Pakinaperjantain aihe on ystävyys

Katkeran kotirouvan vuodatuksia: Ystävyydestä

Katkera kotirouva on 35-40-vuotias monilapsisen maalaisperheen emäntä, joka on saanut synnyinlahjakseen perin pessimistisen elämännäkemyksen ja happaman luonteen.

Naapurin ämmä tuli eilen iltapäiväkahville, kutsumatta tietenkin ja ison öljyvärimaalauksen kanssa. Oli kuulemma ihan itse tehnyt sen kevään mittaan kuvasta, jonka oli löytänyt taidekirjasta. Minä voivottelin, että voivoi, mitä sinä nyt, ei olisi tarvinnut ja mietin mielessäni että ei ihan oikeasti olisi tarvinnut. Mihin minä sellaisen hökötyksen edes pistän? Ja vielä mallista piirretyn! Ei sitten mitään mielikuvitusta rouva Mukataiteilijalla! Pakkohan se oli laittaa näkösälle siksi aikaa kun kahvit juotiin. Maalaus esitti jotain merimaisemaa. Merimieheksiköhän se minua luulee?

Huomasin heti kun istuimme kahville, että nyt sillä ämmällä on taas joku huoli kerrottavana. Ja sen huolet! Ovatko ne huolia ollenkaan? Aina se jaksaa sanoa että väsyttää ja masentaa. Reipastuisi hyvä ihminen ja hommaisi jotain järkevämpää tekemistä kuin maaleilla tuhertelun. Nuo asiat eivät kyllä siitä parane että laukataan naapurissa vänisemässä omista pikku ongelmista. Kannattaisi vaikka ensin katsoa millainen siivo täälläkin on ja miettisi kenen se on siivottava. Siinä on todellinen ongelma. Yritin selittää mitä kaikkea minun pitää vielä olla tekemässä ja kuinka kamalia kakaroita ja kuinka tyhmä mies, mutta koko ajan pelkäisin että se kuitenkin löytää jonkun välin johon tökätä sen oman huolensa.

Ja niinhän se lopulta sanoi että kun hänellä ei tule enää unikaan. Minä sanoin että olisin vaan tyytyväinen jos ei nukuttaisi, niin saisi ainakin kaikki hommat hoidettua yön aikana. Se sanoi että sen mies oli sitä mieltä, että pitäisi mennä jonnekin juttelemaan. Minä nyökkäilin, mutta mietin samalla että juuri tuollaiseen turhasta valittamiseen ja huomionhakuisuuteen se perustuu, että minäkään en pääse näyttämään kipeää varvasta silloin kun tarve vaatii, vaan joudun odottamaan seuraavaan päivään.

Lähtiessä se halasi vielä ja haisi aika pahasti hielle. Se sanoi, että kiitos kun olet ystävä. Onneksi minä olin aamupäivällä ottanut muutaman paukun konjakkia, muuten en olisi justiinsa kestänyt sitä tilannetta. Sitten se lähti ja ikkunasta näin että se tuhersi itkua mennessään. Minua ihan oksetti kun se oli niin läpinäkyvä. Kyllä sitä nainen saa huomiota muutenkin kuin märisemällä ja heikoksi heittäytymällä.

Illalla otin ja laitoin sen taulun kuitenkin seinälle sinne makuuhuoneen pimeään nurkkaan, jonne tulee harvoin katsottua. Isäntä sitä pitkään katseli ihan hiljaa. Varmaan ihmetteli moista kamaluutta hänkin. Saa olla naapurin ämmä kiitollinen että sillä on sellainen ystävä kuin minä. Jo pienenä huomasin että minulle on siunattu harvinainen empatian kyky. Harmi ettei naapurin ämmällä ole selvästikään samanlaista.


Pakinaperjantai Jaa