tiistaina, tammikuuta 02, 2007

Jäännöspaniikkia

Harmittaa tuon selän kanssa, kun sen pitää olla tuollainen renkkana kun se on. En ole jaksanut käydä kuvauttamassa sitä vaikka oli tarkoitus silloin kun kuulin että siinä on mahdollisesti jotain synnynnäistä rakennevikaa. Viimeisin seurannainen kroonisesti jumineesta selästä on tinnitus oikeassa korvassa. Näin päivisin se ei juurikaan haittaa, perheeni pitää huolen siitä että taustamelu ei lopu koskaan kesken, mutta sitten kun yrittää mennä nukkumaan, vaivan huomaa taas selvemmin. Olen muutenkin tosi huono saamaan unta ja tämä vaiva hankaloittaa asiaa entisestään.
Luultavasti minun on pakko mennä hierojalle, vaikka ajatus tuntuu erittäin epämiellyttävälle. Minulla oli nuoruudessani kovin epämiellyttävä ja väkivaltainen kokemus jonka tuloksena en haluaisi päästää vieraita ihmisiä paljaan ruhoni kimppuun jos se on mahdollista välttää. Vaikka yritän järkeistää asiaa siedettäväksi, pelkään että pelko nousee pintaan tosipaikan tullen. Mutta ehkä sen kestäisi jos hieroja olisi nainen. Olen pystynyt käymäänkin naisen hierottavana pari kertaa, mutta tilanne on ollut epämiellyttävä pelkoni takia.

M oli tänään ensimmäisen kerran pulkan kyydissä. Lunta oli niin vähän että maa ja vanhat hiekoituskivet rouhitsivat pulkan pohjaa tosi epämiellyttävästi. Heti kun M huomasi jonkun lapsen hylkäämän pallon maassa, hän käski pysäyttää pulkan ja syöksyi pallon kimppuun. Pulkka-ajelu muuttuikin sitten jalkapallo-oppitunniksi. Ja kivaa oli :)

Kirjoitusrintamalta tupsahtelee nyt rahaa. Se on HUIPPUA! Jaa

7 kommenttia:

MarkoF kirjoitti...

Onnea Allyalias, kun saat kirjoittamalla rahaa. Minulla oli viime vuosi nihkeä vuosi. Edellisvuosi oli tosi hyvä. Toivottavasti tämä vuosi toisi tullessaan taas parempaa, siinäkin suhteessa.

Allyalias kirjoitti...

Kiitos Marko. Tuntuu kivalta ansaita rahaa kirjoittamalla, vaikka mistään kammottavan suurista summista ei olekaan kysymys.

Sulfidi kirjoitti...

Se on kyllä hienoa että se mitä oikeasti tykkää tehdä niin saa vielä siitä mania..
Olen tosi iloinen puolestasi! :D

Anonyymi kirjoitti...

Rahantuloa ei voi millään estää, jos on kyllin hyvä ;) Onnea, iloa!

Selkä on suomalaisten akilleen kantapää. Toivon että apu löytyy.

Allyalias kirjoitti...

Heippa Sulfi ja Paju. Kyllä sitä saa olla tyytyväinen vähästäkin rahasta. Lapsiperheen elämässä näitä rahareikiä riittää.

Selkähän paranisi kun jumppaisi ja venyttelisi. Sitä vaan tahtoo jaksaa niin kauan että oireet helpottavat. Sitten se taas jää :(

Salka kirjoitti...

Sama juttu mulla tuon selän kanssa, synnynnäinen vika+ muita vammoja sekä nykyisin myös liikkumaton elämä särkee ja kivistää, fibromyalgia taustalla takaa jatkuvan kivun ja säryn:(

Itse olen menossa ensi viikolla hierojalle. Jos vain henkisesti pystyt menemään, suosittelen kyllä, se helpottaa edes hetkeksi kun saa lihaslukot auki ja kuonat pois kivistämästä.

Hienoa tuo kirjoitusansaitseminen, onneva!

Allyalias kirjoitti...

Joo, salka. Hieroja olisi varmasti tosi hyvä idea. Ja kyllä minä varmaan menenkin, pitää vaan kerätä ensin sisua.