tiistaina, helmikuuta 06, 2007

Koulukiusaamisesta

Eilen illalla Voimalassa puhuttii koulukiusaamisesta. On ihan mahdollista että olen kirjoitellut tästä aiheesta aikaisemminkin, mutta pannaan sitten samat asiat uudestaan jos ei muuta. Tosi hyvä että koulukiusaaminen on edelleen tapetilla ja on hienoa, jos ihmiset alkavat ymmärtää ettei se ole mitään lasten hyväntahtoista nahistelua.

Olen selvinnyt koulukiusaamisen suhteen melko vähällä, mutta omakohtaisia kokemuksia on noin vuoden ajalta yläasteelta. Koulussamme oli typerä ja riitaa haastava tyttöjoukko, joka otti aina jonkun koulun tytön silmätikukseen ja pahoinpiteli, jos tämä kyseinen silmätikku ei suostunut pyytämään heiltä anteeksi. Muut oppilaat eivät enää puhuneet silmätikulle vaan hän oli erillinen, yksinäinen ihminen joka luuhasi pitkin nurkkia välitunneilla.

En tiedä mistä minä ja ystäväni saimme näiden tyttöjen vihat päällemme, ehkä he suuttuivat juuri siitä kun poikkesimme kirjoittamattomista säännöistä ja olimme tekemisissä erään silmätikun kanssa. Virallisesti syy sille, miksi olimme ansainneet turpaamme oli se, että kävelimme nokat pystyssä. Senpä takia meidän olisi pyydettävä polvillamme heiltä anteeksi tai saisimme turpaan.

Meillä ei ollut luonnollisesti aikomustakaan suostua tyttöjen vaatimuksiin, vaan me kerroimme asiasta opettajille ja kotonamme. Tässä vaiheessa saimme huomata että kellään ei ollut keinoa auttaa meitä. Se oli pelottavaa. Jouduimme selviämään parhaan kykymme mukaan ja sen lukuvuoden loppuun asti elämämme oli jatkuvaa ahdistusta ja pelkoa.

Parhaiten on jäänyt mieleen kun meidät ja kiusaajat kutsuttiin opon luokse keskustelemaan asiasta. Tytöt huorittelivat ja lehmittelivät meitä avoimesti opon kuullen ja tämä ei puuttunut asiaan, hymisteli vain tuolissaan. Tytöt esittivät myös opolle vaatimuksensa siitä että meidän pitäisi pyytää polvillamme anteeksi (ilmeisesti sitä että olimme kävelleet nokka pystyssä). Opon ratkaisuehdotus oli, että meidän ehkä olisi parempi tehdä niin kuin käsketään. Se oli äärimmäisen nöyryyttävää.

Meillä jäi tuosta ajasta pelkotiloja pitkäksi aikaa jälkeenpäin, vaikka lopulta selvisimme ilman anteeksipyyntöjä tai turpaansaamisia. Meillä oli se etu että meitä oli sentään kaksi. Voin vain kuvitella miltä tuntuu olla kiusattuna ja ypöyksin. Vuosien ajan kiusatuksi joutuneiden arvet ovat nähtävissä vielä aikuisiälläkin.

Luulen että silloin aikuiset eivät täysin ymmärtäneet että meitä pelotti ihan kamalasti ja että se vuosi oli meille aivan painajaista eristettynä muiden joukosta, jatkuvassa pelon ja uhkailun ilmapiirissä. Ainakin opin kokemuksesta sen, että jos vastaava tilanne tulee omien lasteni kohdalle, en luovuta ennen kuin asia on selvitetty. Jos joku uhkailisi aikuista väkivallalla, ei hänkään selviytyisi siitä ihan omin avuin. Miksi lapsen siis pitäisi? Jaa

22 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tuo on kamalaa: kenelläkään aikuisella ei ollut keinoja auttaa teitä.

Pelon ja ahdistuksen kokee kirjoituksestasi tänne asti.

Entä opo? Ei tee mitään - tai tekee: myötäilee kiusaajia! Oliko hän nainen? Anteeksi, nyt yleistän: tehtäviensä tasalla olevat miehet (ammattikasvattajat) ehkä - niin, ehkä? - tarttuvat toimeen rivakammin, tekevät asialle jotain konkreettista, naiset hymistelevät, perääntyvät, psykologisoivat, silloin kun pitäisi katkaista kiusaaminen.

No, kai pätevä nainenkin hoitaa kiusaamiset pois päiväjärjetyksestä, turhaan teen tästä sukupuolisoppaa.

Cp-vammainen poikani joutui ns. "normaaliluokalla" kokemaan kiusaamista, jonka lopetti roteva ja jämpti luokanvalvoja Sakke, historian ope, kertaheitolla, kun tapauksista kuuli. Hän järjesti koulussa kyselyn, johon sai vastata myös nimettömästi. Saatiin selville kiusaajat ja kiusatut. Fyysinen ja psyykkinen väkivalta loppui kuin seinään, kun Sakke puhui ja puhututti, valvoi ja seurasi.

Olli kirjoitti...

Meidän koulussa sen pahimman koulukiusauksen kohde oli opo.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää pakkaspäivää Allyalias :)
kumma sattuma, kirjoitin juuri pari riviä kiusaamisesta omaan blogiin.

HeidiR kirjoitti...

Äh, koulukiusaaminen. Minua kiusattiin yläasteella. Se siitä. En jaksa siitä enää kirjoittaa. Olen kirjoittanut sen pois itsestäni.

Mutta ASIAAN. Tule Ally tänään tänne:

tiistai 6.2. klo 21 Huutomerkki ry:n Muste-klubi,
Cafe Milou (Asemakatu 21, Oulu)
Esiintyjät:
Markus Jokikokko
Janne Räsänen
Aino-Kaisa Koistinen
Tuula Vettainen
Jarkko Kumpulainen (Rovaniemi)
Eero Leppänen (Rovaniemi)

Tulisitko? Jooko? Minä menen sinne. Sinne tulee myös eräs toinen bloggari ja esiintymään. Hän:
http://arcticircle.wordpress.com/

Allyalias kirjoitti...

Paju, tällä kertaa sukupuoliennakkoasenteet eivät päde :) Mieshän se opettaja oli ja todella "laama" sellainen. Ystävällinen ukko, mutta ei mitään auktoriteettia. Mutta sitten myöhemmin meidän koululle tuli uusi opo ja jos kertoisin millainen se oli niin luulen ettei kukaan uskoisi jos ei olisi ollut omin silmin näkemässä.

Hyvä juttu että sattui pojallesi tuo Sakke paikalle. Kyllä noillekin asioille voi jotain jos on halua ja pitkämielisyyttä (ja sitä auktoriteettia)

Olli, en heti suoraan ihmettele. Kyllä meidänkin koulussa kiusattiin joitakin opettajia aika pahasti.

Heippa Marko. Niinpäs olit mennyt tekemään... Virtuaalitelepaattinen yhteys?

Heidihahmo, vähän oli puheissa tulla sinne Muikun kanssa kurkistelemaan. Alkakaamme kohdakkain sattuessamme repimään toisiamme hihoista ja muusta irtaimistosta huomion kiinnittämiseksi :)

HeidiR kirjoitti...

Mistä me toisemme tunnistamme? Ehkä sinä tunnistat minut tuosta kuvasta? Mutta miten minä tunnistan sinut?!

Anonyymi kirjoitti...

Tytöt esittivät myös opolle vaatimuksensa siitä että meidän pitäisi pyytää polvillamme anteeksi (ilmeisesti sitä että olimme kävelleet nokka pystyssä). Opon ratkaisuehdotus oli, että meidän ehkä olisi parempi tehdä niin kuin käsketään.

Siis ei voi olla totta!!!!!!Sanoiko Opo todellakin että teidän pitäisi pyytää anteeksi polvillanne tytöiltä??? Siis minä olisin tehnyt tuosta rikospyynnön vähintään ja ex opena tuo kauhistuttaa todella!!!

Allyalias kirjoitti...

Heidihahmo, sivupalkissa on sähköpostiosoitteeni. Paa tulemaan siihen viestiä niin vastaan asap.

Ari, kyllä hän toden totta oli sitä mieltä että se olisi helpoin ratkaisu ongelmaan. En kyllä itsekään näin aikuisena pysty ymmärtämään... enpä kyllä silloinkaan. Mutta kaiketi silloin viitisentoista vuotta sitten opettajat eivät oikein tienneet kuinka tällaisissa tilanteissa toimia.

HeidiR kirjoitti...

Laitoin sulle postia! :)

Allyalias kirjoitti...

Ok :)

Outolintu kirjoitti...

Ei ollut opo tehtäviensä tasalla. Vaan samantapaisia kokemuksia on minulla ollut omien lasteni kiusattuna olemisista. Opettaja selosti vain pitkään kiusaajan ikäviä kotioloja. Ei paljon minua ja poikaa auttanut.

Itseäni kiusattiin alakoulussa, koska olin lihava.
Siihen kiusaamiseen ei kukaan puuttunut millään tavalla. Arveltiin varmaan, että se on oikeudenmukaista: kyllähän lihavaa saa kiusata.

Kun siirryin toiseen kouluun, kiusaaminen loppui.

Anonyymi kirjoitti...

Muistan itsekin ajan, jolloin jouduin silmätikuksi ja uhatuksi koulussa. En tosin silloin ajatellut olevan koulukiusattu, vaikka jouduin pelkäämään koulumatkoja ja välitunteja. Kerran jouduin opettajien puhutteluun, kun en uskaltanut mennä pihalle ja sen vuoksi lintsasin sisällä. Opettajille en kuitenkaan uskaltanut puhua asiasta ja vanhemmille, varsinkin isälle, tuntui hävettävältä kertoa pelkäävänsä.

Kaikki sellainen loppui aikanaan. Varmaan sillä oli vaikutuksensa siihen, millainen minusta aikanaan tuli. En tiedä olisiko tullut pehmeämmässä ympäristössä parempi?

Anonyymi kirjoitti...

Voi sitä kultaista nuoruuden aikaa. En siitä näin vähäisin traumoin olisi selvinnyt ilman sinua : ) Kiitos sinulle siitä! On tosi hyvä, että asiasta puhutaan nykyään huomattavasti enemmän...ehkäpä meidän lapsemme ovat paremmassa turvassa tuolta ilmiöltä. Ainakin haluan uskoa. Illalla nähdään runoilun merkeissä!

Salka kirjoitti...

Minäkin olen koulukiusattu. Uskonnosta sain kuulla koko kouluajan, erilaisista vaaatteista ja rumista koululaukuista tönittiin, huudeltiin ja suljettiin yhteisön ulkopuolelle. Jonkin verran pärjäsin "kovan jätkän" maineeella sillä annoin kiusaajille takasin turpiin jos itseäni vahingoitettiin. Mutta yksi osa huonoa itsetuntoa tuolta kouluajalta jäi...

Allyalias kirjoitti...

Onpas täällä meitä kiusattuja. Onkohan meidän helpompi luoda porukkamme tällaisen ruudun läpi, erillään tosikontaktista, mene ja tiedä.

Outolintu, vieläkin tuntuu olevan valloilla ajatus että kiusaaminen on jollain tavalla kytköksissä siihen millainen tämä kiusattu on. Että hän ei osaa olla käytöksensä/sosiaalisuutensa/ulkonäkönsä puolesta. Mutta se kiusaajahan siinä ei osaa olla!

Jussi, pojille tuo kiusaaminen saattaa (en tiedä, tämä on vain tällainen mutu-henkinen heitto) olla vaikeampaa kuin tytöille. Poikien oletetaan pärjäävän laumoissa ja sietävän kovempaa möykkyytystä kuin mitä tyttöjen ajatellaan kestävän.

Muikku, kiitos itsellesi :) Ilman ystävää tuo aika olisi ollut miljoona kertaa karumpaa ja pelottavampaa. Mutta tiedän että me olemme molemmat oppineet kokemuksesta emmekä anna tuollaista tapahtua muille, jos voimme vain asiaan vaikuttaa. Illalla sitten runojen pariin...

Salka, tuollainen ulkopuolelle sulkeminen on tosi rankkaa. Ja kun kaikki haukkuvat ja nimittelevät, sitä alkaa jossain vaiheessa luulemaan että takana saattaa olla totuuden siemen.

Anonyymi kirjoitti...

Minähän en silloin mieltänyt olevani koulukiusattu. Silloin väkivalta ja valtataistelu lapsilauman sisällä oli melko avointa ja osa vanhemmista paremminkin kannusti siihen: saatiin johtajapersoonat esiin ja karaistiin luontoa. Minä vain jouduin epäonnistuneen liittoutumisen ja puuttuvien ystävien takia tilanteeseen, jossa jouduin pelkäämään.

Allyalias kirjoitti...

Jussi, onneksi nykyään vanhemmat eivät (kai) ajattele tuolla tavalla, vaikka tiettyyn rajaan asti ehkä pitää paikkansa että lapsi vahvistuu saadessaan itse etsiä oman paikkansa ryhmässä.

Tuli mieleen Survivor-tv-sarja tuosta liittoutumisasiasta. Mutta melkoista selviytymispeliähän tuo nuoruus on...

Nimuel kirjoitti...

Ihan järkyttävää, mutta niin tuttua tuo kertomasi.

Allyalias kirjoitti...

Hei, Ninni. Vaikuttaa tosiaan että asia herättää monessakin blogituttavassa omia, ikäviä muistoja.

Anonyymi kirjoitti...

Kauheaa alistamista kiusaajien taholta!
Ja opettaja vielä myöntyy heidän sairaisiin kieroutumiinsa. =(

Voih...

Kyllä kiusaaminen jättää elinikäiset arvet.

Nimimerkki: Erakko...

HeidiR kirjoitti...

Hei taas! ;)

Laitoin sinulle postia. Käypäs lukemassa se. Sitten taidan pistää hieman tekstiä omaan blogiini eilisestä.

Allyalias kirjoitti...

Hallatar, ilmeisesti liityt nimimerkistäsi päätellen meidän kiusattujen joukkoon kummaan. Kuinkahan moni lapsi lähti tänäkin aamuna pahalla mielellä ja peloissaan kouluun?

Heidihahmo, pitääpä käydä lukemassa :)