Minen uskalla Pohjois-Karjalaan

Monet varsinkin etelässä luulevat, että kaikki elämä täällä pohjoisessa on karua. Oikeasti meillä täällä Pohjois-Pohjanmaalla ollaan ihan sivistyneitä. Meillä on aika hygieenista, kouluissa opetetaan lukemista ja laskentoa ja jumppatunnilla voimistellaan yleisen kunnon ja hyvinvoinnin saavuttamiseksi.
Meillä täällä Oulussa mennään jopa niin pitkälle, että teitä hiekoitetaan talvisin ja tuoretiskit notkuvat valmiiksi pyydettyä, tuoreehkoa lihaa. Yritämme pitää täällä yllä kaiken maailman lakeja ja järjestystä. Pultsaritkin istuvat meillä siististi kukin omalla penkillään ja yrittävät välttää rivoimpia kirosanoja ohikulkijoille huudellessaan.

Jos ihminen haluaa ihan oikeaan erämaahan, sen pitää mennä tietenkin Pohjois-Karjalaan. Siellä on käsittääkseni ihan kamala taistelu meneillään, kun tasaisin väliajoin luonto yrittää voittaa takaisin ihmisen itselleen ryöväämää tilaa. Ihmiset yrittävät hissuksiin kävellä alkeellisista hökkeleistään yhteisiin kokoontumisiin tarkoitetuille metsäaukioille. Koko ajan saa pelätä itärajan ylittäneitä, verenhimoisia susia ja karhuja. Ahmat, mäyrät ja ilvekset mellastavat kitukasvuisilla viljelysmailla toisiaan tappaen. Ilmassa leijuu jatkuva raadon haju. Samaan aikaan vahvimmat metsästäjät joutuvat kohtaamaan näiden petojen aiheuttaman uhan silmästä silmään, jotta yhteisön proteiinin tarve saataisiin turvattua tulevan talven varalle. Jatkuva pelko saa nuo elämän taistelussa uupuneet käymään spontaanisti toistensa kimppuun. Pieniä lapsia uhrataan metsästyksen jumalille.

Kammottavat vitsaukset koettelevat Pohjois-Karjalan asukkaita. Joku Elias Lönnrotin hengessä matkaa tekevä etelän asukas raportoi ihmisyhteisön keskuudessa leviävästä uudesta uhasta. Koska tuolla alueella puhutaan vain murahduksin, on tämä uskalias pioneeri tarkkaillut hyvin läheltä noiden ihmistenkaltaisten yllättävänkin järjenmukaista käytöstä. Tällä hetkellä (ainakin tämän biologi-kulttuuriantropologin mukaan) osa ihmisistä näyttää sairastuneen kammottavaan uuteen sairauteen (ei influenssan oireita), joka on muuttanut heidät muuta yhteisöä uhkaaviksi zombeiksi. Nämä ihmislaumat vyöryvät pahimmillaan jopa kirkkaassa päivänvalossa yhteisön suosimille alueille. He käyttäytyvät täysin epänormaalisti ja tuhoavasti. He saastuttavat melkein juomakelpoisen veden uimalla siinä ja kuljeskelevat muutenkin aivan julkisilla alueilla. Osa terveen yhteisön heikoimmista asukkaista on menehtynyt majoihinsa silkasta pelon ja nestevajauksen yhteisvaikutuksesta. Sairastuneet ovat myös häpeämättä ilmestyneet karkeloimaan alueille, jotka on varta vasten tarkoitettu yleiseen karkeloon ja pelinpitoon.

Olot Pohjois-Karjalassa ovat muuttuneet niin kammottaviksi, että tavallisen kantaväestön keskuudessa on raportoitu maailmanhistorian nopeinta evoluutiota. Eräs kyläyhteisön jäsen on opetellut lähes tavallisen ihmisen ala-astetasoon verrattavan puhe- ja kirjoitustaidon saadakseen levitettyä tietoa loitsusta, jonka pitäisi häätää sairastuneet tavallisten ihmisten asuinympäristöstä. Aikuiset opettavat lapset murahtelemaan ensimmäiset sivistyksen sanat: Ei- enää- käytettävissä! Älä-tule-paha-kakku-tule-hyvä-kakku! Tietämättään he tulevat olemaan tulevien vuosien saatossa mielenkiintoinen tutkimuskohde kielen syntyä tarkasteltaessa.

Vaikka valtion virallinen kanta on se, että Pohjois-Karjalaan on edelleen turvallista matkustaa ja vettäkin voi juoda ilman keittämistä, minä aion ainakin odottaa niin kauan että SS-partiot ovat keränneet kaikki sairaiden ihmisten levittämät karkkipaperit ja tonnikalapurkit, joiden teräviin reunoihin alkuperäisväestö helposti repii itsensä kiiltävästä esineestä kiinnostuessaan. Vaikka nyt on luvattu rakentaa pikaisesti keskitysleirejä, jonne sairastuneet sullotaan ikuisiksi ajoiksi herkkiä alkuperäisasukkaita häiritsemästä, voi jokunen sairastunut vielä kuukausienkin kuluttua kirmata esiin jossain ihmisten suosimalla paikalla.

Ensi kesänä aion kuitenkin matkustaa Pohjois-Karjalaan, jos tilanne on siellä palannut normaaliksi. Elias Lönnrotin hengessä matkaa tekevä nimittäin raportoi, että rohkeimmat alkuperäisasukkaat ovat tämän kaiken keskellä kovasti kesyyntyneet ja saattavat antaa jopa lähestyä itseään pillastumatta. Ruuat tosin kannattaa hinata korkealle puuhun, sillä kesyyntyessään nuo villieläimet saattavat uskaltaa vieraiden leiriin ja raadella ja syödä eväät parempiin suihinsa. Jaa

Veristä kertomaa

Voi kauhea sentään, kuinka viime päivinä on kadehdituttanut ihan kaikki! Kaikilla muilla on siistimmät ja pölyttömämmät kodit, hienommat vaatteet ja muodikkaampi kampaus.

Kaikki muut ovat paremman näköisiä, älykkäämpiä, mukavampia, parempituloisia, onnekkaampia ja onnellisempia.

Kaikilla muilla on heikompi säärikarvankasvu, kaikilla on siistimmät ja parempikäytöksiset lapset ja/tai kumppanit, kaikki ovat matemaattisesti lahjakkaampia.

Ainoa vika noissa kaikissa on se, että he ovat ihan perkeleellisen ärsyttäviä mulkeroita, joita täytyy lymytä jokaisen nurkan takana kiusaksi saakka! Eivätkö ne huomaa, etten kestä yhtään kenenkään pällistelevää olemusta lähelläni? En niin kenenkään! Hyi! Iljettävät, erinomaiset ihmiset.

Tänään alkoivat vihdoin kuukautiset. Heti huomaan, etteivät muut ihmiset ärsytä enää. Ja itsekin olen ihan hyvä. Ei ärsytä edes, että unohdin laittaa aamulla varmuustamponin :)

PMS, kumarran nöyränä edessäsi! Jaa

Nää on MUN juhlat!!!

Joskus yöllä

(Vielä pikalisäys: Nyt selvisi, kuka varasti täytetyn koalani!)

Arvonta suoritettiin ja kuinka ollakaan, Tähkän Laurin oli sitten ihan pakko vetää kaksi nimeä! Onneksi olkoon Isopeikolle ja Inkiväärille (Toivottavasti Inkivääri luet tätä, sillä en jostain syystä pysty jättämään kommenttia sinun blogiisi)! Olette molemmat voittaneet kaulahuivit, jotka aion neuloa teille (kun en osaa mitään monimutkaista). Väritoiveita voitte esittää sähiksellä allyalias ät gmail piste com.

Nyt hiljaa kaikki! Akkakin voisi jo vähitellen lähteä Laurin kanssa kotiin päin. Ihan kauheaa pussailua ja rietastelua. Päätän soittaa seiskaan ja ilmiantaa Laurin uuden kumppanin. Mutta ensin on ihan pakko nukkua....

Annan Lillin sulosävelten tuudittaa itseni uneen. "Hei peipi ai hiö tö pluus aa koolin toust säläds änd skrämböld eks..."

Skrämböld eks... *brb*

Kiitos kaikille juhlista!!! Ne olivat parhaat juhlat ikinä!!!!!










Kello 16.16


Hei kaikki! Oharikin alas lipputangosta! Aletaan valmistautumaan illan seuraavaan ohjelmanumeroon. Se Käppärien maalivahti on tietenkin hyvä tuttuni ja lupasi voittaa suomenmestaruuden juhlani kunniaksi!



Juhlaherkutkin näyttävät tehneen hyvin kauppansa...

*************

Voi vallat! Tänäänkö minä täytin 2 vuotta? Tulkaa peremmälle ja tarttukaa juhlamaljaan! Jääkaapissa on makaroonilootaa!

Päivitän tähän postaukseen lisää tapahtumia, kunhan tässä päästään juhlatunnelmaan! Illalla arvon yllätyslahjan ennakkoilmoittautujien kesken... Ja ehtiihän toki vieläkin osallistua.

Ottakaa tästä mansikkaista koalan jauhelihakakkua (lihaa jäi yli paprika-tonnikala-täytteistä, kokonaista koalaa valmistettaessa)

EDIT1: Sain jo ihka oikean lahjan! Tanssiva harmaa pantteri antoi minulle hienon palkinnon. Jaan tunnustusta eteenpäin lähipäivinä. Nyt lisään hienon lahjani tuonne sivupalkkiin kaikkien nähtäväksi, kun kuva ei suostunut ilmestymään tähän postaukseen :) ... hik.

Jaa

Olisiko kiinnostusta hautsikkamiittiin?

Muistatteko vielä hautsikkajengin, joka perustettiin vanhahkon postaukseni kommenttilaatikossa? Salkan kanssa puolivakavissaan aloitettu keskustelu Hautsikkajengin miitistä on edennyt siihen pisteeseen, että kyselemme muun jengin kiinnostusta asiaan...

Siis oletko...

A: Hautsikkajengin jäseneksi liittynyt tai mielikuvamurhailtu henkilö?

B: Halukas liittymään Hautsikoihin?

C: Halukas tapaamaan blogihahmoja luonnossa?

???

Ajatuksia halukkuudesta ja ideoita asian tiimoilta otetaan vastaan allekirjoittaneen tahi Salkan toimesta kommenttilaatikkoon ja sähköpostiin. Jaa

Pakinaperjantaissa on aiheena todistus

Elämän viimeinen todistus, muistokirjoitus.

Johtava pohjoisen juhlakulttuurin tutkija on poissa.

Pohjoisen juhlakulttuurin tutkijana tunnetuksi tullut Ally Alias (ikuinen fil.yo) menehtyi viime sunnuntai-aamuna 88 vuoden iässä.

Alias ehti elämässään toimia monissa rooleissa, joista hän itse kuvasi tärkeimmäksi äitiyttään. Hän omisti nuoruutensa vuodet lastensa kasvattamiselle ja opiskeli ohessa huterasti kirjallisuutta ja muita yhtä turhia aineita. Tässä elämänvaiheessa Aliaksen erakkoluonne alkoi nousta esiin ja vapaa-aikansa hän vietti lähinnä tietokoneen ääressä näpytellen.

Työuransa Alias aloitti siivoojan ammatissa. Tästä ajasta ei ole säilynyt juurikaan muistoja tai kertomuksia. Tuntuu, kuin Alias olisi työskennellyt näkymättömänä. Ainoastaan eräs K-kauppias muistaa kertoa Aliaksen murtaneen hänen nenäluunsa jonkin seksuaaliseen häirintään liittyvän väärinkäsityksen seurauksena.

Ally Aliaksen työuran merkittävimpiä käänteitä oli pääsy samaisen K-kaupan kassaksi. Näihin päiviin asti on säilynyt huhuja, joiden mukaan Alias olisi saanut himotun työpaikan joko reittä pitkin kiipeämällä tai kiristämällä. Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että Alias oli työhönsä täysin epäpätevä.
Alias osoittautui kuitenkin ilmiömäiseksi lahjakkuudeksi uudessa ammatissaan. Hän oli mukana legendaarisessa Leenu, Liinu ja Tiinu-kassaketjussa. Ketju muistetaan kenties parhaiten päivästä, joka tunnetaan nykyisin nimellä Jonottoman vappuaaton ihme.

Menestyksekkäästä työurastaan huolimatta Ally Alias ei saanut tyydytettyä kunnianhimoaan kaupallisessa ammatissa. Hän alkoi kiinnostua yhä enemmän juhlakulttuurin tutkimisesta, kuten veren perinnön puolesta oli ollut odotettavissa (isä V. Alias pohjoisen juhlakulttuurin tutkija 1960-2000 ja äiti S. Alias pohjoisen juhlakulttuurin tutkija 1995-2010). Aluksi Alias tutki juhlakulttuuria vain harrastuksenaan, mutta onnistui pian rakentamaan menestyksekkään uran ikikiintoisan aiheen parissa.

Aliaksen terveys petti kymmenisen vuotta sitten, osittain työuupumuksen johdosta. Siitä huolimatta Alias käytti kaiken liikenevän aikansa juhlakulttuurin tutkimiselle. Hänen taloudellinen panoksensa tutkimukselle on ollut mittaamaton. Vanhuuden päivinään hän koulutti ja osin rahoitti sellaisia juhlakulttuurin tutkija-legendoja, kuten Alamaan Reksa ja Tinneri-Pate.

Alias kirjoitti koko elämänsä havaintojaan juhlakulttuurin eri ilmiöistä. Hänen omaisensa ilmoittivat tiistai-aamuisessa lehdistötilaisuudessa tuhonneensa Aliaksen jälkeensä jättämät tuherrukset.

Voimme sanoa, että Ally Alias toi värikkään lisän pohjoisen pallonpuoliskomme juhlakulttuuriin. Muistoissamme Ally Alias - juhlakonsertti järjestetään sunnuntaina Räkä-Iivarin pubissa. Kaikille halukkaille tarjotaan mahdollisuus omistaa tälle värikkäälle persoonalle haluamansa karaokekappale. Ilmainen sisäänpääsy!


Muistokirjoitus on vastaus sekä Pakinaperjantain viikon haasteeseen, että HeidiR:n muistokirjoitushaasteeseen. Jaa

Lisää muokkauksia

Omakuva

Muistutan kaikkia
paitsi itseäni ja joskus
kauppojen ikkunoissa,
vastoin kaikkia
optiikan lakeja,
näen muukalaisen muotokuvan,
päiväys tuntematon,
kulmassa usein
isäni signeeraus.

- A.K. Ramanujan (Hän jota ei ole, Intian englanninkielisen nykyrunouden antologia)


Linkkilistaa on päivitetty uudelleen ja sivutkin saivat uuden ulkoasun. Tässä uudessa blogissa on kolme palstaa. Minua ainakin alkoi jo ärsyttää kun se ainut sivupalkkiparka venyi venymistään. Koko päivä on mennyt. Mitään järkevää en ole saanut aikaiseksi. Kaikki vihaavat minua kun istun vaan koneella. Pakko siis mennä ihmisten pariin (meillä on vieraskin). Pahoittelen jo etukäteen mahdollisia tulevia haamupäivityksiä. Voi olla että saikkaan vielä tämän pohjani kanssa...

Ajattelin jatkaa Blogitapaamista nro. 7 sitten huomenna... Jaa

Blogeista ja bloggaamisesta

En ole pitänyt tapanani kommentoida hirmuisesti näitä virtuaalimaailman edesottamuksia, mutta nyt törmäsin Obeesian postaukseen joka (kommentteineen päivineen) sai minut pohtimaan tätä koko bloggaamista ja syitä miksi minäkin kirjoitan näitä jorinoitani lähes joka päivä.

Aloin kirjoittaa vanhaa Tilitysnurkkaani viime vuoden huhtikuussa. Sitä ennen olin seurannut muutamia mielenkiintoisia blogeja hiljaisena taustakurkistelijana ja suuresti viehtynyt kyseiseen ilmiöön. Ystävän opastuksella aloin kirjoittaa omaa blogiani lähinnä eräänlaisena päiväkirjakokeiluna. En suoranaisesti olettanut että kukaan lukisi blogiani, mutta huomasin että pelkkä mahdollisuus sai minut jättämään jotain sanomatta, korostamaan jotakin, luomaan kirjoittamalla sellaista elämäkertaa jota en perinteisessä päiväkirjassa tulisi kirjoittaneeksi. Kirjoittaessa olen tullut pohtineeksi moneen kertaan sitä millaisia asioita haluan kertoa itsestäni ja onko minulla oikeuttakaan kertoa täällä ihan mitä tahansa, siitä huolimatta että en käytä ihmisistä heidän oikeita nimiään.

Vasta elokuussa ilmoitin blogini blogilistalle ja sitä kautta löysin loput niistä kymmenistä blogeista joita seuraan. Jossain vaiheessa nettipersoonani alkoi kokea tarpeelliseksi sanoa jotain myös muiden blogien kommenttilaatikoissa. Huomasin että täällä virtuaalimaailmassa oli mahdollista luoda tuttavuussuhteita jotka ovat tuntuneet minusta yllättävän merkityksellisiltä.

Olen kirjoittanut runotorstaihin, pakinaperjantaihin, tarinamaanantaihin ja ottanut vain osallistumisen riemusta osaa myös valokuvatorstaihin. Niistä on tullut minulle tärkeitä henkireikiä arjen aherruksessa. On kivaa kirjoittaa säännöllisesti ja lukea muiden ihmisten hengentuotteita. Ennen kaikkea on kiva ottaa osaa johonkin. Samalla tavalla ilahduttavaa on ollut sananvaihto nettituttujen kanssa kommenttilaatikossa, monet kerrat olen nauranut hauskoille kommenteille, liikuttunutkin. Mutta suurin henkireikä on ollut seuraamani blogit joissa inhimilliset ihmiset jakavat omaa elämäänsä, ajatuksiaan ja tarinoitaan juuri haluamallaan tavalla. Jaa

Tulevaisuuden rajamailla.

Tukkani on puhdas ja pörheä kuin tällä tuntemattomalla punasilmälinnulla.

Tukkani on nyt kiiltävä ja hygieenistettu ja olo on huomattavasti mukavampi päästyäni tänään pitkästä aikaa ihmisten ilmoille.

Tänään on luvassa juhlallinen voitto Triviaalissa, raketteja sen verran kuin korkeiden kerrostalojen lomasta vilahtaa ja luultavasti viihdyttävä tinanvalantasessio, sekä toivottavasti vähemmän telkkaria ja tietsikkaa. En aio luvata mitään itselleni tai kenellekään muullekaan vaikka vuosi vaihtuukin.

Hyvää uutuuttaan kiiltelevää ja vielä aukaisemattomassa paketissa lekottelevaa uutta vuotta 2007 kaikille lukijoille. Pannaan kirjoitellen taas ensi vuonna! Jaa

Yöaivasteluja

Istun koneella ja kiertelen paikkoja (netissä) jossain ei normaalisti ehdi käydä. Korvakuulokkeista huutaa Egotripin Matkustaja, The Killersin When you were young (olen yrittänyt päästä perille miksi näen unia ihmisistä jotka sanovat sanan heartache samalla tavalla kuin laulaja tässä biisissä, olen ollut jo useita viikkoja sitten vakuuttunut mielessäni siitä että sillä tiedolla olisi merkitystä), Rollareita ja Black Sabbathia. Välillä laulan vahingossa ääneen. Olen niitä ärsyttäviä ihmisiä jotka tykkäävät laulaa vaikkei ole ääntä. Mutta minä en välitä. Olen taas kapinallinen, se ihminen joka on liian myöhään valveilla, joka pitää valoja päällä vittuillessaan, joka rakentaa uhmakkaasti oman musiikin ja typerien ajatustensa täyttämän maailman, eikä kuule tänä yönä Kalevan tuloa.

Enkä minä kuule muiden kuorsausta tai hampaiden narskuttelua. Minä en halua katsoa heidän raukeita olemuksiaan. Haluan soittaa (nenä)tinapilliä, huutaa jokaisen kertosäkeen kirkumalla niin että "karaoket" kuulisivat. Haluan hyppiä freestylellä olohuoneemme lötsähtäneeltä sohvalta. Haluan että minulla olisi tässä joku kummallinen kaveri, sellainen kuin Vaari, joka ei haukottele kun minä yritän muistella kuka norjalainen pingviinhevari se oli joka tappoi itsensä ja miksi se niin teki (Per Yngve Ohlin aka Dead (Ruotsi)/Mayhem/1991/taivas yksin tietää miksi) tai sellainen kuin K, jolla on varmasti omat mielipiteensä kun mietin millä tavalla "totuuden" voisi saada kuvataiteessa esille mahdollisimman hyvin. Että voisi tehdä muutakin kuin sietää.

Sietäminen on sietämätöntä.
Jaa

Tökkeli

Minulle soitti tänään yksi ihminen jolla on ollut viime aikoina tosi vaikeaa. Minä en osannut taaskaan sanoa mitään järkevää. Kaikki sanomiseni tulivat sillä lailla hassusti ryppäissä. Ensin oli pitkä tauko ja sitten ilmoille ryöpsähti puolikas lause yhteen pötköön. Minä toistelin samoja, merkitykseltään tyhjiä asioita moneen kertaan. Välillä säikähdin sillä ääneni meni liian iloisen kuuloiseksi. Seuraavassa lauseessa kompensoin muuntamalla ääneni liioitellun myötätuntoiseksi. Ei voi mitään, olen kerta kaikkiaan surkea tuollaisissa tilanteissa ja ne pitäisi kieltää minulta jonkin lain tai asetuksen voimin. Ja surullisinta on että mitä enemmän olen toisen puolesta pahoillani, sitä typerämmältä kuulostan. Minulle on jostain syystä tullut aivan kamalat paineet tämän asian kanssa ja tunnen aina kuumaa häpeää epäonnistuessani... niin missä sitten? En tiedä onko kyse vain siitä että yritän sitkeästi löytää niitä sanoja jotka muuttavat asiat hyväksi, vaikka sellaisia sanoja ei tietenkään ole olemassakaan.

Nykyään olen alkanut (joissain tilanteissa) ajatella ennen kuin puhun. Se on tehnyt minusta tökkelin. Tai tietoisen siitä että olen tökkeli. Onneksi sentään osaan vielä kirjoittaa ennen kuin ajattelen.

Tänään menemme vanhemman lapsen isän järjestämään illanviettoon. M jää T:veljen ja tämän vaimon seurassa kotiin. Saunomme ja syömme tacoja. Minä otan ehkä pari siideriä. Kivaa vaihtelua sekin. En tiedä auttaako kirkasvalo vieläkään. Paha mennä sanomaan. Ainakaan tänään ei ole ollut kovin paha uupumuspäivä. Olen kirjoittanut mielikuvitusjuttuakin pitkästä aikaa ja pitänyt puuhastani. Varsinkin kun ei ole tarvinnut olla koko ajan korva tarkkana M:n puuhien suhteen. T on katsonut tytön perään. Jaa

Naisten tökötit ja baby shower

Espanjalaisessa marketissa näimme nolon lihaskimpun ostamassa naisten ihokarvanpoistoainetta. Ei siinä muuten mitään, mutta noloudesta tuli mieleen että hän oli ostamassa sitä itselleen. Eikä siinäkään ole mitään pahaa, saahan mieskin siistiä karvoitustaan (erityisesti selkäkarvoituksen siistiminen on jopa muotia). Mutta kyllä karvanpoistoa pidetään enemmän naisten juttuna. Toinen samanlainen asia on hiusväri, vaikka sitäkin miehet käyttävät koko ajan sujuvammin.

Minullakin on tällä hetkellä hiustökötti päässä. Tunnen suunnatonta vastenmielisyyttä hiusten värjäämistä kohtaan, varsinkin jos tukkani on venähtänyt puolta selkää hipomaan niin kuin nyt. Se on sottaista puuhaa ja väriä menee kaksi kallista purkkia. Lisäksi tökötin poispeseminen on ikuisuusprojekti, jonka päätteeksi tyynynpäälliset ja pyyhkeet ovat kuitenkin täynnä tummahkoja töhryjä. Sitä paitsi värjäyksen jälkeen tukka haisee pahalle ja sen koostumus on kummallinen. Yleensä värjään hiukseni vasta sitten kun juurikasvun (joka on onneksi tummanruskea sekin) aiheuttama vastenmielisyys kasvaa suuremmaksi kuin se jota tunnen värjäystä kohtaan.

Sain tänään vähän vihiä siitä että amerikkalainen baby shower- kulttuuri on leviämässä Suomeen. En ottanut tätä uutista mitenkään ilolla vastaan. Taas uusi pakollisen lahjan ja pakollisen riemuitsemisen juhlapäivä... blääh. En oikein jaksaisi noita jo olemassa oleviakaan. Voi tätä kulutusjuhlan kulta-aikaa. No, varmaan lama taas niittää kaikki tarpeettomat ja kulttuuriimme sopimattomat rituaalit. Siinä se baby showerkin lopulta testataan. Voihan olla että ihmisten valtaosan mielestä sille on olemassa joku tilaus, jota minä en vain satu ymmärtämään. Sitä paitsi monet suorastaan nauttivat juhlista ja ovat osallistumassa pää kolmantena jalkana. Kyllähän minäkin tavallaan, mutta baby shower ei kuulosta kovin railakkaalta ryyppybileeltä... Voihan olla että kokemus osoittaa ennakkoluuloni vääräksi, vaikka vähän epäilen. Jaa

Teeskennelty ilo on...

Tänään matkustin bussilla ystäväni K:n luokse. Vastapäätä istui nuorempi nainen, jolla oli saman ikäinen mutta kaksi kertaa isompi lapsi kuin minulla. Vaihdoimme muutaman sanan ja olimme pariin otteeseen hymyilykatsekontaktissa. En olisi halunnut sitäkään vähää. En olisi halunnut tulla häirityksi. Mutta bussissahan rauhaa ei voi valita. Tulimme perille, eivätkä varpaani olleet enää tippaakaan jäässä. M oli väsähtänyt rattaisiin sanottuaan ensin tuhat kertaa peräkkäin että bussin seinässä oleva pyörätuolilaisen kuva (siis se sinivalkoinen invapaikan merkki) ei ole pingviini. Syrjäisen kaupunginosan omakotitaloreunusteinen tie oli aavistuksen harmahtava puunpolttosavusta ja ilmassa haisi hyvälle. Katselin lumisia puita ja talojen pihoja yrittäen imeä näystä kaiken mahdollisen kauniin siitäkin huolimatta että talvimaisema on minusta usein pitkästyttävä. Tien reunassa kulki kissan jälkiä.

Ystävän luona oli kivaa ja M:llä oli hauskaa. Kotimatkalla varpaat ehtivät jäätyä oikein kunnolla ja pakkanen kirpaisi poskia. En voinut uskoa että mittari ei ollut edes kymmenessä miinuksessa. Lumi tuntuu kestävän paremmin kuin Vanhasen suhde... Aurinko oli vaisulla tuulella vaikka sen takia joutuikin siristelemään. Jo kolmen jälkeen iltapäivällä se oli mennyt piiloon oranssin harson taakse eikä jaksanut enää kunnolla edes teeskennellä lämmittävänsä. Asuialueeni samanväriset ja -näköiset kerrostalot olivat yläosaltaan hiipuvan auringon kylmässä, oranssinkeltaisessa tulessa. Miksi katuvalojen tilalle ei voi laittaa kirkasvalolamppuja?

Nyt on jo pimeää. Keskustassa thai-hierontapaikan ikkunassa oli sähkökynttelikkö jonkin ikkunaornamentin (jonka oli kenties tarkoitus esittää venettä) takana. Kohta niitä on jokaisen asunnon ikkunassa joulu-uniformuna. Onkohan sähkökynttelikkö 2000-luvun vyölaukku?

Tänä vuonna meille on tullut 3 lasten joulukuvastoa. M lukee niitä päivittäin, mutta ei osaa vielä kerjätä. Kaupassa se osaa jo juosta leluhyllyn luo ja halata söpön näköisenä pehmolelua. Emme ole houkutuksesta huolimatta ostaneet hänelle mitään, eikä hän ole alkanut heittäytymään hikisenä pitkin kaupan lattioita. Toistaiseksi siis kaikki hyvin.

Olisi kiva olla iloinen. Mutta sitä odotellessa pitänee teeskennellä sellaista. Jaa