perjantaina, maaliskuuta 23, 2007

Pakinaperjantaissa luetellaan kevään merkkejä


On se kevät vaan ihanaa aikaa! Lumi sulaa ja purot lirisevät tien varsilla. Yleisten vessojen eteen alkaa kerääntyä jono lirinän aiheuttamassa tarvepakotuksessa kipristeleviä ihmisiä. Eikä haittaa vaikka ei ehtisi joka kerran vessaankaan saakka. Luonto tarjoaa oivan maastovärin pusikoissa pyllisteleville valkoisille takapuolille, ainakin niin kauan kun lumi on maassa.

Kevään tietää siitäkin että huulipuna vaihdetaan raikkaaseen huulikiiltoon ja että lantiofarkkutyttöjen paljaisiin kannikanpuolikkaisiin ilmestyy kaistale itseruskettavalla voiteella valeltua aluetta. Keski-ikäiset tosimiehet vaihtavat tummansinisen toppatakkinsa harmaansinertävään kevättakkiin ja kampaavat tukkaansa laineen peilin edessä, huolellisin kammanvedoin. Pihalta alkaa kuulua entisen "Hei Anselmi! Älä syö sitä lunta" sijaan "Anselmi hei! Ei saa laittaa kiviä suuhun".

Patiot täyttyvät ihmisistä, joista osa päättää riisua paitansa jo toukokuun alussa. Asematunnelissa alkaa taas haista pissa. Ihmiset jaksavat kinastella lehtien yleisönosastoilla lähinnä koirien ulosteista jokavuotisin sanankääntein, joita lukiessa ei voi olla saamatta kevään kepeää tunnetta rintaansa. Aamuyöllä ei tarvitse herätä enää lumiauran ääniin, vaan saa kuunnella kypärät hatarasti pään laella roikkuen rälläävien mopopoikien keväthuumaa.

Ihmisten nenät ja silmät muuttuvat kirkkaan punaisiksi maantie- ja siitepölyn tunkeutuessa heidän limakalvoilleen. Grillit raahataan pihalle ensimmäisten plusasteiden myötä ja ilmassa alkaa haista makkara. Samaan aikaan kevään uusi grillimakkarasortimentti esitellään innokkaalle yleisölle. Mäyräkoiran sijaan peräkonttiin talutetaan taas kokonaisia koreja. Painonvartijat mainostavat joka lehdessä ja bikinikunto on naistenlehtien ykköspuheenaihe. Ojien pohjilla kasvaa satunnaisesti humalaisia teekkareita.

Maalle mennessä saa, sen sijaan, että istuisi mukavasti kynttilän valossa, syödä täytekakkunsa huterassa pihakeinussa sääskien syödessä keinun ritilöiden välistä takapuolta. Ai, mutta se onkin sitten jo kesää se!


Pakinaperjantai Jaa

25 kommenttia:

Hansu kirjoitti...

Keväisiä merkkejä oli siinä havaittavissa. Mietinkin, että mistä sitä kirjoittaa kun kaikki on jo sanottu?

Lastu kirjoitti...

Anselmilla vaihtuu ruokavalio kun kevät koittaa ja lumi sulaa. Sulan: kevät saa tulla kaikkine oikkuineen. Loppuhuipennus antaa pisteet (kesän sijasta) keväälle: eihän silloin kuulu iiinnintinninn korvaan, ei tarvitse huitoa ja läiskiä itikan pistoksissa. Ihana kevät, ihana!

Allyalias kirjoitti...

Hansu, tässä tuli tosiaan aika kattava luettelo. Lintuinfluenssauhka, uusi kevään varma merkki jäi tietenkin mainitsematta.

Paju, keväällä ei tarvitse tosiaan kärsiä itikoista ja kakunkin voi syödä ulkona kunhan pitää kiirettä. Ettei ehdi jäätymään. Kakku siis...

Sulfidi kirjoitti...

Kesä tuo tullessaan hajut, kivet ja ojissa makaavat örisijät.. Ahh, tätä onnen auvoa! :)

Mutta onhan se grilli.. :D Ja lämmintä!!

Olli kirjoitti...

Niin tosiaan.. nyt sitä saa taas juoda olutta ihan rajattomasti. Kiitos muistutuksesta!

Liisa kirjoitti...

Kevättä ilmassa. Varjossa +6 ja eteläpuolella ensimmäiset krookukset auenneet! Hyvin olit havaintosi sanoiksi pukenut. Saatat tarvita silmälasit, jos huomaat vain teekkarinkokoa olevat paljastuneet tavarat ojien pohjalta. :)

Allyalias kirjoitti...

Sulfidi, ei muuta kun nenä grilliin ja kevään tuoksuja tuoksuttelemaan.

Olli, onhan se olut toki terveellisempi vaihtoehto kuin viina jota saa juoda rajattomasti talvisin.

Liisa, olet oikeassa. Minä tarvitsen silmälasit. Toisaalta maailma on paljon kauniimpi paikka jos ei näe ihan kaikkea :)

Salka kirjoitti...

Hauska pakina!

Varapygmi kirjoitti...

Taas tuli kimmokkeita tai paremminkin muistuma… Vasamaa teki huforismin perheestä joka juhlisti pihakeinun vuosipäivää. He söivät kiikun kaakun.
(Harmi, mutten muista sitä tarkasti.)

Allyalias kirjoitti...

Salka, kiitokset sinulle :)

Varapygmi, minäkin muistan kuulleeni jonkun vastaavan. Sinunhan huforismikukkasihan puhkeaa täyteen loistoonsa... Hienoa! Pidin ainakin kovasti siitä esiliina-aiheisesta :)

Anonyymi kirjoitti...

Tulen nyt tähän laatikkoon sössöttämään lisää Tromssasta, kun ilmaisin itseni epäselvästi omassani. Olin niin intona siitä, että olet matkaamassa Pohjolan Pariisiin (hah). Aunegård on Tromssan keskustassa oleva kahvila, josta saa *nielaisu* i-ha-naa juustokakkua ja suklaakakkua (ja ihan ruokaakin mutta se on sivuseikka). Suosittelen. Skarven on saman kaupungin sataman vieressä oleva rupulias ja elämää nähnyt kaksikerroksinen juoma-ja syömäpaikka, logossa on merimetson kuva ja niitä tipuja näkee siellä ihan elävänäkin (ei talon sisällä mutta siellä meressä). Suosittelen sitäkin, tosi hyvää lohikeittoa.

Anonyymi kirjoitti...

Ei pitäs kirjottoo liian hyvästi, kun ei oo sitten mittää kommentoimista.

SusuPetal kirjoitti...

Ah, olisipa taas talvi:))

Allyalias kirjoitti...

Alma, kiitokset vinkeistä. Pitää käydä testaamassa ainakin nuo kakut (yllätys yllätys). Meidän reissumme sattuu pääsiäiselle, joten paikat ovat auki aika rajoitetusti, mutta eiköhän nuo paikat nyt jossain välissä ole auki...

Oh-show-tah hoi-ne-ne harmi olisi sellainen kirjoitus, että sen jälkeen ei olisi enää sanottavaa ollenkaan. Ei sellaista meikäläisen näppäimistöstä irtoa.

Susu, ei kai sentään... Kevät on parasta!

Anonyymi kirjoitti...

No semmoista se ekvät, siinä tuli kaikki. Yleismaaimalliset tai ainakin suomalaiset koiran kakatkin ;-)

Allyalias kirjoitti...

Genoveeva, nyt kun tämä kevät on tässä äkkiä läpivalaistu, voidaankin siirtyä suoraan kesään :)

isopeikko kirjoitti...

"Tarvepakotus" kerrassaan upea sana. Teitkö sen itse?

Allyalias kirjoitti...

Isopeikko, kiitos kun huomasit. Luin tämän sanan joskus yläasteen seiskalla-kasilla kirjasta, jossa lääkäri kertoi omakohtaisia kokemuksiaan Hiroshiman kuuluisan pommin vaikutuksista. Muuta en kirjasta juuri muista, mutta sana on kulkenut mielessäni tähän päivään saakka, jolloin vihdoin yllyin sitä käyttämään.

Anonyymi kirjoitti...

Kaiken [olennaisen] sanova kevätpakina! Lukusilmäni näki enteellisesti "porot lirisevät tien varsilla" ja sen jälkeen sitä lirinää piisasikin.
Varma kevään merkki: huumorinkukat kukkivat!

Anonyymi kirjoitti...

On se vaan niin pissaista aikaa, kevät.

Allyalias kirjoitti...

Kutuharju, onneksi huumorinkukka sentään kukkii ympäri vuoden, vaikka muuten kausiluontoisesti.

Helanes, pissaista on. Ja kakkaista.

Laurier Rose kirjoitti...

Koirien läjiä väistellen postitkin nykyään haen. Jee. Katsoin juuri tänään, että pitäisi roskat kerätä tontin vierestä kadulta. :-/

Mutta jees! Siinähän oli kattava lista kaikkea. ;D

Allyalias kirjoitti...

Laurier rose, kevät tosiaan paljastaa pikkuisen enemmän kuin haluaisikaan. Mutta mukavampi näin kuitenkin :)

Anonyymi kirjoitti...

Se on kyllä kumma, kun siitä lintuinfluenssasta ei ole puhuttu vielä mitän, vaikka muuttolintuja on jo tullut. Tais kohu loppua siihen, kun lääkefirma sai virusrokotettansa tarpeeksi kaupaksi.

Allyalias kirjoitti...

Antti, tosiaan. Aivan hiljaista on ollut viime vuoteen verrattuna. Ehkäpä tosiaan pelottelulla on jo päästy siihen tavoitteeseen mitä haettiin tai sitten ihmiset vain ovat sopeutuneet yhteen uuteen uhkakuvaan joka horisontissa siintää.