perjantaina, maaliskuuta 02, 2007

Pakinaperjantain aihe on ystävyys

Katkeran kotirouvan vuodatuksia: Ystävyydestä

Katkera kotirouva on 35-40-vuotias monilapsisen maalaisperheen emäntä, joka on saanut synnyinlahjakseen perin pessimistisen elämännäkemyksen ja happaman luonteen.

Naapurin ämmä tuli eilen iltapäiväkahville, kutsumatta tietenkin ja ison öljyvärimaalauksen kanssa. Oli kuulemma ihan itse tehnyt sen kevään mittaan kuvasta, jonka oli löytänyt taidekirjasta. Minä voivottelin, että voivoi, mitä sinä nyt, ei olisi tarvinnut ja mietin mielessäni että ei ihan oikeasti olisi tarvinnut. Mihin minä sellaisen hökötyksen edes pistän? Ja vielä mallista piirretyn! Ei sitten mitään mielikuvitusta rouva Mukataiteilijalla! Pakkohan se oli laittaa näkösälle siksi aikaa kun kahvit juotiin. Maalaus esitti jotain merimaisemaa. Merimieheksiköhän se minua luulee?

Huomasin heti kun istuimme kahville, että nyt sillä ämmällä on taas joku huoli kerrottavana. Ja sen huolet! Ovatko ne huolia ollenkaan? Aina se jaksaa sanoa että väsyttää ja masentaa. Reipastuisi hyvä ihminen ja hommaisi jotain järkevämpää tekemistä kuin maaleilla tuhertelun. Nuo asiat eivät kyllä siitä parane että laukataan naapurissa vänisemässä omista pikku ongelmista. Kannattaisi vaikka ensin katsoa millainen siivo täälläkin on ja miettisi kenen se on siivottava. Siinä on todellinen ongelma. Yritin selittää mitä kaikkea minun pitää vielä olla tekemässä ja kuinka kamalia kakaroita ja kuinka tyhmä mies, mutta koko ajan pelkäisin että se kuitenkin löytää jonkun välin johon tökätä sen oman huolensa.

Ja niinhän se lopulta sanoi että kun hänellä ei tule enää unikaan. Minä sanoin että olisin vaan tyytyväinen jos ei nukuttaisi, niin saisi ainakin kaikki hommat hoidettua yön aikana. Se sanoi että sen mies oli sitä mieltä, että pitäisi mennä jonnekin juttelemaan. Minä nyökkäilin, mutta mietin samalla että juuri tuollaiseen turhasta valittamiseen ja huomionhakuisuuteen se perustuu, että minäkään en pääse näyttämään kipeää varvasta silloin kun tarve vaatii, vaan joudun odottamaan seuraavaan päivään.

Lähtiessä se halasi vielä ja haisi aika pahasti hielle. Se sanoi, että kiitos kun olet ystävä. Onneksi minä olin aamupäivällä ottanut muutaman paukun konjakkia, muuten en olisi justiinsa kestänyt sitä tilannetta. Sitten se lähti ja ikkunasta näin että se tuhersi itkua mennessään. Minua ihan oksetti kun se oli niin läpinäkyvä. Kyllä sitä nainen saa huomiota muutenkin kuin märisemällä ja heikoksi heittäytymällä.

Illalla otin ja laitoin sen taulun kuitenkin seinälle sinne makuuhuoneen pimeään nurkkaan, jonne tulee harvoin katsottua. Isäntä sitä pitkään katseli ihan hiljaa. Varmaan ihmetteli moista kamaluutta hänkin. Saa olla naapurin ämmä kiitollinen että sillä on sellainen ystävä kuin minä. Jo pienenä huomasin että minulle on siunattu harvinainen empatian kyky. Harmi ettei naapurin ämmällä ole selvästikään samanlaista.


Pakinaperjantai Jaa

26 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Siinäpä vasta ystävyys kukkeimmillaan! Onneksi suurperheen emäntä sentään on niin avarakatseinen ja empaattinen - ainakin osaa pitää ajatukset ominaan. Siihen se empatia ja ymmärtäminen sitten taisi päättyäkin.

Hyvin ja viihdyttävästi kirjoitettu pakina ja todella aidosti luonnekuvattu. Oikeastaan tekstissä oli mukana myös ajankohtaisia aspekteja kuten juurikin masennus ja (joidenkin) suhtautuminen siihen jne.

Allyalias kirjoitti...

Elegia, katkera kotirouva on jopa pikkuisen parempi noiden asioiden kanssa, kuin jotkut joita kohtasin omina masennusaikoinani. Että siitä pisteet kotirouvalle...

Sulfidi kirjoitti...

Jotkut ne liitää lepattaa muita muutaman pilven tötterön korkeammalla.

Hieno kuvaava kuvaus todella ihmisläheisestä ja lämpimästä kotirouvasta jonka lämpö kosketti minua ja selvästi naapuriaan myös.

Todella viihdyttävä kertomus toisen ihmisen läheisyydestä ja arvostuksesta! :D

Hyvä pakina! ;)

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä pakina! Kuten on ruukannutkin olla.. Nyt on muuten sopivan kansanedustajaehdokkaan löytäminen helppoa! Käypä kurkkaan!

Allyalias kirjoitti...

Sulfi, lämpöinen ihminen tosiaan on tämä katkera kotirouvani. Ja niin realistinen käsitys omasta itsestään :)

Muikku, olen käynyt jo testaamassa mutta en muista minkä nimisiä tyyppejä minä muistutin. Ei ollut minun vaalipiiristäni yhtään ehdokasta, mutta muuten olisin ihan varmasti äänestänyt häntä :)

Anonyymi kirjoitti...

Tulee mieleen ongelmat lasten kanssa. Kun eivät aina jaksa olla niin rauhallisia vilperöiset niin kyläpaikat karisee, pois tekee mieli paheksuvien katseiden alta. Vaikka nimenomaan vilkkaat viikeroiset tsrttis paljon hyviä malleja perheistä.......Hyvä tarina, kerrassaan mainio.

Allyalias kirjoitti...

Kiitti Genoveeva! Muistan ajan oman esikoiseni kanssa kun ei kehdannut olla missään kylässä kun pikkuinen oli aivan mahdoton. Meille ovat vilkkaatkin yksilöt tervetulleita, onhan minulla joku (sairas) mieltymys vilkkaisiin viipertäjiin :)

Anonyymi kirjoitti...

Realismisi tekee hyvää veltolle sydämelle. Parempi puhua aidasta kuin aidan vierestä.

Anonyymi kirjoitti...

Just niin empatiaa... aika raadollinen juttu ja hyvin kirjoitettu - kirjoittaja on empaattisesti lähestynyt erilaisia kertomuksensa henkilöitä...

Anonyymi kirjoitti...

Onpa hyvä, että lähdemme talvilomalle vasta iltasella. Ehdin lukea tämän (siksihän lähtöä tässä viivyteltiinkin ;). Kyllä kannatti, taas.

Ihmiset otat semmoisina kuin he ovat. Itkettävinä, naurettavina, tragikoomisina. Elävinä ja aitoina. (Voi, se taulua kainolossaan kantava naapurikin ja lahjansaajan sanattomat päänsisäiset ajatukset; tuli mieleen täti, joka jakeli taulujaan (joita oli satamäärin) sukulaisille, jotka ripustivat esille kun täti tuli kylään ja sujauttivat komeroon kun ovi hänen perässään sulkeutui.)

Rita A kirjoitti...

Kivan toden tuntuinen! Lukiessa vaihteli huumorin ja myötätunnon ja huhuh- tuntemukset.

Pistin juuri pari sanaa katkerista ihmisistä postaukseni lomaan Arkiterapeutti Kopsiin.

Liisa kirjoitti...

Siinäpä tunneälyllä ladattu rouva.:) Riittää jakamista kotopiirin ulkopuolellekin. Tosiystävän tuntee juuri rehellisyydestä. Totta ainakin toinen puoli ja todella hyvä pakina. Ja hyvä peili.

Hansu kirjoitti...

Kieltämättä tulee joskus itselle tuon tyylisiä tilanteita. "Mukaystävät" tulevat ja tilittävät niinkuin oltaisiin parhaita kaveruksia. Ja pah, mikäs siinä hymyillen nyökkäilee toisen jutuille ja yrittää päästä tästä eroon. Joskus tunnen itseni aika julmaksi.

Salka kirjoitti...

Tämä pakina herätteli itseänikin siihen kun mietin tässä taannoin sitä miksi ystävät kaikkosivat kun sairastuin masennukseen. Ehkäpä olin juuri tuollainen naapurin rouva joka tuhersi murheitaan ja itkuaan toisten taakaksi saakka...

No, pakinahan oli kuitenkin loistava, kiitos Ally!

Allyalias kirjoitti...

Oh-show-tah hoi-ne-ne, Kaikki mikä tekee hyvää sydämelle on plussaa. Siispä realismini on hyvä asia, toisin kuin joskus on väitetty.

Tanssiva harmaa pantteri, kiitokset sanoistasi. Ehkäpä minusta ja monesta muustakin löytyy pikkuisen sekä katkeraa kotirouvaa että naapurin ämmääkin.

Paju, tähän taulujuttuun olin lainannut soveltaen äitini taistelua naapurinrouvan tauluntuputusinnostusta vastaan :)

Rita, sittenhän meillä menee ajatukset yhteen. Pitääpä tulla ajatuksen kanssa lukemaan kunhan ehtii. Vähän kiirettä pitää.

Liisa, hyvä huomio tuo peiliasia. Olin tarkoittanutkin tämän vähän peiliksi itselleni, ja tietenkin toivomukseni oli että tämä toimisi peilinä myös niille jotka tästä sattuvat ohi kulkemaan.

Hansu, kenpä ei silloin tällöin ajattelisi juuri noin. Mutta pitäisi kai yrittää välttää toisen ongelmien vähättelyä... ainakin ennen kuin on itse kokenut sen mitä toinen kokee.

Salka todelliset ystävät ovat niitä jotka tukevat silloin kun on vaikeaa, eivätkä vain ole paikalla silloin kun saavat toisesta viihdykettä ja hyvää mieltä. Tämä on vain minun mielipiteeni.

SusuPetal kirjoitti...

Ainahan sanotaan, että sukulaisiaan ei voi valita, mutta ystävänsä voi. Mitenkähän on...

Hyvä pakina.

Allyalias kirjoitti...

Susu, mielestäni ystäviään ei voi todellakaan valita, ei ainakaan kaikkia. Tai en ainakaan minä. Mutta onneksi minulla on ainakin käynyt hyvä tuuri sen suhteen kenen kanssa on tullut ajauduttua yhteen.

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiintoinen tarina. Voi olla, että vastaavanlainen tapaus löytyy hyvin läheltä.

isopeikko kirjoitti...

Tahallasi kerrot tällaisia tarinoita saadaksesi meidät muut ajattelemaan asioita. Luulen. Tai sitten vaikka mukaviksesi. Luulen.

Hyvin kerrottu.

Anonyymi kirjoitti...

No, jopas! Tässä ironiantaju joutuu koetukselle... Mutta kun siitä koetuksesta on selvitty: palkitseva pakina.

Olli kirjoitti...

No tämä se oli rehellinen pakina! Ja juuri siihenhän se perustuu.. myös ystävyys ;D

Allyalias kirjoitti...

Obeesia, näin voi tosiaan olla...

Isopeikko, olet oikeassa. Sekä että.

Kutuharju, ironiantajuakin on joskus hyvä koetella. Meillä ainakin kotona joutuu joskus todella kamppailemaan kun tuo meidän poika osaa olla silloin tällöin kovinkin ironinen :)

Olli, näin kai se kaiketi on. Ystävyyttäkin on kuitenkin monta lajia, vaikka taustalla lienee aina sama tarve.

Laurier Rose kirjoitti...

Olipa mainio. Pelottavakin. Hyvin kuvattu.

Allyalias kirjoitti...

Kiitokset, Laurier Rose. Minustakin tuo on vähän pelottava...

Anonyymi kirjoitti...

No voihan! Joskus noita tuollaisia ihmisiä tulee vastaan. Eikä siinä sitten voi oiken sanoa, että ei kiinnosta. Voihan olla, että tämä emäntä on naapurin ärsyttävälle akalle tärkeäkin henkilö.
Mukavasti kirjoitit taas!

Allyalias kirjoitti...

Kiitoksia, Uukka. Meitä on tosiaan monenlaisia ja kaikki ihmiset vain eivät sovi toisilleen. Ihan joka kerta vain tunne ei ole molemminpuolinen.