllisyyttä ja ärtymystä syyllisyydestäni. Meillä istutaan taas kotona pölyisen television ääressä koko ilta... Huoh! Onneksi Lilith toi eilen Trainspottingin lainaan ja voimme katsella sitä iltamme ratoksi.

Unettomuus on taas tulossa takaisin. Se alkaa käydä jo tosi vanhaksi ja pitkästyttäväksi jutuksi. Nyt kun saisi kuumaa teetä hunajalla, lämpimän viltin ja ristisanatehtäviä, sekä nukkua parin tunnin päiväunet ilman huolen häivää, luulen että olisin taas illalla inhimillisessä unikunnossa. Jaa

Pakinaperjantaissa luetellaan kevään merkkejä

On se kevät vaan ihanaa aikaa! Lumi sulaa ja purot lirisevät tien varsilla. Yleisten vessojen eteen alkaa kerääntyä jono lirinän aiheuttamassa tarvepakotuksessa kipristeleviä ihmisiä. Eikä haittaa vaikka ei ehtisi joka kerran vessaankaan saakka. Luonto tarjoaa oivan maastovärin pusikoissa pyllisteleville valkoisille takapuolille, ainakin niin kauan kun lumi on maassa.

Kevään tietää siitäkin että huulipuna vaihdetaan raikkaaseen huulikiiltoon ja että lantiofarkkutyttöjen paljaisiin kannikanpuolikkaisiin ilmestyy kaistale itseruskettavalla voiteella valeltua aluetta. Keski-ikäiset tosimiehet vaihtavat tummansinisen toppatakkinsa harmaansinertävään kevättakkiin ja kampaavat tukkaansa laineen peilin edessä, huolellisin kammanvedoin. Pihalta alkaa kuulua entisen "Hei Anselmi! Älä syö sitä lunta" sijaan "Anselmi hei! Ei saa laittaa kiviä suuhun".

Patiot täyttyvät ihmisistä, joista osa päättää riisua paitansa jo toukokuun alussa. Asematunnelissa alkaa taas haista pissa. Ihmiset jaksavat kinastella lehtien yleisönosastoilla lähinnä koirien ulosteista jokavuotisin sanankääntein, joita lukiessa ei voi olla saamatta kevään kepeää tunnetta rintaansa. Aamuyöllä ei tarvitse herätä enää lumiauran ääniin, vaan saa kuunnella kypärät hatarasti pään laella roikkuen rälläävien mopopoikien keväthuumaa.

Ihmisten nenät ja silmät muuttuvat kirkkaan punaisiksi maantie- ja siitepölyn tunkeutuessa heidän limakalvoilleen. Grillit raahataan pihalle ensimmäisten plusasteiden myötä ja ilmassa alkaa haista makkara. Samaan aikaan kevään uusi grillimakkarasortimentti esitellään innokkaalle yleisölle. Mäyräkoiran sijaan peräkonttiin talutetaan taas kokonaisia koreja. Painonvartijat mainostavat joka lehdessä ja bikinikunto on naistenlehtien ykköspuheenaihe. Ojien pohjilla kasvaa satunnaisesti humalaisia teekkareita.

Maalle mennessä saa, sen sijaan, että istuisi mukavasti kynttilän valossa, syödä täytekakkunsa huterassa pihakeinussa sääskien syödessä keinun ritilöiden välistä takapuolta. Ai, mutta se onkin sitten jo kesää se!


Pakinaperjantai Jaa

Mää oon kuulemma tällanen siili

Jaa

Valokuvatorstain aiheena kotoinen, kodikas

Miltähän tuntuu asua ihan turistien kansoittaman rantakadun varrella?

Ehkä ei turhan kotoisaa, mutta lähin ravintola on ihan nurkan takana...

Valokuvatorstaihin Jaa

Runotorstaissa on aiheena kodikas, kotoinen

Outo ihminen. Tekee kodin mieleensä.

Joskus se on tuoksu
tai voi se olla sävelkin.
Jokin herättää sinut yllättäen
kesken ostosmatkan,
banaaniterttu kädessäsi
tai porraskäytävässä jossa
kaikuvat vain sinun askelesi.
Lennähdät yllättymättä, ilahtuen
suoraan lapsuutesi ruokapöytään
vääntämään putkiradion nappuloita
salaa.

Runotorstai Jaa

Harmaata

Harmaata ja tylsää. Onneksi tiedän että jossain tuolla kevätkin tekee tuloaan. Ainolanpuistossa yhdeksi kevään merkiksi on perinteisesti laskettu paljastelijan (paljastus itsemus) esiintyminen. Tähän on kuitenkin vielä matkaa. "Kuu kiurusta kesään, puoli kuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen, paljastajasta pikkuisen, pääskysestä ei päivääkään". Ainolassa ei saisi liikkua yöllä jos on nainen. Pitäisikö kuitenkin reiluuden nimissä tuomita yleisesti raiskaajien liikkuminen ilman "esiliinaa" öiseen aikaan? Onneksi oravilla on Ainolassakin turvallista, eikä kotiintuloaikoja koskaan.

Jaa

Samperin ukko

Samperin ukko, vaatteeskin ryöttäsit. Nyt on kaikki mennyttä eteisen mattoa myöten. Siellä menet, huolettomuuden ristiaskelein, kivääri sojossa, lakki vinossa, naukkuen kaadon jälkeen. Siellä sinä menet, kulkuri ja mies, vapaa metsästäjä, omansa herra. Saamarin ukko, savipolvi, perhana! Jos minä olisin saalistajan halunnut, olisin ottanut kissan. Jos olisin halunnut jonkun pihapensaaseeni kusemaan...

Siellä sinä, avoimen jääkaapin raossa tuusaat ja kolistat, liu'utat veistä peukaloa kohti, läpi lauantaimakkaran vastaansanomattoman kudoksen. Haukkujälkesi ovat ahnaat ja jättävät palasestasi vain ohuen sirpin, jota katsot silmät kierossa, hetken kuin rakastaja, ennen kuin ahmaat sen suuhusi. Pakarasi ovat lihoneet toisiaan vasten. Ne suutelevat ruutukalsareiden puolittaisessa salassa kotoisasti. En näe, mutta tiedän.

Vaatteesi mytyssä kuin pienellä lapsella, kumisaappaiden ympärille lysähtäneet. Kaatoko sai sinut taantumaan? Pikkupoikana ryntäsit äidin luokse, sinisessä ämpärissä rääpäle sammakko. Näyttämäänkö sinulla oli kiire? Vai jääkaapille?

Tässä on minun saaliini, äitien saalis, vaimojen tänään. Suutelevat pakarat, lauantain sirppi. Kaikki on mennyttä eteisen mattoa myöten.

Samperin ukko!

Jaa

Tarinamaanantai kuva-aihe

Riekale

Arska heittää vielä kauhallisen verran vaikka tuntuu että selän nahka halkeaa ja kuoriutuu rullalle, niin kuin nakin kylki. Hetken aikaa kyyrittyään hän huomaa lämmön tasaantuneen sen verran että kärsii jo oikaista seinää vasten. Hän nostaa Bilteman katalogin ja selaa varovasti kostuneita sivuja. Hänen ei tekisi mielensä myöntää, että oli huono idea tulla lehden kanssa löylyihin. Toisaalta, mitäpä yhdestä kuvastosta, mainosroskaahan se vain oli. Kuvaston sivu läpsähtää tarttuma-alttiina hänen reittään vasten ja häntä inhottaa vetää se hitaasti irti. Sivu ei haluaisi päästää hänen nahastaan vaan liimautuu hikistä jalkaa vasten vaativasti. Senkin alistuva, nöyristelevä paskiainen, hän kiroaa lehteä mielessään. Roikkuu ja roikkuu, saatanan takiainen.

Arska nykäisee sivun raivossa irti lehdestä. Se ei päästä normaalia ääntä, niin märkä se on.
- Vitunvitunpaskapaskapaska, Arska huutaa ja repii kuvaston palasiksi välittämättä siitä kuinka kämmensyrjiin sattuu. - Saatanan paska! Etkö ymmärrä jo mennä palasiksi!
Itkukin alkaa ihan väen vängällä tunkea silmänurkista ilmoille vaikka hän oli päättänyt että eilen sai olla se viimeinen kerta kun hän märisee kuin itkijäeukko. Hän on mies, saatana, eikä mikään riippakivi itkupilli!

Hän heittää Bilteman riekaleet kiukaan kiville. Nauru ja itku tekevät patoa hänen rintalastansa alapuolelle. Hän tietää, että vaimo saisi helpulin jos näkisi jonkun laittavan kiukaalle syttyvää. Riekaleet tummuvat, savuavat. On melko selvää ettei niistä ole edes sytyttämään tulipaloa. Arska huokaisee ja nousee lauteilta vääntämään kiuasta pois päältä. Luuleeko hän, surkea paska edelleen, että vaimo katuisi lähtöään jos hän kuolisi? Paskat! Edes hautajaisiin se ei tulisi yksin, eikä yksikään kyynel olisi katumuksesta vuodatettu.


Tarinamaanantai Jaa

Syntymäpäivähaaste

Paju haastoi minut ottamaan selvää syntymäni päivästä. Tämä vasta oli piristävä ja opettavainenkin haaste, en olekaan syntynyt huonossa seurassa!

Ohje:
Mene Wikipedian nettisivuille ja etsi syntymäpäiväsi (esim. 9. tammikuuta eli kirjoita päivä ja kuukausi). Etsi sitten kolme tapahtumaa, jotka tapahtuivat kyseisenä päivänä sekä kolme syntymää, kolme kuolemaa ja kaikki juhlapäivät. Tämän jälkeen haasta 2 kaveriasi samaan urakkaan.

9.4.

Juhlat: Mikael Agricolan ja suomen kielen päivä

Tapahtumat:

1940: II MS: Saksa hyökkäsi Tanskaan ja Norjaan
1953: Warner Bros esitti ensimmäisen kolmiulotteisen elokuvan, House of Waxin
2005: Prinssi Charles meni naimisiin Camilla Parker Bowlesin kanssa

Syntymät:

1802: Elias Lönnrot
1880: Maria Jotuni
1932: Cheeta, Maailman vanhin simpanssi ja eläinelokuvatähti
+1926: Hugh Hefner


Kuolemat:

491: Zenon, Bysantin keisari
1553: Francois Rabelais
1557: Mikael Agricola

Haastan Salkan ja Elegian
... Sekä tietenkin juuri sinut joka luet tätä ja satuit haasteesta innostumaan!
Jaa

Lämpötyyny Ferrarin väreissä

Minä olen yleensä tarttunut ennakkoäänestysmahdollisuuteen, ihan siksikin, että mielestäni äänestyspäivänä uurnilla leijuu aivan liian paksu juhlallisuuden tuntu. Ihmisillä on vakavat katseet ja itsekin pitäisi sitä myöten osata käyttäytyä. Osaanhan toki, mutta se, että pitää on se rasittava juttu.

Tällä kertaa erityisen hyvä juttu ennakkoon äänestämisessä oli se, että nyt olen kipeänä. Tarkemmin ottaen kylkeni on jotenkin "mennyt". Epäilen että kyseessä on joku hyvin erikoinen ja kieroutunut hiirivaurio, sillä kipu aktivoituu entistä sietämättömämmäksi kun käyttelen hiirtä.

Tänään on toistaiseksi viimeinen yhteinen päiväni Hän jota ei ole-antologian kanssa. Kirja on vähän myöhässä palautuspäivästä. Kirjasto on muuttanut käytäntöään nopean palauttajan eduksi. Ennen myöhästymismaksu oli 0.40 snt/viikko/kirja, nykyään 10 snt/päivä/kirja... Hmm.. Eli siis 70 senttiä viikossa. Olisivat voineet suoraan myöntää että kyse on hinnankorotuksesta.

Tämän päivän vietän siis lämpötyynyn ja kirjan kanssa. Kansalaisvelvollisuudet on hoidettu!

Perhonen

Siitä ei kulje tarinoita.
Se on jakautunut kahtia kuin sekunti.
Se kääntyy itsensä varassa, sarana.

Sillä ei ole tulevaisuutta.
Sitä ei ole kiinnitetty menneisyyteen.
Se pilailee tällä hetkellä.

Se on pieni keltainen perhonen.
Se on ottanut nämä viheliäiset kukkulat
siipiensä suojaan.

Vain hyppysellinen keltaista,
se avautuu ennen sulkeutumistaan
ja sulkeutuu ennen kuin oi

missä se on

(Arun Kolatkar: Intian enlanninkielisen nykyrunouden antologia Hän jota ei ole)

Jaa

Puol(ue)ensa valinneet

- Ei helvetti! Näitkö minkä värisen ilmapallon kanssa Tauriaisen kakara tuli kotiin?
- Ei se välttämättä sitä merkitse.
- Kyllä se vaan helvetti soikoon merkitsee! Kyllä sen pentukin tietää että tähän aikaan värillä on väliä, varsinkin päivää ennen vaaleja.
- Voiskohan ne olla... ei kai sentään. Nehän on niin normaaleja.
- Minä olen kyllä aina ollut huomaavinani Tauriaisen ukossa jotain kummaa. Varmaan pakottaa sen vaimonsakin samaan hiippakuntaan kanssaan. Sen tossukan!
- Kamalaa! Mä en tajua miten se alistuu tuollaiseen kohteluun.
- Ei kun sellaisia ne on kaikki! Minun entinen työkaverini oli ihan avoimesti yksi niistä ja se oli just sellainen.
- Se on muuten varma, että meidän Osku ei sitten leiki sen Tauriaisen penikan kanssa! Eikö sillä ollut pari vuotta sitten täitäkin?
- Ei, kun sehän oli Liimataisen kakara.
- Onkohan Liimataisetkin muuten niitä?
- Varmalla on! Jaa

Vähänks vaan on sorsamainen olo!

Sorsakin tietää että sukulaisvierailut auringonpaisteisena lauantaipäivänä ovat elämästä pois!

Minkä takia suklaakakku haisee mielestäni aina eltaantuneelta hieltä? Melkein seitsemästä asti olen moista kakkaraa valmistanut ja siinä sivussa siivonnut. Päivällä mennäänkin kangaskauppaan hääpukukankaita hypistelemään. En ole ilahtunut.

Ps. Siitä huolimatta mille suklaakakku mielestäni haisee, syön sitä kuitenkin mitä mainioimmalla ruokahalulla.

Hauskaa lauantaita koko blogistanin sakille!

Jaa

Pakinaperjantain aiheena astia

Kauheaa, jos yhtäkkiä ovelle tulisi joukko rotevia, hawaijilaispaitaisia miehiä, pikkuletit sievästi ponnarilla niskassa ja sanoisi, että nyt olisi lähdettävä autiolle saarelle, jonne saisi ottaa vaan yhden astian mukaan. Sitä jo alkaisi miettiä ihokarvat pystyssä kelluuko muovinen taikinakulho sen verran, että sillä saa purjehdittua takaisin sivistyksen pariin, vai olisiko Tupperwaren rasia parempi? Mutta olisiko se sitten jo niin hyvä että hait repisivät sen käsistä, kun siinä ihmisen palat säilyvät hyvänä "siis niinku NIIIIIN paljon pidempään"?

Silloin ne hawaijilaispaitaiset miehet huomaisivat hätäisen ilmeesi, katsoisivat toisiinsa kulmakarvat kohotettuina ja koomillistuneina ja räjähtäisivät niin suureen nauruun että räikeät palmunlehdet paitojen etumuksissa hytkyisivät. Sitten he sanoisivat, että eihän kyse ole mistään elämää suuremmasta salaliitosta tai muusta muiluutuksesta, vaan siitä kun silloin kerran messujen takanurkan vasemmanpuoleisella kojulla vastasit kyselylomakkeeseen. Ja ykköspalkinto oli matka eksoottiselle saarelle, omaan rauhaan ja niin edelleen. Että se voitto nyt tuli ja lähdettävä olisi heti jos meinaisi mukaan (etkösinäsaanutsitäkirjettäjonkalähetimmeviikkojasittensiinäluki TÄTÄ TARJOUSTA ET VOI OHITTAA. AVAA HETI!) . Ruokaa lomarannalta toki löytyisi monta eksoottista sortimenttia ja nukkua saisi viileässä ja moskiittovapaassa bungalowissa. Pois saarelta pääsisi yksityislentokoneella, että Tuppervaaran kelluvuutta ei sitten tarvitsisi testata. Mutta astioita siellä ei olisi. Ei kerrassaan yhden yhtä. Että jos vaikka sellaisen tarpeellisimman ottaisit mukaan, miehet selittäisivät.

Siitähän se vasta tenkkapoo tulisi. Miehet katsoisivat kelloa ja naputtaisivat lakerikenkiään eteisen lattiaa vasten sillä aikaa, kun sinä haalisit keittiön pöytään saippuakulhoa ja siivilää, kattilaa ja lautasia. Saisit kuulla että haarukkaa ei lasketa astiaksi. Tuskan hiki valuisi, haluaisit sanoa että antaa olla koko perhanan reissun, kun ei kerran astioita ole talon puolesta, mutta sitten tajuat että on sitä huonommissakin oloissa lomailtu. Paljonkin huonommissa.

Aika kuluisi ja punnitsisit jo kädessäsi sitruspuristinta ja nippua kertakäyttölautasia. Hawaijilaispaidat alkaisivat tehdä lällättävällä äänellä lähtölaskentaa 5-4-3-2-1-NOLLA useampaan kertaan ja availemaan ulko-ovea, jotta luulisit heidän olevan jo lähdössä pois. He tepastelisivat lakerikengillään niin, että sinun olisi ilmeisesti tarkoitus luulla askelten vaimenevan heidän poistuessaan, mutta tukahdutettu hihitys paljastaisi heidän olevan edelleen eteisessä.

Lopulta hermostuisit ja nappaisit ensimmäisen astian, jonka käteesi saisit. Vasta limousinessa huomaisit että se on se isoisoäidin peruja oleva mittakippo, juuri se ainoa astia, jonka otit mukaasi silloin nuorena kun lähdit kotoasi avaraan maailmaan. Se, jonka kahvakin on jo vuosia sitten katkennut ja mitta-asteikko haalistunut. Hawaijilaispaitaiset katsoisivat sinua ja mitta-astiaa vuoronperään kuin yrittäen päättää kumpi teistä on se vähämielinen. Ja sinä tietäisit että turhaan sinä niille selitystä tarjoaisit. Etkä sinä itsekään ymmärtäisi miksi haluat koko menneisyytesi mukaan autiolle saarelle.


Pakinaperjantaihin Jaa

Runotorstai ja Valokuvatorstai

Kevät

Tapahtukoon minun tahtoni

Maailmankanteen oranssi purppura
sininen katto lintujen lentää.
Jalkojen teille likaista loskaa kylältä kotiin
hiekkaa, murua, tikkarin tikku
ilmassa pöly,
räikeä lika viraston viertä
joku jo pukee vaalean takin.
Lirinää, maisketta hiekan hiulintaa,
puro teiden molemmin puolin,
ruutuhypyt ja twistaus ja pompulat
uutta muovia kiiltävät.
Sorsaparvi ja puolikas pitko
kuivunut kaapin perällä liikaa
hiekka ja vesi ja loska ja muta
ja tuoksuva tuuli kattojen yllä.

Sitä vain.
Kevättä vain.

Sekä Runo-, että valokuvatorstaissa pohditaan mielen mahtia ja sitä, mitä tekisi, jos voisi muokata todellisuutta ajatuksen voimalla. Minä olen koko talven toivonut kiihkeästi yhtä asiaa, ja kuinkas ollakaan, se on nyt toteutumassa.

Jaa

Kohti viidettä tasoa

Se alkoi jo pari päivää sitten. Ensin liike muuttui ryöpsähdyksistä aaltomaiseksi. Puut aaltoilivat, ihmisten askeleet rappukäytävässä. Miehen pulina. Jopa perjantai-illan myöhäiselokuva aaltoili. Vain aaltoa aallon perään. Se ei ole ole normaali liike kaupungissa. Maailma kulkee nykäyksittäin sinne minne se kulloinkin on menossa. Aalto on poikkeama, merkki siitä että todellisuutta on muutettu.

Sitten muuttuivat maut. Kaikkiin ruokiin tuli pesuaineen ja keinotekoisen maku. Ensin luulin että mies yrittää myrkyttää ensin minut ja tappaa sitten itsensä. Mutta tarkkailin sitä ja sen toimia, eikä se yrittänyt myrkyttää. Se luki lehden ostetaan ja myydään palstoja yhtä huolellisesti kuin ennenkin, palsta palstalta, alusta loppuun. Kuolevat eivät osta eivätkä myy mitään.

Eilen illalla vasta tajusin yhdistää muuttuneen maun ja liikkeen toisiinsa. Vasta hampaita pestessäni tajusin kenen intresseissä olisi muuttaa noita molempia ja tutkia miten kukainenkin reagoisi erilaiseen. Katsoin miestä kun se nukkui. Jos se oli jo tajunnut mikä meitä odotti, se ei ainakaan näyttänyt sitä. Heikko, ajattelin. Heikko, eikä läpäise testiä. Oli tehtävä ratkaisuja. En voisi antaa miehen viedä minua mukanaan tuhoon. Kenties, kun onnistuisin kohoamaan viidennelle tasolle, voisin tehdä jotain miehen puolesta. Oli oltava luja, oli vastustettava aaltoa.

Ovella koputetaan voimakkaissa aalloissa, kuin tuuli tai vedenalaiset virtaukset pakottaisivat vesimassat särkymään kallion teräviä kielekkeitä vasten rikkinäisiksi, lasia hohtaviksi pirstaleiksi. Tämä on se hetki jolloin minut punnitaan, nyt minun täytyy olla vahvempi kuin koskaan. Matkalaukku on pakattu, kiitorata merkitty aaltojen väliin. Ikkunaan merkitty ympyrä on iso ja rauhallinen O. Outi osaa ostaa omenan. Ehkä pian ympyrän läpi voi nähdä suoraan avaruuteen. Jaa

Hyvästi stalkkeriorava, tervetuloa Mollis

Viehätyin jotenkin niin kovasti cross-dresser-Mollukaisen henkilöön, että päätin vaihtaa edellisen profiilikuvani. Edellinen esitti viehättävää oululaista stalkkerioravaa, mutta kuvan julkaiseminen on johtanut, ainakin oravien kertoman mukaan siihen, että kaikkia oululaisia oravia katsotaan nykyään pahalla ennakkoasenteella. Vaikka en halua olla vastuussa muiden ihmisten ennakkoluuloista, olen päättänyt toistuvien yhteydenottojen takia vaihtaa kuvan.

Käytän myös tämän ilmoitusluontoisen kirjoituksen hyväkseni ja kiitän teitä, jotka olette lähettäneet minulle mukavaa sähköpostia. Siispä sydämelliset kiitokset! Posti on todella lämmittänyt mieltäni!

Muoks: Muuten hyvä, mutta Mollis ei suostu asettumaan vielä profiiliini. Yritän ratkaista pulmaa...

Muoks 2: Kuva ilmestyi. Eihän siinä kauan kestänytkään. Mitähän miettii se ihminen, joka on tilannut minulta juttua, jos selitykseksi myöhästymiseeni sanon, etten ole ehtinyt kirjoittaa, kun olen yrittänyt värkätä blogiini kuvaa lapseni Molla-Maijasta? Enpä jää ottamaan asiasta selvää vaan nyt aloitan oikeat hommat kahta kauheammalla innolla!


Jaa

Mielikuvamurhailua

Blogitapaaminen osa 7/5: Maljannosto kuolemalle.

(Lue myös blogitapaaminen 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7/1, 7/2, 7/3, 7/4. Lisäksi kannattaa lukaista Offsetin mietteet, sekä edellisen Maljannoston kommenttiosiosta Isopeikon näkökulmaa)

Kaikki kokoontuivat Susupetalin ympärille kuuntelemaan kitarasooloa. Paju, Salka, Jussi ja Heidihahmo liittyivät blogihaamujen ilmakitaraesitykseen ja ilmassa leijui makean tuoksuista usvaa. Välillä nuo hahmot näyttivät melkein läpikuultavilta kohotessaan katon rajaan ja laskeutuessaan taas takaisin. Liisa liittyi muiden mukaan päästellen kumeita huudahduksia, jotka kuulostivat huvittavasti norsun törähdyksiltä. Vähitellen ihmiset alkoivat hiljetä ja blogihaamut laskivat ilmakitaransa lattialle. Kaikkien katseet kääntyivät tuijottamaan Liisaa.
- Mitä? Liisa sanoi kun huomasi olevansa huomion keskipisteenä. Hän katsoi ihmeissään ympärilleen.
- Mitä sinulle tapahtui? Heidihahmo kysyi.
- Miten niin? Ei minulle ole mitään tapahtunut.
- Mutta kun sinä olet... Siis ei millään pahalla, mutta sinä olet haamu.
Liisa katsoi ihmeissään kättään jonka reunat olivat muuttuneet hieman epäselviksi.
- Mitä tämä tarkoittaa? Liisa kysyi. - Olenko minä kuollut?
- Siltä vaikuttaisi, Offset puuttui puheeseen. - Meidän on etsittävä sinun ruumiisi ja otettava selvää mitä tapahtui.
Kaikki lähtivät seuraamaan Offsetia pelokkaan näköisinä, toisiinsa painautuen.
- Odottakaa minuakin, Kukkis kirkaisi ja kannatteli nolon näköisen hamettaan joka repsotti kuminauha katkenneena hänen ympärillään. Kukkis on repäissyt hameen kasvoilleen ilmakitaroinnin aiheuttamassa hurmiossa, mutta nyt tunnelma oli laskenut niin matalalle että risainen hameenreuhkakin alkoi nolottaa. Maskuliiniset blogihahmot jättäytyivät mielihyvin Kukkiksen taakse yrittäen nähdä vilahduksen hänen takapuolestaan.

Allyalias jäi huomaamatta muiden taakse. Hän nojasi raskaasti aulan peilipöytään. Minä en tehnyt sitä, hän ajatteli epätoivoissaan. Näissä juhlissa on joku toinenkin murhaaja. Hän tiesi että kaikki syyttäisivät rikoksesta häntä ja hänen olisi paettava ennen kuin vihaiset blogihahmot laittaisivat hänet tilille rikoksesta, jota hän ei ollut edes tehnyt. Hän katsoi peiliin jonka pinta näytti ihmeellisen elävältä. Yhtäkkiä hän ei tiennyt kuka oli, tai mikä hänen tarkoituksensa oli. Peili sekoitti hänen ajatuksensa. Hän ei ollutkaan enää Allyalias vaan Heidi, 30-vuotias kirjoittamista harrastava kotiäiti, joka laittoi kymmeneltä nukkumaan ja saattoi unohtaa ajaa toisen kainalonsa tai säärensä suihkureissullaan.
- Katso syvemmälle, sanoi vaimea tuskin kuuluva ääni hänen ja peilin välistä pöydältä.
Hän katsoi pidemmälle ja Allyalias palasi peiliin takaisin.
- Vielä syvemmälle, ääni sanoi.
Silloin Allyalias näki jotain sellaista, että hän kavahti kauemmas ja painatui ihan kiinni peiliä vastapäätä olevaa seinää. Hän yritti tekeytyä ihan pieneksi ja odotti, että muut blogihahmot palaisivat. Hän ei välittänyt mitä ne hänelle tekisivät. Hän ei vain halunnut olla yksin. Ei nyt.

Jatkoa on taas luvassa joskus tulevaisuudessa... Jaa

Perhe-elämää krapulapajassa osa 2

Sanokaa rauhassa pässiväggressiveksi käytökseksi, mutta en voinut olla ikuistamatta kontrastia. Mies nousi päivän mittaan ylös, mutta ei kulunut kauankaan kun mies oli kadonnut. Hän löytyi "maasta makkaamasta" keittiön lattialla. Taustalla M:n Muikulta synttärilahjaksi saamat jääkaappimagneetit jotka ovat olleet hurmioituneessa käytössä. Näitä suosittelen lapsellisille!

Uunista löytyi vielä yksi pesäke eltaantuneen kalan hajua. Lähden siivoamaan :) Jaa

Perhe-elämää krapulapajassa

Eilen oli poikien ilta. Ensin laittoivat koko porukalle herkullista uunilohta ja illalle vielä pikkusuolaista. He saunoivat ja juttelivat niin sanottuja miesten juttujaan. Jossain vaiheessa menin nukkumaan. Heräsin vielä yöllä äänekkääseen örinään, kun miesten juttuja kerrattiin humalan koventamalla äänensävyllä.

Puoli kolmen aikaan yöllä makuukammarimme peitot pöllysivät kun mies palasi reissultaan. Ei ollut jaksanut pidempään kun oli hikka, palvelu baaritiskillä oli ollut liian hidasta ja oma vanheneminenkin oli alkanut painaa mieltä.

Humalainen tilitys peiton alta sai kuitenkin nopean lopun kun posliininen pelastaja kutsui. Aamulla mies löytyikin vessan lattialta, unessa kuin lapsi. Keittiössä haisi eltaantunut kala, pöydillä oli siideritölkkejä. Onneksi sain vähän aikaa sitten miehen houkuteltua omaan sänkyyn nukkumaan. Silloin tällöin vessasta kuuluu edelleen yökkäilyä.

Pahinta on kun ei voi kääkättää yhtään, sillä mies oli minua kohtaan liian inhimillinen viimeksi. Arvasin että kostautuuhan se vielä rankimman kautta :)

Hauskaa sunnuntaita siis kaikille teille. Täällä vaikuttaa jo keväältä ja Jussilta sain kuulla päivän parhaan uutisen: Paska kaupunni on tullut takaisin! Jaa

Te ajoitte minut siihen

Kun monta aikaa suggeroidaan syömään Fazerin sinistä niin minkä tyttö asialle mahtaa? Sen verran itsekuria sentään oli, että otinkin ovelana tällaista sinivalkoista. Hyvää on, kannattaa kokeilla.

Tekisi mieli kirjoittaa enemmänkin, jotain juttua vaikka. Mutta tänään on miehen vapaapäivä ja se tarkoittaa että minun on tehtävä työkirjoitusta. Olen illan lapsenvahtivuorossa kun mies lähtee tuulettumaan. Olo on yllättäen vähän sama, kun teininä sai jäädä yksin kotiin (vaikka minähän olen täällä aina yksin).

Kuvittele tilanne: Heräät aamulla ja tunnet olosi selkeämmäksi kuin koskaan ennen. Aamun mittaan alkaa käydä selväksi että sinut on jo vuosia aikaisemmin ohjelmoitu hypnoosia apuna käyttäen suorittamaan jotain tehtävää, jonka luonteesta sinulla ei ole aavistustakaan. Ymmärrät, että olet nyt ilmeisesti suorittanut tehtävän. Mitä teet? Ja ennen kaikkea, jos heräisit tänä aamuna, olisiko sinulla hajuakaan mikä tehtävä sinut on laitettu suorittamaan. Minä en ainakaan keksisi muuta kuin tuon suklaan. Jaa

Pakinaperjantain aihe on paha päivä

Pcs-miehet ja perjantai

Kaikkihan ovat kuulleet naisten pms-oireista, jotka ovat sinänsä ikikiehtova juttu. Mutta harva on tietoinen että myös miehillä on vastaavanlainen, joskin vaietumpi ja vaikeaoireisempi ongelma. Tätä syndroomaa kutsutaan nimellä pcs (preconflict-syndrome), jonka tiedetään olleen kymmenien viime vuosina tapahtuneiden kuolemantapausten ensisijainen syy.

Pcs:n taudinkuvaan liittyy useita tunnusomaisia ja helposti toisiin miehiin tarttuvia, mutta sinällään vaarattomia oireita. Yleisin oire on niin sanottu joutsenasento, jota ilmenee erityisesti viikonloppuna karaoke-illoissa, jolloin pcs:stä kärsivä mies on juuri laulamassa, kun toinen mies tulee hakemaan hänen vaimoaan tanssiin. Pcs-oireinen jännittyy kouristuksenomaisesti joutsenasentoon, jossa hänen rintansa työntyy ulos ja kädet jännittyvät taaksepäin kuin hyökkäävän joutsenen siivet. Pcs-kohtausessa oirehtivan pää kääntyy huomattavaan takakenoon. Jos joutsenasennossa kävelevä mies sattuu vastakkain toisen miehen kanssa, pcs saattaa tarttua hyvinkin helposti ja vääntää tämän toisenkin miehen hankalaan joutsentilaan. Onkin tutkittu että perjantai-ilta on kaikista otollisinta aikaa pcs:n joukkopuhkeamiselle.

Aggression tunteilla tiedetään nyt olevan suhteellisen suuri osuus pc-syndrooman puhkeamisessa. Joskus pienikin suuttumus saattaa laukaista tilan jossa miehen käsi puristuu väkisin nyrkkiin ja nyrkki vetäytyy kauas taakse, takaraivon tietämille. Yleensä toinen käsi tarttuu kouristuksenomaisesti lähellä seisovan ihmisen rintapieliin. Myös nämä oireet voivat tarttua miehestä toiseen jo pelkässä katsekontaktissa, mutta kosketusyhteyden tapahtuessa tartunta on väistämätön. Tiedetään tapauksia, joissa nyrkin jännitystila on äkkiä lauennut aiheuttaen vahinkoa lähimmissä ihmisissä, mutta se on verrattain harvinaista. Yleensä miehet ovat oppineet elämään tilansa kanssa ja useilla heillä on omia rentoutuslauseita tilanteen selvittämiseksi. Yleisimpiä ovat esim. "Odotahan vaan. Pian näytän sinulle" tai "Kukahan nyt on kova jätkä".

Vaarallisin pcs:n ilmenemismuoto on kuitenkin hengenvaarallinen ja äärimmäisen tarttuva, eikä sen keskittyminen perjantai-iltoihin ole niin selvä kuin aikaisemmissa oireissa. Liikenteessä tai erityisesti liikennevaloissa sattunut tunnekuohu on johtanut usein siihen, että miehen kaasujalka kramppaa vaikeasti saaden auton kiihdyttämään hurjaa vauhtia, usein hallitsemattomasti. Muut miehet tuntuvat vaistoavan pcs-tilan pitkienkin välimatkojen päästä ja he saavat oireita nopeasti. Kuten kahdessa aikaisemmin esitellyssä oireessa, myös tässä kramppitilassa esiintyy kuulohäiriöitä ja miehen kyky ottaa vastaan viereltä tulevia kuuloärsykkeitä heikkenee huomattavasti. Yleensä useamman miehen yhtäaikainen pcs-oireilu on toisiaan ruokkivaa ja saattaa jatkua pitkäänkin. Valitettavan usein liikenteessä tapahtuva oireilu johtaa vammautumiseen, jopa kuolemaan.

Suurimmalla osalla miehistä pcs hellittää iän myötä. Lisäksi monen oireet ovat hyvin lieviä tai saattavat puuttua kokonaan. Vuonna 2006 perustettu työryhmä tutkii, olisiko syytä lääkitä vaikeimmin oireilevia ja myöntää pahimmassa tapauksessa määräaikaisia ajokieltoja pcs-oireisille. On selvää että oireilevien miesten liikkumista julkisilla paikoilla perjantai-iltaisin on syytä rajoittaa oireiden helpon leviämisen takia.


Pakinaperjantai Jaa

Hyvää naistenpäivää kaikille!

Molo-Olli haluaa toivottaa iloista naistenpäivää kaikille naisille ja feminiinisille blogihahmoille! Hän on pukenut päälleen sen mitä karkkikalsareista on jäljellä ja ruokahalun lisäämiseksi kuvaan on lisätty oikeaakin ruokaa, suomalaisten kansallisherkku, makkara.

Huomatkaa naistenpäivän kunniaksi saadut tulppaanit Molo-Ollin kainalossa. Jos virtuaalisten ruoka-aiheisten onnittelukorttien avulla suostuttelu onnistuu näin helposti, lähetän tällaisen ensi vuonna presidentille ja toivon tasa-arvoa.

(Katso myös Molla-Maijan virtuaalikortti miestenpäivänä) Jaa

Runotorstain inspissana on sininen

Oulun yössä

Varjotarzan se varjoissa asuu
sillä on sininen pylly ja masu.
Varjotarzan se varjoissa väijyy
sillä on ilme niin kova ja häijy.

Varjotarzan se neitosen nappaa.
Neidolla kynsissä sinistä lakkaa.
Varjotarzan se maahan tuon kamppaa
nukke vain itkee ja maatakin tamppaa.

Pian jo toistuu tää kamala juttu,
on Tarzanin mukana muutama tuttu.
Hämis ja Teris ja Batman, niin oiva
on joukko tää neidoilla ilakoiva.

Ei Sininen setäkään heitä nappaa
kun kattoja pitkin painuvat hatkaan.
Vaan kaupungin neidot kotona märisee,
ja lenkillä niiden kädetkin tärisee.

Ei auta ees kumppanin tuomio kirpee,
et tyypit on saatava munista hirteen.
On maailma valmiiksi täysin rämä
kun Varjotarzanin työnä on tämä.

Runotorstaihin

Jaa

Sininen kuva valokuvatorstaihin

Valokuvatorstaihin Jaa

Hyvää miestenpäivää eli tämän piirakan minä rypytin

Naistenpäivän ajatus on meidän perheessämme kulminoitunut monen vuoden ajan niin sanottuun kukkakeskusteluun. Vuodesta toiseen olen leikkimielisesti vihjaillut, että jotkut ajattelevaiset miehet saattavat muistaa vaimojaan naistenpäivänä kukilla (ja samaan hengenvetoon, että minä pidän tulppaaneista). Ja mies on kieltäytynyt vetoamalla siihen, että miehiäkään ei muisteta miestenpäivänä.

No, onneksi miestenpäivä on melkein joka päivä, joten olenpas viisas näin etukäteen ja muistan miestäni ja kaikkia muitakin miehiä tällä ruokahalua kiihottavalla kuvalla. Siispä oikein hyvää miestenpäivää kaikille miehille tasapuolisesti! Piirakan olen rypyttänyt omin pienin kätösin. Kuten Lilithkin sanoo; jokainen rypyttää omannäköisensä piirakan. Kiitän Lilithiä myös piirakanvalmistusohjeesta :)

Ps. Piirakkakin maistuu paremmalta, kun voi samalla ihailla tulppaaneja :) Jaa

Vinkkejä palveluammattiin osa 1

Jos olet aikeissa työntää nenäsi asiakkaan haaroihin, ei olisi pahitteeksi sanoa hänelle ensin päivää tai katsoa asiakasta silmiin kun kysyt milloin hänellä on ollut edellisen kerran kuukautiset.

Jälkeenpäin voisi olla hyvä puhutella asiakasta sen verran ystävälliseen sävyyn ettei hän ala kuvitella jonkun tatuoineen jumalanpilkkalauseita reisiensä sisäpintoihin.

Terveiset gynekologilleni!

Ps. Jos olet ammatiltasi joku muu kuin gyne, ovat nämä neuvot vielä enemmän paikallaan. Jaa

Tarinamaanantain sana-aihe on uni.

Tumppi heräsi unestaan säpsähtäen. Matkustajakodin ruskearuusuiset tapetit irvistelivät reunoistaan kuin ilkkuen Tumpin eläville mielikuville. Hän nousi ylös ja köpötteli käytävän päässä olevalle yhteisvessalle. Hän kusi isolla paineella, poikamaisessa kaaressa, eikä välittänyt vaikka osa pisaroista osui istuimen reunoille. Niinhän kävi kaikilla muillakin. Hän veivasi oikeanpuoleista hanaa, jonka päässä oli haalistunut punainen täplä ja huuhtaisi kahvikuppinsa ennen kuin laski kupin täyteen kuumaa vettä. Hän käveli takaisin huoneeseensa ja kaatoi murukahvipurkin viimeiset papanat veden sekaan.

Hän napsautti matkatelevision päälle. Sieltä näkyi vain lumisadetta. Unessa hän oli ollut talonmies, vielä keski-ikäisessä ja kaljamahaisessa ulkokuoressaan, siinä kunnossa kuin silloin, kun hänen luidensa päällä oli ollut muutakin kuin roikkuvaa nahkaa. Hän oli uneksunut itsensä ovelle, jonka oli avannut nainen kietaisuhameessaan. Kun nainen oli kääntynyt, hän oli nähnyt tämän paljaat pakarat kuin ihmeen ihanan kuutamon loistavan huolimattomasti kietaistun hameen raosta. Voi taivas, hän ei ollut koskaan nähnyt kenenkään oikean naisen pakaroita, ei edes oman äitinsä. Televisiosta vain, silloin kun lumisade hälveni.

Tumppi katseli punaraitaisia, reunoistaan repsottavia tapetteja ja mietti että tuo uni oli kauneinta mitä hän oli koskaan nähnyt. Tuo varastettu näky, niin todellinen, niin paljon todellisempi kuin arkielämä yleensä. Tumppi katui nyt, ettei koskaan alkanut talonmieheksi silloin kun hänen isänsä oli puoliväkisin tyrkyttänyt hänelle omaa yritystään, vaan hän oli sen sijaan keskittynyt juomaan kokopäivätoimisesti. Nyt oli myöhäistä. Hän oli tullut tähän matkustajakotiin kuolemaan, eikä koskaan saisi nähdä elävän naisen paljaita pakaroita muuten kuin unessa ja silloin kun lumisade hälvenisi.

Punaraitaiset tapetit... Punaraitaiset tapetit?

Tumppi heräsi unestaan säpsähtäen ja tarttui vaistomaisesti vatsakumpuunsa joka oli siinä pehmeänä ja turvallisena. Hän avasi silmänsä ja huokaisi helpotuksesta siitäkin huolimatta että hän oli nukahtanut makkara rinnuksillaan ja sinappi oli tahrinut hänen työpuseronsa etumuksen. Kello oli viittä vaille puoli seitsemän. Hän ei ehtisi pestä koneellista pyykkiä ennen työpäivän alkua.


Tarinamaanantaihin Jaa

Maailman noloin tapaus

Jostain syystä olen viime aikoina miettinyt paljon koko elämäni nolointa tapausta, joka on ollut niin kummallinen, että en oikein itsekään usko sitä todeksi. Tapauksesta on vaikka kuinka monta vuotta.

Olin silloin ensimmäisen vuoden opiskelija yliopistolla ja olin tutustunut opiskelukavereihini vasta pintapuolisesti. Sinä viikonloppuna teimme pienen pakollisen matkan vuosikurssimme kanssa jonkin matkan päähän Oulusta. Ilmeisesti uuden opiskelupaikan aiheuttama stressi aikaansai minulle pitkäkestoisen unettomuuden kierteen, jota en saanut millään katkaistua. Kaveri oli seurannut tilannettani huolestuneena ja päivää ennen retkeämme hän ilmestyi taskumattimallin Smirnoff-pullon kanssa asunnolleni ja juotti minua kunnes sammuin (myöhemmin sain huomata että kyseinen konsti todella katkaisi unettomuuskierteeni).

Lähdin matkalle huonossa olossa ja edelleen kuoleman väsyneenä. Useat muut reissulaiset olivat ottaneet nestemäistä evästä mukaan ja humaltuivat päivän mittaan, hyvin asiallisesti, mutta kuitenkin. Minulle ei juoma maistunut, mutta viihdyin kuitenkin mainiosti muiden seurassa. Jossain vaiheessa päätin kuitenkin pyörtää juomattomuuspäätökseni ja liityin muiden seuraan. Valitettavasti sinä iltana viinapääni oli normaaliakin huonompi ja humalluin aika nopeasti.

Kun lähdimme kotimatkalle, olin jo aika lailla humalassa (en onneksi ollut ainoa). Olin aikaisemmin huomannut että retkelle pakkaamani sateenvarjo oli hävinnyt repustani ja epäilin jättäneeni sen retkipaikkaamme. Samassa sateenvarjoni kiersi opiskelijoiden keskuudessa. Minä riemastuin. Vaikka sateenvarjo oli halvinta mallia ja aika vanhakin, oli kiva että se löytyi. Aloin tunkea sateenvarjoa reppuuni. Eräs opettajista sanoi että se on hänen sateenvarjonsa. Tutkin varjoa tarkemmin ja sanoin hänen erehtyneen. Varjo oli ihan varmasti minun, sillä se oli reunoiltaan rispaantunut. Intimme opettajan kanssa jonkin aikaa ja lopulta hän antoi periksi, tosin jonkin verran tympääntyneen oloisena. Ajattelin että hän oli varmaan vaan vähän liian humalassa (ja muutenkin omituinen ihminen).

Ilta kului ilman suurempia kommelluksia ja kului paljon aikaa. Tapaus unohtui mielestäni. Varmaan vuoden kuluttua joku ystäväni kaivoi jotain juuri tästä reissurepusta. Hän ihmetteli miksi minulla on repussa kaksi täsmälleen samanlaista sateenvarjoa. Siinä vaiheessa muistin retkellä tapahtuneen kummallisen sattuman ja tajusin mitä oli tapahtunut. Oma varjoni oli ollut koko ajan repussani, mutta en ollut löytänyt sitä humaluspäissä kaivaessani. Nyt minulla oli tosiaan repussani kaksi täsmälleen samanlaista, reunoistaan rispaantunutta halpaa sateenvarjoa.

Siinä vaiheessa tajusin että olin varastanut opettajani sateenvarjon, eikä hän ollut meistä se kummallinen vaan minä! Muuten olisin nauranut tapaukselle mutta tilanne oli niin nolo, että itkuhan siinä pääsi.

Mitä sitten tein asialle? En yhtään mitään. Minua hävetti niin paljon että en voinut mennä palauttamaan varjoa, tai ottaa asiaa muutenkaan puheeksi. Nyt olen heittänyt molemmat varjot menemään, sillä en kestänyt katsella niitä enää. Jaa

Vessanpönttöä on jo halattu

Olisi tehnyt mieli mielikuvamurhailla tänään, mutta arkielämän henkilöni, jonka armollisuuden tai armottomuuden varassa blogihahmoni joutuu elämään, meni ja sekoitti päänsä laillisilla huumeilla sen verran pahasti, että päässä liikkuu vain mielikuvaitsemurhailu, jos sekään.

Taas pään vasen puoli on kipeä niskalihaksista poskionteloon, eikä lääke tunnu kunnolla tehoavan. Mistähän moinenkin kummallisuus johtuu? Erikoista että se on aina tuo vasen puoli.

Aamu alkoi nolosti pahoinvoinnilla. Olisin syyttänyt noro-virusta, mutta tiesin ettei se menisi kuitenkaan läpi.

Laitan tähän iloksenne hyvin tunnelmaan sopivan Gieve Patelin runon, jonka löysin Intian englanninkielisen nykyrunouden antologiasta Hän jota ei ole.

Miten kestät, ruumis

Miten kestät, ruumis,
kaiken hävityksen joka sinuun
jatkuvasti suunnataan? Minuutit,
sekunnit kuin kiväärinrätinä
rummuttavat sinuun reikiä.
Parin neliön alasi
ei riitä nyrkiniskuille.
Joka veistä, pistintä ja naulaa
syyhyttää tehdä siili
nahkastasi. Kurja narttu,
kohtalosi on astua myöntyväisenä
sankarien eteen! Rakastat
tuhossasi järjettömästi, annat
sanattomat, sinistyneet,
murjotut paikkasi, lihasuusi
hirviöille nuoltavaksi. Jaa

Pakinaperjantain aihe on ystävyys

Katkeran kotirouvan vuodatuksia: Ystävyydestä

Katkera kotirouva on 35-40-vuotias monilapsisen maalaisperheen emäntä, joka on saanut synnyinlahjakseen perin pessimistisen elämännäkemyksen ja happaman luonteen.

Naapurin ämmä tuli eilen iltapäiväkahville, kutsumatta tietenkin ja ison öljyvärimaalauksen kanssa. Oli kuulemma ihan itse tehnyt sen kevään mittaan kuvasta, jonka oli löytänyt taidekirjasta. Minä voivottelin, että voivoi, mitä sinä nyt, ei olisi tarvinnut ja mietin mielessäni että ei ihan oikeasti olisi tarvinnut. Mihin minä sellaisen hökötyksen edes pistän? Ja vielä mallista piirretyn! Ei sitten mitään mielikuvitusta rouva Mukataiteilijalla! Pakkohan se oli laittaa näkösälle siksi aikaa kun kahvit juotiin. Maalaus esitti jotain merimaisemaa. Merimieheksiköhän se minua luulee?

Huomasin heti kun istuimme kahville, että nyt sillä ämmällä on taas joku huoli kerrottavana. Ja sen huolet! Ovatko ne huolia ollenkaan? Aina se jaksaa sanoa että väsyttää ja masentaa. Reipastuisi hyvä ihminen ja hommaisi jotain järkevämpää tekemistä kuin maaleilla tuhertelun. Nuo asiat eivät kyllä siitä parane että laukataan naapurissa vänisemässä omista pikku ongelmista. Kannattaisi vaikka ensin katsoa millainen siivo täälläkin on ja miettisi kenen se on siivottava. Siinä on todellinen ongelma. Yritin selittää mitä kaikkea minun pitää vielä olla tekemässä ja kuinka kamalia kakaroita ja kuinka tyhmä mies, mutta koko ajan pelkäisin että se kuitenkin löytää jonkun välin johon tökätä sen oman huolensa.

Ja niinhän se lopulta sanoi että kun hänellä ei tule enää unikaan. Minä sanoin että olisin vaan tyytyväinen jos ei nukuttaisi, niin saisi ainakin kaikki hommat hoidettua yön aikana. Se sanoi että sen mies oli sitä mieltä, että pitäisi mennä jonnekin juttelemaan. Minä nyökkäilin, mutta mietin samalla että juuri tuollaiseen turhasta valittamiseen ja huomionhakuisuuteen se perustuu, että minäkään en pääse näyttämään kipeää varvasta silloin kun tarve vaatii, vaan joudun odottamaan seuraavaan päivään.

Lähtiessä se halasi vielä ja haisi aika pahasti hielle. Se sanoi, että kiitos kun olet ystävä. Onneksi minä olin aamupäivällä ottanut muutaman paukun konjakkia, muuten en olisi justiinsa kestänyt sitä tilannetta. Sitten se lähti ja ikkunasta näin että se tuhersi itkua mennessään. Minua ihan oksetti kun se oli niin läpinäkyvä. Kyllä sitä nainen saa huomiota muutenkin kuin märisemällä ja heikoksi heittäytymällä.

Illalla otin ja laitoin sen taulun kuitenkin seinälle sinne makuuhuoneen pimeään nurkkaan, jonne tulee harvoin katsottua. Isäntä sitä pitkään katseli ihan hiljaa. Varmaan ihmetteli moista kamaluutta hänkin. Saa olla naapurin ämmä kiitollinen että sillä on sellainen ystävä kuin minä. Jo pienenä huomasin että minulle on siunattu harvinainen empatian kyky. Harmi ettei naapurin ämmällä ole selvästikään samanlaista.


Pakinaperjantai Jaa

Häpeällisiä tunnustuksia, eli sitä klassikkoa en lukenut

Prosperon innoittamana yhdyn tähän kamalan mielenkiintoiseen haasteeseen ja toivon että muut blogi-ihmiset ovat tunnustuksellisella tuulella, sillä haastan kaikki lukijat kirjoittamaan oman tunnustuksensa. Tarkoitus on luetella kymmenen kirjallisuuden klassikkoa jota ei yrityksistä huolimatta saanut luettua. Tässä minun hävettävä listani:

1. Väinö Linna: Tuntematon sotilas. Tätä kirjaa olen yrittänyt pariinkin otteeseen, mutta en ole yksinkertaisesti saanut pakotettua itseäni lukemaan sitä loppuun. En ole myöskään jaksanut katsoa yhtään Tuntemattomasta tehtyä elokuvaversiota. Anteeksipyyntöni Suomen kansalle!

2. Salman Rushdie: Saatanalliset säkeet. Tajusin heti alun jälkeen että minun on luettava ensin Koraani jotta teoksen maailma avautuisi paremmin.

3. Koraani. Alkuinnostus vaihtui nopeasti lamaannukseksi ja Koraani häipyi hiljaa kirjapinoni pohjimmaiseksi, kunnes katosi kokonaan. Myös Raamattu on edelleen lukematta, useista yrityksistä huolimatta.

4. Kalevala on jäänyt lukematta vaikka osia siitä on tullut tutkiskeltua tarkasti ja kirjoitettua aiheesta mm. lehtijuttu. Nyt kuulin että siitä on tehty joku koiramäen versio.. Pitäisiköhän yrittää?

5. Luin Homeroksen Iliaksen nuoruudessani suurella mielenkiinnolla, mutta Odysseia osoittautui minulle liian kovaksi palaksi. Korvaukseksi olen lukenut Joycen Odysseuksen.

6. Dante Alighierin Jumalaisen näytelmän helvetti oli hetkessä luettu, mutta kun matka kävi kohti paratiisia, alkoi vauhti kummasti hyytyä. Muistelen luovuttaneeni kiirastulen loppuvaiheissa.

7. Alexandre Dumas on kirjoittanut kaksikin klassikkoa joita en ole saanut luettua parhaalla tahdollakaan. Monte-Criston kreivi oli minusta tylsä ja Kolme muskettisoturia vielä sitäkin tylsempi.

8. John Milton: Kadotettu paratiisi. Olisi pitänyt arvata että se saattaa olla TYLSÄ jos sitä ei ole vuosikausiin lainattu kirjastosta ja ainoa kappale on esihistoriallinen, koinsyömä ja kellastunut kirjanen. No, yritetty on.

9. Virginia Woolf: Orlando. Majakka meni vasta toisella yrittämällä ja luulen että yritän Orlandoakin vielä joskus uudestaan. Toistaiseksi tämä kuitenkin roikkuu häpeälistalla.

10. Charles Dickens: David Copperfield. Ei vaan pystynyt... Olisko ollut liian hapokasta? Jaa