Tiedän monien ajattelevan että meillä Suomessa kaikki saavat samat lähtökohdat elämälleen ja on itsestä kiinni, kuinka hyvin käyttää tilaisuutensa hyödyksi. Näin ajattelevat ovat yleensä niitä jotka ovat, jos sallitte kansanomaisen ilmaisuni, syntyneet kultalusikka suussa ja silmälaput silmillä. Eikä niinkään se kultalusikka, vaan ne silmälaput. Tässä mielenterveysongelmien ja alkoholismin luvatussa maassa kaikilla ei ole mahdollisuutta keskittyä koulunkäyntiin tai vaikka ihmissuhdetaitojen hiomiseen. On paljon ihmisiä joiden kotiolot ja lapsuus on niin hirvittävät että on suoranainen ihme jos selviää sairastumatta itse jossain vaiheessa elämäänsä.
Entä ne, joiden geeniperimä on tehnyt ikävät tepposet tai jotain on mennyt pieleen synnytyksessä? Tai jotka joutuvat kohtaamaan myöhemmin elämässään vakavia sairauksia tai vaikeita onnettomuuksia? On totta, että kaikki ihmiset kohtaavat elämässään vastuksia, mutta ainakin ulkopuolisen silmin tuntuu, että joillekin ihmisille niitä vastuksia kerääntyy valtaviksi, ylitsepääsemättömiksi vuoriksi. Näiden ihmisten elämä ei korjaannu sillä että he ottavat itseään niskasta kiinni ja yrittävät oman onnensa seppinä niin kuin kunnon kansalaisen kuuluu. Minun mielestäni yhteiskunnan tehtävä on antaa jokaiselle ihan oikea paikka, eikä vain tiputtaa ongelmien kanssa painivia marginaaleihin tarpeettomina.
Monesti huonommat lähtökohdat saanut ihminen joutuu kulkemaan normaalia kivisemmän tien löytääkseen paikkansa ja sopeutuakseen standardi-ihmiselle tarkoitettuun maailmaan. Miksi hänen pitää joutua sen lisäksi tappelemaan eri tahojen ja virastojen kanssa saadakseen itselleen hoitoa/kuntoutusta tai asioitaan eteenpäin? Onkohan se ihan silkka välttämättömyys että tämän maailman pitää olla suunniteltu pelkästään toimiville, iloisille ja terveille ihmisille, vaikka iso osa meistä on jotain ihan muuta?
***
Eilen olisi ollut mehevät mielikuvamurhailun mahdollisuudet Huutomerkki ry:n Muste-Klubilla. Siellä mikin varressa roikkuivat ansiokkaasti ainakin Medis, Heidihahmo, sekä Muikku. Harmi vaan että Allyalias ei ollut paikalla. Olin liikkeellä arkipersoonanani.
***
| You Are 70% Weird |
 You're so weird, you think you're *totally* normal. Right? But you wig out even the biggest of circus freaks! |
Muoks. Markon innoittamana testasin omituisuuteni ja yllä tulos. No nyt kukaan ei varmaan ihmettele miksi olen niin hädissäni siitä että tässä jäädään standardi-ihmisten jalkoihin ;)
Jaa
18 kommenttia:
" Onkohan se ihan silkka välttämättömyys että tämän maailman pitää olla suunniteltu pelkästään toimiville, iloisille ja terveille ihmisille, vaikka iso osa meistä on jotain ihan muuta? "
Hyvä kysymys Allyalias. Miten käy niille joista ei ole tähän 24/h tehosuorittamiseen?
Marko, niinpä. Mitähän käy? Tuntuu että yhä harvemmasta on siihen tehosuorittamiseen. Onko vika meissä vai nykyisessä elämänmenossa?
Helvetin friikit ! ; )
Minä olin 30 % weird!
Häh? Eipä olisi uskonut... Vaan 30%
Minä olin 60 % friikkuli. Mutta olipas huonosti vaihtoehtoja! Ja mitä testin tekijä ajatteli omituisiksi teoiksi?
Ehkä testin laatinut oli 100 % weird?
Miten sitten suu pannaan? :P
Olen samaa mieltä testistä, Heidihahmo. Mutta hyvät friikkipisteet sait siitä huolimatta. Ehkäpä se kertoo jotain friikulia :)
Hei!
Hyvä kun kirjoitit tuosta koulukiusaamisesta. Kiusaaminen on monien koulujen, kotien ja työpaikkojen arkipäivää, eikä joku pikku Opo siinä paljon paina kun kiusaaja on vallan kahvassa ja voimansa tunnossa. Meikäläisen vahtivuorolla ei kyllä ketään kiusata, - kele!
Rita, asiasta on selvästi hyvä kirjoittaa kun täälläkin on näin paljon kiusattuja.
Minä uskon aivan täysin että sinun vahtivuorollasi ei ryttyillä ;) Ei muuta kuin pelastamaan kaikki maailman kiusatut ja alakynnessä olijat, suuri sankari, Super-Rita!
höh, et sanonut päivää. minun tosin piti lähteä aikaisin, kun oli työmuurahaisia seurana. itslläni oli tänään vapaapäivä. Mutta mukavaa oli. tosi kivaaa!
Taisinpa tuossa tänään kirjoittaa suunnilleen samasta asiasta :) Itse en vain enää yksinkertaisesti jaksa soitella, odotella ja hakea apua itseni lisäksi vielä lapsellennikin ja silti teen sen. Vaihtaisin oman terapiani lapseni hoitoon, mutta sekään ei luonnollisesti ole mahdollista. Ja vaikka olisikin, mitä hyvää seuraa siitä, että vain lasta hoidetaan ja vanhemmat hukkuvat sairauksiinsa ja ongelmiinsa?
Juuri tällä hetkellä tuntuu siltä, että ongelmia hoidetaan vasta kun ne alkavat isolla O:lla ja loppuvat huutomerkkiin.
No joo, onneksi tulee kevät!
Medis, en hokassut sinua enää sitten runoilujen jälkeen. Ensi kerralla sitten... Mutta hyvä oli suorituksesi :)
Kammottavaa että lapset joutuvat jonottamaan noihin hoitoihin. Aikainen apu saattaisi muuttaa asioita paljonkin. Jokin roti tähän hommaan on saatava!
Toivotaan että asiat sujuisivat kohdallasi nopeasti. Jaksuja sinne :)
Koulukiusaaminen, ihmisten vallanhimo ja keskinäinen taistelu ovat aina hyviä aiheita. Kysymys on pohjimmiltaan siitä, millaisessa maailmassa me elämme. Maailman pitäisi olla helppo ja tasa-arvoinen, mutta kun se ei ole. Koulukiusattu kohtaa maailman raadollisuuden jo pentuna, ne jotka ovat riittävän joukkoon sulautuvia törmäävät siihen vasta myöhemmin.
Toki en kuitenkaan ole sitä mieltä, että lapsia pitäisi koulukiusata, mutta väittäisin kuitenkin monen koulukiusatun astuvan aikuisuuteen vahvempana kuin vahvempia koulussa kumartaneet ahterinnuolijat.
No höh. Nykyään on normaalia olla outo ja päinvastoin. Ne jotka ovat saaneet tuosta suurimmat outouspisteet ovatkin eniten normaaleja. Niin se menee, uskokaa pois.
Jussi, maailma ei ole tosiaankaan helppo paikka, eikä siitä koskaan sellaista tulekaan.
On pakko olla eri mieltä kanssasi tuossa koulukiusaamisen vahvistavassa vaikutuksessa. Niin monta tapausta olen nähnyt joissa kiusatusta on kasvanut epävarma, rikkinäinen ja kyyninenkin ihminen, joka joutuu todella työskentelemään päästäkseen liian epäluuloisesta suhtautumisesta ihmisiä ja maailmaa kohtaan.
Se on kyllä totta että kiusatulle ei tule sitten yllätyksiä sen suhteen millainen tämä maailma on, mutta minun näkemykseni on se, että juuri tämän asian ehtii kyllä oppia myöhemminkin.
Perseennuolijana kasvaminen on tuskin myöskään itsetuntoa hivelevä kokemus :)
Joo, Isopeikko. Minä olen tällainen trendiouto ja heitän nuo vessapaperirullat rintamuksesta roskiin sitten kun normaali muuttuu taas normaaliksi :)
Minä olin koulukiusattukin. En ehkä sanoisi sillä olleen kovin jalostavaa vaikutusta minuun.
Hokema, että kärsimys jalostaa, voi toki toimia joidenkin kohdalla ja onkin varsin romanttinen ajatus. Yksilön persoona ja mahdollinen perheen/ystävien (jos niitä on) tuki ja suhtautuminen vaikuttavat asiaan.
On absurdia automaattisesti uskoa kiusaaminen ja kärsimyksen jalostavan ihmistä ja tekevän hänestä itsevarman selvityjän.
Elegia, ikävä kuulla että sinuakin kiusattiin :( Olen kanssasi samoilla linjoilla tässä asiassa.
Miksihän uskotaan että negatiivinen palaute on aina rehellisempää kuin positiivinen, tai että negatiivinen kokemus kasvattaa enemmän kuin positiivinen?
Sittenkin kirjoitin aiheesta blogiini. Kaipa se vaati kypsyttelyä. Sain inspiksen Elegian kommentista.
Heidihahmo, ehkä on hyvä palata jo omassa mielessä kertaalleen käsiteltyihinkin aiheisiin uudelleen. Jatkakaamme keskustelua siellä sinun puolellasi siis :)
Lähetä kommentti