sunnuntaina, tammikuuta 21, 2007

Mistä alahiusmallit tulevat?

En ole kampaamon tai kauneushoitolan työntekijä mutta mieleni tekee kuitenkin puhua ihmisryhmästä nimeltä alahiusmalli. Täällä blogistaniassakin olen törmännyt keskusteluun siitä kuinka naiset hankkiutuvat nykyään ala-Rasputinistaan osittain tai kokonaan eroon. Televisiosta olen saanut sen kuvan että Yhdysvalloissa, ainakin Hollywoodissa, on aivan normaalia käydä ketaroimassa jonkun ammatti-ihmisen luona ja saada homma siististi hoidettua ilman pyörrytystä ja kroonista niskakipua. Totta kai tuollainen palvelu on rantautunut myös Suomeen, joka muutenkin tunnetaan reteästä suhtautumisesta kuoripäällisyyteen.

Olin ollut kampaajalla kulmakarvojeni trimmauksessa (ja ihan oikeasti kyse oli pelkistä kulmakarvoista!) ja tullut kiinnittäneeksi huomiota siihen että listalle oli hinnoiteltu myös ala-Rasputinin harvennus. Minä tietenkin uteliaana kyselemään asiasta. Kampaaja kertomaan että oli juuri menossa koulutustilaisuuteen jossa opeteltiin uutta menetelmää. Siinä samassa minulle valkeni: Näillä harjoittelijoillahan täytyy olla paikalla alahiusmallit, joita he saavat käyttää koekaniineina harjoituksissaan, aivan samalla tavalla kuin heillä on hiusmalleja kun he harjoittelevat ylähiuksilla. Kysyin asiasta ja kampaaja vahvisti.

Ajatus vierastutti heti tuoreeltaan ja vieläkin koko asia tuntuu hassulta/oudolta. Näinkö sitä alkaa ihmisen ajattelu kangistumaan? Kuka on tämä alahiusmalli? Mistä niitä löytää? Ainakaan en ole koskaan nähnyt hakuilmoitusta lehdessä, vaikka ylähiusmalleja haetaan aina silloin tällöin. Vai haetaanko niitä samassa ilmoituksessa? Että menee mukaan tyytyväisenä siitä, että saa kivan uuden tukan ja tuleekin kotiin alakaljuna? Kertokaa, hyvät ihmiset, jos tiedätte?

Ei vaan ole tuo homma minua varten. Jaa

7 kommenttia:

Sulfidi kirjoitti...

Jospa ne "kampaajat" kysyvät niiltä asiakkailta et kiinnostaako jotka käyvät muutenkin "parran" ajossa? En ole kyllä minäkään ikinä nähnyt ilmoitusta saati kuullut moisesta tarjouksesta.. Nyt sitten tiedät mistä lyhyt-tupeet valmistetaan.. :D

Allyalias kirjoitti...

Tuolla tavalla se voi kyllä ihan oikeastikin mennä, Sulfidi. Ainakin ihan järkeenkäypä ajatus.

Että meillekö tehdään tupeet samalla lailla kuin Salon Kalle Kengurussa tuossa taannoisessa pakinaperjantaissa?

Hansu kirjoitti...

Oisko ne tutun tuttuja ja alalla opiskelevia. Ainakin tuolla Nivalan ammattiopistossa ihan joku kosmetologi-opiskelija oli koekaniinina koulutustilaisuudessa,kun muut toverit katsoivat miten homma etenee.

En mä vaan suostus... Jotain häpyä sentään!

Allyalias kirjoitti...

Hyvä veikkaus, Hansu ja vaikuttaa aika realistiselta mahdollisuudelta. Ainakin paremmalta kuin lehti-ilmoitus.

Minäkään en suostuis... Liikaakin sitä häpyä tuossa minun makuuni ;)

Anonyymi kirjoitti...

Törmäsin itse tähän alapääajeluilömiöön joskus vuosia sitten nimellä brasilialainen vahaus. Ihmettelin tuolloin, että lyököhän tuo leiville. Nähtävästi lyö.

http://www.kauneuskeskusfenix.fi/kauneushoitola_brasilialainen_vahaus.php

Ja tässä vilä hinnasto (hintoja pitelee, huh):

http://www.kauneuskeskusfenix.fi/kauneushoitola_hinnasto.php

Näyttäisi myös siltä, että alapääajelun yhteydessä voi sinne ottaa väriäkin hintaan 35 euroa. Onhan se toki merkityksellistä, minkä värinen "kiitorata" siellä alapäässä on! ;D

Eiköhän Suomeenkin pian saavu tuo "vilauttelumuoti", jossa levitellään haarukkaa minihameessa ilman alushousuja.

Kaikkea sitä keksitäänkin. Itse kokisin jotenkin hävyttömäksi antaa häpyni toisten hoideltavaksi. Tosin alastomuus lienee nykyään niin normaalia (missä tahansa), että monelle tuo ei liene ongelma...?

Eiköhän mennä joukolla alapäämalleiksi! ;-))

Anonyymi kirjoitti...

Yhyy, nuo osoitteet eivät toimi.
Toimisikohan tämä.

http://www.kauneuskeskusfenix.fi/kauneushoitola.php

Arvaan, että kaikkia kiinnostaa ihan kauhiasta ja kohta tapahtuu joukkohyökkäys Fenixiin ;D

Allyalias kirjoitti...

Elegia, minä jos alan tuolle paljaan pyllyn vilauttelulinjalle, pidän huolen että on sellainen taistoturrikka siellä mekon alla ettei kukaan uskalla katsoa toiseen otteeseen ;)

En kyllä minäkään kehtaisi mennä ketaroimaan pyllypaljaisena muualle kuin gynelle ja sinnekin pitkin hampain.