Jos Lordin Dark Floors-elokuvasta tehtäisiin ruokaa

Kymmenen kertaa kammottavampi kuin Dark Floorsin loppuhirviö

Tämä ei ole minun syytäni. Mies oli ostanut spagettilihavuokaa kaksi paketillista, koska yllättäen juuri se sattui olemaan reilussa tarjouksessa. Yllättäen, sillä minusta tätä pitäisi jakaa ilmaiseksi, jollei sitten heittää suoraan roskiin.

Nälkäisen on syötävä. Silti jälkeenpäin on nolo, suorastaan itseinhon ja kuvotuksen sekainen olo.
Samoin tunsin myös Dark Floors-elokuvaa katsellessani.

Elokuvakokemuksesta en voi syyttää miestäni. Vika on yksin minun, kun menin typeryyksissäni voittamaan radiosta liput elokuvan ensi-iltaan. Tähän saakka en ole keksinyt mitään, millä elokuvakokemukseni olisi saanut huonommaksi. Tapahtumapaikalla oli jo sentään huonot jäähallin penkit, kylmä, huono näkyvyys (tämä tosin oli sekä hyvä, että huono asia) ja elokuva oli valehtelematta paskin koskaan katsomani. Nyt tiedän, että rima olisi sentään alittunut vielä pikkuisen reilummin, jos sylissäni olisi ollut höyryävä lautasellinen spagettilihavuokaa.

En pysty edes rehellisesti sanomaan, että olisin joskus todella VOITTANUT mitään arvonnoissa ja muissa kilpailuissa.

En ole ihan varma, mitä spagetti on, mutta ainakin sen liha on aivan järkyttävää!!!

(Toisaalta en ihmettele. Kuuluvat väittävän, että äiti olisi tehnyt nuo Saarioisen ruuat omissa pienissä nyrkeissään muokaten)

***

Ai niin... Mulla ei ole gmail toiminut pariin päivään... Onko muilla ollut samoja ongelmia, vai pitääkö taas purkaa kone osiksi?
Jaa

Kesäisellä kävelyllä

Lähtekäätten joukolla mukaan eilisen kävelyni tunnelmiin! Ilma oli mitä mainioin ja mikä parasta, mukana pikku-M:n lisäksi olivat myös äitini ja pikkusiskoni. Heitimme (syötimme) sorsia ja nautimme kesäisistä maisemista. Muutama sääskikin oli jo ilmaantunut pusikoihin pörisemään ja Hupisaarten vakiopaikoilta löytyi kesän punertamia juokaleita. Huomasin Sassin takana olevalle aliskalle ilmestyneen kyltin, joka tiedotti valvontakameroista (varmaan se on ollut siinä jo kauan, mutta en ole huomannut). Se selittänee suurelta osin paljastelijoiden katoamisen aliskan lähistöltä.

Lopuksi kävimme torilla syömässä kinkku-aurajuustoletut, jotka ovat minun ja pikku-M:n suurta herkkua. Äiti ja sisko eivät tainneet olla kanssani ihan samaa mieltä... Suosittelen kuitenkin kokeilemaan, jos joku sattuu liikkumaan torilla nälkäisenä!

Muuten on ollutkin aika paskat mielialat, suurelta osin eräiden ihmisten elämän käänteistä. Tosin eilen torilla, lettua syödessäni tuli hyväkin tekstiviesti; ystävä oli saanut töitä!
Onneksi on sentään kesä. Se tekee ikävän mielialankin lähes siedettäväksi.

Sitten vielä ilmoitusluontoista blogiasiaa: Siirsin linkkilistan tänne, kun sivupalkki alkoi venyä ärsyttäviin mittasuhteisiin, enkä löytänyt tyydyttävää kolmipalkkista sivupohjaa. Siellä on joitain uusiakin nimiä ja vanhoja kannattaa käydä tirkistelemässä uudestaan ja aina vaan uudestaan.
Ärsyttää, kun Bloggerissa ei voi tehdä lisäsivuja kuten Vuodatuksessa, vaan linkkilistaa varten piti pistää pystyyn oma bloginsa. Ehkä pitäisi tehdä valitusta aiheesta... Jaa

Hauskaa vappua kaikille!

Varmaan olisi pitänyt toivotella jo eilen, mutta tullaan sitten taas jälkijunassa... Toivottavasti kaikki ovat selvinneet vapusta kunnialla ja jalka nousee vielä huimaan marssiin. Sitten ei kun merimieslakit (tai hätätilanteessa foliomyssy/ylioppilaslakkikin käy) päähän ja kartsalle!


Ps. Suoritin vihdoin jallupullien valmistuksen sortumatta pulloon tai muihin vastuksiin. Tulikin tumakka kastike, josta itse pidin yllättävän paljon. Miehen mielestä ruokaa ja viinaksia ei tule sotkeman, mutta kyllä hänkin söi urheasti lautasensa loppuun. Jaa

Huoli pois naapurit! Kylähullu tulee!!!

Jos makaisin vielä tämän päivän sohvalla selkääni potien, olisin tullut maanneeksi viikon. Mutta huomaan olevani kuin jumala käänteisessä luomistyössään. Jumalanhan oletetaan huhkineen hiki hatussa kokonaiset kuusi päivää ja levänneen sitten sen seitsemännen. Mutta tänä seitsemäntenä päivänä minä vihdoin nousen, kerään vuoteeni ja kävelen!

Tämän ihmeen aikaansai appiukkoni, joka on kesällä menossa naimisiin morsmaikkunsa kanssa. Nyt morsiamen hääpuvun hihasta puuttuu 70 senttiä kangasta, jonka hankkiminen on jätetty minun tehtäväkseni. Illalla odottaa grillailu ja kevyt baarittelu Muikkusen kanssa (ilta voi pahimmassa tapausessa johtaa syväbaaritteluun ja selän uuteen rytkähtämiseen). Onneksi olin luvannut toimettoman viikkoni hyvitykseksi valmistaa sunnuntairuuaksi Pastanjauhajien jallupullia, joten loiventavat tuleekin nautittua mukavasti samalla vaivalla.

Tämän lähes raamatullisen kuuden päivän makoilusessioni ympärillä on tapahtunut muitakin, tosin pienempiä ihmeitä. Naapurit ovat saaneet todistaa useaan otteeseen kalpean, haamumaisen olennon liikehdintää lähes verhottomassa keittiössä. Tällä hahmolla on ollut tukka pystyssä ja ruusukuvioinen kylpytakki yllään jopa myöhään iltapäivällä. Naapurit ovat töllöttäneet avoimen ihmetyksen vallassa.

Lisäksi leluja, roskaa, leivänmuruja ja hiekkaa on satanut tasaiseksi matoksi asuntomme lattialle, kuin joku olisi sirotellut tuhkaa kaiken olevaisen päälle. Pelkään pahoin, että kaikkien noiden tavaroiden poimiminen veisi minut takaisin sohvan kohtuun, joten vielä hetken ummistan silmäni ja yritän olla ajattelematta sitä, millainen ihme saa lattian muuttumaan kaiken turhan krääsän valtamereksi.

Vilkaisin juuri taakseni ja katso! Ihme on tapahtunut! Ollessani jälleen kerran muissa maailmoissa bloggaamisen kanssa, oli joku (mies, jumala yms.) kerännyt suuren osan roinasta.

Nyt alkaa elämä hymyillä. Toivottavasti ulkona ei ole kovin kylmä... Jaa

Pakinaperjantain aiheena on suklaa

Suklaa, massojen hallitsija

Suklaata on sijoitettu tässä maailmassa kovinkin strategisiin paikkoihin, enkä tarkoita tällä sitä hyllykköä kaupan kassojen vieressä, jonka ohi sinun on pakko kulkea nälkäisenä ja muutenkin ostosreissustasi rasittuneena. Ei suinkaan, suklaa on tehokas ase, jolla kansan äänekäs vastarinta saadaan vaimennettua.

Kuvittele tilanne: Menet hotelliin. Vastaanotossa on nuiva henkilökunta, käytävien haalistuneista kokolattiamatoista nousee pöly ja nuhru, kultamaalilla silatut peilit ovat täynnä rasvaisia sormenjälkiä. Varmuuslukkokin on rikki. Lonksahdat puolimakuulle huoneen aikansa eläneelle sängylle ja tunnet jotakin niskasi alla. Sehän on suklaakonvehti. Vielä sitä merkkiä, josta olet aina pitänyt. Sitä laadukasta ja suussasulavaa. Työnnät suklaan suuhusi ja alat tyytyväisenä katsoa, josko television kanavatarjonnasta löytyisi edes yksi kunnolla toimiva kanava.

Tai oletkin pankissa. Pankkineiti naputtelee uhkaavan hiljaista näppäimistöä ylipitkin kynsin. Viherkasvit on sijoitettu taustalle mahdollisimman rauhoittavasti, niin, että arkistokaapit eivät hyppäisi ensimmäisenä asiakkaan silmille. Tunnet olosi kakkosluokan kansalaiseksi, sellaiseksi vanhojen elokuvien äijäksi, joka on tullut navettavaatteissa lainaa kysymään. Nainen kääntyy tuolillaan ja antaa katsoa vähän syvemmälle pankkineitikuorensa uumeniin. Nainen sanoo, että valitettavasti johtaja ei antanut lupaa myöntää lainaa näillä ehdoilla. Taustalla tulostuvat paperit, joihin päätös on kirjattu perustelluiksi osasiksi jaettuna. Mutta hetkinen! Tekevätkö ne nykyään sinisiäkin Marianne-karkkeja? Onkohan niiden suklaa erimakuista, vai onko kuori jotenkin muuttunut aikaisemmista karkeista? Kauhaiset kulhosta koko kourallisen, niin, että seuraavalle asiakkaalle jää näytettäväksi vain pari hassua karkkia. Samalla katsot pankkineitiä uhmakkaasti silmiin. Lähden paikalta onnellisena siitä, että olet saanut kuitenkin viimeisen sanan. Lasket jo mielessäsi, onko sinulla vielä varaa käydä vuokraamassa yksi elokuva karkkien kaveriksi, ennen kuin henkilökohtainen konkurssisi on tosiasia.

Tässä oli vain pari kauhistuttavaa esimerkkiä siitä, kuinka suklaa hallitsee mieltämme. Siispä ensi kerralla, kun sinulle ojennetaan suklaata näennäisen viattomasti, kavahda ja muista, että väärissä käsissä suklaa on pippurisumutetta ja sähköpamppuakin voimakkaampi lamauttaja!


Pakinaperjantai Jaa

Kiitos Elegia!

... Nimittäin unihiekasta. Nukuin kuin tukki sellaset reilun kymmenen tunnin unet suuremmin heräilemättä. Tämä on erittäin harvinaista herkkua minulle edes niihin aikoihin kun lasken nukkuneeni normaaliunet, joten uskon Elegian unihiekalla olleen vaikutusta. (Sullon kuule akka tässä todellinen tienaamisen mahdollisuus kuha juttu leviää...)


Yhtenä päivänä tässä oltiin kävelyllä kameran ja parin muunkin perheenjäsenen kanssa. Montaa kertaa ei ehtinyt räpsähtää ennen kuin virta loppui kamerasta (inhottavaa kun se tapahtuu!) mutta tällainen kevään ihme sattui silmääni ennen tuota valitettavaa antikliimaksia. Eli siis jos jollakin on tippunut purtilollinen punajuurisalaattia niin se ehkä löytyy vielä sieltä pyörä/kävelytieltä joka johtaa moottoritien viertä Laanilaa kohti.

Ahmatti mies sanoi että "kato onko siinä vielä päivämäärä menny" ja minä katsomaan sitä sillä normaalilla ei helvetti, sää et voi olla ihan tosissaan ja jos oot, et voi olla ihan viisas - ilmeelläni ja se hiljeni.

Eli sinne se salaatti jäi odottamaan nälkäistä, mutta ei olisi jos se olisi ollut miehestä kiinni.

Siitä tulikin hyvä idea mieleen. Jos haluaisi myrkyttää miehensä, kävisi vaan hakemassa kepappiransut jostain kepappipaikasta ja ripottelisi tulisen kastikkeen sekaan aimo rippusen rotanmyrkkyä. Ei muuta kun annos roskanvientimatkan varteen ja mies asiaa toimittamaan. Siihen ansaan menisi, ihan varmaan menisi. Paitsi jos joku muu ehtisi mennä ensin.

Siitä tietää että ne kaikki kotitontut ja saunatontut ja vastaavat on miehiä, kun ne syövät siekailematta kaikki portaanpieleen tökätyt puurot ja systeemit.

Hyvää sunnuntaita kaikille ja varokaa yksinäisiä kepappiannoksia!
Jaa

Vähänks vaan on sorsamainen olo!

Sorsakin tietää että sukulaisvierailut auringonpaisteisena lauantaipäivänä ovat elämästä pois!

Minkä takia suklaakakku haisee mielestäni aina eltaantuneelta hieltä? Melkein seitsemästä asti olen moista kakkaraa valmistanut ja siinä sivussa siivonnut. Päivällä mennäänkin kangaskauppaan hääpukukankaita hypistelemään. En ole ilahtunut.

Ps. Siitä huolimatta mille suklaakakku mielestäni haisee, syön sitä kuitenkin mitä mainioimmalla ruokahalulla.

Hauskaa lauantaita koko blogistanin sakille!

Jaa

Perhe-elämää krapulapajassa osa 2

Sanokaa rauhassa pässiväggressiveksi käytökseksi, mutta en voinut olla ikuistamatta kontrastia. Mies nousi päivän mittaan ylös, mutta ei kulunut kauankaan kun mies oli kadonnut. Hän löytyi "maasta makkaamasta" keittiön lattialla. Taustalla M:n Muikulta synttärilahjaksi saamat jääkaappimagneetit jotka ovat olleet hurmioituneessa käytössä. Näitä suosittelen lapsellisille!

Uunista löytyi vielä yksi pesäke eltaantuneen kalan hajua. Lähden siivoamaan :) Jaa

Te ajoitte minut siihen

Kun monta aikaa suggeroidaan syömään Fazerin sinistä niin minkä tyttö asialle mahtaa? Sen verran itsekuria sentään oli, että otinkin ovelana tällaista sinivalkoista. Hyvää on, kannattaa kokeilla.

Tekisi mieli kirjoittaa enemmänkin, jotain juttua vaikka. Mutta tänään on miehen vapaapäivä ja se tarkoittaa että minun on tehtävä työkirjoitusta. Olen illan lapsenvahtivuorossa kun mies lähtee tuulettumaan. Olo on yllättäen vähän sama, kun teininä sai jäädä yksin kotiin (vaikka minähän olen täällä aina yksin).

Kuvittele tilanne: Heräät aamulla ja tunnet olosi selkeämmäksi kuin koskaan ennen. Aamun mittaan alkaa käydä selväksi että sinut on jo vuosia aikaisemmin ohjelmoitu hypnoosia apuna käyttäen suorittamaan jotain tehtävää, jonka luonteesta sinulla ei ole aavistustakaan. Ymmärrät, että olet nyt ilmeisesti suorittanut tehtävän. Mitä teet? Ja ennen kaikkea, jos heräisit tänä aamuna, olisiko sinulla hajuakaan mikä tehtävä sinut on laitettu suorittamaan. Minä en ainakaan keksisi muuta kuin tuon suklaan. Jaa

Hyvää naistenpäivää kaikille!

Molo-Olli haluaa toivottaa iloista naistenpäivää kaikille naisille ja feminiinisille blogihahmoille! Hän on pukenut päälleen sen mitä karkkikalsareista on jäljellä ja ruokahalun lisäämiseksi kuvaan on lisätty oikeaakin ruokaa, suomalaisten kansallisherkku, makkara.

Huomatkaa naistenpäivän kunniaksi saadut tulppaanit Molo-Ollin kainalossa. Jos virtuaalisten ruoka-aiheisten onnittelukorttien avulla suostuttelu onnistuu näin helposti, lähetän tällaisen ensi vuonna presidentille ja toivon tasa-arvoa.

(Katso myös Molla-Maijan virtuaalikortti miestenpäivänä) Jaa

Hyvää miestenpäivää eli tämän piirakan minä rypytin

Naistenpäivän ajatus on meidän perheessämme kulminoitunut monen vuoden ajan niin sanottuun kukkakeskusteluun. Vuodesta toiseen olen leikkimielisesti vihjaillut, että jotkut ajattelevaiset miehet saattavat muistaa vaimojaan naistenpäivänä kukilla (ja samaan hengenvetoon, että minä pidän tulppaaneista). Ja mies on kieltäytynyt vetoamalla siihen, että miehiäkään ei muisteta miestenpäivänä.

No, onneksi miestenpäivä on melkein joka päivä, joten olenpas viisas näin etukäteen ja muistan miestäni ja kaikkia muitakin miehiä tällä ruokahalua kiihottavalla kuvalla. Siispä oikein hyvää miestenpäivää kaikille miehille tasapuolisesti! Piirakan olen rypyttänyt omin pienin kätösin. Kuten Lilithkin sanoo; jokainen rypyttää omannäköisensä piirakan. Kiitän Lilithiä myös piirakanvalmistusohjeesta :)

Ps. Piirakkakin maistuu paremmalta, kun voi samalla ihailla tulppaaneja :) Jaa

Poutapilviä ja sinistä taivasta vaan ikuisesti meille (jee)

Taustalla soi musiikki hiljaa. Lapsen mölyävät omia mölyjään. Sekä isompi että pienempi ovat sotkeneet tänään. Taivas on harmaa, mutta pian ulkoillaan kuitenkin. Parin tunnin kuluttua mies tulee töistä ja sisko lapsineen kylään. Tarkoituksenani on leipoa leipomus kaikkien ilahdutukseksi.

Yritin löytää tähän iltapäivään sopivaa runoa, mutta en jaksanut keskittyä yhteenkään riviin. Olen yrittänyt piirtää. Kaikki huuleni näyttivät pikkulasten riipustuksilta. Jos on rauhallinen, saattaa melkein hämmästyä itsekin kun viiva osuukin kohdalleen.

Tarvitsen järjestystä, kohdalleen osuvaa viivaa, vatkaimen jyrinää, odotuksien mukaan paisuvaa leivonnaista. Jotakin puuhaa jossa liikuttaa ruumista ja lepuuttaa mieltä. Jossakin kaukana, melkein tavoittamattomissa, on synkkiä pilviä, jotka satavat kylmää vettä ja jylisevät kumeaa salamaa. Ehkä kaivan pakastimesta mustikoita ja lakkoja jäätelön kanssa tarjottavaksi ja toivon että nuo pilvet ovat menossa jostain kaukaa ohi ja saan kuulla vain kaukaista kuminaa. Olen tottunut odottamaan. Jaa

Hyvästi Sally, tervetuloa Atkins (painu helvettiin uuni!)

Tänään aloitin päivän 1.2 kiloa kevyempänä mutta tunkkaisissa fiiliksissä. Siihen asti meni hyvin että minut yllätti nälkä ja menin ahmaisemaan sisuksiini kahden nyrkin kokoisen harmaan kiven eli pekonia ja kananmunaa (ei todellakaan normaali aamiaiseni). Sen jälkeen ei ole pahemmin tehnyt ruokaa mieli, vatsakin on tuntunut täydeltä. Vasta nyt normaali nälkä alkaa orastella vatsassa. Harmi vain ettei Atkinsiini soveltuva köntti lihaa suostu valmistumaan millään inhimillisellä konstilla. En tiedä pitäisikö minun anella armoa köntiltä vai kirota paska uunimme. Olen jo päättänyt mielessäni alkaa operaatioon Ja se uunihan lähtee täältä! kun tulevat ensi viikolla tekemään asuntojen tarkastuskierrosta. Suurempia hiilihydraatintuskia en ole joutunut kokemaan, varsinkin kun L oli avuliaana poikana "auttanut" äitiä ja verottanut suklaavarantojamme kaverinsa kanssa - ilman lupaa tietenkin. Hän haluaa nyt lihan kanssa spagettia koska riisi on mautonta. Haloo! Ja spagettiko ei? Voi noita ketsuppisukupolven edustajia!

Ystävä K pelasti minut Kalevanlukujärkytyksellä ilmoittamalla tekstiviestitse että Sally Spectra on kuollut. Siis näyttelijä, ei roolihahmo. Ihanaa kun on ystävä joka joutuu heräämään yhtä aikaisin kuin minä. Muistan kun Kaunareitten aluksi Sally oli inhokkini, mutta muuttui lopulta ihan ykkössuosikiksi. Nyt en olekaan enää vuosiin seurannut koko sarjaa, sen verran vain että kovasti näyttää olevan uusia naamoja. Ja Stephaniella on erilaiset hiukset.

Onneksi särkylääke auttoi lamaannuttavaan päänsärkyyni. Jaa

Kikkeli soittaa perheelleni

Menimme eilen hunningolle pelaamalla Triviaalia melkein puoli kahteen. Illan huipentuma oli kun miehen humalaisen kaverin kikkeli soitti videopuhelun kesken pelin (pöydän ympärillä oli minun ja miehen lisäksi kerääntynyt anoppi, L ja L:n täti 15vee). Olisipa kiva nähdä kaverin ilme jos hänelle koskaan selviää millaiselle porukalle on tullut soiteltua. Ne humalikot... :)

Kirjoituspäivä on sujunut liiallisen kaunokirjallista otetta välttäen. Sekin on aika hankalaa hommaa jos siihen oikein kunnolla paneutuu. Palkintona oli buffet-ateria Hai Long-ravintolassa, jossa sai rakentaa itse omat annoksensa ja kokki pyöräytti ne kypsiksi avokeittiössä. Muutenkin seisovan pöydän salaattitarjonta susheineen päivineen oli oikein monipuolinen. Parin tunnin leppoisan syöpöttelyn jälkeen olemme lojuneet ähkykoomassa toivoen että riehuva M menisi päiväunille. Tyttö uupui heti kun me muut olimme luopuneet toivosta ja alkaneet viettää taas herännyttä elämää.

Jätettyäni hormonaalisen ehkäisyn olen nyt ihan viime viikkoina alkanut tuntea itseni enemmän omaksi itsekseni. Joku äärimmilleen jännittynyt kireä säie tuolla takaraivossa on rauennut hieman eikä minua ärsytä enää kaiken maailman turhanpäiväiset asiat. Taitavat olla pillerit tälle elämälle popsittu, on se tasapainoinen mieli kuitenkin aikamoinen lisä myös tuohon avioelämäänkin. Jaa

Hyvää joulua, rakkaat blogitoverit!

M ja joulupasteijat

Joululeipomukset on leivottu ja joulusiivous on suoritettu loppuun. Siispä on aika alkaa viettää joulua ja potea flunssaa. Ja vielä molempia yhtä aikaa :)

Haluan toivottaa tunnelmallista joulua kaikille teille jotka käytte täällä kurkistelemassa horinoitani. Älkää stressatko liikaa mahdollisista vieraista ja vierailuista, unohtakaa ne rutiinit joista ette todella itse nauti ja viettäkää aikaa rakkaittenne kanssa tai pyhittäkää joulu rauhoittumiseen ja hiljentymiseen ihan omassa rauhassa, juuri niin kuin itse parhaaksi näette.

Iso halaus ja rutistus teille kaikille. Nyt yritän pysytellä tietokoneesta erossa ainakin huomisen... Toivottavasti se onnistuu, muuten täytynee mennä kasvot morkkiksesta harmaina anonyymien nettiriippuvaisten kokoukseen heti tammikuussa. Jaa

Pipareita ja kaksoisolentobongausta

Saimme piparit tehtyä ja lapset onnistuivat syömään niistä jo mittavan osan. Toivottavasti kiintiö lähtee tulemaan samalla täyteen, muuten niitä pitää leipoa vielä lisää ennen joulua. Ja minä kun muka viime vuodesta viisastuneena tein kaksinkertaisen taikinan. Joululahjat on nyt melkein kaikki ostettu. Ostosreissu K:n kanssa meni juuri niin rennosti ja mukavasti kuin olin kuvitellut. Luovutin kirkasvalolampun takaisin K:lle. Tuntuu että sen vaikutus on lisääntynyt edelleen vaikka viimeisestä kuurista on nyt melkein viikko. Suosittelen vekotinta lämpimästi kaikille talvimököille, sillä on arvaamattoman positiivinen vaikutus.

Sisko N yllätti kivasti. Oli käynyt avokin kanssa kaatamassa meillekin kuusen metsästä samalla kun olivat hakeneet itselleen. Säästyi iso raha. Tuli tosi hyvä mieli että olivat ajatelleet meitäkin :)

Olen huomannut että sairausasioissa on kahtalaisia ihmisiä. On niitä jotka eivät käy kenenkään luona kylässä ollessaan sairaita, eivätkä he ota sairaita ihmisiä kotiinsa kylään tartuntariskin takia. Sitten on niitä "tarttuu jos on tarttuakseen"- ihmisiä. Minä kuulun tähän jälkimmäiseen porukkaan.

Ps. Kaveri kertoi nähneensä ehkä sen kaksoisolentoni, joka ei kyllä ollut enää niin paljon minun näköiseni. Hän olisi ottanut kyseisestä henkilöstä kuvan, mutta ei kehdannut. En ihmettele. Jaa

Luonnoton stressinpuutostila

M tietää että jääkaapissa on kulhollinen piparkakkutaikinaa. (Kuva Espanjan lomamatkalta)

Kierreltiin tänään kaupungilla ja stressi oli tipotiessään. Kumma juttu, mutta en pysähtynyt suotta analysoimaan sen puuttumista. Sen sijaan käytin tilaisuuden hyväkseni ja tarkkailin ympäristöäni. Normaalistihan olen joulun alla nenä kiinni ostoslistassa ja päässä humisee kaikki mikä on vielä tekemättä. Kaupassa oli kova tungos eikä siellä mahtunut kunnolla liikkumaan. Minun alle kaksivuotiaani oli irtolapsena ja pompotti hyväntuulisena eteenpäin, huomaamatta että monet ostoskärryt joutuivat tekemään paniikkijarrutuksen hänen takiaan. Normaalisti olisin ottanut lapsen syliin ihan vain kohteliaisuudesta muita stressaantuneita kohtaan, mutta loppupeleissä taitaa olla mukavampaa antaa lasten iloita niin kauan kuin ovat lapsia.

Kaupassa oli paljon hermostuneita ihmisiä jotka puhisivat isoon ääneen kun käytäviä tukkivat ihmisklöntit eivät suostuneet kulahtamaan seuraavalle osastolle. Joka puolelta kuului anteeksipyyntöjä jotka tarkoittivat oikeasti "painu jo helvettiin siitä tieltä". Oli virkistävää katsella touhua vähän niin kuin ulkopuolisena. Ehkäpä se vaikuttaa käyttäytymiseeni sitten kun minun stressini iskee päälle. Tavallaan hassuttaa että tähän pimeään vuodenaikaan on sovittu tämä yksi virallinen päivä jolloin kuuluu rakastaa lähimmäisiä ja osoittaa välittämisensä monin lahjoin. Ehkäpä joillekin tämä päivä on ainoa jolloin he muistavat rakkaitaan ja se on siksi niin merkityksellinen. Ja väittäisin että nykyään ne asiat joissa toimitaan perinteiden mukaan ovat aika harvassa. Voihan olla että ihmiset haluavat tuntea kuuluvansa sukupolvien ketjuun ja siksi perinteisen joulun pikkutarkka järjestäminen on asia, jonka vuoksi kannattaa kärsiä stressistäkin.

Huomenna ystävä K lunastaa hääleikkiin kuuluneen lupauksensa ja lähtee kanssani jouluostoksille. Jostain syystä luulen että siitä tulee ihan kivaa. Ja kyllä, tajuan että on viimeinen sunnuntai ennen jouluaattoa ja kaupat ovat taatusti täyteen ammutut.

Pikku M on ollut kovasti mielissään joulukoristeista. Hän osaa erottaa joulupukin tontusta ja tietää että jääkaapissa on kulhollinen piparkakkutaikinaa. Huomenna hän pääsee leipomaan elämänsä ensimmäiset piparit yhdessä L:n, T:n ja allekirjoittaneen kanssa. Jaa

Piirakka vs. Cifonet

Valmistin tänään kylmäsavulohipiirakan viimeisillä voimillani. Ensin olin paimentanut tytärtäni sekä riehuvaa yökyläläistä ja yrittänyt siivoilla heidän jälkiään, jotta anopin olisi huomenna riemullista pistäytyä vierailulle. Piirakan paloiksi leikkaaminen on vakavaa ja tarkkaa puuhaa ja se tulee suorittaa oikeilla työvälineillä (kuten varmaan kaikki minua lukuunottamatta tietävät). Onneksi mieheni oli valmis opastamaan minua piirakan leikkuun saloihin näsäviisaimmalla mahdollisella äänellä. En hennonnut sanoa, että siinä puhuu mies, joka pyyhki hetkeä aikaisemmin jogurttia tyttärensä hiuksista keittiöräsyllä. Siis keittiöräsyllä, sillä keltaisella pikkureikäisellä Cifonetilla, jolla pyyhitään hellat, keittiön pöytä, tiskipöytä, jääkaapin ovi jne. Selitykseksi moiselle toiminnalle hän tarjosi vain sen että hän ottaa vain enimmät. Hmm... Sehän tekee asiasta loogisen, eikö totta?

No minäpä tarjoan anopille röpiä kylmäsavulohipiirakkaa (hehhehehhehe).

En muista että olisin lapsuusaikojen jälkeen piirtänyt vahingossa tussilla paperin läpi pöytään, mutta tuossa pari yötä sitten "villiinnyin" piirtelemään, ensin tässä tietokonepöydällä, sitten tuhrin vielä keittiönpöydänkin (tuo kuulostaa tuhmemmalta kuin se onkaan). Nyt pitäisi keksiä miten lähtee tussi, mutta ei lakka. Aion laittaa tuhrut kysyttäessä lasten syyksi. Jos ei toimi, syytän miestä sillä niistähän lähtee aina öljyä ja muuta likaa, miksipä ei siis tussiakin.

Nyt nukkumaan että jaksaa herätä viiden jälkeen näyttämään Teletappeja videolta ja istumaan sormi kahvikupissa, että pysyisi hereillä. (Tuon linkin takaa löytyy "hauskoja" pelejä. Jos tämän sattuu joku lukemaan, suosittelen kokeilemaan) Jaa

Piimää ja pieniä housuja

Pikku M joi tänään isojen tyttöjen kupista aivan omin pikku kätösinsä. Ei mennyt kuin pikkuisen ohitse... Minä olen ottanut ilon irti silmälaseistani ja olen istunut kirjoittamassa jälleen uutta, typerää juttua. Lasit saatuani pystyin vihdoin käymään läpi sen vähän mitä olen saanut tehtyä puolisokkona ja tulos oli lievästi sanottuna järkyttävä. Ajatukset olivat ihan pirstaleina kun pystyin kirjoittamaan niin harvoin ja vain vähän aikaa kerrallaan, enkä tietenkään voinut oikein uhrata silmiäni aikaisemmin kirjoitetun lukemiseen. Siispä nyt olisi pitänyt tehdä koko homma uudestaan tai aloittaa jotain aivan uutta. Kivempaa on tietenkin aloittaa uutta kuin metsästää monta viikkoa vanhoja ajatuksiaan rivien välistä.

Maistoin tänään piimää ensimmäisen kerran lapsuuteni jälkeen. En ole suostunut juomaan sitä sillä olen muistellut että piimä on tosi pahaa. Nyt kuitenkin ajattelin kokeilla, yleensähän tuo makuaistikin kehittyy iän myötä suvaitsevaisempaan suuntaan, niin kuin käy monen muunkin asian suhteen (poikkeuksena ne ihmiset jotka kasvavat krantummiksi ja ahdasmielisemmiksi). Piimän suhteen vuodet eivät olleet muuttaneet mitään. Aivan samalla lailla meinasi tulla koko sotku bumerangina takaisin. Ihan hyvin saa minun puolestani mennä taas 20 vuotta ennen kuin suostun maistamaan kyseistä litkua uudestaan. Terveysvaikutuksista viis - jos se maistuu noin pahalle, eikä mene edes päähän niin minä en sitä juo!

Henkan ja Maukan mainoksesta oli tullut jotain sanomista (kuulin ihan vain ylimalkaisesti asiasta enkä ole ehtinyt vielä ottaa asiasta selvää). Nykyajan vaatteet tuntuvat puhuttavan ihmisiä aivan samalla tavalla kuin nuorison pukeutuminen varmaan viidenkymmenen vuoden ajan. Mutta minäpä tiedän että paha markkinatalous ja voitontavoitteluhan tässä nykyisessä suuntauksessa on takana. Mitä pienemmän vaatteen saavat myytyä samaan hintaan, sitä enemmän säästävät materiaalikustannuksissa. Ja luurankokauneusihanteessa sama juttu. Mitä laihempi ihminen on, sitä pienemmän vaatteen hän ostaa samaan hintaan kuin pullukka toverinsa ja sitä enemmän materiaalikustannuksissa säästetään. Ja kun kaikki vielä saadaan litistettyä samaan muottiin, ei vaatteitakaan tarvita niin montaa kokoa. Ehkäpä, jos me kaikki tarttuisimme toisiamme käsistä ja luopuisimme korkeavyötäröisistä housuista niiden nakinkuorien (joihin ainakaan minun ahterini ei mahdu tunkemallakaan ja mitä olen seurannut - ei monen muunkaan) hyväksi, voisimme pelastaa palasen sademetsää (tai ainakin jonkun vaatesuunnittelijan uran) ja samalla muodostaisimme pitkän ystävyyttä ja munuaisvaivoja ylistävän ketjun joka kiertäisi koko maailman. Jaa

Uusi identiteetti

Uudet halpissilmälasit eivät aiheuta inhottavaa oloa nenänvarteen. Silti on erilaista olla raamitetussa maailmassa. Löydän itseni toistuvasti yrittämässä kurkistella kehysten nurkista maailmaa paljain silmin, välillä otan lasit päästäni ja katselen ympärilleni. Petyn joka kerran siihen kuinka sumealle ja hankalalle katsoa maailma näyttää. Sitten kun taas laitan lasit silmilleni, minua alkaa ikävöittää se aika jolloin "näin" vielä omilla silmilläni.

Kirjoittaminen on edistynyt huomattavasti paremmin nyt, kun minun ei tarvitse nousta aina viidentoista minuutin työskentelyn jälkeen potemaan silmäsärkyä loppupäiväksi. Olen saanut asialliset hommat melkein tehtyä, mutta omien mielikuvituskirjoittelujeni kanssa motivaatio on edelleen kateissa. Oikeastaan, jos tarkemmin ajattelee, minusta on tullut ihan täysi ameeba. Ei kirjoja, kirjoittamista, keskusteluja, musiikkia, seksiä, kaikki nuo ovat minulle aivan yhdentekeviä. Minua kiinnostaa vain ruoka (jota en voi syödä niin paljon kuin haluaisin), lämpimässä oleskelu ja älykkyyttä murentavien tv-sarjojen töllääminen. Kävelylläkään ei huvita käydä. Tänäänkin tuntui että saatan jäädä ovenkarmeista roikkumaan jos yritän viedä itseni ulos. Onneksi niin ei sitten käynyt.

Huomenna L:llä on myyjäiset. Mokkaruutupohja odottaa päällystäjäänsä ja haisee rasvaiselle hielle (minusta kaakaoleivonnaiset haisevat juuri niin pahalle, mutta aion kuitenkin ottaa yhden iso palasen kahvin kanssa. Hah, siitäs saatte Keventäjät!). Olin unohtanut koko tapahtuman ja leipominen jäi viimeiseen iltaan, mutta haluan tehdä jotain kuitenkin, vaikka L sanoi ettei tarvitse. Minun äitini ei ollut mikään leipoja ja minua hävetti aina mennä noihin koulun juttuihin tyhjin käsin tai mikä pahempaa, kaupan pipareiden kanssa. Siispä olen aina leiponut pakkomielteen omaisesti lasteni tapahtumiin. Koskaan ei ole liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus, sanoo Ben Furman. HAH! Jaa