Genoveeva, luostarin eivät tosiaan ole ihan sitä mitä asiaan perehtymätön luulisi.
Heidihahmo, kiitos itsellesi. Kiva herätellä tunteita - suuntaan tai toiseen.
Paju, aluksi tuntui vaikealta keksiä mikä olisi hyvä vastakohta runon aiheelle. Tai siis hyviä vastakohtia on aivan liikaa... Melko hienon aiheen oli tuo Heidihahmo mennyt keksimään :)
Hienosti rakennettu runo. Ensin hiljainen (luostarin aukio) - sitten melu ja hälinä (ihmiset) - ja sitten hiljainen (toive rauhallisesta paikasta). Siinä oli tosiaan vastakohtia ja ajatusta. Jännä vaikutelma.
Tässä oli kykkä hyvin hoksattu, paikka jonka pitäisi olla rauhallinen rakkauden pyhättö olikin älämölöä, hulinaa ja bussien paksun savun saattelemaa pärinää.
Sulfi, ehkä ihmiset hakevat joistain paikoista rauhaa niin innokkaasti että kadottavat sen. Kaiketi luostareiden asukkaat löytävät kuitenkin rauhan asuinpaikastaan.
Eräs Valamon munkki kertoi jossain, kuinka oli ollut rauhassa päivänokosilla omassa asunnossaan ja herännyt siihen kun keskellä huonetta seisoi parvi turisteja päällistelemässä munkin asumusta. Siinä vaiheessa hän oli suuttunut ja ajanut tunkeutujat ulos.
Sahrami, uskomatonta. Ja menee kyllä reippaasti hyvän maun rajojen yli. Ehkä tällä kertaa runotorstain runollani ja valokuvatorstain valokuvalla on enemmän kuin olin tarkoittanut...
Ihana ja jotenkin "unenomainen". Tuli mieleen, että toisaalta kovassa hälyssä sitä saattaa paeta omaan maailmaan - sinne kaukaiseen puutarhaan, jossa ainoa ääni on heinäsirkan laulu korressa. Tai rakkaan kuiskutus korvaan... Mutta se kuuluu jollekin toiselle.
Elegia, vaikka en nyt ihan luostarissa olekaan, lasten kanssa kotona olemiseenkin sisältyy kokolailla möykkää. Kyllä minä ainakin silloin pakenen parempaan paikkaan (ja en siis pelkästään tänne Blogistaniaan, joka on se paras paikka)
"Luostarin puutarhassa"-sävellys oli aikoinaan yksi lemppareitani. Säveltäjä ei muistu tällä hetkellä mieleen, ikävä kyllä... Se sopisikin hyvin tähän taustalle, jos kamera kuvaisi tuota hälinää ja ihmisjoukkoja, ja sinun katseesi siirtyisi hitaasti, merkityksellisesti kohti puiston reheviä polkuja...ja musiikki jatkuu edelleen voimakkaampana!
Jos muistan oikein, niin munkkien asumus esaim Valamossa on kelja, Sinne ei ole asiaa ulkopuolisilla, elävät kertoman mukaan siellä suht askeettista elämää. Eräs vanhoilta ajoilta peräisin oleva tuttuni on Valamossa jonkinmoisena vapaaehtoistyöntekijänä ruokapalkalla, on sieltä ilmeisesti rauhan löytänyt. Rauhan voi saavuttaa myös hälinän keskellä, oma rtymi, työt, tehtävät, rukoukset, Jumalanpalvelus. Mutta kyllä mua ihmetytti jotkin asiat.
Genoveeva, kiitoksia mielenkiintoisesta infosta. Luostarielämä on pitkään kiehtonut minua. Olen miettinyt, mikä saa ihmisen omistautumaan sillä tavalla. Mukavaa että joku tietää asiasta jotain "oikeaakin" :)
Valamoon voi mennä kesällä vapaaehtoiseksi työntekijäksi. Ruokaa saa, muuten ei mitään. Huoneissa ei ole telkkareita, kirkonkellot rytmittää päivää. Olen yöpynyt yhden porukan kanssa siellä ja saatiin opastus Veli Pavelilta. SIis ei munkki. Siellähän on noin 7 munkkia (jos niinkään paljon) ja sitten viitankantajia (vai oliko se viitankantajamunkkia), joista aikanaan saattaa tulla munkkeja. Vapaaehtoiset voivat työskennellä pelloilla, keittiöllä, kuka missäkin. Iso osa Suomen kirkollisviineistä on valamon pelloilta. Olen ajatellut että joskus menisin sinne pariksi viikoksi.
Genoveeva, kuulostaapa mielenkiintoiselta. Kannattaa varmasti kokeilla jos vaan on mahdollisuus, on se kyllä varmaan sen verran erilainen näkökulma maailmanmenoon. Varmaan innostuisin itsekin, mutta kun on tuo pieni lapsi tuossa äitiä vailla.
Mahtavan paljon vastakohtia, myös näkymättömiä, kätkee tämä pieni suuri runo. Avaruus ja ahtaus, pyhyys ja maallisuus, rauha ja häly, väkijoukko ja yksilö, rakkaus ja rakkaudettomuus, turismi, kaupallisuus, puutarha ja puutarhattomuus, luonto ja luonnottomuus. Runo jäi puhuttelemaan pitkäksi aikaa: niin mistä löytää rauhan?
31 kommenttia:
Niinpä, luostari rauhaa hakeneella matkailubisneksen levottomuus saattaa olla kauhistus. Kaunis runo. Kaunis haave.
Tulipa huikaiseva tunne, kun luin runosi! Kiitos!
Vastakohtien voimaa näissä säkeissä ja tiedän minne itse päätyisin jos voisin. Runo kuin pelastus ;)
Genoveeva, luostarin eivät tosiaan ole ihan sitä mitä asiaan perehtymätön luulisi.
Heidihahmo, kiitos itsellesi. Kiva herätellä tunteita - suuntaan tai toiseen.
Paju, aluksi tuntui vaikealta keksiä mikä olisi hyvä vastakohta runon aiheelle. Tai siis hyviä vastakohtia on aivan liikaa... Melko hienon aiheen oli tuo Heidihahmo mennyt keksimään :)
Hienosti rakennettu runo. Ensin hiljainen (luostarin aukio) - sitten melu ja hälinä (ihmiset) - ja sitten hiljainen (toive rauhallisesta paikasta). Siinä oli tosiaan vastakohtia ja ajatusta. Jännä vaikutelma.
Kiitti, Sahrami. Rauhaa ei välttämättä löydä sieltä mistä sitä hakee, toisaalta usein sen voi löytää silloin kun sitä vähiten odottaa.
Hyvä, hyvä Ally!
Tässä oli kykkä hyvin hoksattu, paikka jonka pitäisi olla rauhallinen rakkauden pyhättö olikin älämölöä, hulinaa ja bussien paksun savun saattelemaa pärinää.
Pidin kovasti!
Piti olla kyllä ei kykkä..
Sulfi, ehkä ihmiset hakevat joistain paikoista rauhaa niin innokkaasti että kadottavat sen. Kaiketi luostareiden asukkaat löytävät kuitenkin rauhan asuinpaikastaan.
Eräs Valamon munkki kertoi jossain, kuinka oli ollut rauhassa päivänokosilla omassa asunnossaan ja herännyt siihen kun keskellä huonetta seisoi parvi turisteja päällistelemässä munkin asumusta. Siinä vaiheessa hän oli suuttunut ja ajanut tunkeutujat ulos.
Talvella siellä on varmasti rauhallisempaa.
Sahrami, uskomatonta. Ja menee kyllä reippaasti hyvän maun rajojen yli. Ehkä tällä kertaa runotorstain runollani ja valokuvatorstain valokuvalla on enemmän kuin olin tarkoittanut...
Ihana ja jotenkin "unenomainen". Tuli mieleen, että toisaalta kovassa hälyssä sitä saattaa paeta omaan maailmaan - sinne kaukaiseen puutarhaan, jossa ainoa ääni on heinäsirkan laulu korressa. Tai rakkaan kuiskutus korvaan... Mutta se kuuluu jollekin toiselle.
Elegia, vaikka en nyt ihan luostarissa olekaan, lasten kanssa kotona olemiseenkin sisältyy kokolailla möykkää. Kyllä minä ainakin silloin pakenen parempaan paikkaan (ja en siis pelkästään tänne Blogistaniaan, joka on se paras paikka)
"Luostarin puutarhassa"-sävellys oli aikoinaan yksi lemppareitani.
Säveltäjä ei muistu tällä hetkellä mieleen, ikävä kyllä...
Se sopisikin hyvin tähän taustalle, jos kamera kuvaisi tuota hälinää ja ihmisjoukkoja, ja sinun katseesi siirtyisi hitaasti, merkityksellisesti kohti puiston reheviä polkuja...ja musiikki jatkuu edelleen voimakkaampana!
tunnistan haaveen hiljaisen rakkauden sylistä
*salaperäisesti hymyellen*
mysteeri
Leonoora, nyt ei kyllä millään tule mieleen tuo sävelmä. Olisi kiva tietää millainen se on. Joten otan mielelläni infoa vastaan säveltäjästä.
Sini, luulenpa että tämä haaveen jakaa meistä monikin :)
Peikko tykkää hiljaisesta melusta ja ahtaista aukioista.
Ehkäpä siis kohtaankin Peikon joskus luostarissa kaapuun verhoutuneena :)
Jos muistan oikein, niin munkkien asumus esaim Valamossa on kelja, Sinne ei ole asiaa ulkopuolisilla, elävät kertoman mukaan siellä suht askeettista elämää. Eräs vanhoilta ajoilta peräisin oleva tuttuni on Valamossa jonkinmoisena vapaaehtoistyöntekijänä ruokapalkalla, on sieltä ilmeisesti rauhan löytänyt. Rauhan voi saavuttaa myös hälinän keskellä, oma rtymi, työt, tehtävät, rukoukset, Jumalanpalvelus. Mutta kyllä mua ihmetytti jotkin asiat.
Genoveeva, kiitoksia mielenkiintoisesta infosta. Luostarielämä on pitkään kiehtonut minua. Olen miettinyt, mikä saa ihmisen omistautumaan sillä tavalla. Mukavaa että joku tietää asiasta jotain "oikeaakin" :)
Kaunis ja koskettava runo, kiitos!
Leonooran mainitsema sävellys on: In a Monastery Garden, säv. Albert Ketèlbey. Kaunis sävelmä!
Salka, kiitokset tiedosta. Ehkä tuo sittenkin kuulostaa hämärästi tutulta... Pitääpä hankkia sävelmä kuunteluun...
Valamoon voi mennä kesällä vapaaehtoiseksi työntekijäksi. Ruokaa saa, muuten ei mitään. Huoneissa ei ole telkkareita, kirkonkellot rytmittää päivää. Olen yöpynyt yhden porukan kanssa siellä ja saatiin opastus Veli Pavelilta. SIis ei munkki. Siellähän on noin 7 munkkia (jos niinkään paljon) ja sitten viitankantajia (vai oliko se viitankantajamunkkia), joista aikanaan saattaa tulla munkkeja. Vapaaehtoiset voivat työskennellä pelloilla, keittiöllä, kuka missäkin. Iso osa Suomen kirkollisviineistä on valamon pelloilta. Olen ajatellut että joskus menisin sinne pariksi viikoksi.
Genoveeva, kuulostaapa mielenkiintoiselta. Kannattaa varmasti kokeilla jos vaan on mahdollisuus, on se kyllä varmaan sen verran erilainen näkökulma maailmanmenoon. Varmaan innostuisin itsekin, mutta kun on tuo pieni lapsi tuossa äitiä vailla.
Luostarin hiljaisuus lioenee mielen hiljaisuutta, sitä rauhaa tuskin turismikaan tuhoaa.
Helanes, voit olla oikeassa. Toisaalta on vaikea kuvitella rauhaa, jota turismi ei tuhoa. Mutta se lienee vain minun pakanuuttani ;)
Salka, kiitos säveltäjän nimestä!
Joskus murrosiän jälkeen puhuin usein luostariin menosta, no, en aivan vakavissani kuitenkaan. Mutta tuo sävellys jäi kiehtomaan levotonta mieltä!
Mahtavan paljon vastakohtia, myös näkymättömiä, kätkee tämä pieni suuri runo. Avaruus ja ahtaus, pyhyys ja maallisuus, rauha ja häly, väkijoukko ja yksilö, rakkaus ja rakkaudettomuus, turismi, kaupallisuus, puutarha ja puutarhattomuus, luonto ja luonnottomuus. Runo jäi puhuttelemaan pitkäksi aikaa: niin mistä löytää rauhan?
Leonoora, tämä netti on kyllä mahtava tiedonlähde! Kiva että asia selvisi ja minäkin taidan kaivaa kappaleen esiin ihan silkasta mielenkiinnosta.
Mehtäsielu, kiitos. Ja kiitos Heidihahmolle kivasta aihe-ehdotuksesta. Vastakohtarunoja voisi kirjoittaa enemmänkin :)
Akka tykkäs kans, kovasti!
Kiitos, Akka :) Pitääpä tulla lukemaan sinunkin runosi jos sellainen on ilmaantunut.
Lähetä kommentti