Hämärä

Ollaan hiljaa.
Ollaan mustaa mustalla.
Hengitetään hämärässä,
lauletaan äänellä joka ei kanna.

Ollaan sammuneen auringon planeettoja,
lämpimiä sisältä, pinnalta rakeista avaruutta,
kaikkien luotainten ulottumattomissa.

Lauletaan siitä, kuinka kaikki
alkaa ja
kuinka mekin lopumme.
Vaikka hämärä on puoleksi valoa
täynnä.




Runotorstai ja Tarinamaanantai Jaa

Sana

Sana on lieka.
Mutta sinä sanot,
vedät tänne meidän keittiöön
kaleerilasteittain kalpeita
orjia.
Ja minun on katsottava
niistä jokaista silmiin.
Niin kauan on katsottava, että
tunnen ne kaikki ja tiedän niiden
nimet.
Täytyy huutaa nuo nimet ääneen,
että uskaltaisi illalla
olla niiden kanssa hiljaa.




Runotorstaissa aiheena:

"Toisinaan minä inhoan sanoja. Ne ovat valtavan henkisen jäävuoren huippuja ja nythän me kaikki jo tiedämme miten Titanicin kävi. Pikimusta kuilu avautuu sen välillä mitä on olemassa ja mitä sanat yrittävät kuvata. Kaikki ilmiöt yksinkertaistetaan, ne naulataan sanoilla kiinni ja niistä tulee mustavalkoisia, ehdottomia."

-Emma Julslin Frida ja Frida Jaa

Onnea runotorstaille.

2

On kaksi suurta iloa:
Toinen
on ilo nauraa.
Saada tyrskytä vatsansa ympäri,
silmät poskille.
Saada teuvastaa naurussa
kunnes koirat ulvovat (ilosta)
ja ilmatonmuutoskin kai laantuu.
On riemu rypeä,
nakuttaa naurua,
nopeammin kuin tikka hakkaa,
pidempään kuin pappa pissaa.

Toinen ilo, se suurempi,
on sinun naurusi.



Sydämelliset onnittelut 2-vuotiaalle runotorstaille ja lämpimät kiitokset koko porukalle hienoista haasteista ja upeista runoista! Jaa

Maailma on raskas kuin ilmapallo täynnä ilmaa.

Sähkövalo siivilöi yön varjoiksi seinille.
Tänään yö on terävä.
Nainen yskii vihaa,
pattereissa kaikuu parisuhdepakkanen.
Miehen falsettinen vitutuskäyrä
kipuaa ilmastointihormiin.

Toisessa huoneessa poika tuudittaa
partakoneen terää sylissään.
Miettii noita nesteenkyllästämiä juuriaan
ja toivoo,
etteivät olisi ehtineet
hukkumiseltaan lypsää
itsestään versoa
maailman harmaaseen hajoamaan.
Alkaa suorittaa hiljaista kitkemistyötä.

Seinän takana joku valvoo,
hätkyy kaukaisen sodan
kaikuja.
Vielä on turva nukahtaa,
vielä, kun ääntä kuuluu.
Silmälaput, korvatulpat,
maailma ulos, uni sisään.
Maailma ulos ja uppeluksiin.


Aamulla serpentiinikaulaiset tyhjiöt
katsovat pihalla tiukasti
toisistaan
ohi.


Kaikki tuntevat kotimaiset vappuriittimme. Ja kotimaisuutta haettiin tämän viikon runotorstaissa. Jaa

Mörköjen jäähyväislaulu

Sai tarpeekseen,
nosti kasvoilleen
naamion puusta valetun.

Nousi varpailleen
ja
pihalehmukseen
kiikkui,
lehtivarjoon kaivattuun.

Hiljaa haavoineen,
lauloi itselleen,
nukkui suoraan satuhun.


Runotorstain aihe on mörkö Jaa

Veteraani

Eräänä joulukuisena yönä makaan alastomana,
peltikaton harjalle laskostettuna,
räntäsateen hakatessa
ihooni pistekirjoituksella tylppiä sanoja.
Sinä tuoksut makealle tikkuviinalle
ja liimaat kielelläsi minua lujemmin irti
valokatkaisijoiden takana lymyävistä todellisuuksista.

Ja vaikka myöhemmin siedän vain
täyttä, hitaasti leijuvaa,
mykkää lunta
ja vakavia miehiä karvalakeissaan
kunniaa tekemässä,
kannan ylpeydellä talvisen räntävihman
sirpalepommittamat kunniamerkit
ihoni alla.


Runotorstain aiheena on juhlava Jaa

Pehmeäksi paketiksi en olisi halunnutkaan!

Kyllä! Minä se olen!
Ympäriinsä riippuvat päättelemättömät
langat, siellä täällä
sikinsokin, hajamielisesti hutaistuja
solmuja.
Tuoltakin nurkasta purkautuu jo
rispaantuneeksi risaksi.
Maailman pajukorin pohjalle
hukattu, hävettävä rätti,
kolmeen kertaan kielletty, hukkapätkä...
Mutta.
Tämä minä olen.
Omin käsin tehty.
Yksikin päätelty lanka olisi
täydellisestä keskeneräisyydestäni pois!


Runotorstain aiheena keskeneräinen Jaa

Minä ja Tuomas

Ja joka ilta suihkun jälkeen
sinä istut eteeni lattialle
ja minä
kannattelen hiuksiasi ettei
päänahkasi tuntisi harjakipua
ja sinun niskasi nitkahtelevat
harjavedon voimasta ja
televisioruudun heijastuksen kautta
näen
kuinka epämukava sinun on.

Ja joka ilta suihkun jälkeen
märkien kiharoiden
jättämä läikkä t-paitasi olkapäillä
ja selässä
sinä soitat uuden, tutunkuuloisen melodian
ja minä tiedän,
että pikkukoskettimien pohjassa,
telineen väliin taiteltuna
on kuva Tarjasta
ja sinä otat sen esiin ja katsot
ennen kuin luot tutuista soinnuista
ennenkulkemattoman ketjun.

Eikä levynkansien pikkuteksteissä ole
mainittu kiitosta vaikka
rullaan kaikki sukkasi samalla metodilla
ja etsin niille oikean parin
ja heitän roskiin rikkimenneet.
Emmekä ole vielä edes päässeet siihen mitä
teen siivouspäivänä vessassa.

Ja huomenillalla suihkun jälkeen nukun
ja näen unta Eero Milonoffista ja
siitä kuinka ajamme kotiin
pidempää reittiä vain siksi
että olemme ostaneet uuden auton
tai ei uuden, mutta meille uuden
ja on kesä mutta talvirenkaat peräkontissa.

Tänä yönä se olet vielä sinä ja kiharasi
tuoksuvat Herbinalle ja pikkuisen hiusvärillekin.


Runotorstain aiheena on arki. Jaa

Limbo

Vailla kurssia kyntää, vailla
aamua iltaa.
Aina matkalla, koditon,
kuorensa vankina.
Hitaasti hiipuvat aamuyön tunnit,
aamuyön tunnit toisikseen muuttuen,
muuttuen matkaksi
ilman rauhaa, ilman
alkua, loppua.
Betonitunnelin seinät naukuvat,
yskivät yöhön käheän tahdin.


Runotorstaissa aiheena Eino Santasen sanoin: "On olemassa kursiivinen melankolia". Jaa

Kiltti setä syksyisessä puistossa

Mä en ole pedofiili
enkä koskaan luokse hiivi,
suppusuiden sulokaisten,
viettelijäkeijukaisten.

Minä pidän lapsosista,
tyttösistä nauravista.
Pienet sievät naisenalut,
viattomat leikkikalut.

Mitä mulla päässä liikkuu
kun nuo pikkutytöt kiikkuu,
mieleen kätken muistot upeet,
mulla illoin palaa kupeet!

Se ei vielä rikkeeks riitä,
jos on pari kuvaa siitä,
kun nuo hennot raajat heiluu,
kohti korkeutta keinuu!



Runotorstain aihe on tällä kertaa vapaa, kunhan se tulee ulos riimillisenä. Jaa

Hyvä äiti

Teitä eivät maailman isien
kiimasta hionneet kädet
koskaan
koverra ontoksi!
Elämä kenties raiskasi
syntymättömän äitinne
sokeaksi,
mutta niin tyhmää
se ei hänestä tehnyt,
ettei hän osaisi
hymyillä ensin
ja sylkäistä sitten
etukäteen tilaisuutta varten
varaamaansa nenäliinaan.


Runotorstain aihe on lapsi. Jaa

Ajasta irrallaan

Kuulaana kaartuu
vartalosi ajan ylle,
hakkaa muistijäljen
aivopoimuihini,
kaikkea olevaa hipoen.
Sinä käsissäni!
Aistimus
ehtii perille kun
hetki on mennyt.



Runotorstaissa haastettiin kuvaamaan tämä hetki kahdellakymmenellä sanalla. Jaa

Runo- ja valokuvatorstaissa aiheena tuore

Tuoreita näkökulmia kaivataan

Minä en halua muistia.

Tahdon puraista jokaista hedelmää
yhä uudestaan,
ensimmäisen kerran,
yllättyä elämän happamia ja kirpeitä.
Tahdon herätä ensimmäiseen aamuuni,
ikuisesti ensimmäiseen,
tehdä kaiken
vapaana illan tuomiosta.

Haluan elää valtameren rytmiä,
olla hetken pilkahdus aallon kyljessä.

Muita kuvia ja runoja samasta aiheesta. Jaa

Kattojen lait

Pisarakaan ei ole tippunut,
vielä yksikään heinä ei nujerru
taivaan painon alla.
Tuuli käy varmana kaupungin läpi
laulaen kahvin ja kauppahallin
ihmisten aisteihin.

Katseet tähyävät kattojen lakia
ja tuntevat linnuista tyhjän taivaan.
hymyyn tarttuu epävarmuus,
huulille eksyvät pikaiset jäähyväissanat.
Ääntäkään ei ole vielä kuulunut.



Runotorstain aiheena on ääni. Jaa

Runotorstai

Moniavioinen

Outo-Oliver hyi-hyi-hyi,
kukkakedolla pelästyi.
Siellä se koriinsa kukkia raksi
kun lähelle tulikin tyttöjä kaksi.

Pian jo alkoi tuo teerenpeli,
tytöt kun kedolla keikisteli.
Oliver kätki kasvonsa kukkaan,
tytöt sai tyytyä niskatukkaan.

Tyttöset kurkkivat aivan salaa,
jo silmät viistivät alamahaa.
Vaan liitingist pojan pilkisti kukka,
siis heitä toivosi tyttörukka!

Runotorstaissa aiheena seuraava teksti:

"Oliverille kukat ovat aina olleet paitsi rakkauden, myös elämän ruokaa. Kukat joita voi katsella ja haistella, joiden kanssa voi elää niiden lyhyen elinkaaren ajan, ne ovat oma nautinnon lähteensä, loputtoman antoisa. Hän ei ymmärrä ihmisiä, jotka eivät rakasta kukkia tai pitävät niitä vain somisteina, kuten koristetyynyä tai jotain Hummelin posliinihahmoa. Hän ei ymmärrä ihmisiä, jotka pahoinpitelevät kukkia saadakseen uutetta jota sitten hierovat ihoonsa kuin sotasaalista ja jättävät jälkeensä teurastettujen kukintojen raatoja. Hän tietää että nämä ovat äärimmiäisiä, dramaattisia näkemyksiä eikä siksi puhu niistä kovin usein, mutta häntä ihmetyttää, että maailmassa jossa mielihyvä on niin vähissä, ihmiset eivät näe kukkia osana ratkaisua, eivät tajua että oppimatta jäänyt läksy niiden ihanuudesta erottaa ihmiset toisistaan, ihmiset ja maan toisistaan, ihmiset ja iankaikkisen toisistaan."

Jaa

Runotorstain aiheena on yksi

Yksi keijukaisista

Hetki kulkee rinnallani,
silti tavoittamattomissa.
Se juoksee pedolta pedolle,
taputtaa niitä ja
veljeilee niiden kanssa.
Välillä kääntyy ja hymyilee minulle
terävin hampain.

Runotorstai Jaa

Runotorstaissa aiheena kuva

Matkalla

Vasta vieraassa pysähdyn.
Alan olla tarkoituksenmukainen.
Kävelevät jalat, tarttuvat kädet,
kasvoilla ilme.
Esteettisen ulkopuolella liikun
uudella tavalla,
vain oman ajatukseni ohjaamana.
Neljän peilin loukusta vapaana
nostan katseeni navasta
ja annan elämän tulla.



Runotorstai Jaa

Runotorstaissa aiheena camp

Mutta maailma on totta

Tänään nousin sängystä kuus viiskytseitsemän.
Laitoin päälleni kylpytakin jossa ruusut kukkivat
Espanjan kirkkaanvalkoisen taivaan alla.
Kuumassa ja kosteassa oleanterin suikeat
kielet liikkuivat hiljaa.

Muistin kuinka kerran kauan sitten
minua vietiin ratsulla linnaan
kauniissa, kimaltavassa vaunussa.
Silloin minua puki kiharakampaus
ja vyötäröni oli väriseväperäisen ampiaisen.

Ja muistin senkin kun sileällä ruohokentällä
Espanjan yössä tai saattoi se olla Oulunkin
aivan horisonttia vasten
joku kasteli naisen alastonta selkää puutarhaletkulla
ja äiti huusi vierestä kato se kusee.

Sitten muistin että toinen oli satua
ja toinen unta.
Kahdeksan seitsemäntoista.


Runotorstai Jaa

Runotorstaissa tyhjyys, valokuvatorstaissa tyhjä

Masentunut

Vain
huutava haava
äänettömyydessä.
Ja puutunut odotus

yksin
äärettömyydessä.

Runo-
Valokuva-

Jaa

Runotorstain aiheena on mikrokosmos

Hei, tyttö! Hei!

Mä tunsin sut heti, solutasolla tunsin, jollain solutasolla.
Hei, älä kävele pois! Kato me ollaan samaa materiaa, solua ja atomia, me kierrytään toisiimme jossain siellä, missä avaruus kaareutuu.

Älä naura kuule! Mä tiedän nämä hommat, oon lukenut enemmän kuin uskotkaan.
Lähde yhden mun kaverin kämpille, korkeintaan sata metriä keskustasta.
Korkeintaan sata metriä.

Me ollaan jo synnytty samasta energiasta ja hengitetty toisiamme
kaiken alusta lähtien.
Eikö olisi jo sama? Eikö nyt vihdoin olisi jo sama?
On mulla kumeja, jos sinä sitä mietit.

Kato, ei sillä ole mitään väliä! Me ollaan vain kasa uskomattomia mikrokosmoksia. Mieti! Mikä sattuma!

Hei, tuu ees tähän penkille viideksi minuutiksi istumaan.
Saat ottaa niin monet hörpyt kuin haluat.
Hei kamoon, mä tunsin sut heti kun näin sut. Solutasolla.
Etkö tuu?

Pihtarihuora!

Runotorstai Jaa