Kuusi unelmaa

On sentään hyviäkin puolia siinä, että ei ole saanut lähellekään kaikkea sitä, mistä lapsena haaveili. Onpahan helppo löytää kuusi toivetta tällaista meemiä varten. Haasteen otin Susupetalin Inglissistä, kun hän kerran heitti tämän vapaaseen poimintaan.

Toivon, että paikkani löytyisi jonain päivänä myös maailmasta. Ulkopuolisuuden tunne ja ontto yksinäisyys on hyppelehtinyt keijukaisenkeveänä rinnallani halki moninaisten elämäntilanteiden. Ja tuo kepeä lepatus saa minut tuntemaan oloni toisinaan hyvin painavaksi. Epäilen, että ulkopuolisuuden tuntu on jokin aivotoiminnan vinksahdus. En sentään ole yksin, sillä monella tuntuu esiintyvän vastaavaa. Jos ei kaikilla.

Toivon riittäväni. Olen lakannut uskomasta, että voin tulla täydelliseksi ihmiseksi kunhan vain yritän parhaani (ja nykyinen epätäydellisyyteni on vain laiskuutta/tyhmyyttä/yrityksen puutetta). Sen sijaan toivon, että kaiken kuonan keskellä on sen verran hyviäkin puolia, että minua voi sietää ja että minusta voi olla iloa ympäristölleni.

Toivon minun toivovan itselleni hyvää. Ostin eilen valkosuklaa-mustikkajäätelön ihan yksin, ihan itselleni. Söin tuon jäätelön ihanasta auringosta nautiskellen ja tyytyväisenä. En tuntenut syyllisyyttä hukkaan heitetystä rahasta tai jäätelöstä. Toivon, että sama jatkuu tulevaisuudessakin.

Toivon töitä. Haluan tehdä työtä, jota en vihaa jokaisena hereilläoloni sekuntina. Työn ei tarvitse olla hyvin palkattua, arvostettua, kevyttä jne. Jotain inhimillistä vain.

Toivon olevani kotoisa. Olisi kiva ajatella, että lapsilla tulee turvallinen olo minun läsnäollessani. Että he ajattelisivat minun auttavan heitä pulassa ja rakastavan heitä.

Toivon, että paras elokuva on vielä katsomatta ja paras kirja lukematta.

Haastan kaikki halukkaat! Jaa

Paskat lampaista

Viime yönä sain lopulta unen ajattelemalla, kuinka poraisin makuuhuoneeni kattoon reikiä vieri viereen, kuinka aloittaisin aina seitsemältä hiljaisuuden päätyttyä, kuinka jatkaisin pari tuntia joka aamu. Arkisin ja viikonloppuisin. Naapureiden kiusaksi.

Onkohan minulla jotain vihanhallintaongelmia...??? Jaa

Uskollisuus kunniaan!

Kypsän ihmisen luonteeseen kuuluu olla tavoilleen uskollinen. Olen huomannut, että ne ihmiset, jotka tekevät yhtenä päivänä yhtä ja toisena päivänä toista ovat muutenkin melkoisia tuuliviirejä ja hulluja jopa, sanoisinko.

Minä olen tehnyt omasta päivästäni sellaisen, etten häpeä olla toistamatta sitä jokaisena arkena ja sunnuntaina. Nyt tässäkin pystyn luetella lopottamaan koko päivän läpi taukoa pitämättä. Se menee nimittäin näin:

Minulla uusi päivä alkaa tavallaan jo illalla, siitä kun vaihdan yöpaitasilleni seitsemän maissa. Rasvaan kasvoni ja valmistan pientä iltapalaa itselleni ja miehelle. Katson televisio-ohjelmat, pöyhin sohvatyynyt, laskostan omat ja mieheni vaatteet kylpyhuoneen pyykkikoriin, laitan puhelimen latautumaan ja käperryn armaani kainaloon nukkumaan.

Aamulla herään puoli tuntia ennen miestäni. Piirrän itselleni kulmakarvat (kulmakarvattomuus on sukuvikamme), laitan kahvin tippumaan ja haen postilaatikosta lehden miehelle luettavaksi. Katson lämpömittarista lämpötilan valmiiksi. Voitelen meille molemmille kaksi voileipää, päälle juusto ja kinkku. Mies herää, syömme, mies pukeutuu ja lähtee töihin.

Menen pyykkikorille, nostan varovasti mieheni vaatteet omien vaatteideni alta. Kaavin näytteet housun haaroista. Laitan testauksen käyntiin varmistaakseni, ettei näytteistä löydy siemen- tai emätinnesteitä. Juon vielä kupin kahvia ja alan käydä huoneita läpi ensin imurin, sitten lattiapyyhkeen kera.

Siivottuani tarkistan näytteet ja jos mitään huolestuttavaa ei löydy, soitan ensimmäisen tarkistussoiton. Soiton jälkeen puran nauhoitteen ja analysoin taustamelun. Soitan uuden puhelun jollekin mieheni toimiston toiselle työntekijälle. Vertaan taustaääniä keskenään. Sitten luen yhden luvun verran romaania, yhden runon ja opiskelen uuden huonekasvilajikkeen kasvikirjasta.

Pakkaan kylmälaukun valmiiksi ja lähden autolla miehen toimistolle. Kytken jäljittimen päälle tarkistaakseni miehen olinpaikan. Jos mies on jo lähtenyt asiakaskäynneille, suuntaan jäljittimen osoittamaan paikkaan. Jos kyseessä on minulle entuudestaan tuntematon paikka, jään odottamaan asunnon eteen ja seuraan mieheni myöhempiä liikkeitä jäljittimen avulla. Jään odottamaan asukkaan poistumista. Tämä vaihe voi kestää useita tunteja. Jos asunnossa asuu viehättävä nainen (kaikki naiset ovat omalla tavallaan viehättäviä), kaivan esiin valmiiksi varaamani kusilevyn (virtsaa uunipellille, pakasta ja käytä) ja käyn luiskauttamassa sen asukkaan postiluukusta sisään.

Ajan kauppaan, ostan päivän ruokatarpeet. Ajan kotiin, valmistan ruuan. Soitan tarkistussoiton miehelleni, analysoin taustaäänet. Käyn läpi teksti-tv:n uutiset ja kirjaan pääkohdat ranskalaisilla viivoilla vihkooni voidakseni keskustella niistä myöhemmin mieheni kanssa. Käyn vielä kiillottamassa kylpyhuoneen hanat uudelleen.

Mies tulee kotiin. Halaan ja varovasti nuuhkaisen häntä. Laitan miehelleni valmiin annoksen ja menen eteiseen käymään läpi miehen puhelimen tiedot ja taskun sisällön. Liityn mieheni seuraan ja käyn läpi valitsemani uutisaiheet rauhallisesti ja järjestyksessä. Tiskaan astiat ja suihkutan laventelintuoksua keittiöön.

Menen kylpyhuoneeseen ja pyyhin kulmakarvat kostealla meikinpoistolapulla.

Siinäpä päiväni onkin! Kun noudattaa uskollisesti luomaansa päiväjärjestystä, voi melkein luoda itselleen kokonaisen maailman, jonka kaikki osa-alueet ovat hallinnassa. Sitähän kaikki haluavat! Eikö vain?

Pakinaperjantain aihe on uskollisuus. Jaa

Syksyinen päiväkirjamerkintä

Tänään pyöräillessäni huomasin kaikkien katselevan minua hymyillen. Jopa miehet loivat minuun pitkiä silmäyksiä, vaikka olin liikkeellä meikittä ja virttyneessä fleece-takissani. Yhtäkkiä kylmä ilma ja tuuli eivät haitanneet. Matkanteko sujui liidellen. Syyskaupungin ääriviivat piirtyivät harvinaisen terävinä, kuin viileän ilman kirkastamina. En ollut juuri ollenkaan hengästynyt, vaikka poljin normaalia reippaammin ja lauloinkin kohtalaisen kovalla äänellä...

... Niin. Olisi kai aika vihdoin oppia muistamaan, että se vauhdikas taustamusiikki ei sitten kuulu korvanapeista muiden ihmisten korviin. He kuulevat ainoastaan laulua imitoivan mölinäni.


Taustamusiikkina Nightwishin Amaranth. Jaa

Terveiset pohjoisesta!

Luonto laittaa ajatukselle rajat ja mittasuhteet. Mielikin virkistyi... Pitää kai jaksaa uskoa, että tämä elämä menee tästä vielä jonain päivänä jonnekin. Siihen asti pitää yrittää löytää ilo siitä hetkestä, jossa kulloinkin sattuu olemaan, vaikkei tuo hetki kenties ole ihan sitä mitä toivoisi. Kiitokset vielä kerran teille kaikille tervehdyksistänne!

Almamaria ja Hallatar olivat haastaneet minut kertomaan jotain bloggausympäristöstäni. Siitä lisää myöhemmin viikolla... Nyt palkitsen itseni nuudeleilla. Jaa

Se joka on...

... silittänyt ristillä riippuvan Herramme Jeesuksen Kristuksen päätä pölyhuiskulla, käsi pystyyn nyt!!! Täällä nousi ainaskin käpälä tiukasti kattoa kohti.

Eilen oli lipi-ihanaa ajella pyörällä patosillan ylitse ja katsella, kun vesi ryöppysi huutaen ja karjuen padon uumenista kuin vieras, vähän pelottava, mutta selvästi elävä olento. Kauempana ihmiset pesivät laitureilla mattojaan. Mäntysuopa tuoksui patosillalle saakka.

Kettinki röllötti (olen saanut kuulla tarpeeksi siitä, mitä röllöttäminen on ihan oikeasti, mutta kuulisitte ketjun!!!) isolla äänellä, mutta sekään ei haitannut tunnelmaa. Aikaisemmin oli satanut pyörän penkille ja istuin pyllyni märäksi huolettomana kuin lapsi.

Paju oli (viisaana, kuten aina) sanonut kommenttilaatikossaan, että "vapaus on rakkauden paras mitta". Kuinka samaa mieltä olenkaan! Ja kuinka suureksi juhlaksi arkinen kotimatka nousee, kun antaa itsensä päästää irti arkisista huolista, laskunmaksuista ja ruuanlaitoista ja vain olla hetkessä, vapaana kokijana. Itseäänkin voi rakastaa antamalla lahjaksi vapautta - vaikka vain viideksi minuutiksi kerrallaan :)

ps. Rakas agenttini Almamaria oli niin kiltti, että raportoi mielenkiintoisesta uutisesta. Kannattaa käydä tsekkaamassa oravamafian viimeiset tempaukset Jaa

Juhannuksen kunniaksi: Idolini

Brim, Tiina ja varmasti moni muukin on listannut idoleitaan. Lähdin pohtimaan tätä mielenkiintoista haastetta varmana siitä, että minulla ei ole yhtään, tai on hyvin harvoja idoleita. Kuinkas kävikään... Idoleita olisi riittänyt vaikka toiseenkin haasteeseen, mutta tässä kymmenen ensiksi mieleen tullutta henkilöä hyvin summittaisessa järjestyksessä.

Haastan mukaan kaikki lukijani ja toivotan teille jokaiselle yhdessä ja erikseen ihanaa, hurjaa, rentouttavaa, riehakasta ja vihtarikasta juhannusta!!!

1. Tarja "Tarza" Halonen

Tarja Halonen oli ehdottomasti listan helpoin valinta. Kunpa hän olisi ollut presidenttinä jo silloin, kun minä olin pikkutyttö. Mielestäni Tarja Halonen on hoitanut hommansa kunnialla ja osoittanut naisten kyvyn toimia korkeassa virassa niille viimeisillekin epäilijöille. Tarja on varmasti saanut monta pikkutyttöä haaveilemaan presidentinurasta.

2. Kahvi-täti

Ei mikään julkisuuden henkilö, mutta hurjan älykäs, sielukas, henkevä ja mukava tätini. Kahvi-täti on tehnyt itsellensä haluamansa elämän, opiskellut lukiot ja korkeakoulututkinnot vasta aikuisella iällä. Elättää itsensä kirjoittamalla. Se on saavutus sinänsä! Kahvi-täti on ollut kovasti ihailemani ihminen ihan pikkutytöstä lähtien ja olen hänelle ison kiitoksen velkaa siitä kannustuksesta, jota olen saanut hänen osaltaan.

3. Tove Jansson

Tove Jansson on idolini todellisena Muumimammana. Muumien avulla Tove Jansson käsitteli myös rankkoja ja syvällisiä aiheita ja on antanut sanat ja kuvat monen suomalaislapsen pelon ja yksinäisyyden tunnoille. Tove Jansson on antanut lukijoilleen myös turvallisen lintukodon muumilaakson muodossa. Sinne on hyvä ryömiä myös aikuisena. Ihailen Janssonia suuresti myös rohkeudestaan elää omannäköisensä elämä.

4. Astrid Lindgren

Ihailen Astrid Lindrgrenin uskomatonta tuotteliaisuutta. Hän on kirjoittanut hämmästyttävän paljon valtavan menestyksen saavuttaneita lastenkirjoja ja kokonaisia kirjasarjoja. Kirjoista kuvastuu ymmärrys lapsen maailmaa kohtaan. Astrid Lindgren ei ole selvästikään kirjoittanut "vain" lastenkirjoja, vaan on suhtautunut työhönsä tarvittavalla vakavuudella.

5. Meryl Streep

Iän myötä olen alkanut ihailla Meryl Streepiä yhä enemmän. Hän on tehnyt useita hienoja elokuvarooleja ja esiintynyt monissa suosikkielokuvissani. Meryl Streepillä on joitakin jänniä maneereja, joista tulee elokuvia katsoessa helposti mieleen, että hän varmaan tekee niin oikeassakin elämässään :)

6. Äiti Teresa

Tätä ei tarvitse selittää sen enempää. Yksi maailman tunnetuimmista naiskasvoista. Hyvyyden ja "pyhän äidin" moderni ruumiillistuma. Oli epäilemättä aidosti välittävä ihminen.

7. Äiti

Äiti on tietenkin ehdoton idolini. Hän saatteli minut kirjojen maailmaan vaivojaan säästämättä ja tutustutti minut moniin klassikoihin jo nuorella iällä. Armoitettu tarinankertoja. Suurpiirteinen ihminen. Opetti suvaitsevaiseksi.

8. Anoppini PiiTsei

Oman elämänsä sankari. Tehnyt elämästään elämää sellaisessa tilanteessa, jossa moni olisi jäänyt liehuttelemaan marttyyrinviittaa. Rento tyyppi, tutkimusmatkailijaluonne. Muuttanut ulkomaille, tuntemattomaan paikkaan, lähes kielitaidottomana. Ehdottoman magee musiikkimaku.

9. Marie Curie

Tiukka tutkija, asialleen omistautunut. Kahdella Nobelilla palkittu. Oikeasti saanut osansa valokeilasta, vaikka onkin sorkkinut samoja tutkimuksia miehensä kanssa. Lapsena Marie Curien kuolema oman tutkimuskohteensa takia kosketti minua. Ainoa naispuolinen tieteentekijä, joka tuli mieleeni historiasta (ketä muita on? Tuleeko kenelläkään mieleen?)

10. Aleksis Kivi

Oikea kärsivän taiteilijan ruumiillistuma. Aikaansa edellä. Teki omaa juttuaan olosuhteista välittämättä. Mystinen tyyppi. Kalervo Palsa oli takuulla uudelleensyntynyt Aleksis Kivi. Käytti romaanissaan sanaa Heleijaa onnistuneesti :) Jaa

Aamupäivän ajatuksia

Tässä välissä on syytä muistaa elävänsä ihanaa aikaa. On kesä. Sen ihanuutta ei tarvitse perustella. Riittää, että kesä on tuolla ikkunankin takana. Jos ehdin juoda iltapäiväkahvit parvekkeella, on kesä siellä odottamassa minua.

Elän jännittävää elämänvaihetta. Saan rakentaa, luoda, kasvattaa mielin määrin. Saan muokata itselleni ja perheelleni sopivaa arkielämää. Elämämme ei ole vielä uomissaan, vaan virtaa vuolaana, vapaana energiana, jota ei tarvitse pelätä, sillä se on tulvillaan mahdollisuuksia.

Jossain vaiheessa elämän tempo tulee hidastumaan ja uomatkin löytyvät. Sitten saa nauttia rutiinista ja hiljaisista virroista. Nyt on tämän hetken aika.

Ps. Ennen tuota viimeistä kappaletta jouduin konttaamaan ärtyneenä lattialla siivoten M:n kakkaa, joka - kuten lopulta kävi ilmi - olikin naisten ruskeat sukkahousut. Sitä teettävät tähän elämänvaiheeseen liittyvät vähäiset yöunet ja krooninen stressi. Jaa

Working Girl - Tieni jumalaksi!

Hyvät kansalaiset,

Ajattelin tässä kesän huumassa perustaa uuden uskonlahkon ja käännyttää kaikki ihmiset ateismista ja muista uskonnoista seuraamaan tätä omaani. Kaikkein vaikeinta oli keksiä resepti maailmaa mullistavan uskontokunnan luomiseksi ja kehitystyö käy edelleen kuumana. Jos sinulla on tutkimustuloksia tai muuta perehtyneisyyttä aiheesta uskonlahkon luominen, pyydän sinua ottamaan pikimmiten yhteyttä henkilökuntaani.

Ihan ensin minun piti valita uskon kohde. Minusta nuo kaikki aikaisemmin hyviksi koetut kikat, kuten ufojen saapumiset ja muut kannattaa jättää suosiolla käyttämättä. Ihmiset eivät tarvitse kaikissa asioissa menneiden vuosikymmenten uudelleenlämmitettyjä versioita. Yhden jumalan uskontoja taitaa olla ihan tarpeeksi, joten uuden yrittäjän on aika vaikea menestyä niillä markkinoilla. Aineeton, kaikkialla vaikuttava jumaluus on puolestaan liian epämääräinen, eikä seurakunta voi samaistua uskonsa kohteeseen. Tuntien pohdinnan jälkeen päädyin Antiikin innoittamaan monen jumalan malliin. Modernin Taruston kehittelemiseen otin mallia saippuasarjoista ja pikkukylien ihmissuhdedraamoista.

Mielestäni keskeisin (ja samalla vaikein) seikka uuden yleisön tavoittelussa oli tunnistaa ihmisen pahimmat pelot ja suurimmat toiveet, sekä tarjota näihin asioihin mahdollisimman tyydyttävä ratkaisu, mahdollisimman vähällä vaivalla. Suurin ongelma ihmisen elämässä vaikutti olevan edelleen oman kuolevaisuutensa käsittely. Päätin suunnitella ostoskanavalle mainoksen, jossa luvataan ikuinen elämä sieluna vain 199.90 + postikulut, ikuinen elämä luokan B jumalaksi kohotettuna. (Huom! Ei sisällä mahdollisuutta vaikuttaa elävien asioihin) 299.90 + postikulut, tai shokkitarjous! Ikuinen elämä all inclusive golden-luokan jumalana kaikilla mahdollisuuksilla! Laajat puuttumisoikeudet ja nimikkokappale Tarustossa nyt vain 699.90 + postikulut! Sadalle nopeimmalle kauneusleikkaus kaupan päälle!

Mielestäni nykyisten uskontojen vaatimus kunnollisesta käytöksestä vaikutti liian työläältä nykypäivän kiireiden keskellä, joten kerta- tai HUOM. osamaksulla suoritettava ikuinen elämä oli selkeää kehitystä aikaisempaan.

Joku saattaa vielä ajatella, että suunnitelmani eivät tule vakuuttamaan ihmisiä. Tässä kohtaa kuvaan tulevat ihmisen perimmäiset toiveet. Tänä kesänä minä opetuslapsineni olen aikeissa suorittaa vallankaappauksen ja hankkia haltuuni virallisen Lottomasiinan. Sen jälkeen Lottoon saavat osallistua vain minun uskontokuntani jäsenet. Vain heillä on mahdollisuus suurimpaan maalliseen onneen - lottovoittoon! Kuten kaikki ymmärtävät, kansanjoukkojen kerääntyminen seuraajikseni on vain ajan kysymys.

Koskettiko tämä menestystarina sinua? Nyt sinulla on ainutlaatuinen tilaisuus tulla osaksi suurta muutosta. Jos olet 15 vuotta täyttänyt, ahkera ja kuuliainen ihminen, saatat olla etsimäni henkilö opetuslapsen tointa täyttämään. Olet ennakkoluuloton ja työtä pelkäämätön ihminen, joka toimii omatoimisesti määräysten mukaan. Paikkoja on tarjolla muutamia kymmeniä. Huom! Sopii myös opiskelijalle tai kesätyöksi. Haastattelu suoritetaan Nallikarin rantahiekalla, sillä minulla on vielä takapuoli tälle kesälle polttamatta. Työ alkaa mahd. pian!

Kirjoittaja on
Ally Alias, ylijumalatar/viisauden ja kauneuden jumalatar
fil.yo ja kotiäiti



Pakinaperjantaissa on aiheena käännös Jaa

Tarinamaanantain aihe on yhteistuumin

They're coming to take me away Ha-haa!

Kävelyreittini varrelle oli ilmestynyt rasti keskelle asfalttia. Rastin vasemmalla puolella oli numero 9 ja toisella puolella numero 4. Kokonaisuudessaan tiessä luki siis 9X4. Ja minun syntymäpäiväni on 9.4! Katsoin ylöspäin. Läheisen kerrostalon parvekkeella välähti, aivan kuin aurinko olisi osunut kiikarin linssiin.

Mieleni teki kääntyä kannoillani ja palata takaisin turvalliseksi havaittua reittiä, mutta se olisi sotkenut kaikki sen viikon kävelysuunnitelmat. Minulla olisi jäänyt 2,7 kilometriä kävelemättä ja tiesin, että minun olisi joka tapauksessa muutettava muutaman seuraavan päivän liikunta-annokseni sisäliikunnaksi. Ei olisi turvallista liikkua ulkona vähään aikaan, ei ainakaan ennen kuin olisi selvää mitä ne haluavat.

Jatkoin siis matkaa vaarasta välittämättä. Vastaani tuli mies, jolla oli käsissään paksut villalapaset, mutta ei lainkaan pipoa. Takin toinen etutasku oli täytetty kenties paperilla. Ne tekivät sitä joskus; täyttivät taskunsa paperilla, että näyttäisi siltä kuin he oikeasti omistaisivat päällänsä olevat vaatteet.

Mies katosi takaani pienelle sivukujalle ja tunsin niskassani, kuinka hän seurasi minua koko ajan jossain näkymättömissä. Sisäpihoille johtavien kujien suilla näkyi nopeita häivähdyksiä, ikään kuin joku olisi vetäytynyt varjoihin. Verhot heilahtelivat, parvekkeilla välähteli. Olisin halunnut juosta, mutta se olisi herättänyt vain liikaa huomiota. Lisäksi se olisi tarkoittanut 75 ylimääräisen kalorin kulutusta, joka on yhtä kuin 32 grammaa jauhelihaa ja pitkä pätkä tuorekurkkua. Sellaiseen muutokseen minulla ei olisi varaa näin epävarmoissa olosuhteissa.

Lopulta pääsin kotiini. Läimäytin oven kiinni peläten, että joku työntää viime hetkellä jalkansa raosta sisään. Hengitin ilmaa varovasti. Sieraimiini ei tulvinut tällä kertaa vierasta hajua, tasainen tiktak-ääni joka kuului silloin tällöin, oli sillä hetkellä poissa. Asunto oli kenties liiankin normaali. Ne olivat ehkä yhdessä sopineet antavansa minun rauhoittua. Että en osaisi arvata niiden suunnitelmia. Kenties olin niille liian ovela. Vasta silloin huomasin lattialla vihreän paperilapun, jonka keskellä oli iso rasti.
Me tulemme hakemaan sinut, ne olivat kirjoittaneet lappuun minun käsialallani.


Tarinamaanantai Jaa

Pakinaperjantain aihe on epäonni

Epäonni on näkökulmakysymys


Miettikääpä että olisi kaksi naapurusta, jotka asuisivat vaikka sellaisessa suuren omakotitalon näköisessä paritalossa, jota ei käy edes aidalla jakaminen. Se toinen perhe olisi ulkoilmahenkistä porukkaa, he olisivat aikaisin hereillä ja heti pirteinä puutarhatöissä tai kattamassa aamiaista pihalle. Kaikki olisi tälle perheelle ilo ja siunaus, vesisadekin muuttuisi heidän puheissaan elämänvoiman ylistykseksi. Heidän puolellaan ruoho olisi huomattavasti vihreämpää, oli aitaa tai ei.

Ja se toinen perhe harrastaisi lähinnä naapuruston tai television kyttäämistä, eivätkä he olisi lainkaan innostuneita heräämään kuuden aikaan aamulla ylipirteän ruohonleikkurin surinaan. Heille maailma olisi yhtä ikävien ja harmittavien sattumusten loputonta ketjua. Siis ihan tavallisia paksupohkeisia peruskansalaisia, kuten sinä ja minä.

Ajatellaan vaikka, että nämä ulkoilmanaapurit pitäisivät puutarhajuhlat parillekymmenelle ystävälleen ja olisivat toki kutsuneet mukaan myös televisionaapurit - kohteliaita kun olisivat. Telkkarinaapurit olisivat tietenkin kieltäytyneet kiireisiin vedoten ja keskittyneet sen sijaan tuijottamaan verhojen raosta coctail-asuisten juhlavieraiden koikkelehtimista yhteisellä takapihalla ja haistelemaan kaasugrillistä kantautuvia herkullisten, mutta vähärasvaisten ruoka-artikkelien tuoksua.

Johan alkaisi televisionaapuria ja ketä tahansa meistä paksupohkeista korpeamaan naapureiden tuntikausia jatkuva ilonpito. Telkkariperheen äitikään ei voisi lähteä edes iltalenkille, kun sellainen juhlakansa olisi pihalla ilakoimassa. Niinpä, kun juhlat hiljenisivät ja ilta koittaisi, ei olisi kummakaan jos televisioperhe vääntäisi yhteisestä sopimuksesta stereolaitteiden nappulat kaakkoon ja antaisi kansanomaisen iskelmämusiikin kajahtaa avoimista ikkunoista pihalle asti.

Kun vihaista ovikellon soittoa ei kuuluisi, eikä puhelin pirahtaisi, joutuisivat uteliaat televisionaapurit kurkkimaan pihalle kaikista mahdollisista ikkunoista, melkein normaalin varovaisuutensa unohtaen. Yllätys olisi melkoinen, kun he huomaisivat ulkoilmanaapurien siirtyneen viinilasien kanssa oikein pihalle asti nauttimaan musiikista ja iltatunnelmasta sieraimet nautinnosta väristen.

Eikä se tietenkään tuohon jäisi. Jos ei nyt ihan päivittäin, niin ainakin viikottain ulkoilmanaapurit kääntäisivät televisionaapureiden taholta tulleet epäystävällisyyden osoitukset omaksi ilokseen ja televisionaapurit puolestaan ottaisivat kaikki ulkoilmanaapureiden ilon- ja reippaudenpurkaukset henkilökohtaisena kiusantekona.

No, kävisi sitten niin ikävästi, että ilman kummankaan naapurin erityistä huolimattomuutta tai tahallista panosta, koko talo molempine puoliskoineen palaisi maan tasalle. Molemmat naapurukset ehtisivät kuin ihmeen pelastautua kalsarpäällisinä pihamaalle kotinsa tuhoutumista katselemaan.

Silloin, vuosien hyväntuulisuuden ja mielenhallinnan jälkeen, alkaisi ulkoilmanaapurien valitus. Katkeruus valtaisi mielen ja ulkoilmaperheen äiti yrittäisi syöksyä liekkeihin pelastamaan suvun arvokkaita valokuvia. Mutta televisioperhe olisi tyyni ja tyytyväinen. He laskeskelisivat mielessään, riittäisivätkö vakuutusrahat johonkin pikkuiseen mörskään mahdollisimman kaukana kaikista naapureista.

Vielä vuosia myöhemmin paikkakunnalla kiertäisi tarina kahdesta naapuruksesta, joiden kodit paloivat yhtä aikaa. Toisen perheen asenne oli negatiivinen. Se murehti materiaalisen omaisuutensa perään ja näki vain katastrofin negatiiviset puolet. Toinen perhe puolestaan katseli liekkeihin katoavaa omaisuuttaan tyynenä, jopa valaistunut ilme kasvoillaan. He osasivat selvästi iloita siitä, että olivat elossa. Tuon tavallisen, paksupohkeisen perheen suhtautuminen epäonneen oli sellainen, josta kaikkien muiden tulisi ottaa mallia, ihmiset toteaisivat tarinan kerrottuaan ja pudistelisivat päätään ihmetellen, kuinka jotkut osasivatkin muuttaa epäonnen onneksi pelkästään ajattelemalla.



Pakinaperjantaihin Jaa

En minä siipiä tahdo. Haluan juuret.

Menis Nallikarin rantaan kahvilusikan kanssa ja kaivais kymmenen pikku koloa jäiseen hiekkaan. Pujottais varpaat, yksi kerrallaan, jokaisen omaan kuoppaansa. Sitten haparois pystyyn, tasapainottelis, keräis varmuutta. Alkais kasvaa.

Ehkä kesään mennessä olis jo tehnyt itselleen lehdet. Jaa

Tarinamaanantain aiheena vapaus

Aikuisiahan tässä

Minä se olin, joka sanoi vaimolle että mies tarvitsee vähän vapautta. Kakskytäviis vuotta naimisissa saman naisen kanssa, se on pitkä aika se. Siinä ehtii miettiä mitä kaikkea on jäänyt kokematta. Ei sitä heti erota tarvitse jos tekee mieli jotain muutakin, jotain toistakin. Aikuisiahan tässä ollaan ja kakskytäviis aviovuotta takana. Kypsiä ja järkeviä ihmisiä molemmat. Seksi seksinä, rakkaus rakkautena. Olisin veikannut että vaimo pillastuu, mutta silti en voinut olla kysymättä. Se kuitenkin nyökkäsi vaan ja leikkasi kaupan nisusta ohuet siivut kahvin kanssa.

Nyt se on jossakin kapakassa tiukassa halkiohameessa pyllistelemässä ja keikistelemässä. Sillä oli joku uusi huulipunakin, sellainen kirkas huoranpunainen. Ja sillä on päällään musta pitsibody, jonka minä ostin sille rakkauden merkiksi. Tai ei se ollut ainakaan vaimon kaapissa, eikä pyykkikorissa kun tarkistin. Päälleen se on sen pistänyt. Kyllä siitä jo arvaa millä mielellä vaimo kapakkaan lähti.

Ja työpaikan isotissinen Ritva vaan nauroi, kun sanoin että hotellihuone on nyt varattu ja koko ruokatunti aikaa. Ja sitten se sanoi että kaikki oli ollut vain ihan viatonta työpaikkaflirttiä. Kaikki ne vihjailevat jutut ja tissien löllöttäminen suoraan naaman edessä olivatkin olleet hämäystä, ettei vaan kukaan huomaisi että se kulkee oikeasti persvako-Paten kanssa. Kehtasikin mennä sillä tavalla pilaamaan naimisissa olevan miehen elämän. Ei siinä paljon kakskytäviis vuotta naimisissa painanut, kun piti saada alibi pervako-Paten kanssa hässimiselle.

Ei helevetti, kyllä minä nyt lähden sinne kapakkaan hakemaan muijan kotiin persettä keikuttamasta. Heti kun pienikin vapaus annetaan, on akka jo kieli pitkällä menossa vieraisiin. Se on vaan tainnut koko ajan odottaa tilaisuutta. Mutta minä sanon sille että nyt tuli tähän kaupungilla riekkumiseen loppu, mainehan tässä jo menee. Joku kunnioitus täytyy löytyä miestä kohtaan, hitto soikoon! Kai se painaa jotain sentään, se kakskytäviis vuotta avioliittoa.


Tarinamaanantai Jaa

Ystäväni Työpaikkahakemus-Ruuneberi ja blogiystävien järjestämä kosto

Sain tänään apua, jota en ollut odottanut, enkä edes suoraan sanottuna tiennyt etukäteen kuinka suuresti se tulisi tarpeeseen. Aamupäivällä aloitin hyvissä ajoin väsäämään työpaikkahakemusta motivoituneena ja hyväntuulisena. Kaikki tuntui sujuvan yllättävänkin helposti. En ole koskaan joutunut laatimaan hakemusta, työhistoriaani kuvaa enemmän ajautuminen, haahuilu ja viimeiseen oljenkorteen takertuminen. Mutta koska muutenkin kirjoitan päivittäin, ajattelin että kyllä sitä kepoisasti kirjoittelee itsestään kaiken tarvittavan.

Sattuipa sitten vierailulle ystäväni jota tästä lähtien kutsun nimellä Enkeli, Pelastaja tahi Työpaikkahakemus-Ruuneberi, joka sattuu olemaan viittä vaille ammattimainen hakemusten laatija, siltä ainakin minusta tuntuu. Muutaman tunnin ajatustyön jälkeen minusta kehkeytyi melkeinpä varteenotettava työpaikan hakija, jonka ansioluettelosta ei taitoja ja erityisosaamista puuttunut. Ja kaikista merkittävintä oli se, että hakemuksen kaikki asiat ovat ihan totta! Tämä tekee ihmeitä ammatilliselle itsetunnolleni ja muutenkin.

Lupasin tarjota päivällisen jos pääsen haastatteluun asti. Mutta saapa nähdä pääsenkö lunastamaan lupaukseni. Joka tapauksessa opin tänään rutkasti enemmän kuin olin aamulla ennakoinut. Hauskoja asioita tapahtuu jos kuuntelee niitä jotka tietävät asioista.

***

Viime yönä näin aivan kamalaa unta. Olin katsomassa sateisena myrsky-yönä kauhuelokuvaa televisiosta. Siinä silvottu, verinen nainen roikkui katosta pää alaspäin. Minua alkoi pelottaa. Ulkona tuuli ja sade piiskasi ikkunoita. Menin vetämään verhoja olohuoneen suurten ikkunoiden eteen. Parvekkeen kaiteen takaa miehen kasvot katsoivat suoraan minuun ja mies nyökkäsi minulle pahaenteisesti, kuin sen merkiksi että minä olisin seuraava silvottava.

Sitten mies tuli astui parvekkeelle ja lähestyi minua. Hän tarttui parvekkeen oveen ja veti. Ovi oli lukossa. Haparoin puhelinta ja yritin soittaa töissä olevalle miehelleni. Hän ei vastannut. Valitsin poliisin numeron. Mies oli kadonnut ikkunasta. Kurkistelin ympärilleni pimeään ja näin että mies väijyi minua edelleen varjoissa. Poliisi vastasi.

Heräsin kauhusta hikisenä. Jouduin soittamaan miehelle töihin keskellä yötä ja hipsin vetämään olohuoneen auki jääneet verhot kiinni. Odotin koko ajan että pelottavan miehen kasvot ilmestyvät ikkunaan. Vasta aamulla tajusin: Paju, Salka, Susupeltal ja Jussihan ne olivat järjestäneet minulle tuon kamalan unen kostoksi. Tämä tarina oli sitten tosi! Jaa

Rakas, paska kaupunni

Tämä on kuitenkin minun kaupunkini...

... Niin kuin minulle monen vuoden takaa niin rakas Zen cafékin laulaa. Ettepä tiedäkään mitä minä tein tänään. Kävin tietenkin ottamassa vähän valokuvia kun oli niin kaunis ilma. Ja kyllä sitä tuli vähän muutakin puuhasteltua että saisi taas elämäänsä vähän eteenpäin.

Kuvassa näkyy yksi varmaan eniten valokuvattuja kohteita Oulussa (heti toripolliisin jälkeen) eli iki-ihana Pikisaari, jonne vannoin lapsena muuttavani kunhan kasvan isoksi. Ja niin on tainnut vannoa moni muukin, sillä Pikisaari on kovaa vauhtia modernisoitunut sitten lapsuuteni (mikä ei ole suurikaan ihme. Asunhan Oulussa ja täällä ei tunnetusti säälitä säilyttämisenkään arvoisia kohteita). Pikisaari on kuitenkin edelleen kaunis ja miettikää; välissä on vain yksi pikkuinen silta ja onkin saapunut kirjastolle ja teatterille (niistä en ottanut kuvaa. Oululaiset tietävät miksi). Ja sen jälkeen alkaakin kaupungin keskusta. Olen monesti kävellyt tuolla alueella ja siellä on paikoin ihan täysi maalaiskyläfiilis päällä.

Kamera on näköjään huomaamatta alkanut ulkoiluttaa minua jopa talvisäällä. Harmi kun räpsy meinaa koko ajan jäätyä...

Jälleen kerran yksi ihana päivä takana. Näitä monta jonoon niin siitä tulee hyvä elämä.

T:llä on ilmennyt voimakasta kaverinkaipuuta. Surettaa hänen puolestaan kun kaikki melkein kaikki kaverit asuvat toisella paikkakunnalla. Mistähän sille keksisi kaverin?

Jaa

Laihdutusta ja rankkoja uutisia

Aloitin aamulla kokeilemaan vaihteeksi vähähiilihydraattista dieettiä, jota ystävä ei missään nimessä suositellut. Sillä kyllä laihtuu, kuulemma, mutta olo on aivan kamala. Kai minussa on sitten masokistin vikaa... Toistaiseksi oloni on ollut aikaisemmista laihdutuksista tuttua palelua lukuunottamatta normaali. Onneksi olen lopettanut sokerin käyttämisen kahvissa jo aikaisemmin. Ja harmi että meillä on vielä suklaata joululta. Mutta sehän minut tähän "kuseen" alun alkaen saattoikin.

Oulussa on tapahtunut tässä lähiaikoina kaksi raiskausta keskustan puistoissa. Se lisää levottomuutta vaikka en juuri liiku keskustassa öiseen aikaan. Arvatenkin näiden kahden tapauksen innoittamana kaikki lähitulevaisuuden raiskaukset uutisoidaan näkyvästi ja tämä saa taas aikaan lisää turvattomuuden tunnetta. Enemmän kuin pelottaa, raiskausuutiset suututtavat minua. Liian monta kertaa olen kuullut ääliöiden puhuvan siihen tyyliin että mitäs liikkui siihen aikaan yksin tai sellaisissa vaatteissa tai kännissä, tyrkkynä ja niin edelleen. Totta kai on järkevää olla varovainen ja muistaa että tämä maailma ei ole pelkästään ystävällinen paikka, mutta sitten taas ärsyttää että miksi tuohon ajatukseen pitäisi alistua? Lisäksi joskus mietityttää pelotellaanko meidät naiset kaduilta pois?

Ihmetyttää myös miksi aina jaksetaan sanoa että suurin osa raiskatuista häpeää kokemustaan. Tai että suurin osa raiskauksista ei tule poliisin tietoon. Eikö kellään tule mieleenkään että nuoriso kasvaa naisiksi oppien juuri noista "tietoiskuista" että raiskaus on hävettävä ja salainen asia. Vastapainoksi on sanottava että käsittääkseni aika iso osa baari-illan jälkeisistä tappeluista ja turpiin saanneista jää ilmoittamatta, mutta ei tätä tosiasiaa tiedoteta yläasteelta lähtien. Joka tapauksessa tämä asia kaipaisi mielestäni aika rankkaa uudelleenarviointia.

Kalevassa oli uutisoitu tänään myös kuinka Kalevan aikaisemmassa numerossa julkaistuja kuvia oli käytetty juutalaisvastaista rotuoppia julistavalla sivulla. Kuvissa oli ulkomaalaistaustaisia nuoria. Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun kuulen alaikäisten joutuneen rankan kohtelun alaiseksi. Täällä Oulussa aikuiset ihmiset ovat sylkeneet väärän rotuisiksi katsomiensa lasten päälle ja uhkailleet niin että lapselle on seurannut pitkäaikaisia pelkotiloja. Asian ajatteleminen hermostuttaa minua suoraan sanottuna niin paljon että parempi jättää asian käsittely sikseen. Muuten saattaisin lasketella surutta alatyylisiä ilmaisuja viljellen :)

Keitä siis ovat nämä vallanhimoajat ja kuinka heidät saisi tuntemaan itsensä vahvoiksi ja elämäänsä hallitseviksi ilman että heidän täytyy raiskata yksinäisiä kulkijoita tai kiusata lapsia? Mikä on ratkaisu tämän ihmistyypin väkivaltaisuuteen? Entä kuinka tunnistaa perheen sisäiset raiskaajat ja kiusaajat? Jaa

Rakastamisen vaikeus ja ihanuus

Kaikkein ihaninta maailmassa on rakastaa. Tiedän että tämä on aiheena aika latteaksi kaluttu, mutta minä uskallan lähestyä ajatuksissani rakastamista aika harvoin. Totta kai sanon päivittäin perheelleni rakastavani heitä, mutta myönnettäköön että usein sanon niin vain koska se on totta, enkä joka kerralla pysähdy miettimään mitä tämä todellisuus merkitsee.

On kummallisen pökerryttävää tietää että elämässä on joku tai joitakin joita kohtaan tuntee aivan erityisesti ja joihin on kyennyt aivoissaan liittämään sellaisia merkityssuhteita, että pelkästään tämän ihmisen ajattelu saa aikaan hyvää oloa. On tietenkin kivaa tietää olla myös rakastettu, mutta se on paljon epävarmempi ja pelottavampikin ajatus kuin se, että saa itse rakastaa.

Usein, kun olen lasteni seurassa, minua suorastaan hävettää. Minusta tuntuu että en ole tehnyt elämässäni mitään niin ihmeellistä että olisin ansainnut sen tunteen minkä nämä kaksi ihmistä minussa herättävät. Lisäksi olen löytänyt mutkien kautta miehen jota rakastan ja jonka kanssa voin jakaa elämääni. Voin ottaa osaa hänen elämäänsä, kenties antaa siihen lisää sisältöä. Aikuisten välinen suhde ei ole niin mutkaton kuin suhde lapsiin, mutta aivan yhtä antoisa. Tiedän että on ihmisiä joilla ei ole ketään jota rakastaa, vaikka he ovat hyviä ihmisiä ja varmasti ansainneet tuntea samoin kuin minä tunnen. Tiedän että rakkautta ei voi ansaita. Sen saa sattumalta, jos on saadakseen. Ja siitä on osattava olla kiitollinen ja iloita siitä että on niin onnekas että saa rakastaa.

Rakastaminen ei ole itsestäänselvyys. Toisaalta rakkaus pitää valita. Masennuksen aikaan rakastaminen tuntui erityisen riskialttiilta puuhalta, joka saattaa satuttaa sydänjuuria myöten niin ettei siitä toivu koskaan. Rakastaminen piti opetella pikkuhiljaa, kuin koskettaisi varpaalla veden pintaa ja totuttaisi itsensä sentti sentiltä uuteen elementtiin. Mutta rakastamisen taidon oppi kun luotti ja oivalsi. Nimittäin rakkautta ei voi menettää. Ihmisellä on lupa rakastaa niin kauan kuin haluaa ja kokee tarpeelliseksi. Silloinkin kun se toinen ei rakastaisi sinua takaisin.

Seuraava projekti on vaativampi. Kuinka ymmärtää se, että myöskään rakastetuksi tuleminen ei ole jotain jota ansaitaan? Kuinka uskaltaa olla rakastettu? Jaa

Hopsista heijaa ja hyvästit kolmen kympin kriisille!

Huhtikuussa täytän 31 vuotta. Tämä vuosi on ollut minulle hankala, sillä olen kärsinyt (ainakin verrattuna aikaisempiin kokemuksiini verrattuna) aika pahasta murrosvaiheesta. Olen tuntenut itseni kammottavan vanhaksi, rumaksi ja vastenmieliseksi ihmiseksi. Olen ajatellut että kaikki kiva elämässäni on ohi, olen peruuttamattomasti menettänyt fyysisen viehättävyyteni, minusta ei ole enää mihinkään. Monena aamuna olen herännyt värisyttävään itseinhoon ja peilistä katsoessani olen konkreettisesti hikoillut häpeästä ja inhosta. Olen oppinut irrottamaan kaikki "virheeni" kokonaisuudesta ja tarkastelemaan jokaista ryppyä yksitellen, kuin ruumiistani irrallisena tai siihen keinotekoisesti liitettynä osana, joka tekee minusta jotain muuta kuin minut.

Tänään levähtelin lyhyiden yöunien jälkeen sohvalla, puolittaisessa horroksessa ja ajattelin itseäni ja elämääni yleensä. Mietin sitä kuinka paljon opittavaa ja kasvettavaa minulla on ihmisenä. Tuli voimakas tunne siitä että minusta on nyt tullut minä ja nyt voin alkaa kehittää minua, eikä minun tarvitse enää kehittää itseäni tullakseni minuksi. Tajusin että olen vihdoin päästänyt irti nuoruudesta, enkä kaihoa enää kaksikymppisyyttä. Vihdoin olen kääntänyt katseeni eteenpäin ja huomannut että elämäni sinä ihmisenä joka minä olen ja joksi minun on ollut tarkoitus tulla onkin vasta alkamassa. Ja että minun elämäni antoisat vuodet ovat vasta edessä.

Olen ollut koko päivän aivan äärettömän rento ja tuntenut oloni itsevarmaksi, viehättäväksi ja tasapainoiseksi. Olen miettinyt lämmöllä kaikkia niitä viisaita ja lahjakkaita aikuisia naisia joita tunnen ja tajunnut että juuri sellaiseksihan minäkin olen koko ajan halunnut. Se tieto on ollut vain jotenkin hukassa vähän aikaa. Eli luulenpa siis että kolmen kympin kriisi on jäänyt vihdoin taakse tai sitten tämä on vain joku kriisin pirullinen vaihe, jossa ihminen muistaa kuinka hyvä mieli onkaan ilma tuota kriisiä. Ja kun se tulee takaisin, tuntuu vielä pahemmalta. Oli miten oli, tämä on ollut kerta kaikkiaan mahtava päivä! Jaa

Kasvamisesta

Mitähän merkitsee jos uuden vuoden tinasta ilmestyy natsitervehdystä tekevä Pinoccio? Ehkä minun pitää varoa kiihkoilevia valehtelijoita tai varoa tulemasta itse sellaiseksi.

Yhtä kaikki vuosi on nyt vaihtunut ja ehkä ensimmäisen kerran elämässäni minulla on sellainen olo että ennemmin jatkan siitä mihin jäin viime vuonna kuin aloitan kaiken alusta.

Olisi edistystä jos ei enää haluaisikaan koko ajan paeta. Jaa

Kurittaminen ja kuolemanrangaistus

Kun tulee puhetta lapsen ruumiillisesta kurittamisesta ja kertoo vastustavansa sitä kaikissa mahdollisissa tapauksissa ja muodoissa, käy aina silloin tällöin niin, että joku alkaa asiaa ihmettelemään ja tällaisen kurituksenvastustajan kasvattajankykyjä kyseenalaistamaan. He kysyvät: "Entä sitten jos se lapsi ei millään usko?" tai "Eikö siinäkään tapauksessa että se on tehnyt jotain pahaa?" tai "Entä jos on kokeillut kaikkia muita keinoja eikä se lapsi ole siitä toennut?". Ja kun sanoo että ei siltikään pidä kurittamista (vaikka oikea sana tähän on pahoinpitely) oikeana vaihtoehtona he sanovat usein että "Meillekin on annettu piiskaa lapsena, eikä siitä ollut mitään haittaa" tai "Selkäsauna on pieni paha verrattuna siihen että kasvaa aikuiseksi jolle ei ole opetettu mitään tapoja". Niin. Kotiolot ovat lapsille se ainoa normaali ja oikea jonka he oppivat. Esimerkiksi siksi kurittaminen on niin paha juttu. Se opettaa olemaan kunnioittamatta oman lapsensa koskemattomuutta (harva kurittaja menee kuitenkaan tukistelemaan kassajonossa huonosti käyttäytyviä tuntemattomia aikuisia ja jos menee, tunnistaa hän sen luultavasti helpommin pahoinpitelyksi kuin kuritukseksi).

Sama juttu kuolemanrangaistuksen kanssa. Kun siitä tulee puhetta, on suhteellisen luultavasti joku joka sanoo "Ai, etkö sinä haluaisi että sellainen ihminen kuolee joka on tappanut sinun lapsesi?" ja kun selitän että totta kai haluan, se on vain inhimillistä. Ja että sitä varten oikeuslaitos on keksitty, että me "siviilit" voimme tuntea rauhassa vastuutonta murhanhimoa ja joku neutraali osapuoli voi selvittää mikä on oikea rangaistus. "Ai haluatko sinä että kaiken maailman pedofiilit saavat kävellä täällä vapaana raiskaamassa meidän lapsiamme?". En tietenkään halua mutta se on taas toinen juttu kuin kuolemanrangaistus. "Mutta eikö ole inhimillisempää antaa toisen kuolla kuin virua koko loppuelämänsä vankilassa?". Siihen en tiedä vastausta, tiedän vain että kuolemanrangaistusta ei voi peruuttaa ja erehdykset ovat inhimillisiä. "Mutta entä jos kyseessä on joku todella julma, vaikka Saddam Hussein?". Pahempaa on jos koko oikeuslaitos on yhtä julma.

Minusta on epäjohdonmukaista kasvatusta sanoa "Lopeta se hakkaaminen tai saat selkään" tai "lopeta tuo ihmisten tappaminen tai me tapamme sinut". Mutta tämä on vain minun mielipiteeni. Jaa