maanantaina, helmikuuta 19, 2007

Tarinamaanantai, kuva-aihe

Ikarosmies

Se tunnettiin kylällä nimellä Ikarosmies. Tai oikeastaan kaikki sanoivat sitä Irkkariksi kun se tykkäsi karkistakin ja kertoi aina juttuja jos sille osti pienen pussillisen niitä vaaleanpunaisia vaahtosieniä tai ruskeita ufoja. En minäkään olisi tiennyt että sen nimi tulee Ikarosmiehestä jos isä ei olisi kertonut. Isä oli ollut sen kanssa samalla luokalla ja se oli ollut Ikarosmies jo silloin nuorena. Ja omituinen oman tiensä kulkija. Erakko jo silloin.

- Hei kerro meille mitä sä teet huomenna, me sanottiin ja ojennettiin sille pientä, tiukassa solmussa olevaa pussia. Se tarttui pussiin ja alkoi heti nyhertää hampailla solmua auki. Lopulta se laittoi yhden vaaleanpunaisen sienen suuhunsa, aina jalka ensin niin kuin tutin. Sitten se kertoi.
- Huomenna minä nousen aikaisin ja teen eväät muovikassiin. Ja sitten lennän kymmenen kilometrin korkeuteen ja jos jaksan niin korkeammallekin. Pitää harjoitella että pääsee jonain päivänä aurinkoon asti.
- Mut koulussa sanottiin että sinne on joku 150 000 kilsaa. Et sä jaksa lentää sinne asti.
- Joo, mutta avaruudessa on painotonta, ukko kiihtyi. - Siellä ei lennetä vaan uidaan. Eikä tarvitse kuin vetäistä pari vetoa kerran viikossa. Lopun ajan voi nukkua ja odottaa että Aurinko alkaa vetää puoleensa. Sitten ei tarvitse tehdä enää sitäkään vähää.
- Mut sä kuolet nälkään ennen kuin sä ehdit perille.
- Siksipä minä otankin eväät mukaan. Pitää vaan ehtiä syödä kaikki ennen kuin on liian lähellä aurinkoa. Muuten muovipussi sulaa eväisiin kiinni ja ne ovat pilalla.
Sitten me mentiin pois ja naurettiin tahallaan niin kovalla äänellä että se varmasti kuuli.

Yhtenä päivänä meillä oli historian kirjassa kuva siivekkäästä ukosta jonka nimi oli Ikaros. Me käsitettiin heti että juuri siitä Ikarosmieskin oli keksinyt hinkunsa lentää aurinkoon asti. Minä luin koko kuvan vieressä olleen tarinan ihan hiljaa ja huomasin että kaveritkin olivat kumman näköisiä koko tunnin. Onneksi ei mennyt kauan kun kello jo rämisi.
- Meidän on pakko mennä varoittamaan sitä ettei menisi sittenkään. Sehän kärventyy auringossa, minä sanoin heti kun olimme koolla. Muut olivat samaa mieltä. Juostiin niin lujaa etten muista koskaan juosseeni. Mutta Ikarosmiestä ei näkynyt kylän raitilla. Ei silloin, eikä enää koskaan sen jälkeen.
- Ehtiköhän se jo mennä? sanottiin monesti senkin jälkeen aina kun porukassa oli ollut pitkään hiljaista.

Monesti tähyttiin mäeltä taivaalle ja yritettiin nähdä Ikarosmiestä. Pate sanoi kerran nähneensä sen taivaalla lentämässä. Sen, tai jonkun ison linnun. Mietittiin että sitähän se oli kuitenkin halunnut enemmän kuin mitään ja saatiin siitä ajatuksesta vähän lohtua. Nyt aikuisena sitä on jo järkevämpi ja tietää. Mutta sen sanon että jos näkisin nyt Ikarosmiehen jossain kylän raitilla, niin kuin ennenkin niin ostaisin sille kympillä sieniä ja ruskeita ufoja sekaisin, kyllä siinä sen verran iso kivi putoaisi sydämeltä.


Tarinamaanantaihin Jaa

18 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tietä käyden tien on vanki, vapaa on vain umpihanki, lennättää Hellaakoski ja nyt Allyn Ikarosmies.

Ikarosmies, tuu takaisin kertomaan, että unelmat ja vapaus eivät sula ihmismielessä koskaan, ei edes lähellä aurinkoa, eihän.

Nuolaisen eväitä tästä tarinasta kuin sienitutista. Maistuu ja lennättää.

Anonyymi kirjoitti...

Tulee mieleen erinäisiä kohtaloita muistojen lokeroista, tarinoita, joita ei tiedä kuin kuulopuheelta, silti olivat läsnä. Uskaltaako niitä mainita- pumpeli nyt ainakin. Saanut kunniaa festaripatsaana jälkeenpäin.

Allyalias kirjoitti...

Paju, unelmat ja vapaus ovat ihmismielessä ikuisia. Sen tiesi Ikarosmies ja taisivatpa pojatkin oppia.

Hopola, olen pikkukylästä kotoisin ja siellä vastaavia kohtaloita löytyy. Varmaan näin kaupungissakin, mutta kai se on täällä vähän eri juttu.

Sulfidi kirjoitti...

Mutta jos se oli se ruskeen uffon kuski joka nappasi Ikaroksen liihottelemasta..? :)

Lapsena sitä saattoi uskoa juttuja helpostikin ja mielikuvitus saattoi laukatakin joskus kovaakin ja jonkun höpön höpötyksestäkin tuli jotensakin kummassa todentuntuista...

Mutta tämähän oli fiktiota mutta niin todentuvaa! :D

Kiva ja tarttuva tarina ja heti jotensakin tarttui mieleen että "aina jalka ensin".. Vaikka heikoille jäille!

Oikein viihdyttävää lukemista jälleen Ally.

isopeikko kirjoitti...

Rupesi ihan tuntumaan ikarosmieheltä... Tai ainakin sama kaipuu iski mieleen.

Anonyymi kirjoitti...

Vapauksia lienee yhtä monta kuin inimisiä ja niinpä siis kaipuitakin.
Jokainen vapauttaan hakeva koettaa perustella omaa vapauttaan viimeiseen asti, kaikin keinoin. Ikarosmies tiesi asiansa.

Allyalias kirjoitti...

Sulfidi, lapsilla ja ns. omituisilla on mahdollisuus haaveilla ilman kahleita. Vaikka haaveet ovat suuret, voi ihminen silti olla vähään tyytyväinen.

Isopeikko, tunnistit kaipuun. Hyvä sinä :)

Oh-show-tah hoi-ne-ne, olet aivan oikeassa. Vapaus ja kaipuu on yksilöllistä, vaikkakin jo lapsi tietää mitä ympäristö sanoo tietyistä vapauksista ja kaipuista. Omituisille on helppo nauraa vaikka salassa heitä ei voi olla vähän ihailematta.

Hansu kirjoitti...

Hauska tarina Ikarosmiehestä. Onkohan tämä niitä urbaanilegendoja ja kaupunkitarinoita?

Jospa se mies joutuikin johonkin parantolaan?

Salka kirjoitti...

Tuollaisilla "omituisilla" oman tien kulkoijoilla on rohkea ote elämään. Toivon että oikeasti heidän elämänsä olisi onnellinen eikä sellainen kuin se taitaa valitettavasti olla. Vähentyneitä paikkoja psykiatrisissa sairaaloissa, kontrolloimatonta avohuoltoa, ei kunnollisia hoitosuunnitelmia, ei tosissaanotettuja haaveita ja unelmia, liikaa holhousta tahi liian vähän. Vaikeaa elämää oman päänsä kanssa eläville...

Erinomainen pakina ja ihanasti kerrottu lapsen näkökulmasta!

Allyalias kirjoitti...

Hansu, tämä urbaanilegenda tuli ihan omasta aivolohkostani, mutta vastaavia tarinoita ovat pikkukylät pullollaan.

Salka, hankalaa on nykyään niillä jotka ovat erilaisia tai syrjäytyneitä. Heille on hyvä naureskella S-marketin kulmilla, keksiä liikanimiä ja huudella perään. Mutta kyseessä voi olla hyvinkin hämmentynyt ihminen ilman mahdollisuutta luovaan elämään.

Teemu kirjoitti...

On heitä jotka tietävät ja heitä jotka tajuavat, kukaties katuvatkin.

Ja sitten ovat he jotka eivät tiedä eivätkä tajua.

Allyalias kirjoitti...

Olet oikeassa Offset, vaikka tietenkin toivoisi että kaikki tietäisivät ja tajuaisivat. Tuskin se on älystä kiinni. Olisiko halusta?

Teemu kirjoitti...

Yksi totuus. Toinen on se, että monesta selviää paremmin ellei tiedä eikä tajua.
Monesta ei.

Meitä on erilaisia. Ja niin sen on kait oltavakin.

Allyalias kirjoitti...

Erilaisuus on rikkaus kuitenkin. Ja erilaisuutta on opittava suvaitsemaan ympärillään.

Teemu kirjoitti...

Sinä olet heitä jotka tietävät.

Allyalias kirjoitti...

Offset, siitäpä mää en tiiä mittään...

Teemu kirjoitti...

Tulet vielä tajuamaan.


;)
Anteeksi nää kaks viimestä, ei malttanut olla laittamatta kun sopivat noin kätevästi.

Allyalias kirjoitti...

Epäilemättä, Offset. Epäilemättä...