Tarinamaanantai, Kuva-aihe

Merenneito

Martti katsoi drinkki kädessään kun Supawan juoksi kohti merta, jonka horisontin taakse aurinko oli juuri laskemassa. Pian olisi yö, Thaimaan värikkäitä salaisuuksia sisältävät, sykkivät ja kiihottavat tunnit. Supawan venytteli aalloissa ja antoi kätensä hyväillä meren pintaa. Hänen tummat hiuksensa liehuivat lämpimässä tuulessa. Martti tiesi että kaikki liikkeet olivat tarkkaan harkittuja, juuri Marttia varten rakennettu esitys, jonka oli tarkoitus hivellä hänen esteettistä silmäänsä ja kiihottaa hänen ruokahaluaan lähestyvän yön kynnyksellä. Kaikki tytössä oli nuorta, niin nuorta ja koskematonta. Sileää pintaa vailla yhtään huolen uurretta. Jopa jäljet jotka hän jätti hiekkaan olivat pienet ja viattomat. Täällä oli vain iloisia ihmisiä, huolettomia ja täynnä sitä aurinkoa jonka alla he elivät päivästä toiseen.

Toisin oli kotona jossa kaikki vain käänsivät hänelle selkänsä, hän oli vain yksi kalmankalpea kasvo tuhansien muiden joukossa, harmaassa pitkässä takissaan, jo kumartuneessa ryhdissään. Mutta ne eivät tienneet, ne tanssiravintoloiden ynseäkasvoiset ämmät joilla oli tiukkakiharaiset permanentit. Ja joiden ohuista paitapuseroista oli jätetty kaksi ylintä nappia auki. Aina kaksi, ei koskaan kolmea. Keski-ikäisten koppavien akkojen armeija uniformuissaan. Ne eivät tienneet että hänellä oli täällä oma valtakunta, jossa hän oli kuningas.

Supawan oli tehnyt kauniista postikorttimaisemasta paratiisin, sellaisen ettei hän, mielikuvitukseton tavallinen mies, voinut sitä kuvitella. Supawan eli hänelle, hengitti häntä, palvoi maata hänen jalkojensa alla. Ja rakasteli kuin nuori, arka merenneito, suuret tummat silmät hänen vartaloaan hyväillen, silti kiihkeästi, haluten. Ja kerran elämässään hänellä oli kaikki valta. Hän oli lempeä kuningas, rakastava ja oikeamielinen. Hän antoi tuolle köyhälle tytölle hetkeksi pääsylipun rakkauden ja luksuksen maailmaan.

Martti tunsi kosteutta silmänurkassaan kun hän ajatteli sitä millainen sankari ja pelastaja hän oli. Supawan ei tiennyt mitä hän oli suunnitellut. Hän saattoi vain kuvitella sen kiitollisuuden kun jonain näistä päivistä, päivällisellä hienossa ravintolassa, hän kertoisi että muutaman vuoden kuluttua, kun Supawan olisi Suomen lainsäädännön mukaan tarpeeksi vanha menemään naimisiin, hän veisi tämän kotiinsa ikuisiksi ajoiksi, omaksi merenneidokseen.

Supawan näytti niin kauniilta seisoessaan auringonlaskussa. Niin nuori, mutta kuitenkin jo nainen. Tänä yönä he eivät poistuisi hotellihuoneesta, Martti päätti ja imi pillillisen raikasta juomaa suuhunsa.


Tarinamaanantaihin Jaa