Tämä tarina kumpusi Mielikuvamurhailua-postauksen kommenttilaatikossa käydyn keskustelun tiimoilta. Tarinaa kirjoittaessa ei ole kysytty lupaa päähenkilöltä, mutta luotan Pajun huumorintajuun tässä ja monessa muussakin asiassa. Sitä paitsi luvan kysyminen ei kuulu "pelin" henkeen. Tapahtumat ovat fiktiiviset. Olkaa kilttejä ja älkää soittako poliisille!
Blogitapaaminen
Paju näki katulamppujenkin valossa kuinka puut olivat kauniisti pakkasen huurtamat. Voi harmi, kun olisi sattunut tänne päivänvalolla, hän ajatteli arkisesti. Olisi saanut hienoja kuvia tulevia Valokuvatorstaita ajatellen. Kireä pakkasilma oli liikkumaton. Puut napsahtelivat terävästi jossain hänen selkänsä takana. Taivas oli pilvetön ja kuu katsoi häntä täydellisen pyöreänä ja vielä nytkin, vuosia lapsuuden haaveiden jälkeen, hän oli näkevinään kuulla lempeät silmät. Häntä jännitti. Hän ei ollut kovin innokas ottamaan osaa blogitapaamisiin, mutta oli tehnyt tällä kertaa poikkeuksen. Allyalias vaikutti niin säälittävältä tapaukselta. Olikohan sillä raukalla mitään oikeaa elämää. Koko ajan se tuntui istuvan koneella ja kirjoittavan niitä juttujaan.
Paju oli heti aluksi ihmetellyt tätä syrjäistä tapaamispaikkaa, mutta tiesi useiden bloggaajien olevan melkoisia erakkoluonteita. Eikä sitä paitsi hänkään kestänyt aina hirveän suuria ihmisjoukkoja jotka kaikki vain puhuivat toistensa suihin kuuntelematta yhtään mitään. Hän huokasi ja suuri valkoinen pilvi pöllähti hänen ympärilleen leijumaan. Tällaisessa hiljaisuudessa tuppasi väkisinkin miettimään. Elämää ja kaikkea muutakin. Että kuinka ihanaa elämä tosiaan oli. Jostain kaukaa kuului moottorisahan pärinää. Paju siirteli painoa jalalta toiselle. Alkoi olla jo todella kylmä.
Moottorisahan ääni tuntui lähenevän koko ajan. Eiväthän moottorisahat lähene, Paju ajatteli ja tajusi että tietä pitkin oli tulossa pikkuinen mopo. Voi hyvä tavaton, kuka hullu täällä on liikkeellä mopolla tällaisella pakkasella. Liukastakin varmaan on, hän mietti ja jäi seuraamaan mopopojan tuloa. Poika oli kyyryssä ja tuntui että hän ajoi niin lujaa kuin mopon heikohkosta koneesta lähti. Voi tuota nuoruuden intoa ja hölmöyttä, Paju hymähti mielessään. Nuoret kyllä olivat hellyttäviä kaikessa tosikkomaisuudessaan. Tuokin poika ajoi niin kuin viimeistä päivää vaikka kukaan ei ollut näkemässä.
Kun mopo tuli lähemmäs, Paju huomasi että mopopojalla oli maastotakki ja oikeaoppisten hiphoppareiden lökäpöksyt, sekä hienostunut naisten käsilaukku. Hiukset piiskasivat kypärää molemmin puolin. Käsilaukku. Kuinka omituista, Paju ajatteli kun poika ajoi kohdalle. Samassa ilmassa välähti jotain kirkkaan teräksistä.
Ally, sinä teit sen sittenkin, Paju huokasi ja katsoi viimeisen kerran pakkasen huurtamia puita.
Tarinamaanantaihin
Jaa
17 kommenttia:
Olipas hauska tarina! Missäs vermeissä istut tällä hetkellä koneen edessä?
Muuten vain tuli mieleeni, että kulkiko se työmatkasi Myllytullin kautta? Liikutko yleensä mopolla?
Hansu, olen pukeutunut normaaliksi kotiäidiksi. Onneksi et kysynyt löytyykö piharoskiksesta maastotakkia ja lökäpöksyjä :) Mutta tämä murhaaja ei iske koskaan kahta kertaa samalla tavalla. Sinä voit olla seuraava, Hansu :)
Jussi, en minä ole töissä kodin ulkopuolella, suunnittelen vain näitä murhiani. Mutta sitä reittiä tulee kuljettua usein lapsen kanssa. Sitä ei ihminen uskoisikaan millaisia aseita lastenrattaisiin saa piilotettua...
Nyt uskon, että bloggaaminen on enemmän kuin elämää, se on mystiikkaa. En yleensä näe painajaisia, en uhotuksia, en murhia, en kammoja unissani mutta viime yön uneni oli uutta ja heti aamutuimaan hökälsin viattomalle miehelleni: olin nähnyt unta että käsiveskani, se kallehin kultakortteineen oli varastettu. Sydän hakkasi painajaista (ensikertalainen kokee rajusti) pois, aamu ja totuus onneksi valkeni. Ryntäsin käsilaukulleni: lompsa tallessa. Ei muuta kuin bloggaamaan...
Nyt tiedän! Vaikka veitsi vei selkäpiitä karmivassa tarinassasi - kuinka kamalaa - henkeni niin kyllä pääroolissa oli rahanahneuteni, jolta katkaistiin kurkku ja äänihuulet. Kuka ahnetta ex-pyhäkoulunopettajaa ja hymytyttöä kestää, minä vaan kaikessa viattomuudessani kysyn.
Loistavaa ajankuvaa. Pyydän eikun vaadin, että palkkaat minut manageriksesi, kun lähestyt kustantajaa (vai olenko enää hengissä). Ai niin, viime yön unessani esiintyi eräs kirjallinen johtaja. Kaikki stemmaa. Blogit ovat unta. Unet ovat totta. Mutta ensin peilin eteen: jääkö hengityksestä lasiin jälki.
(voi luoja, Ally, sun kanssas ;)
Käsilaukku oli kyllä teemana kummassakin kauhukuvassa. Ja mystiikkaahan tämä bloggaaminen on.
Oikeasti tulit murhatuksi tuon huumorintajusi takia. Sinusta olin varma ettet käsitä väärin ja blogi-ihmistuntemukseni ei ollut taaskaan väärässä.
Kiitokset kun olet olemassa :)
Hulvatonta, Ally, hulvatonta ;)
Inspiroit tämän mummon ties mihin. Eläköön blogit! Koko maailman kirjo niissä. H-tajusi natsaa mulle kuin lämmin vastalypsetty maito lapsuudessa. Ja liukumiinat ;)
Pakko tässä on epäillä että Paju sai jollakin konstilla kaapatuksi kannettavan mukansa Manalaan.
Kun kerran vielä kirjottamaan pystyy.
Paju, minä olen maitopurkkiajan ihmisiä ja vastalypsetyn maidon mausta tulee minulle aika vinkeitä assosiaatioita :)
Oh-show-tah hoi-ne-ne, kuka itseään kunnioittava bloggaaja lähtisi manalaan ilma toimivia nettiyhteyksiä? Ikuisuuskin menee hujauksessa kun juuttuu tänne nettiin hurjastelemaan.
Oivallista. Nostit virtuaaliympäristön reaalimaailmaan mielikuvituksen avulla. Tuloksena on ihan omanlainen lohkeama todellisuuden kudoksessa :)
Isopeikko, Pajua oli oikein hauska murhata. Kukahan lie on seuraava? Toivottavasti ei ainakaan Peikko-parka :)
Sie se sitten menit ja tapoit:)
En sitten malttanut, Linruusi. Fantasiasta toteutukseen. Nyt olen päässyt veren makuun...
Olipa hurja juttu.
Joo Obeesia, mutta pelkkää blogiunta ja mystiikkaa niin kuin Paju tuossa sanoi.
Oo, lähes täydellinen murha! Vau! Mutta jonnekin se ruumis on sullottava.
Käsilaukkuun????
Oli kyllä hauska. Heh. Kukakohan meistä on seuraava....
drrn, drrn, drrrnnnnnn.....
Olin Manalassa, terveisiä, mutta en ole enää – terveisiä toiseenkin kertaan.
Kummallista ettei minua manan majoilla kauan pidetty, vaan sielu lähti vaeltamaan ja siirtyi Allyyn (vaikken koskaan ole uskonut sielunvaellukseen). Se hyvä puoli tästä oli, että ruumiini, joka oli jo vanha ja parhaimmat elonpäivänsä nähnyt, nuortui sielunvaelluksessa 30 vuotta. Sain kuukautiset taas ilokseni (vihdoinkin kummitädin sitovalla perinnöllä on käyttöä) ja kaikki naisen ihanuudet: ja jos minua ei vähään aikaan blogissa näy, olen peilin edessä ihailemassa uutta muotoani. Toivon, että ymmärrätte, on tämä niin ihanaa.
Sitä en tiedä, yhdistyykö sielunvaelluksessa Pajun blogi Allyn tilitysnurkkaan. Tämä tuli niin yllättäen. Aamulla painajaisesta herättyäni en tiennyt, mihin illalla päädyn. Ihan mukavaa täällä on. Mutta seuraa kaipaan, ja jännitän, kenet Ally seuraavaksi sieluu/nsa -mme raahaa.
Susu, en minä siitä ruumiista välitä kun sitä ei vain yhdistetä minuun. Toisaalta tällä murhaamisjutulla tuntuu olevan aika mielenkiintoiset seurakset...
Jaahas, äsken maailma musteni silmissä ja huomaan Pajun käyneen haamukirjoittamassa täällä. Jostain syystä minä odotan kuukautisiani vieläkin vähemmän kuin ennen (kiitos kummitädin) :)
Lähetä kommentti