keskiviikkona, tammikuuta 03, 2007

Tarinamaanantai, aiheena sana hellyys.

Armahdus

Selma haparoi valot vieraan asunnon vessaan. Peilistä katsoivat keski-ikäisen naisen kasvot tuhnuisen tukkapehkon keskeltä, happamin ilmein. Minäkö tuo nainen olen? hän ajatteli ja sipaisi tukkaansa katsoakseen matkiko peilin keski-ikäinen nainen häntä. Hän katsoi kasvojaan tarkemmin. Vasen kulmakarva oli saanut keskelleen jakauksen siitä kun cd-levyn kotelo oli lentänyt melkein hänen silmäänsä (päiväkodissa hän sanoi lyöneensä silmänsä vessan peilikaapin oveen). Nenäkään ei ollut oiennut ihan kokonaan, vaikka se oli laitettu pakettiin seuraavana päivänä kohtalokkaan juhannuksen jälkeen (poliisit sanoivat että yrittäkää selvittää asiat oman perheen piirissä. Meillä on tässä kiire päällä, eikä meillä ole aikaa alkaa parisuhdeterapeuteiksi). Korva näytti aivan normaalilta vaikka sillä ei kuullut enää mitään (päiväkotiin hän oli sanonut olevansa pari päivää pois töistä nuhakuumeen takia). Poskessa oleva mustelma oli muuttumassa keltaiseksi.

Missä vaiheessa hän oli alkanut rakastaa tätä hapsottavahiuksista elämän kuluttamaa naista? Miksi juuri nyt, kun ennen hän oli antanut tuon peilistä tuijottavan ihmisen murtaa luitansa, menettää hiustukkoja, huutaa tuskaansa hiljaa tyynyään vasten niin etteivät naapurit kuulisi? Hän silitti hiljaa poskeaan, jonka iho tuntui vielä pehmoiselta eikä häneen sattunut enää. Peilin nainen näytti aivan siltä kuin olisi sanonut "Minä annan sinulle anteeksi".

Selmalla ei ollut enää kiire, vaikka kaikki muuttolaatikot lojuivat purkamattomina keskellä olohuoneen lattiaa.



Tarinamaanantai Jaa

18 kommenttia:

Kaisa kirjoitti...

Surullista... ja silti helpottavaa!

SusuPetal kirjoitti...

Surullinen elämä, mutta Selma selviää, hän on antanut itselleen anteeksi, antaa itselleen armoa. Hän ei syytä enää itseään, niin kuin mies oli aina kertonut, että se oli hänen omaa syytään ja vuosia Selma uskoi niin.
Ei enää.

sivuaskel kirjoitti...

"Hän silitti hiljaa poskeaan, jonka iho tuntui vielä pehmoiselta eikä häneen sattunut enää."

Kiitos tästä tarinasta. Todentuntuisesta. Koleasta ja lämpimästä samanaikaisesti.

allyalias kirjoitti...

Kiitokset kommenteista Kaisa, Susupetal ja Sivuaskel. Hellyys on monimielinen sana. Joku paikka voi olla hellä siinä mielessä että se on vielä vähän kipeä ja se tarkoittaa myös sitä herkkää tunnetta jota tunnetaan toisia ihmisiä tai jopa omaa itseään kohtaan niin kuin tässä.

Salka kirjoitti...

Vaikka loppu oli lohdullinen, aloin itkeä pillittään lukiessani tätä tarinaa...

Tää on niin totta! Useita vuosia lastensuojelutyötä tehneenä itken jokaikinen kerta kun luen/kuulen tällaisesta pahoinpitelyistä aikuisista/lapsista. Ei voi mittään...

allyalias kirjoitti...

Voi sua Salka kun oot niin herkkä! Vaikka tottahan se on että ikäviä ovat nämä tällaiset jutut. Selman elämä taitaa onneksi muuttua paljon paremmaksi.

Outolintu kirjoitti...

Hieno ja koskettava tarina. Varsinkin loppu, josta ymmärsin, että Selma oli lopultakin lähtenyt pois väkivaltaisesta suhteesta.

allyalias kirjoitti...

Kiitokset Outolintu. Luulen että lähteminen on aika yleistä niille jotka yllättäen alkavat rakastaa itseään.

HeidiHahmo kirjoitti...

Kaunis tarina.

Muuten innoitit minua taas eräällä muulla postauksella. ;)

Käypä katsomassa!

allyalias kirjoitti...

Kiitti kehuista, Heidihahmo. Kävin jo vilkaisemassa todella erikoisia tinojasi. Miten sinä sait niistä sellaiset?

Paperivuorineuvoksen pakinat kirjoitti...

Hieno oivallus, myös itselleen pitää osata ja uskaltaa olla hellä. Olen tuon tapaista kokenut nelisen vuotta ekassa avioliitossani. Yritin ymmärtää, kun miehellä oli niin ilkeä isä, mutta lopulta oli pakko erota jo lastenkin ja myös itseni takia.
Kiitos tarinasta.

allyalias kirjoitti...

Hei paperivuorineuvos. Ikävä kuulla että sinulla on omakohtaista kokemusta. Minulla on myös.

Toisille ihmisille on niin paljon helpompi antaa anteeksi, ymmärtää jne. varsinkin kun useimman väkivallan tekijän taustalta löytyy myös väkivaltaa ja uhrin asemaa.

Mutta täytyy muistaa ettei sinun tai kenenkään muunkaan tarvitse maksaa hintaa toisen kurjasta elämästä.

Painetaanhan vaan apinan raivolla eteenpäin :)

Hansu kirjoitti...

Nätti tarina. Hellyyden voi käsittää monella tapaa... En tiennytkään, että on olemassa "tarinamaanantai". Uusi tuttavuus. Ehkäpä tästä innostautuisi taas kirjoittamaan..

allyalias kirjoitti...

Kiitos käynnistä, Hansu. Lähde vaan ihmeessä mukaan tarinamaanantaihin. Minun laskujeni mukaan tulevana maanantaina tulee uusi aihe :)

Paju kirjoitti...

Tärkeä tarina. Itsensä on rapsutettava rakkauteen, kun väkivalta on raapinut ruumiin ja sielun rikki.

Tarinan onnellinen loppu pitäisi kaikkien väkivallasta kärsineiden ottaa matkaevääksi matkalla kohti uutta ja parempaa.

Kiitos taas, Ally ;)

allyalias kirjoitti...

Kiitokset Paju. Minua surettaa kuinka monta surullista, yksinäistä ja rikkinäistä ihmistä tähän maailmaan mahtuukaan.

Varsinkin siitä ajatuksesta tulee paha mieli ettei kaikilla ole edes ketään kenen kanssa puhua. Se saa minut tuntemaan kiitollisuutta rakkaista ystävistäni.

Sulfidi kirjoitti...

Paina vaan apinanraivolla eteenpäin näissä tarinoissasi! Nää on oikeesti niin hyviä ja helposti eläydyttäviä ja tunteita herättäviä! Hjuva Hjuva!!!

allyalias kirjoitti...

Kiitti Sulfi. Eiköhän tässä ole kohta taas uuden tarinamaanantain paikka.