Väsyttää

... ja siitä johtuen pääkin pyörällä. Tuolla tallennettujen kansiossa on hirveässä jonossa aloitettuja postauksia, mutta jätän ne aina kesken.

Ihanaa! Jo toukokuu! Kuukauden kuluttua sitä on väistämättä taas elossa. Jaa

Aivoja myöten turvoksissa

Onneksi vihdoin alkoi kesäloma. Tai eihän tämä kokonaan lomaa ole, toisesta työstä pelkästään. Silti on kivaa kun helpottaa hetkeksi.

Oli hauska lukea, kuinka Kirstin mies oli käynyt ostamassa pakastimen heti kun silmä vältti. Samalla logiikalla aion itsekin ähräytyä vatsoineni mustikkametsään. Sitten meilläkin on taas ensi vuonna marjoja roskiin heitettäviksi.

Toivottavasti lämpimät kesäsäät jatkuisivat vielä vähän aikaa. Olisi kiva päästä itsekin ilmoista osalliseksi.

Omituinen kesä. En ole kirjoittanut mitään, en ottanut yhtään valokuvaa, enkä edes käynyt missään. En ole niinkään pahalla mielellä, kuin aivan järkyttävän väsynyt. Siispä aion käyttää tästä lomasta kaiken mahdollisen ajan perseelläni makaamiseen! Tukisukkahousuja aion käyttää vain pakon edessä!

Ja kirjoitan tänne, jos jaksan :) Jaa

Stockmann

Nainen seisoo hajuvesiosastolta uhoavan, raskaan tuoksupilven keskellä. Hän vilkaisee vaivihkaa mainosikkunan lasipinnasta heijastuvaa itseään. Kaikki on tiptop, juuri siten kuin hän haluaa ja kuten hän on tottunut. Kiharat tuoksuvat kampaajan hoitotuotteille, meikki näyttää kevyelle, vaikka on todellisuudessa juuri sellainen raskas, turvallinen naamio, jota ihminen kokee joskus tarvitsevansa. Pitkä, viittamainen päällystakki antaa hieman boheemin vaikutelman, kuin olisi juuri matkalla kulttuuritapahtumaan.

Keski-ikäisyys on mielenkiintoinen olotila, nainen miettii nenän turtuessa vähitellen hajuveden löyhkään. Nuoret miehet kulkevat ohitse kertaakaan vilkaisematta. Niin tekevät muunkin ikäiset miehet. Sitä muuttuu jotenkin läpinäkyväksi, vaikka yrittää tehdä itsestään numeron laittamalla kaiken viimeisen päälle. Vähitellen sitä muuttuu tarkkailijaksi. Elämä saa uuden sävyn, halusi asian olevan niin tai ei. Oma naiseus pitää määritellä kokonaan uudelleen, onhan sitä tullut vuosikaudet tunnettua itsensä eniten naiseksi miesten ihailun ja naisten kadehdinnan kohteena ollessaan.

Nyt on sitten itse sellainen, jollaisia ei silloin nuorempana ymmärtänyt. Sellainen, joka katsoo vierestä hieman vihaisen oloisena. Ei sitä katkeruutta silloin ennen osannut käsittää, saati itse tuntea, niin kuin ei montaa muutakaan asiaa. Ja nykyajassa on vielä entistäkin vaikeampaa olla tällainen; eihän vanhenevia naisia ole olemassakaan! Naisen tekisi mieli nauraa, murtua jotenkin. Mutta kun ei osaa enää.

Kaksi nuorta tyttöä, parikymppistä hädintuskin, selaa läpi kynsilakkavalikoimaa. Kummallakin tytöllä tukat pörröttävät epäsiististi ja tiukat housut eivät imartele heidän vartaloaan. Silti noissa tytöissä on jotain enemmän kuin naisessa, jotain, mitä ei voi saavuttaa rahalla. Silmät ovat parasta nuorissa ihmisissä. Ne paljastavat, että nuo ihmiset voivat vielä kokea jotain uutta.

Tytöt maleksivat kiireettömästi matkoihinsa. Nainen ottaa kynsilakkapullon käteensä. Kirkkaan punaisessa lakassa on suuria metallihileitä joukossa. Nuorten ihmisten lakkapullo. Nainen avaa käsilaukkunsa ja työntää kynsilakkapullon sinne. Tuon kaiken hän tekee hitaasti ja harkitusti, tietäen, että tavallaan olisi nautinnollista tuntea vartijan raskas käsi olkapäällään. Saada todiste, että on edes pikkuisen näkyvä vielä.


Tarinamaanantain aiheena on lohtu Jaa

Syksyn väri on musta

Ensin äänet muuttuvat tunkeilijoiksi. Korvakäytävät ovat käyneet puolustuskannalle, ne voimistavat ääntä, antavat sille kummallisen kaiun, hälyttävät jatkuvaa vaaraa ja uhkaa. Ääni kuuluu, mutta merkitys katoaa. Kupla on kasvanut ympärille ihan huomaamatta. Erkaantuminen muusta maailmasta on alkanut.

Uni katoaa, kädet tärisevät lakkaamatta. Päätä ja vatsaa särkee, hartiat ovat jumissa. Kuoleman ajatus käy yhä useammin mielessä, joskus pelkona, joskus toiveena. Suurimmalle osalle ajatuksista ei ole sanoja, tuntuu, ettei kukaan ympärillä enää yhtäkkiä ymmärrä. Menneet, ikävät muistot nousevat jatkuvaan tietoisuuteen. Niiden mukana tulevat pelko, häpeä, syyllisyys, ahdistus, itsesääli, inho ja katkeruus tiheänä seittinä, joka on sinänsä suhteellisen näkymätön, mutta silti niin raskas, että sitä on mahdoton kantaa kovin pitkään.

Viimeiseksi (ei onneksi vielä) kaikki tunteet piiloutuvat jonnekin, josta ne voi vain vaistota, mutta niitä ei voi enää tuntea. Elämä keskittyy kaihtamiseen ja piiloutumiseen. Silmät näkevät häikäisevää mustaa. Ihoa särkee. Maailma, elämä ja todellisuus ovat niin kaukana, että niitä on mahdotonta tavoittaa edes huutamalla.

Matka mustaksi aukoksi on ollut jännittävä, paikoin jopa hulvaton.

Pelottaa.

Ps. Oldghost haastoi kertomaan lapsuuden lempilaulun. Se on melankolisesti Taivaanpii. Jaa

Minä ja selluliittini

Kun bensa loppuu, eikä saa
pysähtyä
edes hidastaa

Sukulaisvierailut ovat ohi, joten päivityksiä on taas pian luvassa. Nyt pitää vaan yrittää elpyä muistakin kiireistä...

krooh krooh... Jaa

Paluu ihmisten ilmoille!

Onpa vaan kiva olla takaisin kotona. Häärumbat saatiin örvellettyä kivasti läpi ja allekirjoittaneelle avatui jopa mahdollisuus tutustua myös kakkua kosteampiin tarjottaviin. Myöhäisillan tunnelmista otettujen kuvien kohdalla sensuuri iski, mutta laitanpa iloksenne juhlavaatteista vapautetun M:n ensihetket karaoken pyörteissä.

Me selvisimme juhannuksesta sääskien syömiä ruumiitamme lukuunottamatta hengissä. Toivottavasti kaikki muutkin!

Työkiireet jatkuvat, joten yritän olla päivittämättä. Olisi vaan kaikenlaisia kivoja torstaita, perjantaita ja maanantaita tarjolla...

Ai niin! Elegialle lämpöiset tervetulotoivotukset takaisin kotiin!!! Jaa

Aamupäivän ajatuksia

Tässä välissä on syytä muistaa elävänsä ihanaa aikaa. On kesä. Sen ihanuutta ei tarvitse perustella. Riittää, että kesä on tuolla ikkunankin takana. Jos ehdin juoda iltapäiväkahvit parvekkeella, on kesä siellä odottamassa minua.

Elän jännittävää elämänvaihetta. Saan rakentaa, luoda, kasvattaa mielin määrin. Saan muokata itselleni ja perheelleni sopivaa arkielämää. Elämämme ei ole vielä uomissaan, vaan virtaa vuolaana, vapaana energiana, jota ei tarvitse pelätä, sillä se on tulvillaan mahdollisuuksia.

Jossain vaiheessa elämän tempo tulee hidastumaan ja uomatkin löytyvät. Sitten saa nauttia rutiinista ja hiljaisista virroista. Nyt on tämän hetken aika.

Ps. Ennen tuota viimeistä kappaletta jouduin konttaamaan ärtyneenä lattialla siivoten M:n kakkaa, joka - kuten lopulta kävi ilmi - olikin naisten ruskeat sukkahousut. Sitä teettävät tähän elämänvaiheeseen liittyvät vähäiset yöunet ja krooninen stressi. Jaa

Kusimyrskystä selvinnyt haaksirikkoutuu Blogistanian rannikolle

Kyllä vaan: Täällä on reilun viikonlopun mittainen pottaharjoittelu takana. En pitkästytä mahdollisia nettisurfailijoita omilla "kultaisilla" aalloillani sen enempää, sanonpahan vain, että elämäni on ollut aika lailla helvetistä viimeiset päivät. Olemme epätoivoissamme kokeilleet kaikkea opettaaksemme tytön potalle: On ollut huomaamatonta hivutustekniikkaa, esimerkin ihmeellistä voimaa, ylidramaattista pottatreeniä á la Dr Phil. Olemme uittaneet kusessa hihamme, lahkeemme, sohvamme, mattomme, kirjamme jne, jne.

Samaan aikaan olemme laskeneet viimeisiä pennejämme ja huomanneet, että ne eivät veny millään neljän hengen tarpeisiin. Siksipä olen joutunut viilaamaan pilkun paikkaa aamusta iltaan samalla, kun luutuan kusta mitä mielikuvituksellisimmista paikoista. Sanat eivät tietenkään suostu tulemaan kaikissa olosuhteissa (joskus ihmettelen, kuinka pystyn tekemään työtä edes normaaleissa lapsenhoito-olosuhteissa); pitäähän kusilammikoiden vastapainona olla puolella mielellä väännettyä paskaa tekstiä.

Ensimmäistä hääpäiväämme juhlistimme syömällä saunassa hedelmäcoctailia suoraan tölkistä samalla, kun pikkuneiti kohkasi jaloissa (uu la laa sydänsydänloveloveunelmahattararomantiikkaa!!!). Loppupäivän minä tein töitä ja mies pesi kusipyykkiä.

Mutta sitten sattui ihme. Juuri kun hihamme olivat kastumisen sijasta palamassa ja henkinen selkärankamme murtumaisillaan, kun olimme jo alkaneet mainita vaipan paluusta sivulauseissamme, se vihdoin onnistui! Pikku M oppi käymään potalla (ja innostui ehkä vähän liiankin kanssa. Nytkin potan suunnalta kuuluu käreä toteamus: "Se ei toimi". Hän ei ymmärrä, ettei kusi ole täysin ehtymätön luonnonvara)!

Nyt tarvitsee vain huolehtia enää rahasta. Ja kirjoittamisesta kipeytyneistä ranteista. Onkos kellään kirjoittavalla ihmisellä vinkkiä, kuinka sellaista vaivaa saisi hoidettua (lepo ei valitettavasti tule kysymykseen)?

Jaa

Mikä se on jolla on harmaa naama ja punainen nenä?

Ikkunan takana ei asu ketään

No sehän olen minä tietenkin! Eikä eilen ole tullut edes otettua, ei suinkaan! Sairaus on kaatanut minun näppäimistön äärelle jälleen kerran. Harmi että tähän aikaan vuodesta ei tarvita joulutonttuja, sillä minä olisin partaa vaille valmis moiseen urakkaan.

Ulkona paistaa aurinko, ja ihmiset ovat pihalla niin reippaan näköisinä että tunnen ärtymystä ja syyllisyyttä ja ärtymystä syyllisyydestäni. Meillä istutaan taas kotona pölyisen television ääressä koko ilta... Huoh! Onneksi Lilith toi eilen Trainspottingin lainaan ja voimme katsella sitä iltamme ratoksi.

Unettomuus on taas tulossa takaisin. Se alkaa käydä jo tosi vanhaksi ja pitkästyttäväksi jutuksi. Nyt kun saisi kuumaa teetä hunajalla, lämpimän viltin ja ristisanatehtäviä, sekä nukkua parin tunnin päiväunet ilman huolen häivää, luulen että olisin taas illalla inhimillisessä unikunnossa. Jaa

Rakkaani, missä sinä viivyt?

Onneksi on vähän lämpimämpää. Ehkäpä kauan kaivattu kevät suostuisi vähitellen tulemaan mielenkiintoisine tuoksuineen (koirankakka) ja virkistävine lintuinfluenssauhkineen. Aamulla vaaleni jo aikaisemmin, mutta pitkässä kuusessa tuntuu kevät olevan tänäkin vuonna.

Päivä meni pitkälti kirjoittaessa. Minun kuuluu välillä ihan pakosta kirjoittaa kaikkea sellaista, mihin en oikein pysty eläytymään tai nauttimaan kirjoittamisesta. Sormet haraavat vastaan, tekevät kirjoitusvirheitä. Inhottaa ja syljetyttää. Silti jatketaan, pitkäveteinen lause toisensa jälkeen.

Väsyttää. Onneksi tänään ei tarvitse jaksaa mitään.

Alastalon blogista luin kiintoisaa kertomaa. Sitä sietää kurkistella. On se vaan melkoinen veijari tuo Alastalo. Jaa

Rekkabitchin elämää

Nallikari pakkassäällä


Ensi yönä lähden taas pitkästä aikaa mieheni mukaan rekkabitchiksi (en muista miksi aloin nimittämään itseäni tuolla nimellä, mutta joku järjellisehkö syy siihen oli). Äiti tulee vahtimaan M:ää. Hirvittää että osaako se (vaikka tiedän että osaa, onhan se silloin aikoinaan ollut lastentarhan täti). Käskin L:n katsoa vähän se perään, ihan varmuuden varalta.

Rekkabitchin elämä ei ole mitään ruusuilla tanssimista. Kestää ensinnäkin aika pitkään että istumalihakset kehittyvät riittävän parkkiintuneiksi pidempään matkantekoon. Myös kylmä, nälkä ja tupakan ikävöinti yllättää lähes poikkeuksetta joka reissulla. Onneksi näitä osaa ennakoida, sillä ennen M:n syntymää olin rekkabitchinä monta kertaa viikossa.

Mutta on kaksi asiaa joihin on vaikea tottua. Helpompi juttu on liukkaus. Vähän sitä pelkää koko ajan, mutta sitten kun miehellä lähtee koko iso reteli käsistä... no, silloin hirvittäminen on aika lievä ilmaisu. Hassua, kun pelkää tarpeeksi, alkaa todellakin täristä ja sitä voi jatkua pitkään.

Pahin juttu on kuljettajan väsymys. Rekkabitchin suurin tehtävä on pitää kuljettaja virkeänä ja hyvällä mielellä. Mutta jossain vaiheessa yleensä tulee se hetki että itseäkin väsyttää siinä määrin ettei juttua tule millään ja kuljettajan silmät alkavat seistä päässä uhkaavasti mollottaen. Silloin ovat hyvät neuvot tarpeen. Tässä muutamia vinkkejä:

1. Riita on kaikista paras keino virkistyttää kuljettaja.
2. Feministikiihkoa pursuva monologi (ennen M:ää luin usein naistutkimuksen tentteihin rekkareissuilla)
3. Tuhmien puhuminen

Muita toimivia keinoja en ole vielä keksinyt, mutta kommenttilaatikkoon saa vapaasti tehdä ehdotuksia.

Toivottavasti selviän hengissä ja edes suhteellisen virkkuna kotiin. Jaa

Mielenterveysasiaa

Tänään on ollut rasittava päivä. Niskan jumi on aiheuttanut kummallista asentohuimausta ja koneella on saanut olla varovainen ettei kallistelisi päätään turhaan. Muuten tuntuu heti että kopsahtaa tuolilta alas. Huomaan myös tekeväni kirjoitusvirheitä. Olisi pakko yrittää kirjoittaa enemmän sillä sisko tulee miehineen ja lapsineen huomenna yökylään pelaamaan triviaalia ja juopottelemaan. Jos oloni ei ole huomenna yhtään parempi, taidan olla itse aivan nollalinjalla, johan tällä pyörityksellä tuntuu että on vähintään promille veressä koko ajan.

Meillä oli K:n kanssa eilen mielenkiintoinen keskustelu siitä millaisia kuvia mediat esittävät erilaisista vähemmistöistä (laku-pekka asian tiimoilta alunperin) ja yllättäen keskustelu kääntyi mielenterveysongelmiin ja "hulluuteen". Olimme samaa mieltä siitä että kun jo lastenohjelmissa esitetään huvittavana käänteenä se että joku tulee "hulluksi" ja käyttäytyy ihan "hullusti", asiaan ei osaa suhtautua sitten isompanakaan. Vammaisuudesta on ollut jonkin verran enemmän vakavaa puhetta medioissakin ja yleensä pidetään sopimattomana vammaisuudelle nauramista. Puhumattakaan vaikka syövästä tai HIV:sta. Kuitenkin esimerkiksi skitsofrenia on hengenvaarallinen sairaus, ja siihen sairastunut joutuu yleensä taistelemaan taudin kanssa koko loppuelämänsä. Puhumattakaan siitä kuinka tämä sairaus rajoittaa ihmisen elämää ja kuinka se eristää muista ihmisistä. Kuitenkin tuntuu olevan ok nauraa julkisesti "hullulle" ihmiselle.

Onneksi ajat ovat jonkin verran muuttuneet edes siitä kun oli vallalla ajatus että masentuneen pitää vain ottaa itseään niskasta kiinni ja käydä vaikka useammin happihyppelyllä :)

On tosi hyvä että puututaan siihen kuinka esimerkiksi televisio esittää eri ihmisryhmiä. Toivottavasti myös "hullut" saavat äänensä kuuluviin ja tulevat vakavasti otetuiksi. Mielenterveysongelmat ovat taustalla valtaosassa itsemurhatapauksista. Jaa

Hyvää joulua, rakkaat blogitoverit!

M ja joulupasteijat

Joululeipomukset on leivottu ja joulusiivous on suoritettu loppuun. Siispä on aika alkaa viettää joulua ja potea flunssaa. Ja vielä molempia yhtä aikaa :)

Haluan toivottaa tunnelmallista joulua kaikille teille jotka käytte täällä kurkistelemassa horinoitani. Älkää stressatko liikaa mahdollisista vieraista ja vierailuista, unohtakaa ne rutiinit joista ette todella itse nauti ja viettäkää aikaa rakkaittenne kanssa tai pyhittäkää joulu rauhoittumiseen ja hiljentymiseen ihan omassa rauhassa, juuri niin kuin itse parhaaksi näette.

Iso halaus ja rutistus teille kaikille. Nyt yritän pysytellä tietokoneesta erossa ainakin huomisen... Toivottavasti se onnistuu, muuten täytynee mennä kasvot morkkiksesta harmaina anonyymien nettiriippuvaisten kokoukseen heti tammikuussa. Jaa

Joulutunnelmissa.

Olen alkanut huomata joulustressin kohoavan ilmoille, vaikka kuinka yritän vakuuttaa itselleni että kaikki sujuu kyllä ja mitä ihmeen sujumista siinä joulussa muka aina on? Sehän on vain yksi päivä muiden joukossa. Silloin syödään vähän paremmin ja annetaan lahjoja. Miten se voisi mennä pilalle?

Mutta sitten muistan että sitä varten pitää laittaa joulukoristeita, leipoa piparia, torttua ja monta muutakin joulun onnistumisen kannalta pakollista tuotetta, ostaa ne lahjat ja kuusi, siivota ja pestä pyykkiä (aina ennen juhlia on jostain syystä aivan kammottavat määrät pyykkiä), pitää kuskata joululahjoja useammalle taholle, juoda joka paikassa pari kuppia kahvia ja syödä tarjolla olevia, joulun aikaan "antimiksi" muuttuneita keksejä ja suklaakonvehteja ja varoa jatkuvasti ettei vatsa tulisi kipeäksi (kivun olen huomannut aiheuttavan kohtuutonta ärtymystä hellan ääressä häärätessä).

Ja sitten kun joulu lähestyy, kädessä alkaa olla yhä pidempää kauppalappua ja aina yhtä inhottavat ostosreissut ruuhkassa venyvät entisestään. Ja kun kuitenkin olisi muutakin mietittävää... Tämä on ollut rankka vuosi, tämä on nyt rankkaa aikaa, meidän pitää vaan jaksaa näiden vaikeuksien yli. Sitä tässä on tullut hoettua itselle viimeiset kolme vuotta. Ei taida olla enää kiveä johon en olisi kirvestäni iskenyt. Tulisi edes Seiska ja toisi valmiin kinkkurullan ja konvehtirasian, sekä lapsille numeroa liian isot collegepaidat ja tekisi haastattelun jonka kuvissa koko perhe on hymyssä suin. Jaa

Elämää

Syön paahtoleipää juustolla ja kurkulla ja luen ihmisten blogeja. Minun pitäisi lisätä suosikkilistaani monta linkkiä, sillä olen löytänyt monia uusia mielenkiintoisia ja oikein sujuvasanaisesti kirjoittavia ihmisiä. Tänä iltana en jaksa nähdä sitä vaivaa sillä minun pitäisi olla jo nukkumassa. Pelkään pahoin että väsymys menee taas yli ja muuttuu unettomuudeksi. Kaiken lisäksi kirkasvalolamppu aiheuttaa minulle jonkin verran silmäsärkyä ja silmäsärky aiheuttaa puolestaan unettomuutta.

Alan kuitenkin olla ihan satasella vakuuttunut että lampun kanssa vietetty aika on auttanut mielialaan ja uupumukseen. Olin toivonut että se säännöllistäisi unirytmiäkin, mutta ei kai ole reilua laittaa aivan kaikkea yhden viattoman lampun varaan.

Kaverilla on kumma tekstarisuhde perin persoonallisen kuuloiseen ihmiseen joka on ilmeisesti onnistunut yhdistämään "säännöllisen" uskonnollisuuden pornobisneshaaveisiin. Jo pelkästään tuon seikan tietäminen herättää minussa valtavaa uteliaisuutta tätä ihmistä kohtaan. Toivottavasti kaveri ottaa asian vielä puheeksi (sillä muuten minun täytyy itse udella ja sehän on vähän noloa, eikö totta?) ja saan tietää tämän ihmisen ajatuksista lisää.

Minulla on hyvä mieli. Jaa

Jano vai koti-ikävä?

Näillä näkymillä meille tulee huomenna kirkasvalolamppu kylään ja saan katsella sitä yhden kuurillisen verran, kiitos K-ystävälle. Huomenna tulee muitakin vieraita joten uskoisin päivästä tulevan mukavan. Tänään on ollut vähän kiireistä ja ankeaa. Oli tarkoitus ulkoilla mutta vettä tuli aivan tosissaan, enkä uskaltanut lähteä. Vatsassa on kummallinen tunne, luultavasti sellainen, josta siskot aina sanoivat etteivät osaa erottaa onko se jano vai koti-ikävä. Kirjat ovat myöhässä kirjastosta ja minulla on pikkuisen huono omatunto, sillä kyse ei ole ollut unohtamisesta vaan viitseliäisyyden puutteesta. Jos ne lähettäisivät minulle sellaisen kilpikonnamuistutuslapun, joita oli silloin ennen, niin minä alkaisin varmaan itkeä.

Kysyin tänään K:ta kaveriksi Tallinnaan. Olisi kiva päästä hetkeksi vain pois kaikesta tästä, nähdä uusia paikkoja, nauttia kivasta seurasta ja ottaa vaikka muutaman valokuvankin. Sitä paitsi passini on voimassa ainoastaan ensi kesään saakka, ja olen vannonut mielessäni että sitä ennen lähden katsastamaan sen Tallinnan kun se on kerran niin nätti paikka että siellä kehtaa käydä vaikka selvinkin päin (vaikka suurin osa kai ei käykään). Vielä on hämärän peitossa kuinka sinne olisi järkevintä mennä täältä Oulusta käsin. Eli siis jos joku asiasta tietoinen sattuisi lukemaan tilitystäni, olisin oikein kiitollinen vinkeistä.

Toivottavasti se kirkasvalolamppu auttaa näihin helkkarin univaikeuksiin. Muuten olen taas viittä vaille unilääkettä kerjäämässä. Toistaiseksihan unettomuus on loppunut juuri ennen kuin olen käynyt hakemassa lääkkeitä. Minä olen tässä suhteessa kai vähän turhankin varovainen sillä monille niistä on ollut aivan oikeasti apua. Kai minulla on vain jokin kumma uskomus että kaikki lääkkeet joita ei ole tehty suoraan hengen pelastamiseksi ovat saatanasta ja minun pitäisi vain yrittää rentoutua ja ajatella miellyttäviä ajatuksia... Aivan kuin ei olisi kokeiltu jo. Itselleen anteeksi antaminen on myös käynyt kuluneeksi jutuksi eikä se auta enää. Pitäisiköhän tänä iltana kokeilla lastata ne murheensa veneeseen ja päästää ne menemään. Sekin saattaa kuulemma auttaa. Jaa

Oppia ikä kaikki

Tänään on ollut laiska olo. Varmaan aika pitkälti kiinni vähäisiksi jääneistä unista. Ei sitä uskokaan kuinka tärkeää nukkuminen on ennen kuin sen asian kanssa joutuu temppuilemaan. Siispä olen ollut tänään hidas ja väsynyt ja maailmani on ollut sumea. Onneksi A soitti ja pyysi kävelylle, muuten olisin varmaan vain lojunut perseelläni kaukosäädin kädessä ja paha silmä valmiina siltä varalta että joku lapsi uskaltaa tulla vaivaamaan minua tarpeillaan. M:llä oli hyvä mieli melkein parin tunnin reissullamme, sillä mukana oli koira ja M suorastaan rakastaa koiria. Lisäksi sain A:lta lainaan kirjan jonka nimi on Helvetissä on erityinen paikka naisille jotka eivät auta toisiaan (Liza Marklund, Lotta Snickare), kenties siitä enemmän myöhemmin, jos siinä on jotain mainitsemisen arvoista.

Kävelyllä näimme pari paloautoa ja sukeltajia rannassa. Varmaan niillä oli vain harjoitukset, mutta me aloimme heti luulla että ne yrittävät siellä nostaa ruumista vedestä. Minulla tuli vaistomainen tarve pois paikalta. Ensinnäkin, minua alkoi pelottaa. Tunne osoittautui suuremmaksi kuin luontainen uteliaisuuteni, vaikka olen aina luullut uteliaisuuden voittavan tuollaisissa tilanteissa. Toiseksi minun askeleitani siivitti jokin kummallinen häveliäisyyden tunne. Minulla tuli sellainen olo että jos siellä olisi ollut ruumis, olisi ollut väärin jäädä katsomaan sitä. En minäkään pidä ajatuksesta että jokin kuollut läheiseni olisi vain yksi jutunaihe ohikulkijoille. Nämä ajatukset ja reaktiot olivat minulle uutta, en ollut tiennyt olevani tällainen. Siis hyvin opettavainen kävelyretki. Jaa

Byääh.

M huusi viime yönä varmaan melkein kaksi tuntia pallo punaisena eikä mikään auttanut. Hän olisi halunnut olla papaa (vapaa) mutta emme voineet tietenkään antaa neiti diktaattorin vaateille periksi. Niinpä kävimme henkisen taiston loppuun hänen valitsemallaan kellonlyömällä. Siinä ehti Kalevakin tulla välissä, mutta onneksi tyttö uupui ennen "auringonnousua".

Heti aamulla saimme kuulla että yksi tuttu koira oli kuollut edellisenä yönä. Tuli tosi paha mieli, vaikka en ole mikään maailman suurin eläinsentimentaalikko. Enemmänkin suretti tämän henkiinjääneen ihmisperheenjäsenen puolesta. Kyllähän niiden eläinystävienkin kanssa muodostuu aivan oikea suhde vuosien myötä ja tietysti toisen kuolema koskettaa. Onneksi koira oli kuollut tosi äkkiä, eikä ollut kaiketi joutunut juuri kärsimään.

Tänään on ollut niin väsyttävä päivä ettei oikein ole jaksanut pitää päätä pystyssä. Unohdin jopa uuden päätökseni alkaa kulkemaan selkä vähän suoremmassa, se on yllättävän hankalaa jos ei käy luonnostaan. Mutta pitäisi auttaa selkävaivoihin (samoin kuin se että pysyisi pois tietokoneelta, mutta minkäs teet) ja kyllähän sitä näyttääkin pikkuisen reippaammalta yksilöltä. K oli töllöttänyt kirkasvalolamppuaan ja se oli todella auttanut. Hän kuulosti paljon pirteämmältä kuin tässä vähän aikaa sitten. Hän lupasi tuoda minulle lampun töllötettäväksi ja elän siinä vakaassa uskossa että se tulee myös olemaan vastaus kaikkiin ongelmiini. Ja tulen olemaan sydänjuuriani myöten järkyttynyt, jopa traumatiseerautunut, jos näin ei käykään. Jaa

Vielä minusta

Ehkä en olekaan tänään laiska sillä kirjoitan tänne jo toista kertaa. Väsyttää ja tahtoisin jo nukkumaan mutta minun mielestäni aikuinen ei saa mennä näin aikaisin nukkumaan jollei ole valvonut yötä, sairas tai krapulassa. Siispä yritän tätä keinoa (tietokone on sentään ansiokkaasti onnistunut valvottamaan minua pikkutunneille saakka).

Olin pikkusisko N:n kanssa tekemisissä. Hän kyseli kuulumisia aivan normaaliin äänensävyyn. Mutta sitten hän lopetti puhelun pidentämällä vokaaleita ja tekemällä äänestään häilyvän ja välillä hiljentyvän. Tulkitsen tämän 28 yhteisen vuoden tuomalla kokemuksella niin että hän on suuttunut minulle. Luulen ettei hän soita uudestaan enää yhdeksän jälkeen jollei ole todellinen piru merrassa (ja tietenkin voi olla, en nimittäin useinkaan ymmärrä siskon mielenliikkeiden alkuperää, mutta olen toden totta oppinut tulkitsemaan merkkejä suuttumuksesta tai muusta huonosta mielestä). Toisaalta jos hän ei soita tänään uudestaan, hän ei olekaan vihainen vaan hänellä on muuta ongelmaa. Ja silloin hän odottaa että minä soittaisin ja kysyisin onko hänellä joku pielessä. Mutta en soita hänelle tänään. Minusta on näköjään tullut mestari velvollisuuksien välttelyssä (sukulaissähköposti edelleen kirjoittamatta).

M:n verikokeiden tulokset tulivat. Kaikki oli kunnossa ja olin siitä tosi hyvällä mielellä. Hänestä otettiin kilpirauhas- ja munuaiskokeet, hemoglobiini, kalkkiarvot ja vielä valkosolujen määrä. On kiva tietää että neiti on terve, vaikka toki olin olettanut tulosten olevan juuri tuollaiset.

L:n sarjakuva on ensi kuun alusta lähtien esillä lähikunnan kauppakeskuksessa. L oli yllättynyt kun sanoimme että olemme ilman muuta menossa katsomaan sitä näyttelyä. Olin yllättynyt että hän oli yllättynyt. Koulusta tuli lappu että L:n läksyt ovat olleet liian usein tekemättä. Minä joudun siis ottamaan natsiäidin roolin ja olenkin vartioinut haukkana hänen kotitehtäviensä tekoa. Olen myös esittänyt uhkauksen rajoittaa yökyläilyä jos ne jäävät vielä tekemättä. Toivottavasti poika petraa tällä alueella. Huoneen siivouksesta en ole jaksanut tänään pauhata. Jaa