Maailma on raskas kuin ilmapallo täynnä ilmaa.

Sähkövalo siivilöi yön varjoiksi seinille.
Tänään yö on terävä.
Nainen yskii vihaa,
pattereissa kaikuu parisuhdepakkanen.
Miehen falsettinen vitutuskäyrä
kipuaa ilmastointihormiin.

Toisessa huoneessa poika tuudittaa
partakoneen terää sylissään.
Miettii noita nesteenkyllästämiä juuriaan
ja toivoo,
etteivät olisi ehtineet
hukkumiseltaan lypsää
itsestään versoa
maailman harmaaseen hajoamaan.
Alkaa suorittaa hiljaista kitkemistyötä.

Seinän takana joku valvoo,
hätkyy kaukaisen sodan
kaikuja.
Vielä on turva nukahtaa,
vielä, kun ääntä kuuluu.
Silmälaput, korvatulpat,
maailma ulos, uni sisään.
Maailma ulos ja uppeluksiin.


Aamulla serpentiinikaulaiset tyhjiöt
katsovat pihalla tiukasti
toisistaan
ohi.


Kaikki tuntevat kotimaiset vappuriittimme. Ja kotimaisuutta haettiin tämän viikon runotorstaissa. Jaa

Talvenvastainen perjantai (ei lauantainvastainen yö, Muikku!)

Suomen väitetään olevan yksi maailman parhaita paikkoja elää monellakin mittarilla katsottuna. Olen asunut vain Suomessa ja - nurkkakuntainen pikku paskiainen kun olen - vain pohjoisen likaisenrusehtavanharmaiden aukioiden ja asemattomien rataosuuksien tuntumassa.

Sen verran tiedän televiissio-ohjelmien vannoutuneena seuraajana, että silloin kun Suomessa kahlataan puolen metrin lumihangessa, äLAassa esimerkiksi juostaan surffilauta kainalossa, auringon polttama luonnonblondi tukka hulmuten.

Aivan aiheesta kyllä ollaan huolissaan monenkin maan tilanteesta. Jostain puuttuu ruoka, toisesta puhdas vesi. Niitä ilman ei voi elää, selvähän se! Yhtä ilmeistä on, ettei ihminen selviä semminkään ilman aurinkoa. Olisimme olleet aikoja sitten kuolleita sanan perinteisimmässä merkityksessä, jollei meitä olisi läpi sukupolvien sinnikkäästi aivopesty uskomaan olevamme onnekkaita saadessamme olla täällä, emmekä esmes jossain Riiodetsaneiron rantaviivaa käymässä.

On korkea aika, että joku siellä ihmisoikeuspuolella, sellainen joka ymmärtää humanitäärisen työn päälle ja on muutenkin huolissaan kaikista planeettamme kohtalon koppeloista, herää ja kääntää katseensa tänne jumalan (johon en usko) selän taakse (mielessäni on eräs huomattavasti tarkempi piste, joka sijaitsee selän alaosaan muodostuneiden läskikumpareiden välissä, mutta jätän sen siveellisyyssyistä sanomatta). Täällä vallitsee pian inhimillinen hätä, jota ei käsiä yhteen läpsyttelemällä ratkaistakaan.

Ehdotan, että Suomeen tiputetaan pikaisesti noin 6 miljoonaa kirkasvalolamppua sellaisissa laskuvarjojen varassa roikkuvissa konteissa. Ne voi sitten kähveltää omiin kätköihinsä syrjäkylän palavasilmäinen (mutta silti äärimmäisen vähä-älyinen) isäntämies, Alasuutarin (Veli-Pekka) Väiski kumppaneineen ja käyttää niitä hamppuviljelmiensä valaisuun (vai pitääkö niitä mieluummin lämmittää. Älkää minulta kysykö. Minun vihreä peukaloni on keskellä kämmentä). Sittenpä voi keskittyä rakentelemaan pilvilinnoja jokatalvisten juoppohulluuskohtausten vastapainoksi.

Ja jos ei ala tapahtua, meitä suomalaisia on pian pitkät pakolaisletkat Espanjan aurinkorannikon rajalla!

Niin... Pitikö tässä nyt syyttääkin jotakuta? Kuinkahan se onnistuu, kun pitäisi alkaa kasaamaan vastuu kaikelle olevalla (ja sille mitä ei ole) aivan alkuräjähdyksestä lähtien? Eihän hiirikään loukkuaan syytä, jos sattuu sellaisen puristuksiin syntymään. Sehän sanoo sitä kodikseen!

Talvenvastaisen perjantain pitkät, mutta siltikin tyystin vailla ydintä olevat iskulauseet:

Suomessa vain väitetään olevan neljä vuodenaikaa, jottei kukaan tajuaisi täällä vallitsevan vain talven eri sävyjä.

Voisinko saada sen lottovoittoni rahana, jos lupaan vaihtaa asuinpaikkaa välittömästi?

Kukin keksikööt vapaasti omansa!


Pakinaperjantain aihe on syytös. Jaa

Juhlitaan pimeyttä!

Tänään on syytä juhlaan. Olemme kestäneet yhä aikasemmin pimentyvää taivasta päivästä toiseen, olemme menettäneet rusketuksemme ja kasvattaneet syksynharmaat ilmeet kasvoillemme sen suuremmin miettimättä. Olemme rämpineet sateessa ja tuulessa töihin, kauppaan, kirjastoon, harrastuksiin (jotka kernaasti vaihtaisi villasukat jalassa rötköttelyyn). Olemme riidelleet, nauraneet, rakastelleet ja itkeneet pimeyden sylissä valittaen tai valittamatta, mutta kuitenkin kestäen päivästä päivään.

Tänään pimeys saavutti lakipisteensä ja huomenna valo ei ole enää hyvästijättöä vaan tervetulotoivotus ja lupaus helpotuksesta. Heittäytykää siis vielä kerran pimeyden piiloon ja antakaa sen peittää päänne ja tuudittaa. Huomenna on kynttilöiden ja valon aika.

Tänään on syytä juhlaan. Me kestimme sittenkin! Jaa

Valokuvatorstai, aiheena kaamos

Kaamos tekee mielestä mustan. Kurkista muita kaamosajatuksia valokuvatorstaista. Jaa

Runotorstai, aiheena kaamos

Tällä taajuudella lentävät linnutkin

tympeine sulkahavinoideen

taivaankantta katsomatta.

Tämä pimeässä huuruva, kohisevanhyinen matka

navalta navalle

ei käsitä kuumia hyökyjä tai kiihtymyksen

keltakarvaista siitepölyä.

Täällä sieraimet eivät kutise auringonvaloa

tällä taajuudella

kukaan

ei sielukaan voi menestyä.

Runotorstaihin

Jaa

Silmälasit

Onnistuin löytämään itselleni hyvinkin kohtuuhintaiset lasit, eivätkä ne edes olleet pahimman mahdollisen näköiset. Eipä sillä että asialla olisi suurta merkitystä, tässä koneellahan minä vain käyttelen niitä, mutta nuopa ovat sellaiset että niitä saattaa hätätilassa käyttää jopa ihmisten ilmoilla. Nyt täytyy kärsiä vielä pari viikkoa ennen kuin ne saa hakea. Se tarkoittaa että aikani koneella on kortilla. Saapa nähdä kuinka kirjan lukeminen nykyään onnistuu. Olen nimittäin päättänyt tarttua härkää sarvista ja testata jälleen Eurooppalaisena Afrikassa-kirjan lukemista ja toivoa että pystyn hillitsemään märykkiluonnettani.

Yön aikana minulle meinasi tulla nuha. Heräilin siihen että nenässä oli kunnon räkäfestivaaleja enteilevä olo, mutta päivän mittaan tilanne on parantunut. Voi siis olla niin että olen kerrankin onnistunut taltuttamaan uhkaavan taudin vastustuskyvylläni. Ehkäpä pääsenkin juhlille edes suurin piirtein ihmisenä. Hiusvärikin on jo ostettu. Ja lapsenvahdin saanti sujui ongelmitta. Näin helposti se ei ole tainnut sujua kuin korkeintaan kerran pari elämäni aikana, jos koskaan.

Kammottavaa, kuinka helposti onkaan pimeää. Onneksi vuoden pimein päivä on jo ennen joulua. Siitä lähtien suunta on taas kohti parempaa (ja kesää). Oulun jouluvalot ovat ihan oikeasti köpöt, en tiedä miksi se harmittaa minua tänään. En ole edes varma pidänkö jouluvaloista.

Talvella olisi kivaa opetella jokin uusi taito kun aika ei mene ulkoillessa ja elämästä nauttiessa. Minusta tuntuu että etenkin minun surkealle itsetunnolleni siitä olisi etua. Olisi niin kiva tuntea että osaa tehdä edes jotain. Eikä sitä jotain tarvitsisi edes osata kovin hyvin, riittäisi varmaan jos ylipäätään oppisi taas pitkästä aikaa jotain.

Tänään minua ärsyttivät ihmiset jotka lainaavat sujuvasti tunnettuja filosofeja. Jälkeenpäin ajateltuna luultavasti siksi, etten osaa itse lainata ketään muuta kuin sitä iänikuista ajattelemisen ja olemassaolon suhdetta käsittelevää. Ehkä minun pitäisi käyttää tämä talvi jonkinlaisen sitaattivaraston kehittämiseen.

Ps. En ole uskaltanut kirjoittaa sukulaisille. Jaa