Mainos! Nuoruusenergiaa enemmän kuin pienessä Sernooppelissa!

Katsokaas. Siinä kupeitteni hedelmä solisteeraa ja pelaa kitaraa. <3<3

On se vaan... tätä ylpeyttä! Jaa

Haista v***u-Collectionista mielikuvitusleikkeihin

Tyttäreni on ollut erittäin kiinnostunut taannoin piirtämästäni äitienpäiväkortista. Hän on myös samalla ollut yhä enemmän huolissaan siitä, että joku taikoisi minut pois lopullisesti (usko taian voimaan on lujittunut sillä, että huvitan häntä silloin tällöin taikomalla esineitä pois).

Onneksi keksin ongelmaan molempia miellyttävän ratkaisun: taiomme nimittäin meidät molemmat pois.

Kahden ihmisen yhtäaikainen poistaikominen onnistuu seuraavasti: Otetaan lujasti kaulasta kiinni ja huudetaan isolla äänellä "taion, taion äidin ja Pikkuruisen pois!"
Sitten rutistetaan silmät kiinni ja suhistellaan toiseen maailmaan. Joskus päädymme mukavaan maailmaan, vaikka maailmaan, jonka taivas on tähtien sijasta täynnä suihkuja ja jossa on vesiliukumäkiä ja kimaltavia perhosia ja sateenkaari, jonka reunalla on apinoita, joiden takapuolet ovat ihan punaiset liiasta liukumäessä laskemisesta ja ilmassa lentää vaaleanpunaisia saippuakuplia ja kimaltavasiipisiä perhosia ja samassa Pikkuruinen saa selkäänsä siivet ja hän osaa lentää nopeammin kuin perhoset ja apinat, eikä haittaa vaikka kastuu suihkujen alla, kun päällä on Hello Kitty-uikkarit.
Vasta uituaan ja lennettyään hikinen Pikkuruinen tulee takaisin kaulaan ja huudamme: "Taion, taion äidin ja Pikkuruisen takaisin!"
Pian jo suhistelemme takaisin maailmojen halki omalle kotisohvalle.

Olemme kohdanneet myös vähän ikävämpiäkin maailmoja, joissa on vihaisia vaahtokarkkimörköjä tai lentäviä hapankorppuja, jotka suuttuvat, kun niistä haukkaa. Onneksi niistä pääsee pian takaisin.

Ihan käy tutkimusmatkasta :) Jaa

Aurinkokuningatar

Pikkuruinen osaa jo kävellä parkkipaikalle autojen välistä ihan itse. Ei ole enää liukasta. Hän on jo löytänyt pihalta muurahaisia, pihapensaasta pikkuisia lehtiä ja nyt parkkipaikan takana kimaltaa jokin.
"Onko se kukka?" Pikkuruinen kysyy.
"Se on pullonkorkki", äiti vastaa.
"Saako sitä poimia?"
Äiti pudistaa päätään.
Pikkuruinen pysähtyy ja polkaisee jalkaansa. Hän katsoo äitiään uhkaava ilme kasvoillaan. Äitiä naurattaa.

Samassa Pikkuruisen huomio kiinnittyy muualle. Silmät siristyvät viivoiksi ja huuli nousee pienten hampaiden edestä. Hän nostaa kätensä kasvojensa varjoksi ja huomaa haastajansa korkealla taivaalla.

Pikkuruisen vartalo jäykistyy lievään etukenoon. Talvilenkkarit on vaihdettu kevyisiin kävelykenkiin ja pehmoisen kevätpuvun löysät lahkeet lepattavat vähän liian lyhyinä nilkkojen ympärillä.
Pikkuruinen kallistaa päätään käskevästi. Nyrkit kohoavat melkein kainaloihin ja kyynärpäät työntyvät terävinä sivuille. Pieni vartalo lähes tärisee vaivoin hillitystä raivosta.
"Aurinko!" Pikkuruinen huutaa taivaalle nostaen samalla toisen etusormen käskevästä aurinkoa kohti. "Sinä et saa kiusata minun silmiäni!"
Puhuttuaan Pikkuruinen jähmettyy uudelleen odottamaan toiveensa toteutumista.

Äiti katsoo kohtausta taustalta hymyillen. Kyllä elämä vielä koulisi pientä itsevaltiasta. Hän ei huomaa, kuinka hämmentynyt Aurinko nostaa viipymättä kädet loisteensa eteen, niin, että sen säteet lämmittävät Pikkuruista, mutta eivät enää häikäise silmiä. Nyt säteet sen sijaan viitoittavat Pikkuruisen tietä pensaaseen harhautuneen, vastasyntyneen narsissin luokse.

Pikkuruinen kyyristelee pensaan juurella. Voikukka! Pikkuruinen riemuitsee. Saako sitä poimia? Kyllä saa!


*****

Ps. Olen sairaana, joten pistän reissukuvia kehiin vasta kun olen virunut vielä päivän-pari...
Jaa

Runo- ja valokuvatorstaissa aiheena tuore

Tuoreita näkökulmia kaivataan

Minä en halua muistia.

Tahdon puraista jokaista hedelmää
yhä uudestaan,
ensimmäisen kerran,
yllättyä elämän happamia ja kirpeitä.
Tahdon herätä ensimmäiseen aamuuni,
ikuisesti ensimmäiseen,
tehdä kaiken
vapaana illan tuomiosta.

Haluan elää valtameren rytmiä,
olla hetken pilkahdus aallon kyljessä.

Muita kuvia ja runoja samasta aiheesta. Jaa

Aamujen aikaa - voi tuota ihanaa aamujen taikaa!

Heräät aamulla. Olosi tuntuu raihnaiselta. Joka paikkaa kolottaa ja haiset pahalle. Nouset ylös ja ihmettelet kuinka pieneltä sänkysi näyttää. Huomaat kaikkien muidenkin huonekalujen muuttuneen pienemmiksi. Ovenkarmeihin törmäillen ja suuren kolinan saattelemana ryntäät aamupuuhiisi.

Eteisen kokovartalopeilin kohdalla pysähdyt ja kumarrut kaksin kerroin nähdäksesi kuvajaisesi paremmin. Olet alkanut puskea karvaa kaikista mahdollisista ja mahdottomista paikoista. Kirkaiset järkyttyneenä. Säikähdät ääntäsi joka on yön aikana muuttunut jonkun toisen ihmisen ääneksi. Peität uuden huudon kouriksi muuttuneilla käsilläsi.

Aamiaisesta selviytyminen kestää puoli tuntia normaalia pidempään. Sinulla on nälkä. Joudut juomaan 3 litraa maitoa ja syömään 10 juusto-kurkku-kinkku-maapähkinävoileipää ennen kuin tunnet itsesi kylläiseksi.

Olet jo myöhässä kun alat pukea päivävaatteita päällesi. Housusi ovat muuttuneet yön aikana polvihousuiksi, paidan helman alta pilkistää napa. Onnistut metsästämään kaapin perältä jotkin sukulaissedän nuhjaannuttamat oksennuksenruskeat trumpettihousut ja ruudullisen paitapuseron. Tiedät joutuvasi pilkan kohteeksi olettaen, että kukaan edes tunnistaa sinua muuttuneessa ulkomuodossasi.

Tiedät että vaikka selittäisit tapahtuneen perheellesi, kaikki syrjäytettäisiin vain olankohautuksella. Ei puhettakaan sairaslomapäivästä tai myötätunnosta. Saat joka tapauksessa kuulla valitusta ratkeilevista housunsaumoista, yleisestä epäsiisteydestä, myöhästelystä ja muista piittaamattomasta aamukolistelusta, sekä tietenkin jääkaapista, jonka olet tyhjentänyt täysin mielivaltaisesti ja muiden nälästä piittaamatta.

Eikä tämä tarina ole mikään mielikuvituksellinen tieteiskertomus. Muistelepa vain omaa murrosikääsi!


Tämä pakina on omistettu pojalleni 7thsonille, jonka huoneesta tulee joka aamu esiin pikkuisen erinäköinen jätkä. Älä luulekaan etten muista miltä murrosikä tuntui!

Pakinaperjantaissa on aiheena aamutoimet.
Jaa

Poikaniko huumeidenkäyttäjä?? (HUOM! Sisältää kuvamateriaalia, joka voi järkyttää herkimpiä lukijoita!)

Tukiasema.net on luetellut joitain esimerkkejä, joiden perusteella tunnistaa huumausaineiden pauloihin eksynyt nuori.

Mutta entäpä minun poikani? Seuraa rankkaa peiliin katsomista ja jopa vainoharhaista pälyilyä pitkin nurkkia.

1. Ystäväpiiri muuttuu äkillisesti. Ilmestyy epämääräisiä kavereita, nuori hengailee jengeissä ja vanhat kaverit jättäytyvät pois.
* Pojan kaverit ovat kyllä muuttuneet. He ovat nyt pidempiä, ääni on möreämpi ja tukka epäsiisti. Kasvot muistuttavat kyllä hämärästi niiden vanhojen kavereiden kasvoja...

2. Kiinnostus kouluun, harrastuksiin ja työhön katoaa. Arvosanat laskevat. Poissaolot.
* Kiinnostus kouluun vähentynyt, tosin kiinnostus "harrastuksiin" lisääntynyt. Ihan vasta tuli
poissaolo pääsiäislomamatkamme takia.

3. Rahan tarve kasvaa, näpistely.
* Rahan tarve on viime vuosien aikana lisääntynyt. Nyt perjantainakin oli muka "myyjäiset"!

4. Nuori sulkeutuu omaan huoneeseensa tai on pitkään poissa kotoa.
* Pitää paikkansa. Jos tietokone ei olisi olohuoneessa, näkisimme poikaa tuskin koskaan.

5. Käärii omia sätkiä, vaatteet tuoksuvat oudolle, suitsukkeiden polttaminen.
* Joskus, kun poika on tullut vessasta, olen melko varmasti haistanut tulitikun.

6. Teknisiä liuottimia sisältäviä tuotteita (liimat, maalit, tinneri, lakkabensiini, pesuaineet) löytyy nuoren jäljiltä. Vaatteet haisevat kemikaaleille.
*Katso kohta 5!

7. Outoja reseptejä löytyy kotoa.
* Kumma, miten niitä löytyykin! Mutta miten vanhat korvatulehdus- tai pillerireseptit
liittyvät pojan huumeidenkäyttöön? Kerran poika toi kaverinsa äidin suklaakakkureseptin kotiin!!!

8. Pistosjäljet tai mustelmat nuoren vartalolla, löytyy neuloja tai ruiskuja.
* Mustelmia on ollut. Lisäksi lapsi on aina ollut hyvä löytämään lattialle pudonneen neulan.

9. Todellisuudentajun häiriöt tai muutokset.
* Hmmm...

10. Nuoren käytöksessä tapahtuu radikaaleja muutoksia. Ulkonäkö sekä pukeutuminen muuttuvat.
* Muuten en olisi huolestunutkaan, mutta katsokaa minkä näköisenä se tuli yhtenä päivänä huoneestaan!

Minne mää soittaisin?


Jaa

Riippuvuus

Johtaako riippuvuus minut lopulta Siltojen Naiseksi?

Eilen vannoin, ja tällä kertaa vielä täysin vakavissani, että en enää koskaankoskaankoskaan kirjoita mitään kauppalappua suurempaa. Imuroin (merkki vakavasta mielenhäiriöstä) raivon vallassa kotini puolihuolimattomasti, pyyhin sieltä täältä pölyjä. Ensi kertaa vasta huomasin omakohtaisesti, kuinka mainiona itseinhon ulkoistajana siivoaminen toimii. Suosittelen lämpimästi tätä terapeuttista ja samalla hyödyllistä liikuntamuotoa kaikille itseään inhoaville! Siivottuani katsoin nauhalta maanantain kotikatsomon Elävillä ja kuolleille ja märisin 1 1/2 tuntia, välillä hiljaa, kyyneliä tipautellen, välillä suureen ääneen nyyhkyttäen. Otin kaverin vastaan. Juttelimme niitä näitä ja söimme liian makeaa kääretorttua. Siinä jo mielessäni ressasin pikkuisen kirjoittamisia.

Olin jo istunut tovin koneella ja kirjoittanut, kun muistin vannoneeni, ettei koskaan enää. Mitenhän moisesta riippuvuudesta pääsisi eroon? Kesäkin on tulossa ja elämä elettävänä... Ei kun etsimään keltaisilta sivuilta jotain kynänkatkaisuhoitoa! Jaa

Rakastamisen vaikeus ja ihanuus

Kaikkein ihaninta maailmassa on rakastaa. Tiedän että tämä on aiheena aika latteaksi kaluttu, mutta minä uskallan lähestyä ajatuksissani rakastamista aika harvoin. Totta kai sanon päivittäin perheelleni rakastavani heitä, mutta myönnettäköön että usein sanon niin vain koska se on totta, enkä joka kerralla pysähdy miettimään mitä tämä todellisuus merkitsee.

On kummallisen pökerryttävää tietää että elämässä on joku tai joitakin joita kohtaan tuntee aivan erityisesti ja joihin on kyennyt aivoissaan liittämään sellaisia merkityssuhteita, että pelkästään tämän ihmisen ajattelu saa aikaan hyvää oloa. On tietenkin kivaa tietää olla myös rakastettu, mutta se on paljon epävarmempi ja pelottavampikin ajatus kuin se, että saa itse rakastaa.

Usein, kun olen lasteni seurassa, minua suorastaan hävettää. Minusta tuntuu että en ole tehnyt elämässäni mitään niin ihmeellistä että olisin ansainnut sen tunteen minkä nämä kaksi ihmistä minussa herättävät. Lisäksi olen löytänyt mutkien kautta miehen jota rakastan ja jonka kanssa voin jakaa elämääni. Voin ottaa osaa hänen elämäänsä, kenties antaa siihen lisää sisältöä. Aikuisten välinen suhde ei ole niin mutkaton kuin suhde lapsiin, mutta aivan yhtä antoisa. Tiedän että on ihmisiä joilla ei ole ketään jota rakastaa, vaikka he ovat hyviä ihmisiä ja varmasti ansainneet tuntea samoin kuin minä tunnen. Tiedän että rakkautta ei voi ansaita. Sen saa sattumalta, jos on saadakseen. Ja siitä on osattava olla kiitollinen ja iloita siitä että on niin onnekas että saa rakastaa.

Rakastaminen ei ole itsestäänselvyys. Toisaalta rakkaus pitää valita. Masennuksen aikaan rakastaminen tuntui erityisen riskialttiilta puuhalta, joka saattaa satuttaa sydänjuuria myöten niin ettei siitä toivu koskaan. Rakastaminen piti opetella pikkuhiljaa, kuin koskettaisi varpaalla veden pintaa ja totuttaisi itsensä sentti sentiltä uuteen elementtiin. Mutta rakastamisen taidon oppi kun luotti ja oivalsi. Nimittäin rakkautta ei voi menettää. Ihmisellä on lupa rakastaa niin kauan kuin haluaa ja kokee tarpeelliseksi. Silloinkin kun se toinen ei rakastaisi sinua takaisin.

Seuraava projekti on vaativampi. Kuinka ymmärtää se, että myöskään rakastetuksi tuleminen ei ole jotain jota ansaitaan? Kuinka uskaltaa olla rakastettu? Jaa

Emotionaalista värinää

Lisää arvokkaita joulukoristeita. Poikani L:n taidonnäytteitä. Enkeli on tarha-ajoilta, tonttu on tehty koulussa.

Tämä päivä on ollut yhtä tunteiden vuoristorataa, jos sallitte kulahtaneen ilmaisun. Heidihahmo oli laittanut blogiinsa kuvan joka esitti minulle hyvin tärkeää, nyttemmin jo unohtunutta muistoa lapsuuteni jouluista. Kuva oli minulle oikein rakas ja joulutunnelmaa herättelevä silloin kun olin pieni. Uskomaton yhteensattuma, pakko sanoa, varsinkin kun Heidihahmo oli laittanut kuvan esille edellisen postaukseni innoittamana ja varsinkin kun en ole nähnyt tuota kuvaa koskaan missään muualla. Olin erittäin liikuttunut nähdessäni kuvan ja esittelin sitä miehelleni joka oli asiastani kiinnostunut ja pojalleni L:lle joka sanoi "Jooh. Ei kiinnosta". L on suoraan sanottuva vittuillut minulle täysillä jo parin päivän ajan. Nytkö se alkoi, se murkkuikä?

Toinen liikutuksen aihe oli se, että sain Eurooppalaisena Afrikassa - kirjan kyyneleentäyteiseen loppuunsa tänään siitäkin huolimatta että olen yrittänyt parhaani mukaan vitkuttaa. Joskus harvoin sattuu sellainen kirja kohdalle että sen luettuaan tulee olo että on lukenut satoja kirjoja vain löytääkseen sen yhden, että on tavallaan tietämättään etsinyt juuri tätä kyseistä kirjaa. Mutta Eurooppalaisena Afrikassa on yksi tällainen kirja. Minun on pakko saada yksi kappale omakseni, muuten en voi olla tyytyväinen. Tämä kirja on siitä harvinainen että nainen on siinä aivan oikea subjekti, sanan varsinaisessa merkityksessä. Valitettavasti kirja ei selviä ilman että siinä olisi katseen kohteita, objekteja. Alkuasukkaat on kuvattu hyvin voimakkaasti kokijansa silmien kautta. Tietenkin kirjaa on luettava ottaen huomioon sen kirjoittamisajankohta, joka on ollut kovin toinen kuin nykyään ja nykyihmisen on hankala hyväksyä niitä kolonialistisia ajatuksia joita se esittelee. Kaikesta huolimatta kirja on varmasti yksi elämäni suurista rakkauksista ja suosittelen sitä lämpimästi niille jotka haluavat matkailla ajassa ja paikassa nojatuolistaan käsin. Blixeniä on kuvattu aikansa merkittävimpänä tanskalaisena kirjailijana. On muuten aika harvinaista että etuliite nais- on jätetty tuon kirjailija-sanan edestä pois.

Kävimme tänään kinkkuostoksilla. Olin kumartuneena kärryjen viereen ja juttelin M:n kanssa kun huomasin että hyvin vanha nainen tuijottaa minua. Olen tottunut vanhojen ihmisten katseisiin, onhan M aika valloittava henkilö, mutta tämä nainen katsoi minua ilme syvää halveksuntaa ja vihaa huokuen. Yritin katsoa häntä pitkään, tunnistaa, mutta en muistanut nähneeni häntä koskaan aikaisemmin. Koko ajan nainen katsoi minua järkähtämättömästi ja sama viha katseessaan. Häivyin vähin äänin peremmälle kauppaan ja minua pelotti pikkuisen. Kun katsoin taakseni, nainen seisoi kaukana käytävän toisessa päässä ja tuijotti minua edelleen samalla pelottavalla ilmeellä. Jostain syystä minulla tuli tosi paha ja pelokas mieli ja olen yrittänyt todistella koko illan itselleni että naisella varmaan viirasi päästä tai hän erehtyi henkilöstä. Että kukaan ei vihaa minua niin paljon. Jaa