Pakinaperjantaissa on aiheena aprillipila

Katkeran kotirouvan vuodatuksia: Ajatelkaapa omalle kohdallenne!

Katkera kotirouva on 35-40-vuotias monilapsisen maalaisperheen emäntä, joka on saanut synnyinlahjakseen perin pessimistisen elämännäkemyksen ja happaman luonteen.

Alkaa olla jo vuosi siitä, kun laitoin kunnianloukkausasian vetämään ja mitään ei ole vieläkään tapahtunut! Antakaas, kun kerron teille, mitä minulle kävi viime keväänä, tarkalleen 1.4. klo 12.00:

Sinä aamuna luin tyytyväisenä sanomalehteä. Olin saanut kakarat syötettyä ja kytkettyä telkkarin ääreen, Pläystaatin johtoihin kiinni. Sitten osui sellainen uutinen silmään, että hornaisin välittömästi kahvit niin syvälle väärään kurkkuun, että hengenlähtö oli lähellä. Lehdessä sanottiin, että kunta oli päättänyt nimetä uudelleen yhden keskustan lähellä olevan montun, josta isäntä on hakenut aikoinaan soraa ihan luvan kanssa.

Lehdessä luki, että monttu nimettäisiin sen typerän Marco Björkfeltin mukaan ja että äijä tulisi itse avajaisiin klo.12.00 leikkaamaan nauhaa ja tekemään numeroa omasta ihanuudestaan. Minä en ole koskaan ollut politiikasta kiinnostunut, mutta silloin pomppasi! Ukonkin soitin asioiltaan kotiin lapsia vahtimaan ja lähdin välittömästi sanomaan, mitä mieltä olen moisesta muutoksesta ja Marcosta ylipäätään.

Olin odottanut, että paikalla olisi kaakattava lauma kylämme kanoja, naapurin ämmä mukaan lukien, mutta eihän siellä ollut kuin huterasti, kahden kepin väliin viritetty, sininen juhlanaru, jonka vierellä seisoi Marco kyltti kädessään. Vaikka koko kyhäelmä oli montun vastakkaisella puolella, tiesin, että Marco kuulee kyllä asiani. Ainakin silloin soranhakuaikaan ukko kuuli huudon pidemmällekin, vaikka oli kuormuri käynnissä ja kaikkea.

"Painu helvettiin siitä kekkuloimasta, Björsröömi", huusin koko keuhkojeni mitalta. "Minoon kuule niin kurkkua myöten täynnä sitä ainaista lantion litkutusta ja lutkutusta ja vetyperoksiidihymyä, ettet arvaa. Ukollekin sanon aina, että sähköä ottaisin, ennen kun tuota töllöttäisin!"
Marco vaan piti kylttiä ja hymyili, ei edes persettään ketkuttanut, niin kuin normaalisti. Ärsytti niin vietävästi. Lähdin kiertämään monttua mielessäni joku ihan muu, kuin pään silittäminen.
"Helppohan sinun on nami-namitella ja pusumuiskutella ja laittaa keeliä tukkaan niin paljon, että sillä saisi Samuliinin Airallekin irokeesin keskelle päätä tököttämään", huusin kävellessäni. "Ja mikä helvetin hienostelunimi se Marcokin on? Ukollekin sanon sinua aina farso-Marcoksi. Sellainen farssi sinä olet koko ukko!"

Siinä vaiheessa olin päässyt jo aika lähelle pöyhkeänä tököttävää Perikvistiä ja aloin nähdä, mitä kyltissä sanottiin. Siinä luki isolla Aprillia! Samassa ukkokin kopsahti nurin soran keskelle. Pian jo huomasin, että sehän oli pahvia koko tyyppi! Polkaisin pahvi-Marcoa munaskuille, kun kerran sattui tilaisuus ja lähdin äkkiä kotiin, ennen kuin joku näkee. Ärsytti niin vietävästi, että tällainen temppu tehtiin muutenkin rasittuneelle ihmiselle!

Eikä siinä vielä kaikki! Seuraavan päivän lehdessä oli kuva, jossa minä seison töllistelemässä pahvi-Marcoa. Kuvatekstissä luki: "Vain yksi rouva joutui aprillipilan uhriksi ja ilmestyi juhlimaan uuden nimen saanutta monttua. "Marso, Marso", rouva kannusti idoliaan".

Voitteko uskoa! Sillä lailla valheellisesti uutisoivat, eivätkä lainanneet yhtä ainutta näppärää sutkautustani. Nyt kaikki luulevat, että olen samanlainen typerä naminami-akka, niin kuin naapurin ämmä! Sitä paitsi jopa minä tiedän, että Bjurkfiildin nimi kirjoitetaan ceellä, vaikka lausutaankin ässänä!


Pakinaperjantai Jaa