Tarinamaanantain kuva-aihe ja tarinahaaste samassa paketissa

Susupetal ja Marko F, sekä varmasti moni muukin sananiekka on osallistunut mielenkiintoiseen haasteeseen ja tässä seuraa minunkin panokseni. Haasteessa pitää kirjoittaa tarina, jossa esiintyvät sanat hyvä, kupla, tuoksu, oranssi, pinta, syvä, värinä, pisara. Käytännöllisyys kunniaan, väsään tarinasta samalla Tarinamaanantain kuva-aiheeseen sopivan ja lyön kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Haastan mukaan kaikki halukkaat!

"Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi"

Holtinkosken perheessä kunnioitettiin perinteitä. Viime vuosi oli ollut perheelle erityisen raskas ja kaikkien voimavaroja verottava. Holtinkoskien yhteinen yritys, rakkaudella vaalittu kultasepänliike oli joutunut sulkemaan ovensa uuden yrittäjän vallattua markkinat. He olivat joutuneet luopumaan kauniista kodistaan sievällä omakotitaloalueella ja muuttamaan pieneen halpaan vuokra-asuntoon, jossa kaikki kolme lasta asuivat samassa huoneessa ja jossa vanhemmat levittivät ja sijasivat itselleen joka ilta vuodesohvan nukkumasijakseen. Siitä huolimatta perheen äiti, Suvi Holtinkoski päätti että jouluperinteistä pidettäisiin kiinni vaikka mikä olisi. Hän kuvitteli että joulu olisi kuin kupla kaiken ikävän ja harmaan keskellä ja kohottaisi heidät omaan ulottuvuuteensa, ajan painon tuolle puolen.

Otso Holtinkoski oli hyvä mies. Hän ei hennonnut kieltää vaimoltaan tämän suunnitelmia vaan kiersi kylän tuttuja yrittäjiä pyydellen alennusta joulukinkusta ja muista joulun tarvikkeista. Eikä kukaan kehdannut evätä apuaan Otsolta, vaan he ymmärsivät kuinka syvä perheen ahdingon täytyi olla, kun tämä ylpeä mies sillä tavalla nöyrtyi muiden edessä. Ja myöhemmin Shellin-baarin juorupiirissä kerrottiin, että kun Otso oli tehnyt kaupat rangoittuneesta kuusesta viiden markan pilkkahintaan, oli varomaton kyynel vierähtänyt hänen vasemmasta silmästään ja laskeutunut takin tummalle kaulukselle. Otso oli katsellut muina miehinä taivaalle nostaen käden kupiksi eteensä, aivan kuin olisi luullut että pisara oli tippunut taivaalta, jostain näkymättömästä sadepilvestä.

Ja he olivat saaneet tuntea olonsa turvalliseksi joulun perinteessä, jossa oli se sama väri ja tuoksu kuin kaikkina aikaisempinakin vuosina. Heidän jouluperinteisiinsä kuului myös että joulu olisi ohi juuri tiettyyn aikaan, Nuutin päivänä. Nuutin päivän iltaan asti Suvi ja Otso Holtinkoski olivat kuin raskaan painon alaisina tietäessään että jossain vaiheessa heidän olisi rikottava kuplan sateenkaarenvärinen pinta ja astuttava siihen todellisuuteen jossa he olivat liian ahtaassa asunnossa, työttöminä ja masentuneina. Päivällinen katettiin joululiinan päälle, Suvi Holtinkosken selkäpiissä kävi pahaenteinen värinä, kun armonaika lähestyi loppuaan. He istuivat viimeisen jouluateriansa äärellä hiljaa, lapsetkin kerrankin hartaan oloisina.

Aterian jälkeen he istuivat ja katsoivat pöydän joululiinaa ja heidän arkisia astioitaan siinä.
- Entäpä jos? Entäpä jos annetaan olla vielä yhden päivän? Otso Holtinkoski sanoi ja toiveikkuus kuulsi hänen vakaan äänensä takanuotista.
Suvi Holtinkoski muisti että hänellä oli jo uusi liina kaapissa odottamassa. Sellainen valkoinen, jossa oli ohut, oranssi raidoitus.
- Mikäpä siinä, hän vastasi miehelleen ykskantaan.
Mitäpä heillä enää muuta oli kuin tämä kuplansa ajan pinnalla kellumassa.
Jaa