keskiviikkona, maaliskuuta 28, 2007

Riippuvuus

Johtaako riippuvuus minut lopulta Siltojen Naiseksi?

Eilen vannoin, ja tällä kertaa vielä täysin vakavissani, että en enää koskaankoskaankoskaan kirjoita mitään kauppalappua suurempaa. Imuroin (merkki vakavasta mielenhäiriöstä) raivon vallassa kotini puolihuolimattomasti, pyyhin sieltä täältä pölyjä. Ensi kertaa vasta huomasin omakohtaisesti, kuinka mainiona itseinhon ulkoistajana siivoaminen toimii. Suosittelen lämpimästi tätä terapeuttista ja samalla hyödyllistä liikuntamuotoa kaikille itseään inhoaville! Siivottuani katsoin nauhalta maanantain kotikatsomon Elävillä ja kuolleille ja märisin 1 1/2 tuntia, välillä hiljaa, kyyneliä tipautellen, välillä suureen ääneen nyyhkyttäen. Otin kaverin vastaan. Juttelimme niitä näitä ja söimme liian makeaa kääretorttua. Siinä jo mielessäni ressasin pikkuisen kirjoittamisia.

Olin jo istunut tovin koneella ja kirjoittanut, kun muistin vannoneeni, ettei koskaan enää. Mitenhän moisesta riippuvuudesta pääsisi eroon? Kesäkin on tulossa ja elämä elettävänä... Ei kun etsimään keltaisilta sivuilta jotain kynänkatkaisuhoitoa! Jaa

31 kommenttia:

Paju kirjoitti...

Kynistä teen sulle riippusillan, et sinä kirjoittamisesta luojan lykky irti pääse :D

kukkis kirjoitti...

Ei se auta, vaikka kynän katkaisee, kun juttu jatkuu pään sisällä.

Olen ollut petin pohjalla enkä ole päässyt edes kommentoimaan. Niinpä kiitän näin jälkikäteen tuosta kepappipostauksesta. En olisi heti arvannut, että punajuurisalaatista pääsee noin hersyvän sutjakkaasti kotitonttuihin. Kiitos nauruista!

hopola kirjoitti...

Ei saa pelotella, että taitavat, oivaltavat, hauskat ja mielikuvitukselliset kirjoituksesi poistuvat ilostuttamasta meitä. Ajattele vaikka niin, että saat kanavoitua niihin sellaisia tunteita, mitä ei ehkä oikeassa elämässä kannata näyttää, kuten tuo mielikuvamurhailu -tai mistäpä minä tiedän kenen kanssa tässä ollaan oikein tekemisissä......

Olli kirjoitti...

Mää en tähän sano mittään.. kunen tiedä.

allyalias kirjoitti...

Paju, vähän sitkaalta vaikuttaa tämä riippuvuus... Ihminen on tapojensa orja!

Kukkis, sepä se onkin, kun ihan pelkässä omassa päässäänkin voi kirjoittaa ja tarinoida. Ole hyvä kepappipostauksesta. Mies ei ollut ihan niin mielissään ;) Toivottavasti voit jo paremmin...

Hopola, mielikuvaitsemurhailulla saisin varmaan kanavoitua ne kaikkein todellisimmat tunteeni. Mutta niin... ehkäpä olenkin tosielämässä vaatimaton pikku sarjamurhaaja vain...

Joo, Olli. Parempi olla vaan hiljaa jos ei tiiä.

Rita kirjoitti...

Ajattele tätä riippuvuuden määritelmää: "Jos joku asia ratkaisevasti häiritsee, katkaisee ja estää normaalia elämää, se on riippuvuus."

Tekeekö kirjoittaminen sinut onnelliseksi, antaako se potkua elämään ja sulostuttaa ympäristöäsi? Vai tuntuuko se pakkotoiminnalta?

Minä pidän runotorstaista ja pakinaperstaista erittäin paljon mutta en osallistu joka viikko, ainoastaan silloin kun se itseäni huvittaa ja haluttaa.

On sääli jos kirjoittaminen ei tule spontaanisti pulputen, ja omaksi iloksi ja hyödyksi. Se voi kuluttaa itsensä loppuun ja näivettää koko homman jos ihminen ei ole varovainen.

Pitäisi saada Heidihahmon näkemys tähän asiaan. Hän alkaa olla kirjoittamisen ammattilainen.

Todistaa
Arkiterapeutti Kops

tanssiva harmaa pantteri kirjoitti...

Mikäs sua nyt kirjoittamisessa pännii. Hyvä terapiamuoto!

SusuPetal kirjoitti...

Siis, sinulla on väärä asenne! Ei kyse ole addiktiosta, vaan tavasta elämää!
(hmm, aina pitää olla selitys...)

HeidiHahmo kirjoitti...

Rita, vinkkasi minut tänne. Tulin heti hiukset hulmuten. :)

Riippuvainen kirjoittamiseen. Hmmm.. Hyvä vai huono asia?

Tunnistan itseni tuosta sinun tekstistäsi. Itse ahdistelin lähes vastaavalla tavalla vuonna 2005.

Minulla oli PAKKO kirjoittaa. Kirjoitin blogiin, kirjoitin keskustelupalstoille, kirjoitin sähköposteja, mutta missään ei tuntunut olevan mitään järkeä.

Innostuksen vimmassa kirjoitin ja käytin aikaa, mutta tuntui että kaikki valui sormien läpi pois. Missä näkyi tietokoneen äärellä vietetty aika?

Blogitekstejäni kommentoitiin ja sain palautetta. Se oli hyvä juttu ja sitä kaipasin. Elämätön elämä ahdisti. Tuntui, etten sopinut mihinkään muotiin mihin olin aikaisemmin itseäni yrittänyt laittaa. Mikä minussa oikein mätti?

Lopulta vastaan tuli ihminen, joka näki minut jotenkin oikein. Hän suositteli minulle Julia Cameronin Tie luovuuteen -kirjaa.

Päätin tehdä sen! Tein tunnollisesti kirjan harjoituksia 3 kuukauden ajan.

Löysin syyn sille miksi oli pakko kirjoittaa. Se on vain minun luontoni. Se on minun juttuni. Pääsin eroon luovuuden lukoista. Ne lukot aiheuttivat minulle se ahdistuksen. En uskonut omaan ääneeni ja kykyihini tarpeeksi. Halusin kirjoittaa, mutta sisäinen kriitikko mollasi minua samalla. Todella repivää!

Nyt kehitys on mennyt siihen pisteeseen, että olen opiskellut syksystä lähtien luovaa kirjoittamista kokopäiväisesti.

Kirjoitan, nautin ja muokkaan tekstejäni. Niitä julkaistaan tai sitten luen niitä ääneen muille. Olen kehittynyt kirjoittajana ja tekstinlukijana. Ymmärrän itseäni paremmin. Elän vahvasti jopa taiteilijan elämää. Siihen kuuluu edelleen rajuja heilahduksia, mutta kun tietää niiden kuuluvan luovaan prosessiin... Se helpottaa. Niiden kanssa oppii elämään, toivottavasti.

Voisinpa kuule, Ally, suositella sinullekin kyseistä kirjaa!

Se voi olla sinunkin tiesi. Sinulla on jo nyt mahtavia kirjoituksia ja tarinoita.

Jos tuon kirja ei kolahda sinuun, kirjastosta löytyy muitakin. Esim. Natalie Goldbergiltä löytyy hieman erityyppisiä oppaita.

Sitten Oulussa on tämä Huutomerkki ry, jonka jäsen minäkin olen. Eilen oli esimerkiksi kirjapaja, jossa kirjoittajat voivat nähdä toisia kirjoittajia. Siitä on tuolla minun blogissa hieman. Seuraava tapaaminen on toukokuussa.

Ally, et ole yksin luovuudentuskasi ja aaltoliikeidesi kanssa. Meitä täällä on monta! Hyvin moni kirjoittava ihminen tunnistaa itsestään noita kausia. Välillä ahdistaa, välillä on kuivaa ja välillä teksti virtaa soljuen eteenpäin.

Rohkeutta ja voimia sinulle, Ally!

:D

allyalias kirjoitti...

Ensiksikin: Voi kiitokset, rakkaat blogiystävät kun olette näin innokkaasti tarttuneet silloin tällöin riekaleiksi räsähtävät ämpsyilijän tunteenpurkaukseen!

Rita, esität hyviä kysymyksiä. Pääasiassa kirjoittaminen on minulle suuri nautinto ja henkireikä, mutta varmaan se rajoittaa normaalielämääni. Kirjoitan useita tunteja joka päivä ja tuo aika on ns.elämästä pois.

Nyt ongelmani on lähinnä se, että uppoudun mieluusti omien mielikuvitusjuttujeni tai blogikirjoittamisen maailmaan, enkä tee sitä kirjoitusta, jota inhoan, mutta josta minulle maksetaan. En ainakaan niin tunnollisesti kuin pitäisi.

Sitten tulee sellainen olo, että riittäköön jo perkele tämä omissa sanoissa rypeminen! Itsekeskeistä puuhaahan se on.

Blogikirjoittaminen tuottaa minulle pelkkää iloa. Eikä moista asiaa saa antaa pakoksi tullakaan.

Pantteri, kirjoittaminen käy tosiaan terapiasta. Mutta joskus tulee sellainen olo, että kuinka hullu pitää ihmisen olla jos se tarvitsee terapiaa näin paljon.

Susu, tässä alkaa kyllä hämärtyä se raja, jota elämäksi ja no lifeksi kutsutaan. Kumarran nöyrimmin pääsi surinalle. Taidat olla aika hyvin kasassa vaikka tarinaa pukkaa sinullakin :)

Heidihahmo, kiitos pitkästä ja kannustavasta kommentistasi. Aion hankkia tuon kirjan käsiini heti ensi tilassa.

Olen tehnyt useita yrityksiä kirjoittaa jotain, ihan siitä lähtien kun opin lukemaan. Aina joku ääni on sanonut sisälläni, että kirjoitan pelkkää paskaa ja olen unohtanut koko puuhan tykkänään.

Noin vuosi sitten jotain päässäni naksahti jotain. Ymmärsin, että ihminenhän saa tehdä mitä haluaa, siitä riippumatta onko hyvä vai ei. Sen jälkeen olen harrastanut kirjoitusta ja pääasiallisesti pitänyt siitä.

Minulla ei ole mitään päämäärää tai ajatusta mihin kirjoittamisen pitäisi johtaa, en itse asiassa usko että sen tarvitsee johtaa mihinkään.

Välillä vain herää se kaiken mielekkyyskysymys...

Alastalo kirjoitti...

Ei kirjoittaminen ole elämästä pois.Kirjoittaminenhan on sullekin elämän tapa. Ja kun kerran osaat kirjoittaa niin sitä lahjaaa sun täytyy käyttää.

allyalias kirjoitti...

Alastalo, välillä vaan mietityttää, että onko tämä kirjoittaminen jotain elämän välttelyä ja pelkäämistä. Kirjoittaessahan saa olla sen oman tekstinsä jumala ja normaalisti on vain pieni, korvattavissa oleva pelinappula.

Elegia kirjoitti...

En kommentoi kirjoittamista, koska sitä on niin hyvin ja monipuolisesti jo kommentoitu.

Sen sijaan iloitsen, että olet siivonnut ja yritän itsekin inspisoitua imurista. Ensin tosin pitäisi raahata lehtipinot lehtiroskikseen, että mahtuu taluttamaan imuria...

Saas katsoa, miten käy. Vähän epäilen, etten tänään saa moista tehtyä. Ja voihan sen tehdä huomennakin (niin kuin eilen ajattelin).

Hymy sinulle, Ally :)

katariina kirjoitti...

Hei , osaat myös ottaa kuvia. Nopeasti vilkaisten tuossa näyttää olevan juuri tulvaan hukkuva antiikkisen palatsin ornamentein koristeltu pylväikkö.

allyalias kirjoitti...

Elegia, vain todellinen viha ja raivo saa minut näköjään tarttumaan spontaanisti imuriin. Yleensä moista toimitusta pitää suunnitella monta päivää.

Mutta eipä sillä imureerauksella ole koskaan niin kiire, ettei se voisi odottaa yhtä päivää :)

Katariina, sinullapa vasta tuli hurmaava mielleyhtymä. Kun osaisi itsekin katsella kuvia yhtä luovasti :)

Offset kirjoitti...

Minusta sinun ei kannata lopettaa kirjoittamista.

Imuroin huomenna.

allyalias kirjoitti...

Offset, siitei tule sitten itseinhon ulkoistamiseen käypää imureerausta, kun se on etukäteen suunniteltu.

Offset kirjoitti...

No bärkkele. Katkeraa.

sivuaskel kirjoitti...

Kaikkea sopivassa suhteessa, Allyalias! Kirjoittaminen on elämää. Pöh. :)Haaveilen ajattomasta ajasta, kesästä tai talvesta, kun voisin keskittyä kirjoittamiseen. Päiväkirjan sivut ovat lyhyitä muistiinmerkintöjä, kuvia. Mutta että olisi aikaa kirjoittamiselle. Siitä haaveilen.

allyalias kirjoitti...

Offsetia ei selvästi haitannut...

Sivuaskel, toivottavasti löydät aikaa kirjoittamiselle. Ja toivottavasti minä löydän aikaa elämiselle :)

HeidiHahmo kirjoitti...

Elää vai kirjoittaa? Oh!

Mehän samoja polkuja kuljetaan.

Luepa tämä mietintäni:

http://kirja05.vuodatus.net/blog/483931

allyalias kirjoitti...

Heidihahmo, tulen tuulispäänä, jahka saan hommat siihen malliin, että voi pitää pidempää taukoa :)

Offset kirjoitti...

Kui niin ei haitannu? Höh.

Anyway. Vielä kaks oksennusta korjattavana ja imurointiki vielä edessä.

allyalias kirjoitti...

Offset, ou nou, sulla on ikävä urakka edessä. Oksennukset ovat sentään kissojen, oletan?

Offset kirjoitti...

Oikein oletit. Mutta mitä tästä voikaan päätellä.

Salka kirjoitti...

Pare on olla vannomatta tuollaisia, ne tuppaavat kuitenkin kariutua ja sitten harmittaa. Mutta vakavasti ottaen: elä ihmeessä lopeta kirjoittamista! Olen näiden ylläkirjoittaneiden kanssa samaa mieltä: olet erinomaisen lahjakas, mielenkiintoinen ja hauska kirjoittaja, jotain piirteitä mainitakseni. Ja kyllä, kirjoittaminen syö aikaa mutta niin tekee myös vaikka tuo inhoamasi imuronti. Loppujen lopuksi tärkeintä on se mitä asioita pidät arvokkaina itsellesi. Harva meistä jaksaa elää vain hyödykästä ja tarpeellisia toimintoja sisältävää elämää. Täytyy antaa itselleen lupa tehdä jotain sellaista joka tekee meidät onnelliseksi. Jos se sulla on kirjoittaminen niin sitten on!

allyalias kirjoitti...

Offset, en tosiaan osaa lähteä päättelemään tästä mitään...

Salka, ihmisen pitää tehdä sitä mistä tykkää, mutta ehkä olisi hyvä olla tietyt rajat sille tekemiselle. Ehkäpä tuleva lomamatka on riittävä irtiotto tietokoneesta.

Minusta sen, onko hyvä vai huono, lahjakas tai lahjaton, ei pitäisi toki olla harrastuksissa lainkaan merkittävässä roolissa. Minä tykkään laulamisesta ja valitettavasti laulankin ihan joka päivä. Vaikka en todellakaan osaa...

Muikku kirjoitti...

Minä joudun nyt olemaan eri mieltä enemmistön kanssa. Minä luulen, että sinun kirjoitteluusi liittyy hieman ongelmallisuuttakin, koska sinä joudut sitä pohtimaan ja kysymään itseltäsi vältteletkö elämää. Tuskin kysyisit, jos tietäisit, ettei näin ole. Ei tietenkään pidä kaikkea mukavaa kokonaan lopettaa, mutta ehkä olisi hyvä toisinaan vetäistä vaikkapa tietsikan johto seinästä päiväksi pariksi.. : )

allyalias kirjoitti...

Muikku, kohtuus ennen kaikkea! Toisaalta minä nyt olen sellainen kävelevä eksistentiaalikriisi, että ongelmia on elämänkin kanssa. Toivottavasti se ei kuitenkaan tule koskaan johtamaan minkään tärkeämmän johdon nykäisyyn :)

HeidiHahmo kirjoitti...

Niin, aina on välillä kiva tehdä jotain muutakin!

Itsekin välillä kokeillut nettilakkoa ja se aina piristää, vaikka ehkä tulee jotain vieroitusoireita ensi alkuun.

allyalias kirjoitti...

Heidihahmo, nettilakko on minullakin edessä, kun lähden kohta lomailemaan. Mutta netti ja kirjoittaminenhan toki eivät ole sama juttu. Blogihörhöily on sentään elämää!