lauantaina, maaliskuuta 31, 2007

En minä siipiä tahdo. Haluan juuret.


Menis Nallikarin rantaan kahvilusikan kanssa ja kaivais kymmenen pikku koloa jäiseen hiekkaan. Pujottais varpaat, yksi kerrallaan, jokaisen omaan kuoppaansa. Sitten haparois pystyyn, tasapainottelis, keräis varmuutta. Alkais kasvaa.

Ehkä kesään mennessä olis jo tehnyt itselleen lehdet. Jaa

22 kommenttia:

HeidiHahmo kirjoitti...

Tyttö, olet runoilija.

:)

sivuaskel kirjoitti...

Aivan ihana runo! Mistä mielensopukasta löytyikin sanat ajatuksille niin kohdalleen.

hopola kirjoitti...

mää tuun kansa, ollaan rivisä sitte kesällä, ku norjalaiset tullee.

Sulfidi kirjoitti...

Todella mielenkiintoinen ajatus kaivaa jäiseen hiekkaan kymmenen reikää ja tukkia varpaansa sinne ja kömytä pystyyn..

Saattaisi vaan tämä kelo kaatua viimeistään kesällä ja jäisi lehdet saamatta.

katriina kirjoitti...

Ihana, lauantain taide-elämys on saatu!

allyalias kirjoitti...

H-hahmo, tuskin nyt sentään...

Sivuaskel, kiitti :) Uniajatuksiani tässä vain jaan teidän muitten kanssa.

Hopola, kiva! Pianhan meillä on siellä kokonainen metsä norjalaisten kisailla.

Sulfi, ehkä tämä ajatus ei niin hyvin sovellu tosielämässä kokeiltavaksi... Mutta unessa ja blogimaailmassa kaikki on mahdollista!

allyalias kirjoitti...

Katriina (tervetuloa uudella nimelläsi), sinä olitkin täällä kanssani yhtä aikaa. Oikein hyvää lauantaita sinulle :)

Jussi kirjoitti...

Kaunis ajatus. Ehkä itse mieluummin kaivaisin varpaani Kalvolan savimaahan, josta sukuni juuret oikeastaan ovat, mutta Nallikari on myös hyvä vaihtoehto, varsinkin kesällä.

allyalias kirjoitti...

Jussi, kun mulla ei ole juuria missään, niin Nallis saa kelvata moiseen puuhaan. Savessa on kyllä helpompi pysytellä pystyssä kuin hiekassa.

Polgara kirjoitti...

Tuli mieleen Heli Laaksonen ;D

Offset kirjoitti...

Hieno runo.

Tuota kuvaa en kuitenkaan saa hahmotetuksi...

Käytännön toteuksena Nallikari on kovin kylmä, tuulinen ja tulvaherkkä paikka juurtua. Monet ovat kokeilleet myös juurtua betoniseen ruukkuun mutta niistä loppuvat ennen pitkää ravinteet ja siitä seuraa hidas nuutuminen. Siirreltävyys ruukkuunjuurtuneilla toki on omaa luokkaansa ja ratkaisuna tämä voi vaikuttaa houkuttevalta.
Mutta se ei toimi.

Alastalo kirjoitti...

Yksinkertaisesti sanottuna: Ihana ja kaunis aatos. Upea

allyalias kirjoitti...

Polgara, piti heti kuuklettaa Heli Laaksonen. Mää oon ihan sivistymätön pölkkypää, nääs :)

Offset, sitä vaan juurtuu johonkin, vaikka paikka olisi huonokin. Ei aina voi päättää mihin juurtuu. Nallekari on betoniruukkua huomattavasti houkuttelevampi vaihtoehto.

Alastalo, tuollaiselta herkältä ja romanttiselta herrasmieheltä kuultuna nuo sanat merkitsevät vielä tavallistakin enemmän. Kiitos :)

Offset kirjoitti...

Tieto vai arvaus? Olen kyllä samaa mieltä.
Nallekarkit on hyviä.

allyalias kirjoitti...

Arvaus tietenkin, Offset :)

genoveeva kirjoitti...

Juuret on hyvä olla, jossain. Entä ilmajuuret? Vois myös lentää.

allyalias kirjoitti...

Genoveeva, kuulostaa hyvältä, mutta on kenties liikaa toivottu. Olisi aika paljon pyydetty, jos voisi sekä juurtua, että lentää.

Paju kirjoitti...

Oi!

Runo vaihtuu elämäksi vai menikö se toisinpäin. Aion kokeilla tuota. Varpaat jo valmiina. Onneksi on vielä routaa, paikoin ;)

allyalias kirjoitti...

Paju, ei routa ole este, tarvitaan vain vahvempi lusikka :) Hyvää alkanutta viikkoa sinulle? Joko olisi kissoja luvassa näillekin korkeuksille?

aalo kirjoitti...

Tämän unelman minä jaan. Kun ensin olisi kasvattanut juuret ja sen jälkeen lehdet, voisi alkaa yhteyttää!

allyalias kirjoitti...

Aalo, aivan niin :)

Salka kirjoitti...

Olipa surullinen juttu...