Ihminen ei olisi normaali, jos ensimmäisenä koulumuistona ei palaisi mieleen vierailu Merijalin karkkitehtaalla ja paksun paperin päälle lämpimänä mätetyt karamellit, jotka jäsähtivät välittömästi yhteen ja syötäessä toivat suuhun paperin maun. Ja pettymys saaliin vähyydestä, sillä ylempiluokkalaiset olivat sanoneet että karkkia saa niin paljon kuin haluaa. Ala-asteella niin paljon kuin haluaa on huomattavasti enemmän, kuin mitä yhden taitellun talouspaperiarkin uumeniin saa tungettua.
Mutta koska en ole normaali, mieleeni palaa ensimmäisenä se, kuinka opettaja sanoi aina vahingossa pohjoinen (tai eteläinen) pallinpuolisko. Ja se kuinka kaikkia nauratti. Joka kerta.
Sen jälkeen tulee mieleen piinalliset uintivuorot (opin uimaan vasta kuudennella luokalla, sillä melkein-hukkumiskokemus oli aikaansaanut kammon) ja niiden jälkeiset saunassa istuskelut.
"Kuusi suihkua vapaana", opettaja huusi iloisesti saunan puolelle. Hän huusi myös "älkääpä peitelkö" samaan, kepeään sävyyn. Ja kerran hän sanoi minulle kahden kesken "sinulla on jo kehitys alkanut. Siinä ei ole mitään hävettävää". Että hävetti!
Kun jouduimme pitämään aamunavauksen, opettaja otti juhlallisesti kädestään käsirengaskasansa ettei se kilisisi mikrofonin ääressä. Yritin aina kuunnella sanoisiko mikrofonin pikkuinen virtanappi nips. En muista sanoiko.
Ja nokkahuilut. Kuka voisi unohtaa nokkahuilut?
Luokkaretkien paluumatkoilla vallinnut villiintynyt ja sokerihumalainen ilmapiiri.
Se kun joitain lellittiin. Ja minä ja ystävä oltiin niitä huonomman perheen pentuja. Ne lellityt olivat aina siistejä ja hyviä kuviksessa ja käsitöissä. Ja niiden vanhemmat olivat rikkaita. Ja niillä oli telkkarit omissa huoneissaan.
Kun pihalla joku oli sanonut opettajalle "haista vittu" ja opettaja oli sanonut "mulla on, sulla ei, painu rehtorin kansliaan!"
Kun ystävän marsu kuoli, enkä tiennyt miten voisin lohduttaa.
Paljon ei jäänyt opetuksesta mieleen. Opin tietämään milloin kuu pienenee ja milloin suurenee (ja että kuu valehtelee aina), sekä sen, että matkoille kannattaa ottaa mukaan Savett intimejä (paino sanalla intiimi).
Pakinaperjantaihin
Jaa
23 kommenttia:
Voi niitä aikoja! Älä unohda välituntien jalkapalloa!
Vittu on vasta viijen lapsen äidillä.. opetti mulle naapurin emäntä aikanaan.
Että intimejä!? Täytyy kai tästä sitten matkan sattuessa semmosia..
Muikku, kuinka voisin unohtaa. Mutta se on toisen muistelun aihe. Ehkä sinulta irtoaa?
Olli, meidän opettajalla ei ollut yhtään lasta. Ehkäpä naapurin emännän olisi pitänyt järjestää sille oppitunti näistä asioista.
Joo, ja lyhyelle matkalle, niin kuin vaikka kauppareissulle se on tosi kätevä. Kun sitä ei koskaan tiedä... ;)
Se intiimi siis... on se tärkeä... tai edes jonkunlainen intiimisuoja jos ei muuta...
Kylläpä ehkä mieleenpainuvimpia olivat ne luokkaretket. Periaatteesssahan siellä joka vuosi tutustuttin luontoon.
Tuosta "vekottimesta" on tuore, lähes tieteelinen kuvaus, selitys ja teoreema blokini runossa Sattumia/kommentit.
Joku jaksoi siitä keskustella hartaasti.
Kukapa ei muistasi luokkaretkiä. Bussissa mätettiin naamaan karkkia nin paljon kuin sielu sieti ja aina joku oksensi. Loppumatkan bussissa haisikin oksennus. Juu, en halua luokanopettajaksi. Parin viikon takainen reissu jo uimahalliin palautti mieleen linja-automatkat.
Oh-show-tah hoi-ne-ne, retkillä oli kyllä kivaa. Paitsi kerran kun käytiin Rautaruukin tehtaalla. Se oli tosi tylsää...
Vaikutti tosiaan ihan intomieliseltä keskustelulta. Mutta mikäpä siinä kun on mielenkiintoinen aihe ;)
Hansu, oksennuksen haju ja kuuma bussi. Aaah :) Eipä taitaisi olla luokanopettajaksi minustakaan. Voin kuvitella uimahallireissusi.
Luokkaretket eivät tulleet edes mieleeni ennen kuin luin tästä. Ihmeellisesti tuo muisti valikoi muistamisjärjestyksen. Pitäisköhän kirjoittaa uusiksi?
Monipuolinen muistelu tämä!
Muistosi kiidättävät täyteen laukkaan. Olipa kiva muistelumatka.
Kuuhullulle (minulle) on aina jäänyt oppimatta miten kuusta käsin lasketaan pääsiäinen. Koskaan ei tiedä, mihin keväänkorvaan pääsiäinen asettuu. Olisi edes jotain pysyvää maan päällä, mutta kun ei.
PS
Kävelikö vastaasi koskaan opettaja, johon ihastuit?
Liisa, juuri kävin sinun puolellasi miettimässä sitä miten muisti valikoi. Sinulla oli hieno kertomus.
Paju, ehkä vielä saat kuutietoutta tankattua päähäsi, vaikka kyllähän nuo kalenteritkin ovat ihan käteviä siihen hommaan :)
Enpä muista koskaan oikein ihastuneeni opettajiin. Tai oli yläasteella vähän aikaa yksi pitkätukkainen tarkkisluokan opettaja jota minäkin rakastin yhdessä kaikkien muiden koulun tyttöjen kanssa. Mutta se olikin oikeasti Hot (ainakin muistaakseni)!
Minä en muista yhtään luokkaretkeä. Kyllä niintä oli, mutta ne olivat vapaaehtoisia ja jos ei lähtenyt, sai mennä rinnakkaisluokan tunnille siksi päiväksi. Niin minä ja kaverini teimme. Paitsi, että emmem menneet rinnakkaisluokan tunnille, koska huomasimme, että siellä ei osattu kaivata meitä.
Siispä luokkaretkipäivät olivat meille ihan vapaapäiviä.
Kätevää...
Ylipäänsä muistan koulusta aika vähän. Luokkakavereista vielä vähemmän.
Hitto kun tulin hyvälle tuulelle :-)
Kiitos!
Susupetal, minä olin kouluaikoina vielä niin kiltti ja auktoriteettien nujertama, että en olisi uskaltanut ottaa tuota riskiä. Lukiossa otettiin tuon Muikun kanssa joskus omaa lomaa. Sanottiin niitä Onnen päiviksi.
Vintti, kivaa :) Toivottavasti minullakin tämä takaraivosärky hellittäisi niin pääsisi iloitsemaan elämästä.
Olipa vittumainen opettaja!
Linruusi, sulla on kyllä harvinaisen hyvin sana hallussa tapahtumarikkaasta päivästäsi huolimatta. :D
Tuo on kyllä jännä ilmiö, että jokainen muistaa kouluajoistaan niitä vähemmän tärkeitä ja eioleellisia asioita. Itsekään en muista oikeastaan mitään opetuksesta, kaikkea muutakin sitten senkin puolesta.
Uukka, ehkä ne muut asiat ovatkin niitä tärkeimpiä koulussa. Sosiaaliset verkostot ja oma paikka niissä, sun muuta.
Heh, heti tuli mieleen kun ylä-asteella tuli laitettua uskonnon ja historian luokan oven lukkopesään pikaliimaa KOKO tuubillinen.. Emme sitten menneet siihen luokkaan syystä tahi toisesta sen päivän tunneille. Talonmies tosin ähersi sinne pääsemiseksi pari tuntia..
Meidän luokassakin tehtiin kerran yksi aika hieno kepponen. Mutta se taitaa ollakin jo sitten toisen postauksen arvoinen asia.
Tässäpä oli täyttä tavaraa, paljon, sitä ihteään, koulupiinaa. Merijalista tuli mieleen Fazerin karkkitehdas jonne (traumaattista kyllä) en koskaan päässyt.
Kuinka pallinpuolisko voisi olla naurattamatta??
Ja nokkahuilu, ei unohdeta ikinä, ei, eikä myöskään harmonia jota papin näköinen miesopettajamme polki ja veisuutti meillä maakuntalauluja...
Kutuharju, harmoni oli meilläkin tuttu kapistus. Siitä lähti kyllä ikiajoiksi mieleenpainunut musisointi. Huuh...
Iso pino muistoja! Ja taas laukaisi minullekin uusia muistoja, näitä koulujuttuja on ollut tosi kiva lukea! Meinasin kirjoittaa ne muistot tähän mutta päätin olla kuormittamatta sun lootaas joten kippaan ne omaan luettavaksi.
Hienoa, että nämä muistelot saavat aikaan ketjureaktioita. Tulen tsekkaamaan muistosi sinun blogistasi.
Lähetä kommentti