Hetki ennen rauhaa

Seppo tunnistaa painostavan tunnelman, joka on viikon aikana kasvanut kotiin. Se tuntuu suihkussakin ja on niin hiljainen, ettei sitä saa suljettua ulkopuolelle, vaikka kääntäisi hanan täysille. Marja on tullut juuri töistä ostoskassissaan salaattitarpeita, Onni ja Venla ovat lukkiutuneet omiinn huoneisiinsa. Hän tahtoisi jäädä siihen veden alle ikuisesti, mutta se ei käy. Viikonloppu on edessä ja seuraavana aamuna pitäisi olla Rovaniemellä hirvimetsällä. Seppo vääntää hanan kiinni, kietoo pyyhkeen lantiolleen, luikkii makuuhuoneeseen pukeutumaan ja suihkuttamaan Axen tosimiestuoksua kainaloihinsa.
Keittiöstä kuuluu puhetta, mutta sanoista ei saa selvää. "Tä?", hän huutaa ovenraosta.
"Vittu löträä suihkussa puoli tuntia ku pahanen akka. Etkö vittu tajua paljonko meillä kuluu kuussa rahaa yksistään sun suihkuihis? Lapsille oo vara ostaa ees vaatteita päälle ku yks makaa kylppärissä ittiään hieromassa".
"Ei siinä menny ku viistoista minuuttia", Seppo sanoo ovenraosta.
Vaikka turhaan hän mitään sanoo. Hän tietää, kuinka kaikki taas menee. He kaikki tietävät. Toisaalla Venla ja Onni sulkevat läksykirjansa. Pian he hiippailevat eteiseen, vetävät kengät jalkoihinsa, takin päälleen, pipot korville ja menevät pihalle maleksimaan iltaan asti. Sepolla on paha mieli lasten puolesta ja hän estäisi kaiken pahan heidän elämästään, jos vain tietäisi kuinka.
"Vittu onko sun pakko inkuttaa aina vastaan? Ekkö käsitä että mulla on ollut tänään ihan helvetin raskas päivä ja sitte vielä kaupan kautta kotiin. Tekisit säkin muuta ku makaisit kotona. Ettisit töitä!"
"Mää en haluais taas tapella".
Seppo on aina inhonnut riitelemistä. Hänen lapsuudenkotinsa oli rauhallinen. Siellä ei korotettu ääntä eikä käyttäydytty uhkaavasti. Marja oli heti alusta lähtien aivan eri olento; kiihkeä, tarvitseva, outo. Uhka oli ollut hänessä niin kauan kuin Seppo oli tuntenut hänet, se oli pelottava ja kiehtova kuin lähestyvä ukkonen, ja juuri tuon ominaisuuden vuoksi hän kai Marjaan rakastui, niin kurja kuin sitä oli myöntää.
"Ai et halua tapella? Ethän sä koskaan halua mitään. Ethän sä halua ku maata jossain vittu suihkussa ja nukkua. Sä oot vittu pahin akka, jonka olen koskaan nähnyt. Sä et ole mikään mies, sulla ei ole selkärankaa, sulla ei ole mitään tulevaisuudensuunnitelmia. Kaikki mun työkaverit halveksuu sua, sun hirviporukkaskin nauraa sulle päin naamaa ja sää vaan änget niiden joukkoon niiden perseitä nuolemaan. Kuin tyhmä sää oikeesti olet?"
Seppo häpeää sitä, että hänen tekee mieli lyödä. Joskus vastaavissa tilanteissa hän jo näkee itsensä lyömässä Marjaa, upottamassa nyrkkinsä tämän kasvoihin yhä uudestaan ja uudestaan, kunnes ei olisi enää pilkkaa ja pahoja sanoja. Hän jatkaisi kunnes Marja itkisi ja vielä edelleen, kunnes ei olisi itkuakaan enää. Hän tietää saavansa ajatuksesta aivan liikaa tyydytystä ja se pelottaa häntä. Seppo seisoo pyyhe lanteillaan ja katsoo kun Marja työntyy ovesta sisään, ja hän rukoilee kuten aina: Anna voimaa hillitä itseni, anna jaksaa, anna olla mies.
Marja tuijottaa vihan jähmettämin kasvoin Sepon käsiä. Ne ovat nyrkissä, täynnä pidäteltyä iskua. Siinä on miehen hätä konkreettisimmillaan: Pyyhe löysästi lantiolla, kainalossa Axen tosimiestuoksua, vesipisarat hiuksilla, lättäjalat tiukasti makuuhuoneen tuttua mattoa vasten, seinän takana naapurit.
"Haluatko sää lyödä, häh? Haluatko hakata vittu vaimos. Häh? Lyö sitte kusipää jos niin paljon haluat. Lyö pois vittu niin katotaan".
Marjan etusormi naputtaa Sepon paljasta rintakehää. Sormen pää taipuu, kynnestä jää pieniä kuunsirppejä rintakarvojen sekaan. Seppo katsoo makuuhuoneen verhoja ja muistaa kuinka Marja kantoi nuo verhot pelkkinä kankaina kotiin ja ompeli ne sitten mielensä mukaan. Ne ovat kauniit verhot, Marja osasi taitavasti.
"Etkö uskalla lyödä vaikka mieli tekis? Voi vittu, itketkö sää? Vitun inisevä akka, oikea homoneiti. Oikee pienimunanen homoneiti sä oot!"
Marja seisoo Sepon pyyhe kädessään. Anna voimaa hillitä, anna jaksaa, anna olla mies. Ajattele lapsia, ajattele hirviporukkaa, ajattele naapureita. Marja ei lyö koskaan avokämmenellä. Hän ei koskaan raavi. Hän lyö kuin mies ja on ylpeä siitä. Marja lyö ensin olkapäähän, sitten leukaan kolme kertaa. Kyllä se miestäkin sattuu.
"Hakkaa vaan, lyö takaisin saatanan vaimonhakkaaja!" Marja huutaa.
Seppo tietää, että kun ei puhu mitään, eikä liiku lainkaan, Marja rauhoittuu yhtä nopeasti kuin suuttui. Niin käy nytkin, Marjan katse näyttää hetken hyvin väsyneeltä, hän jättää Sepon rauhaan ja lähtee tekemään salaattia huohottaen luultavasti vielä vähän äskeisen vuoksi.
Seppo ottaa kaapista bokserit, vetää sukat jalkaan, sitten paita, sitten kotihousut. Eivät ne hirviporukassa hänestä oikeasti pidä. Hän ei ole taitava erämies tai ampuja, sääsketkin käyvät kimppuun pahemmin kuin muiden. Pitävät häntä kömpelönä kun naama on aina mustelmilla. "Ei jumalauta, taiat ottaa akaltas pataan", hirviporukan huumormies, Antti, hoksasi kerran sanoa. Kaikki nauroivat niin, etteivät kiinnittäneet huomiota Sepon hätään. Tuota naurua hän on ajatellut usein ja sitä hän ajattelee nytkin, kun kulkee hiljaa tomaattia pilkkovan vaimonsa ohitse. Marjalla on rauha nyt, selkäkin kohoilee tasaiseen tahtiin kuin nukkuvan selkä. Onni ja Venla voivat tulla taas kotiin, ilma on taas jonkin aikaa helppoa hengittää.
Seppo ei tunne itseään kovin rauhalliseksi. Hänen sisällään on niin paljon kaikenlaista, ettei sellaista jaksa nyt ajatella. Hän on selvinnyt tästä myrskystä, hän on vieläkin mies joka voi katsoa itseään peilistä. Hän on mies, joka ei ole koskaan nostanut kättään naista vastaan. Hän tietää, että edessä on nyt rauhallista aikaa, jolloin ollaan tyytyväisiä ja nauretaankin välillä. Onni ja Venla saavat tehdä läksynsä rauhassa. Vasta kun hän huomaa alkavansa taas pitää Marjasta ja ehkä vähän rakastaakin häntä, on seuraava myrskykin luultavasti lähellä.


Tarinamaanantain aiheena suvanto Jaa

Todellisuuspakoista riippuvuutta

Ensimmäinen lukemani sana oli isoäiti. Olin jo pitkään tuijotellut kirjaimia, valinnut äitien kirjojen joukosta mielenkiintoisen näköisen ja teeskennellyt lukemista. Olin opetellut kirjaimia, piirrellyt niiden muotoja kömpelösti vihkooni. Olin odottanut tietäen, että rakastan lukemista, tietämättä vielä miksi.

Tuo sana, isoäiti; sillä on vieläkin erityinen merkitys minulle. Koko maailmankaikkeus yhdistyi tuolla hetkellä joksikin merkitykselliseksi. Oli kuin olisin elänyt siihenastisen elämäni vedenpinnan alla ja vasta nyt hengittänyt ilmaa ensimmäisen kerran.

Maailma oli täynnä kirjoitettuja tajuntoja, joista moni puhui suoraan minulle. Vaikka joskus tunsin olevani yksinäinen, muista eristyksissä ja kykenemätön käsittämään ympärilläni tapahtuvaa, oli minulla lohtunani ymmärrettävien mielten ulottuvuus. Lukeminen sopi mielikuvitukselleni paremmin kuin nukkeleikit tai television lastenohjelmat. Lukeminen oli trippi, jonka avulla pääsi kauas pois saven päälle rakennetusta kylästä. Lapsena en kaivannut minnekään. Menin vain koulusta kotiin ja luin loppuun aamulla aloitetun kirjan.

Kirjojen maailma on paljon todellisuutta parempaa. Nopeasti vilkaistuna romaanin tapahtumat saattavat imitoida elämää, mutta siinä missä elämä on sarja ennalta-arvaamattomia sattumia, on romaani puolestaan ketju tarkasti harkittuja syitä ja seurauksia.

Kuten varmaan jokainen lukija, myös minä tunnen välillä huonoa omaatuntoa harrastukseni vuoksi. Pelkään, että tuhlaan aikaani, että "oikea" elämä jää elämättä. Epäilen olevani elämää pelkäävä erakko, että suostun nauttimaan todellisuutta vain sellaisessa muodossa, jonka pystyn täysin hallitsemaan. Lukija on romaanin jumala. Hänellä on valta laittaa kirja kiinni, jos sisältö ei miellytä.

Toisaalta emmekö me ihmiset rakenna tarinaa, omaa elämäkertaamme, alati omassa tajunnassamme? Järjestämme menneisyytemme irralliset tapahtumat syy-seuraus-ketjuiksi, juoneksi, joka on johtanut päähenkilön (oman itsemme) tilanteeseen, jota kutsumme nykyhetkeksi. Epäoleelliset tai juoneen sopimattomat tapahtumat me yleensä unohdamme tai muokkaamme niitä tarinaamme sopiviksi.

Joululahjapaketista paljastui Sofi Oksasen Puhdistus. Olen lukenut takakannen tekstit ja sivellyt sormellani pehmeäkantisen yksilön epätasaista pintaa. Olen katsonut kirjoittajan kuvaa ja miettinyt, että kirjoittajalla on jännän näköinen suu, vai onko se maalattu sellaiseksi. Olen lehteillyt kirjan nopeasti läpi. Sanoissa on käytetty tavallisesta poikkeavaa fonttia. Vasta lähipäivinä alan lukea. Jaa

Roikkiksia

1. Kirjat

Minulla ei koskaan voisi olla kotia ilman kirjahyllyä. Tunnen oloni turvalliseksi, kun kirjapinot notkuvat ympärilläni. Monet arvostelevat taipumustani epäjärjestykseen, mutta mielestäni kaikki on järjestyksessä vasta sitten, kun saan olla vapaasti kirjojeni kanssa. Tällä hetkellä minulla on menossa Keltikangas-Järvisen Liisan teos Temperamentti, ihmisen yksilöllisyys. Kaikkihan tämän ovat lukeneet, mutta suosittelen niille, jotka eivät. Mielenkiintoista tekstiä.

2. Tupakka

Rakas tupakka tuli elämääni ollessani 15-vuotias. Kesti puolisen vuotta ennen kuin opin sietämään sen makua suussani tai poltetta keuhkoissa (minä siis todella harjoittelin sinnikkäästi polttamista), mutta kun jäin koukkuun en ole päässyt irti. Nyt, yli kolmen vuoden polttamattomuuden jälkeen, sorruin vieläkin savuttelemaan viikonlopun baarireissulla. Toivottavasti en ratkea kokonaan.

3. Seksi

Sama juttu kuin tupakan kanssa. Kesti aikansa harjoitella pitämään siitä, mutta lopulta siihenkin on jotenkin kiintynyt. Seksillä en tarkoita pelkästään "sitä ihteään" vaan kaikkea mitä aiheen piiriin liittyy. Olen ollut joskus kovinkin kiinnostunut esim. pornosta ja sen nais- ja mieskuvista. Saman asian vatkaamistahan se sekin on.

4. Suklaa ja perunalastut

Kenenkään ei ainakaan tarvitse kertoa minulle, kuinka karsia ylimääräistä rasvaa ja sokeria. Ehkä jonain päivänä rikastun ja elämänarvoni eltaantuvat sen verran, että saatan mennä plastiikkatohtorissedälle imauttamaan muutaman pussin ja levyn persauksistani. Toistaiseksi säästän kaiken vararavinnokseni.


5. Viina

Vaikka en koe itseäni alkoholiriippuvaiseksi, ja vaikka juon käsittääkseni harvemmin kuin keskivertosuomalainen, eräät lähipiiriini kuuluvien ihmisten valinnat ovat saaneet minut pelkäämään alkoholismia ja miettimään suhdettani viinaan aika lailla samoin, kuin luulen alkoholistienkin joskus miettivän.

6. Ja nyt vielä tämäkin (Liisalta löydettyä)

75%How Addicted to Blogging Are You?

Mingle² - Dating Site

Jaa

Riippuvuus

Johtaako riippuvuus minut lopulta Siltojen Naiseksi?

Eilen vannoin, ja tällä kertaa vielä täysin vakavissani, että en enää koskaankoskaankoskaan kirjoita mitään kauppalappua suurempaa. Imuroin (merkki vakavasta mielenhäiriöstä) raivon vallassa kotini puolihuolimattomasti, pyyhin sieltä täältä pölyjä. Ensi kertaa vasta huomasin omakohtaisesti, kuinka mainiona itseinhon ulkoistajana siivoaminen toimii. Suosittelen lämpimästi tätä terapeuttista ja samalla hyödyllistä liikuntamuotoa kaikille itseään inhoaville! Siivottuani katsoin nauhalta maanantain kotikatsomon Elävillä ja kuolleille ja märisin 1 1/2 tuntia, välillä hiljaa, kyyneliä tipautellen, välillä suureen ääneen nyyhkyttäen. Otin kaverin vastaan. Juttelimme niitä näitä ja söimme liian makeaa kääretorttua. Siinä jo mielessäni ressasin pikkuisen kirjoittamisia.

Olin jo istunut tovin koneella ja kirjoittanut, kun muistin vannoneeni, ettei koskaan enää. Mitenhän moisesta riippuvuudesta pääsisi eroon? Kesäkin on tulossa ja elämä elettävänä... Ei kun etsimään keltaisilta sivuilta jotain kynänkatkaisuhoitoa! Jaa

Pakinaperjantaissa mölyää lemmikkien armeija.

Ajattelin tuossa yhtenä päivänä että mitä jos sitä ottaisi ja alkaisi kokopäivätoimiseksi lemmikiksi, kun ei tuo työnhaku suju. Ja myönnettäköön - olen myös mukavuudenhaluinen ihminen ja aina valmis ottamaan vastaan huomiota, rapsutuksia ja ylistäviä sanoja. Sekä tietenkin aina valmis elämään huolettomassa vastuuttomuuden tilassa, täysin vailla mitään selkärankaa tai hiventäkään itsekunnioitusta.

Ajattelin että voisin markkinoida itseni eksoottisena, edullisena, kesynä, mutta mielenkiintoisena ja ällistyttävän älykkäänä ihmisapinana (siis älykkäänä noin niin kuin apinaksi). Tämä apina osaisi vaatia mieluisia tv-ohjelmia, käyttää tietokonetta ja pelata shakkia, mutta ei täyttää astianpesukonetta, siivota, tiskata tai pestä pyykkiä. Se ei voisi koskaan oppia laittamaan ruokaa. Tämä asia ei ole edes mikään markkinointitarkoituksia varten kaunisteltu totuus (paitsi jos ranskalaisten ja nakkien lykkäämistä uuniin voi sanoa ruuanlaittotaidoksi).

Jos tämä apina myytäisiin lapsiperheeseen, olisi jokaiselle perheenjäsenelle tehtävä selväksi, että lapset eivät saisi riepottaa tätä herkkää ja arvaamatonta eläintä, vaan olisi kaikkien turvallisuuden kannalta parempi että se päästettäisiin sohvalle, parhaalle näköalapaikalle. Tässä asiassa etuni on se, että olen harjoitellut vuosien ajan sohvalla makaamista ja kuulemma jaksan löhötä televisiota katsellen hämmästyttävän pitkiä aikoja.

Apinaa pitäisi ruokkia säännöllisesti ja monipuolisesti. Se sairastuisi alle viikossa apinahysteriaan jos ei saisi fazerin sinistä suklaata (mieluiten konvehtien muodossa). Apinahysterian oireita olisi perheen julma ja silmitön raatelu ja silpominen. Myös nukkuvan apinan herättäminen voisi johtaa spontaaniin apinahysteriaan. Apinan pitäisi saada olla säännöllisesti tietokoneella ettei se masentuisi lajitoverien puutteessa ja viikonloppuisin sille pitäisi tarjota säännöstelemätön määrä alkoholia ja kännykkä, jolla se voisi soitella ja tekstailla entisille poikakavereilleen.

Luulette nyt, ettei kukaan ostaisi tällaista epämiellyttävää tursaketta? Olette väärässä. Miettikää vaikka kuinka eksoottisia kuvia moisesta lemmikistä saisi vaikkapa valokuvatorstaihin. Sitä paitsi joidenkin tiedetään jo ottaneen moinen otus kotiinsa täysin vapaaehtoisesti.


Pakinaperjantai Jaa

Lisää muokkauksia

Omakuva

Muistutan kaikkia
paitsi itseäni ja joskus
kauppojen ikkunoissa,
vastoin kaikkia
optiikan lakeja,
näen muukalaisen muotokuvan,
päiväys tuntematon,
kulmassa usein
isäni signeeraus.

- A.K. Ramanujan (Hän jota ei ole, Intian englanninkielisen nykyrunouden antologia)


Linkkilistaa on päivitetty uudelleen ja sivutkin saivat uuden ulkoasun. Tässä uudessa blogissa on kolme palstaa. Minua ainakin alkoi jo ärsyttää kun se ainut sivupalkkiparka venyi venymistään. Koko päivä on mennyt. Mitään järkevää en ole saanut aikaiseksi. Kaikki vihaavat minua kun istun vaan koneella. Pakko siis mennä ihmisten pariin (meillä on vieraskin). Pahoittelen jo etukäteen mahdollisia tulevia haamupäivityksiä. Voi olla että saikkaan vielä tämän pohjani kanssa...

Ajattelin jatkaa Blogitapaamista nro. 7 sitten huomenna... Jaa

Ei enää sanaakaan tiedätte kyllä mistä!

Nyt ei enää sanaakaan siitä, johon on valmistauduttu ja jota tällä hetkellä elelemme. Ennemmin haluan ilmoittaa että ilokseni sain kuin sainkin pysyteltyä eilisen erossa tietokoneesta. Eli nettiriippuvuuteni ei olekaan ihan niin paha kuin pelkäsin. Hyvä niin.

Olemme pelanneet Trivial Pursuitia eilisen illan ja tämän päivän. Harmittaa kun minulla on niin hyvä muisti. Kun yleistieto on niin onneton kuin minulla, yksi korttipakka kierähtää ympäri ennen kuin arvaisikaan ja seuraavalla kierroksella alkaa jo muistaa kysymykset. Tietenkin voisi olla iloinen siitä että on siis viisastunut, mutta kysymyksethän ovat tunnetusti sellaiset ettei niistä ole niin paljon hyötyä arkielämässä, paitsi tietenkin jos haluaa loistaa nippelitiedollaan. Ja minä en yleensä halua. Olen siinä mielessä tonttu (tämä aivan täysin viittaamatta vallitsevaan ajankohtaan) että tykkään enemmän väitellä yleismaailmallisista asioista, joista en niistäkään tiedä yhtään sen enempää. Tämä on asia joka käy usein tuskallisesti esille siinä vaiheessa kun olen rouhinnut pää punaisena pohjamutia juuri siitä asian vierestä.

Katsoimme iltapäivällä T:n kanssa Minun Afrikkani, joka oli mennyt aika pitkälti pilalle taannoisen kirjaelämykseni jälkimainingeissa. T ei ollut nähnyt elokuvaa aikaisemmin ja hän onnistui jopa pitämään siitä vaikka minä kommentoin koko ajan vierestä kärttyisellä äänelläni sitä kuinka Hollywood on tekemällä tehnyt sankarittaresta heikon ja miehistä riippuvaisen naisen, joka Afrikan kokemustensa jälkeen päästetään miesten klubiin. Hän on lunastanut paikkansa miehen veroisena - ja siitä ylöspäinhän ei voi edes kuvitella...

T yllätti minut erittäin mielenkiintoisen oloisella kirjalla. Andrew Millerin Optimistit käsittelee ainakin kansipaperin esittelyn mukaan minua kovasti kiinnostaneita aiheita. Tulen hyvin luultavasti palaamaan tähän vielä, kunhan saan aikaa kirjan lukemiseen.

B oli lukenut blogiani ja yllätti minut eilen Koston enkeli - elokuvalla josta olen kirjoittanut aikaisemmin. En rehellisesti sanottuna tiedä uskallanko katsoa sen... toivottavasti. Jaa

Hyvää joulua, rakkaat blogitoverit!

M ja joulupasteijat

Joululeipomukset on leivottu ja joulusiivous on suoritettu loppuun. Siispä on aika alkaa viettää joulua ja potea flunssaa. Ja vielä molempia yhtä aikaa :)

Haluan toivottaa tunnelmallista joulua kaikille teille jotka käytte täällä kurkistelemassa horinoitani. Älkää stressatko liikaa mahdollisista vieraista ja vierailuista, unohtakaa ne rutiinit joista ette todella itse nauti ja viettäkää aikaa rakkaittenne kanssa tai pyhittäkää joulu rauhoittumiseen ja hiljentymiseen ihan omassa rauhassa, juuri niin kuin itse parhaaksi näette.

Iso halaus ja rutistus teille kaikille. Nyt yritän pysytellä tietokoneesta erossa ainakin huomisen... Toivottavasti se onnistuu, muuten täytynee mennä kasvot morkkiksesta harmaina anonyymien nettiriippuvaisten kokoukseen heti tammikuussa. Jaa