sunnuntaina, maaliskuuta 04, 2007

Maailman noloin tapaus

Jostain syystä olen viime aikoina miettinyt paljon koko elämäni nolointa tapausta, joka on ollut niin kummallinen, että en oikein itsekään usko sitä todeksi. Tapauksesta on vaikka kuinka monta vuotta.

Olin silloin ensimmäisen vuoden opiskelija yliopistolla ja olin tutustunut opiskelukavereihini vasta pintapuolisesti. Sinä viikonloppuna teimme pienen pakollisen matkan vuosikurssimme kanssa jonkin matkan päähän Oulusta. Ilmeisesti uuden opiskelupaikan aiheuttama stressi aikaansai minulle pitkäkestoisen unettomuuden kierteen, jota en saanut millään katkaistua. Kaveri oli seurannut tilannettani huolestuneena ja päivää ennen retkeämme hän ilmestyi taskumattimallin Smirnoff-pullon kanssa asunnolleni ja juotti minua kunnes sammuin (myöhemmin sain huomata että kyseinen konsti todella katkaisi unettomuuskierteeni).

Lähdin matkalle huonossa olossa ja edelleen kuoleman väsyneenä. Useat muut reissulaiset olivat ottaneet nestemäistä evästä mukaan ja humaltuivat päivän mittaan, hyvin asiallisesti, mutta kuitenkin. Minulle ei juoma maistunut, mutta viihdyin kuitenkin mainiosti muiden seurassa. Jossain vaiheessa päätin kuitenkin pyörtää juomattomuuspäätökseni ja liityin muiden seuraan. Valitettavasti sinä iltana viinapääni oli normaaliakin huonompi ja humalluin aika nopeasti.

Kun lähdimme kotimatkalle, olin jo aika lailla humalassa (en onneksi ollut ainoa). Olin aikaisemmin huomannut että retkelle pakkaamani sateenvarjo oli hävinnyt repustani ja epäilin jättäneeni sen retkipaikkaamme. Samassa sateenvarjoni kiersi opiskelijoiden keskuudessa. Minä riemastuin. Vaikka sateenvarjo oli halvinta mallia ja aika vanhakin, oli kiva että se löytyi. Aloin tunkea sateenvarjoa reppuuni. Eräs opettajista sanoi että se on hänen sateenvarjonsa. Tutkin varjoa tarkemmin ja sanoin hänen erehtyneen. Varjo oli ihan varmasti minun, sillä se oli reunoiltaan rispaantunut. Intimme opettajan kanssa jonkin aikaa ja lopulta hän antoi periksi, tosin jonkin verran tympääntyneen oloisena. Ajattelin että hän oli varmaan vaan vähän liian humalassa (ja muutenkin omituinen ihminen).

Ilta kului ilman suurempia kommelluksia ja kului paljon aikaa. Tapaus unohtui mielestäni. Varmaan vuoden kuluttua joku ystäväni kaivoi jotain juuri tästä reissurepusta. Hän ihmetteli miksi minulla on repussa kaksi täsmälleen samanlaista sateenvarjoa. Siinä vaiheessa muistin retkellä tapahtuneen kummallisen sattuman ja tajusin mitä oli tapahtunut. Oma varjoni oli ollut koko ajan repussani, mutta en ollut löytänyt sitä humaluspäissä kaivaessani. Nyt minulla oli tosiaan repussani kaksi täsmälleen samanlaista, reunoistaan rispaantunutta halpaa sateenvarjoa.

Siinä vaiheessa tajusin että olin varastanut opettajani sateenvarjon, eikä hän ollut meistä se kummallinen vaan minä! Muuten olisin nauranut tapaukselle mutta tilanne oli niin nolo, että itkuhan siinä pääsi.

Mitä sitten tein asialle? En yhtään mitään. Minua hävetti niin paljon että en voinut mennä palauttamaan varjoa, tai ottaa asiaa muutenkaan puheeksi. Nyt olen heittänyt molemmat varjot menemään, sillä en kestänyt katsella niitä enää. Jaa

29 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

On minulle sattunut tuota nolompiakin tapauksia, mutta en tohdi niitä kertoa. Parempi kun unohtuvat.

Anonyymi kirjoitti...

Sama täsmälleen tuli mieleen kuin Jussille, ja aioin jopa kertoa jotakin p a l j o n nolompaa, mutta noudatanpa Jussin valitsemaa viisasta linjaa ja vaikenen ;-)

Mutta Allyalias, voin vakuuttaa että mokoman sateenvarjo asian ei kannata antaa vaivata mieltä :)

oma voimakas reaktiosi kertoo, miten rehellinen ihminen olet.

Saara kirjoitti...

...jatketaan tätä samaa rataa, eli minulle taas ehti tulla sama mieleen kuin Markolle. Moni muu olisi unohtanut koko jutun saman tien, eikä se tosiaan kerro ihmisistä välttämättä kovin hyvää.

Olli kirjoitti...

Ihqunoloa.. oikein vatsasta väänti lukiessa.. Mutta onneksi se olit Sinä enkä Minä! Ja onko minulle koskaan.. EI.. EI OLE! EI KOSKAAN!!

Allyalias kirjoitti...

Jussi, toivottavasti rohkaiset mielesi ja kerrot oman noloimman kokemuksesi.

Marko f, on tavallaan huojentavaa kuulla että muilla on paljon nolompiakin kokemuksia. Olin ihan varma että kaikki paheksuvat.

Saara, en voi mitenkään kuvitella että tuo juttu haihtuisi mielestä. Edelleen tulee vatsaan oksettava olo kun ajattelen.

Olli, kunpa se vaan olisit ollut sinä! :)

Rita A kirjoitti...

Kaikille taitaa tapahtua noloja juttuja elämässä, ja jos ei tapahdu niin sitten on kyllä asunut tynnyrissä! Eilen juuri tuli mieleeni kun kerran harmistuneena tempaisin pyöräni yhden tytön käsistä joka oli ottamassa sitä pyörätelineestä. Minä tulin kirjastosta ulos kun havaitsin tuon törkeän varkauden. Tyttö astui hämmästyneenä taaksepäin kun meikäläinen otti ohjat käsiinsä. Sitten huomasin että ei se ollutkaan minun pyöräni! Voi hirveää. Omani oli siinä vieressä. Pyytelin kauheasti anteeksi ja olin tosi nolo. Tyttö ja hänen kaverinsa hihittelivät vaan eivätkä sanoneet mitään, mikä teki tapauksesta vielä nolomman minulle. Minä olin ehkä 30-vuotias ja he 20-vuotiaita.

Ei se nyt enää nolota :) Toivottavasti sinäkin tajuat että tuo sateenvarjotapaus oli vain elämää, ja hyvin inhimillinen erehdys. Sittenhän siinä vasta hävettävää olisi jos olisit TAHALLASI ottanut sen varjon! Sehän oli rehellinen erehdys.

Anonyymi kirjoitti...

Voi voi genoveevalle on sattunut paljon nolompaa ja monesti. Silti kuljen pää pystyssä. Yksi vähiten noloista tapahtumista on, kun työpaikkaruokalaan osuimme salaisen ihastukseni kohteen kanssa samaan pöytään. Häkellyin ja mättäsin ruokalautaselle sapuskan viereen jälkiruokakiisseliä. Ihastus katseli kauniilla silmillään ja tuumi, että menee se noinkin. Minä vaan, että joo, attelin kokeilla miltä tää maistuis.....Niitä pahempia en viiti kertoa. Antaa olla.

SusuPetal kirjoitti...

Äkkiseltään tulee mieleen, kun vetäisin päiväunilta noustessa kietaisuhameen ylleni ja menin avaamaan oven talkkarille ja hän takanani kävelimme keittiöön ja selitin, mikä ongelma hanassa on.
Hän jäi korjaamaan hanaa keittiöön, minä menin pöydän ääreen ja istuuduin...ja tajusin, että takapuoleni oli ihan paljas. Ei alushousuja, ei kietaisuhameen kangasta.

Hmm, tuo ei kuitenkaan ole nolointa mitä minulle on tapahtunut. En vaan kehtaa tällaisessa perheblogissa enempää avautua.

Allyalias kirjoitti...

Rita, yleensä olen saanut tuollaiset nolot jutut selvitettyä, mutta tämä jäi jotenkin niille puheille. Yleensä olen sellainen että minun tarvitsee aina SELVITTÄÄ asiat.

Tuo on hassua, että jos olisin ottanut varjon tahallani, minua tuskin nolottaisi niin paljon kuin nyt...

Genoveeva, pää pystyssä täälläkin kuljetaan vaikka kaikkia tepposiaan ei kovin suurella ilolla muistelekaan.

Susu, parempi ehkä että säästät noloimmat paljastuksesi johonkin k-18 blogiin ;) Tuokin on kyllä ihan kunnioitettavan nolo paljastus.

Anonyymi kirjoitti...

Ah, karvas häpeän tunne... minulle kaikkein karmeimmat ja ahdistavimmat nolousmuistot tulevat mieleen keskellä yötä. Herään, käyn vessassa, palaan sänkyyn ja pim! jokin muisto palaa mieleen. Siinä sitten vääntelehdin ja asia paisuu yli äyräiden.
Ei voi silti mitään, nauroin vedet silmissä SusuPetalin jutulle.

Allyalias kirjoitti...

Alma, minullakin tulee monesti vanhat jutut mieleen öisin, ne kuuluvat yhtenä olennaisena osana tähän koko unettomuuskuvioon. Mutta yleensä noiden ajatusten taustalla on joku paljon ajankohtaisempi juttu joka ahdistaa. Yleensä miettiminen on auttanut.

Anonyymi kirjoitti...

Oikeastaan tapahtuman nolous tuli vasta vuoden kuluttua ilmi - eihän se ollut yhtään noloa siihen saakka.

Susun paljastus oli aika paha...

Minä olin nolona kansakoulussa, kun eka luokalla välkältä tullessa riisuin vahingossa hameeni naulakkoon. Niin nolo juttu se oli 7-vuotiaalle, että vieläkin muistan.

Allyalias kirjoitti...

Niin, Pantteri, ja siihen saakka olin katsellut opettajaa luennolla ja miettinyt että onpa vaan erikoinen tyyppi kun haluaa varastaa köyhän opiskelijan sateenvarjon. Ja minähän se kumma olinkin ollut koko ajan... :) Oikeastaan se vuosi välissä vain pahensi tilannetta.

Se on hauskaa miten jotkut jutut vaan jäävät mieleen... niin kuin tuo hamejuttukin.

Saara kirjoitti...

Niin no joo, Susun paljastelu on kyllä aika mieleenjäävää. Siis se suorastaan nyt takertui sinne. Susu, pylly ja talkkari.

Allyalias kirjoitti...

Saara, tiedämme mistä koko blogimaailma uneksuu ensi yönä ;)

Hansu kirjoitti...

Aina ei ole oikeassa, ei edes humalassa ja varsinkaan silloin. Vastaavaa sattuu varmasti usealle muullekin!

sivuaskel kirjoitti...

Parempi on unohtaa kaikista noloimmat tapaukset. Kyllä niitä jokaisen elämänvarrelle osuu. Tekstin lisäksi kommentitkin moni-ilmeiset! :)

Allyalias kirjoitti...

Hansu, tuo on aivan totta. Itselleen on vaan helppo olla ankarampi kuin muille.

Sivuaskel, tällä kertaa kommentit ovat olleet erityisen mielenkiintoiset :)

Hallatar kirjoitti...

Voi sinnuu!

Ei tuo vielä ole maailman noloin tapaus, ootas...

*käärii hihat*

Ei vaineskaan! En kerrokaan! =D
Mutta usko minua, ei tuo ollut kuin
pikku erehdys. =)

Ajattele näin vaikka:
Opettaja tiesi, että varjo ei kauaa enää kestäisi. Mutta hän oli erittäin pihi tyyppi. Hän ei antanut itselleen lupaa ostaa uutta, koska vanha vielä kelpasi. suojasi jotenkuten...
Hän oli päättänyt tulla toimeen halvalla ja rispaantuneella.

Mutta kun hän tällailla "kadotti" varjonsa, sai Opettaja VIIMEIN suuresti kaipaamansa syyn mennä ja ostaa oikein upea sateenvarjo!

-Eli sie teit hänelle palveluksen. =)

Allyalias kirjoitti...

Hyvin järkeilty, Hallatar :) Ehkäpä hän onkin minulle kiitoksen, enkä minä hänelle anteeksipyyntöä velkaa :)

Salka kirjoitti...

Kyllä minunkin täytyy myöntää että monta paljon pahempaa nolausta on Salka-tädillekin vuosien mittaan kertynyt;)Jotta ole ihan rauhassa, tuskin se ope muistaa edes koko sontikkaa!

Allyalias kirjoitti...

Kiitos rohkaisun sanasta, Salka-täti. Toivotaan että ope on tosiaan unohtanut...

Salka kirjoitti...

On se;)

Anonyymi kirjoitti...

http://www.fragrance-direct.info/ not fake Charlie Blue 3.4 FL OZ 100ml reviews cheap usher fragrance 1 FL OZ compare prices Discounted Marc Jacobs Orange 2 FL OZ deals Where to buy makeup fragrance 0.5 FL OZ website Get Jontue Rose De Mai 96.60ml samples cheapest Histoire D'amour 80ml biggest discounts authentic Beauty And The Beast 4.2 FL OZ 125ml deals wholesale summer fragrance for women 40ml for less wholesale Clandestine 3 FL OZ 90ml samples Sale of discount parfum 0.8 FL OZ paypal best Rose 50ml accepts credit cards Get promesse fragrance 0.17 FL OZ website original Rocco Barocco Silver Jeans 0.8 FL OZ compare prices wholesale Molto Missoni 30ml online Purchase Vanisia 1.5ml website Discounted Boudoir 80ml compare prices Discounted Opium D'ete Summer 3.4 UK FL OZ reviews Purchase Xs Extreme 3.4 FL OZ 100ml paypal Where to buy lulu guinness fragrance 1.5ml amex Purchase Cindy Crawford Feminine 1.5ml website

[b]Get the best deals on Mens and Womens Perfumes.[/b]
[url=http://cloakedlink.com/nsayuwazuf]
[img]http://fragrance-direct.info/bigarrow.gif[/img]

http://cloakedlink.com/nsayuwazuf <== VISIT THIS SITE TODAY (Up to[u] 80% Discount[/u] on select items)
[/url]



[size=1] IGNORE THIS----------------------------

maximum tooth whiteninhg Pohénégamook laser teeth whitening sydney India [url=http://teethwhiteningstripsreviews.info] teeth whiteners strips reviewed[/url] teeth whitening berkshire laser teeth whitening manchester nevada teeth whitening studio city teeth whitening teeth whitening manchester connecticut teeth whityening Senegal tooth whiutening Perth toogth whitening Rivière-du-Loup Corpus Christi East Hertfordshire Miyagi Matagami

[url=http://guaranteedheightincrease.info/]height enhancement[/url] - http://guaranteedheightincrease.info/
[url=http://provenpenisenlargement.info/]proven penis growth[/url] - http://provenpenisenlargement.info/
[url=http://provenskincareadvice.info/]skin care tips[/url] - http://provenskincareadvice.info/
[url=http://getrichgambling.info/]get riches gambling[/url] - http://getrichgambling.info/
[url=http://herpesoutbreak-gentalwarts.info/]herpes outbreak[/url] - http://herpesoutbreak-gentalwarts.info/
[url=http://STOP-PREMATURE-EJACULATION-SOLUTIONS.INFO]cure premature ejaculation[/url] - http://STOP-PREMATURE-EJACULATION-SOLUTIONS.INFO
[url=http://3GMOBILEPHONESFORSALE.INFO]3g mobile phone on sale[/url] - http://3GMOBILEPHONESFORSALE.INFO
[url=http://internationaloddities.reviewsdiscountsonline.com] internationaloddities scam[/url]
[url=http://drobuds.reviewsdiscountsonline.com]dro buds [/url]

Anonyymi kirjoitti...

Hello

I am new to this place. Loads of individuals have contributed so many good things here. Please accept my little contribution towards community. I would like to share some [url=http://www.weightrapidloss.com/lose-10-pounds-in-2-weeks-quick-weight-loss-tips]quick weight loss tips[/url]. If you need to know how to lose 10 lb in a week, you are likely not searching for a standard diet and exercise plan. You can lose weight with a standard diet and workout plan, However this requires a lot of time doing utmost cardio works out and binding to a strict diet. Here I will outline the exact steps that I took to lose 10 pounds in just a workweek.

1. Stay away from all deep-fried foods for the week
2. Drink In an 8oz glass of Citrus paradisi with breakfast every day. (this speeds up your metabolism)
3. Eat fair portions (stop taking when you are full)
4. Instead of eating 3 huge a meals a day, take 5-6 smaller meals to keep your metabolism up and keep your body burning fat.
5. Aviod eating after 9 P.M.. Its good to eat before 9 P.M. so that our body gets proper time to burn calories before sleep.
6. Proper sleep is necessary everyday.. Not taking enough rest causes been verified to be a ranking element to the body putting up excess fat.
7. Apply a body/colon clean for the 7 days. This will get rid of unnecessary weight stored around the stomach area as well as cleanse your body of harmfull pollutants that makes you store fat and feel tired. Flush away excess pounds around the stomach area that otherwise would be hard to lose.
8. I suggest you using Acai Berry Diet Pills. This one is proven to work, and you can get a free trial.
9. For those man's/womans who desire to burn fat quickly, avoid alcohol.
10[url=http://www.weightrapidloss.com/lose-10-pounds-in-2-weeks-quick-weight-loss-tips].[/url] A low GI diet is an outstanding method of loosing weight quickly.

Thanks![url=http://www.weightrapidloss.com].[/url]!

Anonyymi kirjoitti...

like gambling? love las vegas? endeavour the all heteroclite [url=http://www.casinolasvegass.com]casino[/url] las vegas at www.casinolasvegass.com with on the other side of 75 ingenious unbolted [url=http://www.casinolasvegass.com]online casino[/url] games like slots, roulette, baccarat, craps and more and be the title-holder in licit notes with our $400 on the unfettered of commission bonus.
we be eternal up to as a remedy for the culture being smart games then the superannuated online [url=http://www.place-a-bet.net/]casino[/url] www.place-a-bet.net!

Anonyymi kirjoitti...

[url=http://www.adidasforum.com/adidas-originals-2010/]Adidas Forum[/url]
Now here's a shoe-in for the list of the year's best gaming-related clothing : Adidas has brought back its ZX 5 hundred running shoe, and, since it originally hails from the '80s, the gaming electrified design and coloring is a simple choice ... Right? The kicks would possibly not be the coolest part of the deal, either ; they come packed with a combination bracelet/USB flashdrive containing ZX Runner, a computer game based primarily on ... The shoe itself.

GameCulture writes the game stars a personality named'DJ Zed' who, according to Adidas, has 5 minutes to'run, moon-walk, climb walls, avoid some dodgy-looking thugs, collect power-ups, and pull off insane rooftop-to-rooftop stunts' in order to get on-stage before his set starts. It appears to be fittingly retro -- see for yourself in the video we've included after the breakdance.

More info
Adidas Forum

Anonyymi kirjoitti...

Ola, what's up amigos? :)
In first steps it's very good if someone supports you, so hope to meet friendly and helpful people here. Let me know if I can help you.
Thanks and good luck everyone! ;)

Anonyymi kirjoitti...

Coach is a superior American designer of luxury goodies, all the way from handbags coach handbags to jewelry and sunglasses to shoes. The coach makes one of the most popular and excellent designer handbags and accessories on the market name. They are distributed through Coach 400 stores and more than 1200 joint U.S. retail. As a result of solid market competition, [url=http://www.discountoncoach.com]coach online store[/url] website, as well as retailers are promoting and offering Coach handbags outlet coupons for reduced prices. These coupons are emailed to clients or it can be exploited by visiting the discount coupons offered by the company websites. You can easily find websites offering a Coach Outlet Coupon through the popular search engines. What you need to do is simply type the words "Coach Discounted Coupons" and you will get a list of sites from where you can avail promotional or discounted coupons for the purpose of buying purses and handbags of you desired brand. Some other search terms which can help you to find out a Coach Outlet Coupon include "coach shoes discount", "coach coupon codes", "coach promo codes", "coach discount handbags", "coach promotional codes", "coach purses discount", "coach bags discount", and "coach bag coupons".

To shop for fashionable [url=http://www.discountoncoach.com/coach/leather-bags]Coach Leather Bags[/url], visit [url=http://www.discountoncoach.com/coach/handbags]Coach Handbags[/url] Online Store. We give you best in the world and that too at very high discounted rate.