Rajasta

Aina kun yritän kirjoittaa jotain lukemistani kirjoista huomaan kuinka ajatukseni soveltuvat helpommin puhuttuihin sanoihin, vielä niin että vastassa on joku kiinnostunut, nyökyttelevä ihminen. Lukeminen on minulle intohimo ja intohimosta on vaikea kirjoittaa niin ettei joko kuulostaisi naurettavalta tai jättäisi sanomatta jotain missä omasta mielestä piilee koko ajatuksen ydin.

Varasin kirjastosta Riikka Pulkkisen Rajan niin kauan aikaa sitten että olin ehtinyt melkein unohtaa koko varauksen (tai kirjan) olemassaolon. Nyt se oli kuitenkin ilmestynyt ja huomasin varanneeni kirjan hyvällä hetkellä (nyt siitä on 69 varausta Oulun kirjastossa). Tämä kirja ei ollut sellainen jonka lukemista olisin vitkutellut kuukausikaupalla vaan tuntui että se pitää nielaista kerralla suurempia fiilistelemättä ja pureksimatta.

Minun mielestäni kirja oli onnistunut oikein hyvin siinä että se sisälsi hurjan määrän mielenkiintoista pohdintaa ja tuorettakin ajatusta olematta kuitenkaan puiseva tai liian vaikeatajuinen normaalin ihmisen luettavaksi. Vaikka välillä tuntuu että koulutuksen puolesta minun(kin) kuuluisi innostua erikoisuuden tavoittelusta ja turhantärkeydestä, arvostan kuitenkin sitä että kirjoittaja on älykäs, mutta myös niin itsevarma että luottaa siihen että lukija huomaa tuon älykkyyden ilman sen suurempaa alleviivausta tai krumeluuria. Joku sanoi minulle että Raja on näppärä teos. Minusta se ei nimenomaan ole näppärä vaan älykäs, ymmärtävä ja syvällinen. En tiedä miksi sana näppärä on muotoutunut minulle kirosanaksi kirjoista puhuttaessa. Tuntuu että näppärässä ei ole yhtään sydänverta mukana.

En edes yritä alkaa syväanalysoimaan teosta, siinä oli mielenkiintoista pohdittavaa niin paljon että sitä ei jaksa puida kuin jonkun sellaisen kanssa joka on lukenut sen myös. Mielestäni kirjan rytmi oli erityisen huomionarvoinen, pidin kovasti tapahtumien tempon vaihteluista, käännekohtien tai paremminkin rajojen tuntumassa tapahtuvasta patoutumisesta, jähmettymisestä ja kirkastumisesta, kuin kuppiin kaadettaisiin hitaasti vettä kunnes se on pintajännitykseen asti täynnä. Siinä kohtaa pysähtynyt, venynyt hetki josta ei ole enää paluuta takaisin, kunnes kuppi tulvii voimalla yli.

Toinen asia, josta pidin paljon vaikka se vei (luultavasti täysin tarkoituksella) huomiota muusta sisällöstä. Eri henkilöitä kuvatessa kerronta vaihteli preesensin ja imperfektin välillä ja lisäsi tehoa niille teemoille joita kirjassa esiteltiin.

Ennen kaikkea Raja oli hyvin ymmärtävä ja humaani teos ja tuntui että se johdatti lukijansa oivallusten ketjun alkumetreille, ajattelematta kuitenkaan liian paljon lukijan puolesta. Kirja jätti paljon avointa ajateltavaa mutta ei ollut missään nimessä viimeistelemätön.

En tiedä onko minusta tullut jotenkin pehmeä, mutta nykyään tuntuu että törmään pelkästään hyviin ja lukemisen arvoisiin kirjoihin. Tämä kuitenkin kannattaa oikeasti lukea! Jaa