perjantaina, maaliskuuta 16, 2007

Pakinaperjantain aiheena astia

Kauheaa, jos yhtäkkiä ovelle tulisi joukko rotevia, hawaijilaispaitaisia miehiä, pikkuletit sievästi ponnarilla niskassa ja sanoisi, että nyt olisi lähdettävä autiolle saarelle, jonne saisi ottaa vaan yhden astian mukaan. Sitä jo alkaisi miettiä ihokarvat pystyssä kelluuko muovinen taikinakulho sen verran, että sillä saa purjehdittua takaisin sivistyksen pariin, vai olisiko Tupperwaren rasia parempi? Mutta olisiko se sitten jo niin hyvä että hait repisivät sen käsistä, kun siinä ihmisen palat säilyvät hyvänä "siis niinku NIIIIIN paljon pidempään"?

Silloin ne hawaijilaispaitaiset miehet huomaisivat hätäisen ilmeesi, katsoisivat toisiinsa kulmakarvat kohotettuina ja koomillistuneina ja räjähtäisivät niin suureen nauruun että räikeät palmunlehdet paitojen etumuksissa hytkyisivät. Sitten he sanoisivat, että eihän kyse ole mistään elämää suuremmasta salaliitosta tai muusta muiluutuksesta, vaan siitä kun silloin kerran messujen takanurkan vasemmanpuoleisella kojulla vastasit kyselylomakkeeseen. Ja ykköspalkinto oli matka eksoottiselle saarelle, omaan rauhaan ja niin edelleen. Että se voitto nyt tuli ja lähdettävä olisi heti jos meinaisi mukaan (etkösinäsaanutsitäkirjettäjonkalähetimmeviikkojasittensiinäluki TÄTÄ TARJOUSTA ET VOI OHITTAA. AVAA HETI!) . Ruokaa lomarannalta toki löytyisi monta eksoottista sortimenttia ja nukkua saisi viileässä ja moskiittovapaassa bungalowissa. Pois saarelta pääsisi yksityislentokoneella, että Tuppervaaran kelluvuutta ei sitten tarvitsisi testata. Mutta astioita siellä ei olisi. Ei kerrassaan yhden yhtä. Että jos vaikka sellaisen tarpeellisimman ottaisit mukaan, miehet selittäisivät.

Siitähän se vasta tenkkapoo tulisi. Miehet katsoisivat kelloa ja naputtaisivat lakerikenkiään eteisen lattiaa vasten sillä aikaa, kun sinä haalisit keittiön pöytään saippuakulhoa ja siivilää, kattilaa ja lautasia. Saisit kuulla että haarukkaa ei lasketa astiaksi. Tuskan hiki valuisi, haluaisit sanoa että antaa olla koko perhanan reissun, kun ei kerran astioita ole talon puolesta, mutta sitten tajuat että on sitä huonommissakin oloissa lomailtu. Paljonkin huonommissa.

Aika kuluisi ja punnitsisit jo kädessäsi sitruspuristinta ja nippua kertakäyttölautasia. Hawaijilaispaidat alkaisivat tehdä lällättävällä äänellä lähtölaskentaa 5-4-3-2-1-NOLLA useampaan kertaan ja availemaan ulko-ovea, jotta luulisit heidän olevan jo lähdössä pois. He tepastelisivat lakerikengillään niin, että sinun olisi ilmeisesti tarkoitus luulla askelten vaimenevan heidän poistuessaan, mutta tukahdutettu hihitys paljastaisi heidän olevan edelleen eteisessä.

Lopulta hermostuisit ja nappaisit ensimmäisen astian, jonka käteesi saisit. Vasta limousinessa huomaisit että se on se isoisoäidin peruja oleva mittakippo, juuri se ainoa astia, jonka otit mukaasi silloin nuorena kun lähdit kotoasi avaraan maailmaan. Se, jonka kahvakin on jo vuosia sitten katkennut ja mitta-asteikko haalistunut. Hawaijilaispaitaiset katsoisivat sinua ja mitta-astiaa vuoronperään kuin yrittäen päättää kumpi teistä on se vähämielinen. Ja sinä tietäisit että turhaan sinä niille selitystä tarjoaisit. Etkä sinä itsekään ymmärtäisi miksi haluat koko menneisyytesi mukaan autiolle saarelle.


Pakinaperjantaihin Jaa

29 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Wautsi, kylläpä sinä tarinan kehittelit ja pelkästä astiasta! Kyllä astialla(astiatta)kin nähtävästi pääsee pitkälle. ;)Menneisyys mukaan, minne tahansa.

Tämä oli vauhdikas ja viihdyttävä. Melkein hengästyin lukiessa ja nauroin isomahaisille (kuvittelin hawaii-paitaiset jostain syystä isomahaisiksi) hawaii-paitaisille.

Anonyymi kirjoitti...

Hauska juttu! Kiitos! =D

Hallatar kirjoitti...

Sinut on siunattu hyvällä mielikuvituksella!

Olli kirjoitti...

No johan oli tarina! :D
Ja minun alkoi tehdä mieli autiolle saarelle.. vaikka sitten ihan ilman astiaa.

Ja näin nopeesti tuon jo julkaisit, minulla vasta ideapankki haukottelee ja pohtii josko jo seuraavan aamukahvin jälkeen jaksaisi herätä.. Jakirjoittaminen on taas ihan kokonaan eri juttu se!

Liisa kirjoitti...

Ihastuttava tarina taas. Tupperwaret sun muut. Niissä kyllä säilyy...

Mutta alitajuisesti sittenkin sieppasit itsesi siinä perityssä kipossa matkaan. Hyvää lomaa!

Itsekin osallistuin eilen johonkin Pariisin matka-arvontaan. Ja aiheen vilkaistuani olen silmäillyt astiakaappeja ja hyllyjä sillä silmällä... Korvaton kahvikuppi löytyisi. :)

Anonyymi kirjoitti...

Vautsi vau, mikä tarina.
Hihitän ja huohotan, kun pääsen maaliin ja rauhoitun kun tarina päättyy siihen mistä alkoi: koko elontaival mukaan autiolle saarelle, mikäpä muukaan.

Olen varma että olet voittanut jo tuon matkan ;) (Aah, niin, saari, lempipaikka.)

Anonyymi kirjoitti...

Verrattoman hauska tarina!

Allyalias kirjoitti...

Elegia, kyllä sitä paitsi mittakipolla voi olla jotain käyttöä autiolla saarella. Voihan sillä vaikka äyskäröidä vettä veneestä. No, ilmankin varmaan pärjäisi.

Pakinaperjantai, kiitos aiheesta :)

Hallatar, en tiedä onko tuo mielikuvitus niin hyvä... vähän ylivilkaaksi sitä on aina sanottu.

Olli, pakko oli kirjoittaa kun ei vielä ehtinyt puolestaan sille aamukahville. Ensin pitää huolehtia että pikku-pentele (rakas tyttäreni) on ruokittu, jottei hän pilaa "rauhallista" kahvihetkeäni.

Liisa, onnea arvontaan! Hyvä jos varaudut jo hyvissä ajoin voiton varalta. Katsovat sitten ne baskeripäät huuli pyöreänä kun häkeltymättä menet kaapille ja tulet takaisin korvatonta kuppiasi esitellen :)

Paju, ei tuo minusta kerro. Jos tuo olisin minä, kysyisin ensin onko saarella nettiyhteydet ja jos olisi, hakisin nokkamukin, ettei tarvitse blgistella kahvit sylissä siellä palmun alla istuskellessa :)

Allyalias kirjoitti...

Ja yhtä aikaa.... Kiitos Muikelo!

Hansu kirjoitti...

Kyllä astioillakin on tunnearvoa. Meillä on pari mukia, joita en yksinkertaisesti suostu käyttämään vaikka ne olisivat viimeiset puhtaana olevat.

Mukava juttu, vain astiasta- isoäidin mittakiposta!

Allyalias kirjoitti...

Hansu, tunnearvoa ei voi rahassa mitata. Eikä kauneudessa. Hyvä vain että omistaa tunnearvokkaita esineitä, mutta tokikaan esineisiin ei kannata kiintyä liian paljon.

Anonyymi kirjoitti...

Nauroin ääneen tätä lukiessani. Aivan mainion hauskan tarinan kehitit astiasta. Kuvittelin sut istumaan siihen limousiiniin korvaton mitta-astia sylissä ja nuo Hawajii paitaset molemmille puolille tupla isonpina kuin sinä. ;-)

Tosi ilmeikäästi kirjoitettu!

Allyalias kirjoitti...

Alastalo, kiva kun sinusta irtosi naurua :) Olisihan moinen aika hassu näky, mutta siinäpähän nauraisivat, pahuksen naapurit kun meikäläinen makaisi pian palmun alla ja nauttisi eksoottista drinkkiä siitä pahuksen mittakiposta!

Hallatar kirjoitti...

Hihi! Kilpaa kommentoitiin muiden juttuja! =D

Allyalias kirjoitti...

Niinkö, Hallatar. Enpä huomannutkaan... Heleijaa! On perjantai ja Allylla ja Halliksella ei ole kummallakaan elämää!

Hallatar kirjoitti...

Huups!
Ja nyt se paljastu kaikille muillekin! ;D

Allyalias kirjoitti...

Uuuups... Sorry ;)

Unknown kirjoitti...

Todellakin tarina oli hieno, jotenkin tuli mieleen Markus Kajo ihan pikkuisen. :D
Itse ajattelin pienen tarinan pätkän julkaisa.(TAAS)

Anonyymi kirjoitti...

Oih! Tämä on ensimmäinen sinulta lukemani teksti, ja piti tämän jälkeen käydä kyyläämässä kaikki pakinaperjantaihin osallistumisesi, ja useampi niiden väliinkin jäävä entry. Pääsit kyllä kirkkaasti suosikkibloggaajieni listaan.

Allyalias kirjoitti...

Varsuli, olikohan runotorstai sitten kutitellut alitajuntaa ja laittanut Markus Kajon päähän pyörimään. Mene ja tiedä.

Veeti, voi kiitos! Tässähän ihan punastuu... :) Pitääpä tulla tirkistelemään kuka sinä olet, jahka saan appiukkoni jaloista kuleksimasta.

SusuPetal kirjoitti...

Minä en koskaan aio osallistua yhteenkään kilpailuun tämä jälkeen. Ei vaikka palkintona olisi sata kiloa suklaata.
Nih.

Hauska juttu!

Allyalias kirjoitti...

Okei, mutta sinäpä ootkin päässyt jo ihan ilman mittakippojakin ulkomaille, lämpimään, eksoottiseen ja historialliseen. Mutta enpä taida ottaa riskejä itsekään - paitsi jos palkintona on sata kiloa suklaata :)

Sulfidi kirjoitti...

Vanha tuttu mitta-astia tuo turvaa elämän höykyytyksessä niinkuin kauan sitten eka kerran. :)

Tämä taas riipi vailla vertaa!! Hienoa!! :D

Ps. Nokkamuki on POP!

Allyalias kirjoitti...

Joo, Sulfi, ihminen tarvitsee turva-alueensa, halusipa sitä tai ei!

isopeikko kirjoitti...

Missähän minun hawaijilaispaitani onkaan... ah... Niin ja isoveikka... tässäpä sinullekin paita, koita olla repimättä sitä... lähdetään, meille on keikka...

Anonyymi kirjoitti...

Ally, sinä sen itse sanoit! Mittalasia tarvitsee autiolla saarella jottei ryyppääminen aivan riistäydy käsistä, muun tekemisen puutteessa ;)
Mainiosti kehitelty!

Allyalias kirjoitti...

Isopeikko, se olit sinä siis. Anteeksi kun en tunnistanut, sinulla ei ollut noita pikkulettejä silloin kun kävin turhalla mielikuvamurhailureissulla luonasi.

Kutuharju, mittakippo on kyllä ihan sitä varten ettei tule vahingossa tehtyä liian laimeita drinkkejä. Ettei pääse laskuhumala yllättämään :)

Laurier Rose kirjoitti...

Ihana tarina! :)))) Jäin oikein miettimään, mitä itse ottaisin, (Ei selvinnyt)

Allyalias kirjoitti...

Laurier Rose, kiitos :) Luultavasti siis sinäkin ottaisit jonkin sellaisen mitä et todellakaan tarvitsisi :)