Se joka on...

... silittänyt ristillä riippuvan Herramme Jeesuksen Kristuksen päätä pölyhuiskulla, käsi pystyyn nyt!!! Täällä nousi ainaskin käpälä tiukasti kattoa kohti.

Eilen oli lipi-ihanaa ajella pyörällä patosillan ylitse ja katsella, kun vesi ryöppysi huutaen ja karjuen padon uumenista kuin vieras, vähän pelottava, mutta selvästi elävä olento. Kauempana ihmiset pesivät laitureilla mattojaan. Mäntysuopa tuoksui patosillalle saakka.

Kettinki röllötti (olen saanut kuulla tarpeeksi siitä, mitä röllöttäminen on ihan oikeasti, mutta kuulisitte ketjun!!!) isolla äänellä, mutta sekään ei haitannut tunnelmaa. Aikaisemmin oli satanut pyörän penkille ja istuin pyllyni märäksi huolettomana kuin lapsi.

Paju oli (viisaana, kuten aina) sanonut kommenttilaatikossaan, että "vapaus on rakkauden paras mitta". Kuinka samaa mieltä olenkaan! Ja kuinka suureksi juhlaksi arkinen kotimatka nousee, kun antaa itsensä päästää irti arkisista huolista, laskunmaksuista ja ruuanlaitoista ja vain olla hetkessä, vapaana kokijana. Itseäänkin voi rakastaa antamalla lahjaksi vapautta - vaikka vain viideksi minuutiksi kerrallaan :)

ps. Rakas agenttini Almamaria oli niin kiltti, että raportoi mielenkiintoisesta uutisesta. Kannattaa käydä tsekkaamassa oravamafian viimeiset tempaukset Jaa

Tarinamaanantain aihe on yhteistuumin

They're coming to take me away Ha-haa!

Kävelyreittini varrelle oli ilmestynyt rasti keskelle asfalttia. Rastin vasemmalla puolella oli numero 9 ja toisella puolella numero 4. Kokonaisuudessaan tiessä luki siis 9X4. Ja minun syntymäpäiväni on 9.4! Katsoin ylöspäin. Läheisen kerrostalon parvekkeella välähti, aivan kuin aurinko olisi osunut kiikarin linssiin.

Mieleni teki kääntyä kannoillani ja palata takaisin turvalliseksi havaittua reittiä, mutta se olisi sotkenut kaikki sen viikon kävelysuunnitelmat. Minulla olisi jäänyt 2,7 kilometriä kävelemättä ja tiesin, että minun olisi joka tapauksessa muutettava muutaman seuraavan päivän liikunta-annokseni sisäliikunnaksi. Ei olisi turvallista liikkua ulkona vähään aikaan, ei ainakaan ennen kuin olisi selvää mitä ne haluavat.

Jatkoin siis matkaa vaarasta välittämättä. Vastaani tuli mies, jolla oli käsissään paksut villalapaset, mutta ei lainkaan pipoa. Takin toinen etutasku oli täytetty kenties paperilla. Ne tekivät sitä joskus; täyttivät taskunsa paperilla, että näyttäisi siltä kuin he oikeasti omistaisivat päällänsä olevat vaatteet.

Mies katosi takaani pienelle sivukujalle ja tunsin niskassani, kuinka hän seurasi minua koko ajan jossain näkymättömissä. Sisäpihoille johtavien kujien suilla näkyi nopeita häivähdyksiä, ikään kuin joku olisi vetäytynyt varjoihin. Verhot heilahtelivat, parvekkeilla välähteli. Olisin halunnut juosta, mutta se olisi herättänyt vain liikaa huomiota. Lisäksi se olisi tarkoittanut 75 ylimääräisen kalorin kulutusta, joka on yhtä kuin 32 grammaa jauhelihaa ja pitkä pätkä tuorekurkkua. Sellaiseen muutokseen minulla ei olisi varaa näin epävarmoissa olosuhteissa.

Lopulta pääsin kotiini. Läimäytin oven kiinni peläten, että joku työntää viime hetkellä jalkansa raosta sisään. Hengitin ilmaa varovasti. Sieraimiini ei tulvinut tällä kertaa vierasta hajua, tasainen tiktak-ääni joka kuului silloin tällöin, oli sillä hetkellä poissa. Asunto oli kenties liiankin normaali. Ne olivat ehkä yhdessä sopineet antavansa minun rauhoittua. Että en osaisi arvata niiden suunnitelmia. Kenties olin niille liian ovela. Vasta silloin huomasin lattialla vihreän paperilapun, jonka keskellä oli iso rasti.
Me tulemme hakemaan sinut, ne olivat kirjoittaneet lappuun minun käsialallani.


Tarinamaanantai Jaa

Da Vinci -koodi ja Oulun oravat

Pahamaineisen Oulun oravamafian asuinsijoilla Intiön hautausmaalla on meneillään jotain kummallista. Erään kuuluisan suomalaisen kasvot on ikuistettu antiikin estetiikan mukaan mallatun vaasin reunoja kannattelemaan. Ja vielä juuri samalla alueella, jossa on havaittu oravien vastarintaryhmittymiä. En usko sattumaan, vaan luulen että kyseessä taitaa olla ikiaikainen salaliitto, johon Sibeliuksen lisäksi taisivat kuulua ainakin Aho ja Gallen-Kallela. Ja Järnefeltit tietenkin. Entä Halonen ja (huom. oululainen) Madetoja, Leino ja L. Onerva?

Miksi Aleksis Kivi kirjoitti Oravan laulun?

Entä mitä todella symboloivat Eliel Saarisen käpyornamentit?

Olen tainnut sattumalta paljastaa oravien salaisen seuran, johon on kuulunut (ja luultavasti kuuluu vieläkin) eräitä suurimpia suomalaisia.

Uusia, salaliittoteoriaa tukevia havaintoja otetaan vastaan kommenttilaatikossa. Jaa

Piimää ja pieniä housuja

Pikku M joi tänään isojen tyttöjen kupista aivan omin pikku kätösinsä. Ei mennyt kuin pikkuisen ohitse... Minä olen ottanut ilon irti silmälaseistani ja olen istunut kirjoittamassa jälleen uutta, typerää juttua. Lasit saatuani pystyin vihdoin käymään läpi sen vähän mitä olen saanut tehtyä puolisokkona ja tulos oli lievästi sanottuna järkyttävä. Ajatukset olivat ihan pirstaleina kun pystyin kirjoittamaan niin harvoin ja vain vähän aikaa kerrallaan, enkä tietenkään voinut oikein uhrata silmiäni aikaisemmin kirjoitetun lukemiseen. Siispä nyt olisi pitänyt tehdä koko homma uudestaan tai aloittaa jotain aivan uutta. Kivempaa on tietenkin aloittaa uutta kuin metsästää monta viikkoa vanhoja ajatuksiaan rivien välistä.

Maistoin tänään piimää ensimmäisen kerran lapsuuteni jälkeen. En ole suostunut juomaan sitä sillä olen muistellut että piimä on tosi pahaa. Nyt kuitenkin ajattelin kokeilla, yleensähän tuo makuaistikin kehittyy iän myötä suvaitsevaisempaan suuntaan, niin kuin käy monen muunkin asian suhteen (poikkeuksena ne ihmiset jotka kasvavat krantummiksi ja ahdasmielisemmiksi). Piimän suhteen vuodet eivät olleet muuttaneet mitään. Aivan samalla lailla meinasi tulla koko sotku bumerangina takaisin. Ihan hyvin saa minun puolestani mennä taas 20 vuotta ennen kuin suostun maistamaan kyseistä litkua uudestaan. Terveysvaikutuksista viis - jos se maistuu noin pahalle, eikä mene edes päähän niin minä en sitä juo!

Henkan ja Maukan mainoksesta oli tullut jotain sanomista (kuulin ihan vain ylimalkaisesti asiasta enkä ole ehtinyt vielä ottaa asiasta selvää). Nykyajan vaatteet tuntuvat puhuttavan ihmisiä aivan samalla tavalla kuin nuorison pukeutuminen varmaan viidenkymmenen vuoden ajan. Mutta minäpä tiedän että paha markkinatalous ja voitontavoitteluhan tässä nykyisessä suuntauksessa on takana. Mitä pienemmän vaatteen saavat myytyä samaan hintaan, sitä enemmän säästävät materiaalikustannuksissa. Ja luurankokauneusihanteessa sama juttu. Mitä laihempi ihminen on, sitä pienemmän vaatteen hän ostaa samaan hintaan kuin pullukka toverinsa ja sitä enemmän materiaalikustannuksissa säästetään. Ja kun kaikki vielä saadaan litistettyä samaan muottiin, ei vaatteitakaan tarvita niin montaa kokoa. Ehkäpä, jos me kaikki tarttuisimme toisiamme käsistä ja luopuisimme korkeavyötäröisistä housuista niiden nakinkuorien (joihin ainakaan minun ahterini ei mahdu tunkemallakaan ja mitä olen seurannut - ei monen muunkaan) hyväksi, voisimme pelastaa palasen sademetsää (tai ainakin jonkun vaatesuunnittelijan uran) ja samalla muodostaisimme pitkän ystävyyttä ja munuaisvaivoja ylistävän ketjun joka kiertäisi koko maailman. Jaa