Pakinaperjantaissa pohditaan unia.

Katkeran kotirouvan vuodatuksia: Höyhensaarilla

Katkera kotirouva on 35-40-vuotias monilapsisen maalaisperheen emäntä, joka on saanut synnyinlahjakseen perin pessimistisen elämännäkemyksen ja happaman luonteen.


Nyt kerron teille mitä minulle tapahtui viime viikolla. Heräsin aamulla eikä ukkoa näkynyt missään. Olin ihmeissäni kun lattialla oli upottava kokolattiamatto, samanlainen kuin yhdessä pornohotellissa johon se pässinpää vei minut silloin nuoruusaikoina. Joku naapurikunnan "las vegas" muka. Las Vegas tosiaan... Tähän mattoon ei ollut kuitenkaan syöpynyt edellisten asukkaiden jalkahikeä ja se tuntui suhteellisen mukavalta. Kaikista yllättävintä oli että ukon paskaisia kalsareita ei lojunut pitkin lattioita.

No, minä nousin ja lähdin toimittamaan aamutoimiani. Avasin oven ja enköhän huomannut että meidän kämppä oli muuttunut joksikin lukaaliksi jossa kattokin oli lasia. Minä jo mietin että ei helevetti! Miten ihmeessä minä tuolta kuuraan linnunpaskat ja kaikki, mutta sitten kylkeeni lyöttäytyi joku suora, mutta yläruumiilla nöyristelevä tyyppi ja kun tarkemmin katsoin niin Igleesiaksen Huuliohan se siinä tapitti minua palavin silmin ja viittoi kohti alakertaa. Niin, siinä vaiheessa huomasin että kämppä oli räjähtänyt kaksikerroksiseksi ja makuuhuone oli yläkerrassa. Mietin että tästä pitää siirtää systeemit heti alas. Tai sitten saa ukko nikkaroida hissin. Tässä ole ennenkään portaita tarvinnut aamutuimaan konkata.

No, pöydässä oli monta lautasta hedelmää ja leipää ja leikkeleitä. Ja sellaisia pikku nakkeja niin kuin pornohotellissakin. Sellaisia, joista tulee mieleen peukalo. Hyviä ne ovat kuitenkin. Harmi vaan että muut tarjoilut olivat mielikuvituksettomia. Siinä samassa huomasin että Huulion poika, se Enriikke katsoi minua ikkunan läpi, silmät lemmestä hehkuen. Mokomakin tirkistelijä! Mutta sitten muistin että naapurin rouva on joskus puhunut kuinka ottaisi Enriiken kirkuen (nauroin ääneen ajatellessani miltä naapuri olisi näyttänyt Enriiken käsipuolessa) ja hymyilin miehelle vähän toivoa antaen. Jos ei muuta niin saisipa naapurin akan kateelliseksi.

Syönnin jälkeen lähdin katsomaan ympärilleni ja ihmettelemään mitä kaikkea asunnossa oli tapahtunut. Huomasin että pihamaalla oli iso koppi, joka oli vuorattu harmaalla aaltopellillä.
- Mikä tuo on? kysyin Huuliolta toivoen että se on opetellut edes suomea ennen kuin on pestautunut minun palvelusväkeeni.
- Sinun miehesi ja lastesi asuinpaikka.
Ensin minä riemastuin. Tajusin että saan vihdoinkin olla rauhassa eikä minun tarvitse puuttua siihen junttiin ukkoon tai niihin kurittomiin kakaroihin enää koskaan jos en halua. Mutta sitten rupesin ajattelemaan että mitähän ne naapurit sanovat. Nauravat kuitenkin tai säälivät. Lopulta keksin.
- Eikö tuota rumaa häkkyrää voi siirtää kauemmas pihasta. Vaikka sinne missä meillä oli ennen tunkio?
Huulio nyökkäsi kohteliaasti ja siinä samassa heräsin omalta paperinohuelta patjaltani ukon kuorsatessa vieressä. Piti ihan ravistaa ukko hereille ja kertoa koko tarina. Äijä kuunteli pöpperöisen näköisenä. Kateellinen se vain oli. Sillä on taatusti mustavalkoiset unet niin kuin koiralla. Pohdin minä ukollekin sitä että muuten oli hyvä uni, mutta eipä olisi tuollaisessa elämässä mitään mistä valittaa.
- Kyllä sinä varmaan olisit jotain aihetta keksinyt, ukko sanoi ja käänsi selkänsä niin että puhkipalaneet kalsarit vaan vilkkasivat.
No, naapuri ainakin on kateudesta soikeana kun kuulee että Enriikke on liehitellyt minua unessa.


Pakinaperjantai
Jaa